Journalistin ohjeet: ”Pystyy vetään”

Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa.

Vanha viisaus pätee, jos tarkastelemme Julkisen sanan neuvoston eli JSN:n kannatusyhdistyksen eli Jusanekin työryhmän laatimia uusia journalistin ohjeita. Ne tulevat voimaan lokakuun alussa 2024, ja sen jälkeen kaikki mediat niitä noudattakoot, jos haluavat.

JSN:n jäsenyys ei nimittäin ole pakollista, mutta journalistin ohjeisiin eli media-alan itsesääntelyyn sitoutuneita tiedotusvälineitä on tapana pitää vastuullisempina ja luotettavampina kuin muita.

Tai ehkä sopan moittiminen huonoksi on liioittelua, koska eivät vuodesta 2005 voimassa olleet vanhat ohjeetkaan mitään herkkua olleet. Soppaa on nyt yritetty maustaa lisäämällä tekstiä ja muuttamalla sanojen järjestystä.

Jätkäporukassa oli aikoinaan tapana arvioida retkimuonaa kaksiportaisella asteikolla, jossa heikompi arvosana oli painokelvoton, ja syötävää mättöä saatettiin kehua sanoilla ”Pystyy vetään”. Tällä asteikolla uudet journalistin ohjeet saavat parhaat pisteet.

Uusista ohjeista löytyy myös hyviä muutoksia ja lyhennyksiä, joten jatkakaa lukemista. Jusanekin kahdeksan hengen suuruinen työryhmä on koostanut uusien ja vanhojen ohjeiden vertailutaulukon, joten muutosten arviointi on helppoa.

 

Johdanto

Ohjeiden johdantolukua on venytetty tarpeettomasti. Kun vanhoissa ohjeissa sanotaan, että ”näiden ohjeiden tavoitteena on tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ja edistää ammattieettistä keskustelua”, niin uusissa ohjeissa joukkoviestimet on ensin muutettu ”mediaksi” ja ”ammattieettinen keskustelu” on pidennetty keskusteluksi ”journalistisesta työstä ja journalismin etiikasta”.

Tähän Jusanekin työryhmä lisäsi ylevän tavoitteen: ”Totuuteen pyrkivä journalismi auttaa yleisöä muodostamaan kuvaa yhteiskunnasta ja maailmasta.” – Totuus, Yhteiskunta ja Maailma. Ei suuret sana suuta halkaise, kansanviisauksissa pysyäksemme.

Tekstin venyttäminen pahenee seuraavassa kappaleessa, joka oli vanhoissa ohjeissa näin: ”Ohjeet koskevat kaikkea journalistista työtä.” Tämä sisälsi tarkkaan luettuna jo kaiken journalistisen työn, mutta nyt se kuuluukin näin:

”Ohjeet koskevat kaikkea journalistista työtä ja toimituksellista sisältöä kaikissa toimituksen käyttämissä julkaisukanavissa. Toimituksellisella sisällöllä tarkoitetaan toimituksen laatimaa, tilaamaa, muokkaamaa tai esille nostamaa aineistoa riippumatta esitystavasta ja siitä, miten tai millä teknologialla se on tuotettu.”

Eli kaikki ja vähän sen päällekin! Vaikea ymmärtää, mitä tällä lisäyksellä tavoiteltiin ja saavutettiin, paitsi jonkun työryhmän jäsenen oma puumerkki ohjeisiin.

Johdantoon lisättiin myös maininta, että ”päätösvallan on oltava aina toimituksella.” Turha lause tässä yhteydessä, koska sama asia sanotaan tarkemmin itse ohjeiden toisessa kohdassa.

Johdantolukuun on lisätty myös muistutus siitä, että ”kuka tahansa voi kannella JSN:lle, jos arvioi itsesääntelyyn sitoutuneen median rikkoneen Journalistin ohjeita”, ja että ohjeita rikkoneen on julkaistava JSN:n antama huomautus. Nämä riidattomat asiat ovat toki olleet yleisesti tiedossa jo aiemmin, tai selvinneet kenelle tahansa yhdellä puhelinsoitolla tai sähköviestillä.

 

Journalistin ammatillinen asema, kohdat 1–6

Varsinaisten ohjeiden ensimmäinen luku käsittelee journalistin ammatillista asemaa. Ohje numero 1 kuului aiemmin, että journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen, joilla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Nyt tämä on lyhentynyt muotoon: ”Journalisti on vastuussa ennen kaikkea yleisölleen”, jolla on oikeus saada tietää mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Uusien ohjeiden johdannossa puhuttiin ”yhteiskunnasta ja maailmasta”, mutta tätä laajennusta ei valitettavasti otettu mukaan. Esimerkiksi tiedejournalismi ei aina käsittele yhteiskuntaa, vaikka sillä voi olla yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Myös ohjeiden kohdassa 2 on lyhennystä muutaman kirjaimen verran. Kun toistaiseksi on sanottu, että ”tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein”, niin nyt tiedonvälityksen sisältö on muutettu ”toimitukselliseksi sisällöksi”.

Kohta 3 käsittelee painostuksen ja houkuttelun torjuntaa, ja se on onneksi ennallaan. Kohta 4 sen sijaan on esimerkki turhasta venyttelystä. Vanhoissa ohjeissa se menee näin:

”Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.”

Nyt sanat ”hänen ei pidä käsitellä” on muutettu muotoon ”Hän ei esimerkiksi saa käsitellä”. Sanat muuttuivat, sisältö ei. Neloskohtaan on lisätty myös kielto käsitellä aiheita, joihin liittyy joko henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus tai ”oma kaupallinen yhteistyö”. Herää kysymys, miksi kukaan tekisi kaupallista yhteistyötä ellei siitä olisi hyötyä.

Uuden neloskohdan päättää niin ikään tarpeeton lisäys eduista, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan. Uusien ohjeiden mukaan journalisti ei saa vaatia tai vastaanottaa etuja ”hänen toimiessaan journalistisessa työssä”. Tämä vie ajatukset hakoteille: tarkoitetaanko, että journalisti voi samanaikaisesti toimia jossain toisessa työssä, jossa etujen vaatiminen onkin hyväksyttävää. Tai voiko hän vastaanottaa etuja harrastustoiminnassa?

Tässä kohtaa ohjeiden numerojärjestys muuttuu: kohdat 5 ja 6 ovat vaihtaneet paikkaa. Noudatan jatkossa uusien ohjeiden numerojärjestystä ja pahoittelen mahdollista sekaannusta.

Ohjeiden viides kohta eli niin sanottu ”kaikki kortit pöydälle” eli ”full disclosure” -pykälä on asiallisesti ottaen ennallaan, vaikka sanajärjestystä on tarpeettomasti muutettu.

Vanha viitoskohta menee näin: ”Käsitellessään omalle tiedotusvälineelle, konsernille tai sen omistajille merkittäviä asioita journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi.”

Uudessa muotoilussa sama asia sanotaan näin: ”Jos käsiteltävällä asialla on merkitystä medialle itselleen, konsernille, johon se kuuluu, tai sen merkittävälle omistajalle, asiayhteys on tehtävä yleisölle selväksi.” Tiedotusväline-sana on siis taas korvattu ”medialla” ja ”lukijat, kuulijat ja katsojat” muutettu yleisöksi.

Kuudes kohta antaa journalistille mahdollisuuden kieltäytyä tehtävistä, jotka ovat ristiriidassa lain, henkilökohtaisen vakaumuksen tai ammattietiikan kanssa. Kohta on jätetty ennalleen, vaikka lyhentämisen varaa olisi ollut, vaikka näin: ”Journalistin ei tarvitse rikkoa lakia eikä toimia epäeettisesti.”

 

Tietojen hankkiminen, kohdat 7–17

Ohjeiden toisella luvussa käsitellään tietojen hankkimista ja julkaisemista. Toimituksissa etsitään jatkuvasti uusia tiedonhankintakeinoja, ja soveliaista keinoista käytävä keskustelu on tarpeen.

Vanhat ohjeet ovat ilmeisesti miellyttäneet työryhmää, joten muutokset ovat pääosin kosmeettisia. Kohta 7 on ennallaan: ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.” Jostain syystä tähän ei ole lisätty ajankohtaista kysymystä siitä, missä määrin fiktio tai kaunokirjallinen sisältö sopii osaksi journalismia.

Seuraavassa kohdassa vanha ohje kuului, että ”työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa”. Uusien ohjeiden kohta 8:ssa sama asia menee näin: ”Työtä tehdessään journalistin on pääsääntöisesti ilmoitettava ammattinsa.”

Vanha ohje kuului myös, että ”jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla”. Uusissa ohjeissa sana ”voi” on korvattu sanalla ”saa”.

Lukija jää ihmettelemään tällaisten sanamuunnosten merkitystä. Pitäisi kai kilauttaa kielitieteilijälle, jotta muutoksen merkitys avautuisi.

Kohdasta 10 löytyy myös pieni, mutta ehkä tarpeellinen muutos. Kun aiempi ohje kuului, että ”myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa”, niin nyt sama asia sanotaan muka täsmällisemmin: ”Hyvää journalistista tapaa on noudatettava myös toisen työtä käytettäessä.”

On siis noudatettava vain hyvää journalistista tapaa – Yleiset käytöstavat saavat olla miten huonoja tahansa, kunhan journalistin ohjeita ei rikota. Oman kokemukseni mukaan toimittajia pitääkin arvioida ja arvostella sen perusteella mitä he julkaisevat, ei puhetapansa, käytöksensä tai pukeutumisensa perustella. Makuasioistakaan ei JSN:n pitäisi sanoa mitään.

Kohdassa 11 säilyy ennallaan vaatimus, jonka mukaan ”yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta”. Työryhmä lyhensi tätä kohtaa poistamalla vanhoissa ohjeissa olleen lisäyksen: ”Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.”

Toivottavasti kukaan ei nyt kuvittele, että kuvaa ja ääntä saa käyttää harhaanjohtavasti. Ajankohtaisohjelmissa ja dokumenteissa esimerkiksi musiikilla ja valaistuksella voidaan saada aikaan ihmeitä: luodaan tunnelmaa, jännitystä ja vastakkainasettelua kohtauksiin, joissa ei muuten ole mitään mielenkiintoista. Mutta nämä ovat tietysti makuasioita, ja melkein mahdottomia tuomaroida.

Kohdassa 12 kehotetaan suhtautumaan tietolähteisiin kriittisesti. Tähänkin pykälään tulee tarpeeton sanamuunnos: Vanhoissa ohjeissa asia sanotaan jo aivan selvästi: ”Erityisen tärkeää se (kriittisyys) on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.”

Uusissa ohjeissa sama uuskielellä: ”Erityisen tärkeää se (kriittisyys) on, kun asia on kiistanalainen tai kun tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.”

Sitten pääsemme kohtaan 13, jossa säädetään lähdesuojasta. Tämä on tärkeää, ja pääasia on ennallaan: ”Journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu.”

Mutta tämän kappaleen jälkeen työryhmä on taas sortunut saivarteluun ja pidentänyt kohtaa tarpeettomasti. Ensin vanha momentti: ”Jos yhteiskunnallisesti merkittävien tietojen julkaisusta aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta, toimituksen on suotavaa avata yleisölle, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu.”

Uusissa ohjeissa sama asia sanotaan näin: ”Kun kyse on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävistä tiedoista tai kun tietojen julkaisemisesta aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta, toimituksen on perusteltava yleisölle nimettömän lähteen käyttö lähdesuojaa vaarantamatta sekä avattava, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu.”

Tässä tärkeä ja ikävä muutos on, että nimettömän lähteen käyttöä tarvitsisi jatkossa perustella vain jos käsitellään yhteiskunnallisesti ”erittäin” merkittäviä tietoja. JSN:n taustayhteisöissä on ilmeisesti toivottu, että nimettömien lähteiden käyttöä helpotettaisiin, ja Jusanekin työryhmä on tehnyt työtä käskettyä. Voimme olettaa, että tämä muutos heikentää journalismin laatua. Ainakin se on ristiriidassa aiemmin mainittujen totuudellisuusvaatimusten kanssa.

Heikennys löytyy myös kohdasta 14, jossa sanotaan, että uutisen voi julkaista myös rajallisten tietojen perusteella, mutta raportointia on syytä täsmentää kun uutta tietoa on saatavissa. Uusien ohjeiden mukaan täydentäminen on kuitenkin tarpeen vain jos uutta ja ”olennaista” tietoa on saatavissa.

Virheiden korjaaminen ja tietojen täydentäminen on nykyään verkossa niin helppoa, että on omituista etteivät uudet ohjeet kannusta siihen joka tapauksessa.

Kohta 15 herätti uusien ohjeiden valmisteluvaiheessa kritiikkiä, koska päätoimittajien yhdistys asettui vastustamaan Jusanek-työryhmän ehdottamaa harhaanjohtavan otsikoinnin kieltoa. Tässä oli taustalla ns. klikkiotsikointiin liittyvä ongelma: journalismi myy verkossa paremmin silloin, jos otsikko ei paljasta jutun oleellista sisältöä vaan jää hieman salaperäiseksi.

Päätoimittajat ehkä ajattelivat, että tuon salaperäisyyden rinnalla pieni harhaanjohtaminekin on hyväksyttävää, tuohan se lisää klikkejä ja sitä kautta myös apetta toimittajien lasten lautasille. Eräänlainen välttämätön paha, siis.

Työryhmä päättikin perääntyä, mutta muutti yhden sanan: Vanhojen ohjeiden mukaan ”Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate”. Uusissa ohjeissa muotoilun ”on löydyttävä” tilalle tuli tiukempi: ”On oltava sisällössä kate”. Voi toki sanoa, ettei tuo ole mikään muutos. Jos katetta on, se myös löytyy, ja päinvastoin.

Kohta 16 on tuttu piilomainonnan kielto, ja myös siihen tehtiin merkityksetön viilaus. Vanhojen ohjeiden mukaan ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä, uusien mukaan niiden on ”erotuttava toimituksellisesta aineistosta yleisölle selkeällä tavalla”. Kommentti tähän ei liene tarpeen.

Seuraavana ohjeissa on uusi ja tarpeellinen kohta 17, jossa hyväksytään toimitukselliselle työlle ”ulkopuolinen rahoittaja” – tosin yhdellä ehdolla: ”Rahoittaja on tuotava esiin, mikäli se vaikuttaa aihepiirin valintaan.”

Tästä voinee odottaa vielä kiistoja tulevissa JSN:n kokouksissa. Kuinka paljon ulkopuolista rahoitusta pitää olla? Miten todistetaan, että rahoitus on vaikuttanut jutun aiheeseen tai näkökulmaan? Pitääkö nautittu lounas lobbarin kanssa ilmoittaa jutussa – entä Lapinmatka? Tällaiset kysymykset ovat hyvinkin relevantteja monille freelanceleille, joiden on haalittava toimeentulonsa pienistä puroista.

 

Haastateltavan oikeudet, kohdat 18–22

Kohta 18 antaa haastateltavalle oikeuden tietää ennakolta, onko keskustelu toimittajan kanssa tarkoitettu julkaistavaksi vai tausta-aineistoksi. Tähän tulee pieni lisäys: Vanhoissa ohjeissa haastateltavalle piti kertoa, jos haastattelua voidaan käyttää ”useissa eri välineissä”. Uusien ohjeiden mukaan haastateltavalle on kerrottava, jos haastattelu voidaan julkaista ”useissa medioissa”.

Muutoksen tarkoitus lienee helpottaa useita eri lehtiä (”medioita”) julkaisevien kustantajien elämää. Toimittaja voi joutua tässä kyllä ikävään välikäteen, koska hän ei voi tietää mitä kaikkia julkaisuja, alustoja, välineitä, lehtiä tai medioita kustantaja aikoo joskus tulevaisuudessa käyttää jutun levittämiseen.

Kohta 19 tiukentaa journalistin velvollisuutta antaa haastateltavalle ns. tarkastusoikeus tekstiin. Tässäkin työryhmä on päättänyt tehdä merkityksettömän muutoksen: Vanhojen ohjeiden mukaan ”Haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on syytä suostua, jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa.”

Uusissa ohjeissa sanojen ”on syytä suostua” tilalle on keksitty muotoilu ”tulee suostua”. Vaikea sanoa, pitäisikö tällaisiin uudistuksiin suhtautua itkien vai nauraen.

Tarkistusoikeutta koskevaan pykälään 19 olisi voinut tehdä olennaisen parannuksen korostamalla, että haastateltavalla on oikeus tutustua paitsi ”omiin lausumiinsa”, myös siihen asiayhteyteen, jossa näitä lausumia käytetään. Jokainen tietää, että sitaatteja irrotetaan joskus asiayhteydestään ja käytetään johonkin muuhun kuin mihin ne oli tarkoitettu. Tästä ei kuitenkaan ole ollut ohjeissa sanaakaan – eikä ole uusissakaan ohjeissa. Käsittämätön laiminlyönti työryhmältä, joka istui sentään asian päällä yli vuoden.

Kohdassa 20 kerrataan, milloin journalisti voisi suostua annetun lausuman poistamiseen haastattelun jälkeen. Vanhoissa ohjeissa poistovaatimukseen voi suostua vain, jos olosuhteet ovat muuttuneet haastattelun antamisen jälkeen niin olennaisesti, että julkaiseminen olisi ”selvästi kohtuutonta”. Uusissa ohjeissa tuohon on lisätty, että vaatimuksen voi hyväksyä myös jos ”käsillä on uutta tietoa, jonka valossa julkaiseminen olisi selvästi kohtuutonta”. Epäselväksi jää, miksei uuden tiedon ilmestyminen muka ole sama asia kuin olosuhteiden muuttuminen. Mutta saatiinpa pari sanaa lisää tuohonkin.

Ohjeiden kaksi seuraavaa kohtaa käsittelevät jo roomalaisesta oikeudesta tuttua samanaikaisen kuulemisen periaatetta, johon monilla journalisteilla on viha-rakkaus -suhde: vastapuolen kuuleminen pilaa usein hyvän tarinan. Toisaalta kaikki tietävät, että sitä toista osapuolta kannattaa kuulla, koska se voi säästää valtavasti vaivaa jutun jälkikäsittelyn yhteydessä.

Kohdassa 21 tekstiin ei onneksi tule olennaista muutosta, vaan se kuuluu uusien ohjeiden mukaan seuraavasti: ”Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, tälle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.”

Kohdassa 22 tätä periaatetta on täsmennetty liittämällä yhteen vanhojen ohjeiden kohdat 22–25. Tässä Jusanekin työryhmä on onnistunut hyvin. Pykälä on myös tiukentunut hieman: kun vanhoissa ohjeissa sanottiin, että jos erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta henkilöä ei jostain syystä ole voitu kuulla samanaikaisesti, niin ”hyviin tapoihin kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa.” Uusissa ohjeissa sanotaan, että tässä tapauksessa kannanotto tulee julkaista ”mahdollisimman nopeasti ilman asiattomia lisäyksiä”.

Ainoa mikä tässä kohtaa jäi harmittamaan on, ettei Jusanek tajunnut palauttaa käyttöön 1900-luvulla journalistin ohjeissa olleita ”vastineen” ja ”oikaisun” käsitteitä. Ne toimivat hyvin: olennainen asiavirhe on korjattava oikaisulla ja kohtuuttomaan kritiikkiin saa vastata vastineella. Nyt sana ”kannanotto” korvaa molemmat, mistä tulee vaikutelma, että totuus on neuvoteltavissa. Ehkä tämä on sitä postmodernismia?

 

Ihmisarvo, yksityisyys ja julkisuus, kohdat 23–29

Seuraavassa luvussa journalistin ohjeet käsittelevät arkaluontoisia asioita. Arvioitavana on nyt sellaisia käsitteitä kuin ihmisarvo, etninen alkuperä, seksuaalinen suuntautuminen, selvästi haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt, yksityisyyden suoja, henki ja terveys.

Kohta 23 on kuin suoraan Saksan liittotasavallan tai Suomen perustuslaista: Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Epäselväksi jää, miksi se pitää mainita myös journalistin ohjeissa. Eihän JSN tulkitse muitakaan perustuslain pykäliä.

Jatkokohdassa 24 täsmennetään, mitä ominaisuuksia ei saa tuoda esille leimaavasti tai halventavasti: ”etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta, terveydentilaa, perhesuhteita tai näihin verrattavaa ominaisuutta”.

Olisiko ehkä voinut tiivistää, että ”mitään henkilökohtaista ominaisuutta ei saa tuoda esiin halventavasti”. Ainakin tuon ”vakaumuksen” olisi voinut jättää pois. Jos ihminen uskoo halpamaisiin asioihin, niin miksei häntä saisi julkisesti halventaa. Oikeudessakin on jo tehty ennakkopäätös, että selvästi fasistisia vakaumuksia esittänyttä henkilöä saa kutsua julkisesti natsiksi – tai ainakin natsipelleksi. Uusien journalistin ohjeiden mukaan se ei olisikaan mahdollista.

Kohdassa 25 käsitellään yksityiselämän suojaa. Tässä pohjoismainen journalismi poikkeaa perinteisesti angloamerikkalaisesta ja itäeurooppalaisesta, osin myös keskieurooppalaisesta journalismista. Pykälän alkuosa pysyy suunnilleen ennallaan:

”Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja saa julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä.”

Mutta sitten tulee lisäys: ”Nämä vaatimukset koskevat myös nimeämättömiä mutta yleisesti tunnistettavia henkilöitä.” Onneton muotoilu, joka aiheuttanee JSN:lle kanteluiden vyöryn. Kuka tahansa on nimittäin omasta mielestään tunnistettava henkilö. Lähipiiri tunnistaa kuitenkin, vieraiden mielipiteistä ei kai ole väliäkään.

Ennallaan on sen sijaan kohta 26, joka on ohjeiston harvoja positiivisia pykäliä eli korostaa sitä mikä on luvallista: ”Julkisella paikalla tapahtuvaa toimintaa on yleensä lupa selostaa ja kuvata ilman asianosaisten suostumusta.” Tuohon olisi ehkä voinut lisätä maininnan, että julkisen paikan määritelmä löytyy järjestyslaista.

Seuraavassa kohdassa käsitellään yksityisyyden suoja, joka pitää tietysti ottaa huomioon myös julkisia asioita tai tietoja. Vanhoissa ohjeissa sanotaan, että ”kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa”, mutta uusiin ohjeisiin on tullut outo lisäsana: ”Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa uudelleen”. – Miten niin uudelleen? Johan me sovimme, ettei arkaluontoista tietoa julkaista kertaakaan, vaikka se olisi julkista.

Kohdassa 28 on ennallaan kehotus noudattaa hienotunteisuutta onnettomuuksien tai rikosten uhreista uutisoitaessa. Tähän on kuitenkin tehty lisäys, joka hieman ihmetyttää: ”Jos yleisöltä pyydetään tietoja tai materiaalia onnettomuus- tai rikospaikalta, yleisöä on ohjeistettava toimimaan turvallisuutta vaarantamatta.” Tätä lisäystä Jusanek on mainostanut uusista ohjeista kertoessaan, mutta on vaikea nähdä mitä merkittävää siinä on. Milläköhän asiantuntemuksella toimittaja tai valokuvaaja pystyy ”ohjeistamaan yleisöä”?

Kohta 29 on kokonaan uusi: ”Erityisen huolellinen tulee olla tilanteissa, joista uutisoiminen voi vaarantaa jonkun henkeä tai terveyttä.” – Mielenkiintoista nähdä, tuleeko tämän kohdan rikkomisesta kanteluja. Tässä on taustalla ehkä Kalevan pariskunnan sieppaus Jemenissä joskus viime vuosikymmenen alussa. Mediassa päätettiin päätoimittajien kesken laajasti, ettei pariskunnan nimiä kerrota, jotta kaappaajat eivät saisi tietoa mm. vankiensa työnantajista. Tuolloin asiasta sovittiin ilman JSN:n ohjeistusta, joten on hieman kyseenalaista tarvitaanko ohjetta nytkään. Mutta jos jonkun henki tai terveys voidaan pelastaa vaikenemalla, niin mikäs siinä.

 

Oikeudenkäynneistä ja rikoksista, kohdat 30-34

Rikos- ja oikeustoimittajille arkipäiväistä eettistä pohdintaa ovat kysymykset syyllisyydestä ja syyttömyydestä. Uusien ohjeiden kohdassa 30 laajennetaan vanhaa kieltoa, jonka mukaan ”oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin eikä ottaa ennakolta kantaa syyllisyyteen”.

Uusissa ohjeissa sama kohta laajenee koskemaan oikeudenkäyntien lisäksi myös rikosten esitutkintaa sekä syyteharkintaa. Tähän olisi voinut lisätä maininnan siitä, että toimittajan on torjuttava myös poliisin tai oikeusviranomaisen harjoittama yksipuolinen viestintä epäillyn syyllisyyden tai syyttömyyden puolesta.

Kohdassa 31 kielletään uusien ohjeiden mukaan rikoksesta epäillyn nimen tai kuvan julkaiseminen ennen tuomiota - tai tarkemmin sanoen kehotetaan ainakin käyttämään ”tunnistamiseen johtavien tietojen julkaisemisessa - - huolellista harkintaa”.

Sama asia sanotaan vanhoissa ohjeissa lyhyemmin ja selvemmin: ”Tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on syytä olla varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä.”

Kun tuomio on annettu siirrytään kohtaan 32 ja pelisäännöt muuttuvat niin, että rikoksesta tuomitun ”nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja saa julkaista”, ellei se ole kohtuutonta. Tässä ohjeet eivät muutu kuin yhdellä sanalla: vanhoissa ohjeissa muotoilu oli ”voi julkaista”. Saa vai voi - tarvittaneen kielitieteilijä sanomaan, onko nimen julkaisuohjetta näin kiristetty vai helpotettu.

Kohdassa 33 pidetään huoli siitä, ettei arkaluonteisen rikoksen uhrin henkilöllisyys pääse julkisuuteen. Kohtaan on liitetty vanhojen ohjeiden kaksi osaa, joista toisessa suojellaan uhria suoraan, toisessa myös rikoksentekijää, koska hänen tunnistamisensa voi johtaa myös uhrin tunnistamiseen. Vanhojen ohjeiden mukaan tällaisia tietoja ”ei yleensä pidä julkaista”, uusien mukaan ”ei yleensä tule julkaista”. Joudumme taas kääntymään kielitieteilijän puoleen.

Kohta 34 on ennallaan: ”Jos tutkintapyynnöstä, syytteestä tai tuomiosta on julkaistu uutinen, asiaa on mahdollisuuksien mukaan seurattava loppuun saakka.” Tämä on erittäin hyvä pykälä, ja sopisi sovellettavaksi kaikkeen journalismiin.

Usein journalisteja ja journalismia ajaa eteenpäin pessimistinen maailmankuva: kaikki menee päin seiniä, jäät sulavat ihan kohta, maailma tuhoutuu, naali ja kaali kuolevat sukupuuttoon. Jos käy ilmi ettei synkkä ennuste toteutunutkaan, niin journalisti voitaisiin velvoittaa palaamaan aiheeseen. No niin, leikki sikseen, takaisin asiaan.

 

Virheen korjaus ja muutokset, kohdat 35–37

Ohjeiden viimeiseen lukuun on tehty selvästi enemmän muutoksia kuin muihin. Kohdan tekstiä on muutettu kauttaaltaan, mutta taas jää hieman epäselväksi, mihin muutoksilla tähdätään.

Esimerkiksi käy vanhojen ohjeiden neuvo: ”Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.”

Uusissa ohjeissa sama asia sanotaan hieman lyhyemmin: ”Tarvittaessa toimituksen on korjausten lisäksi julkaistava uusi juttu, jossa virheet yksilöidään.” Vastaavanlaista tiivistämistä olisi saanut soveltaa kaikkiin journalistin ohjeisiin, mutta aika ilmeisesti loppui - hyvä että se onnistui edes tässä.

Verkkojournalismin virheet ovat vaatineet uusiin ohjeisiin kaksi uutta kohtaa, joita voi pitää tervetulleina: kohdassa 36 vaaditaan, että yleisölle on kerrottava korjausten lisäksi myös muista julkaisuun tehdyistä muutoksista – tosin ”vain jos ne muuttavat asiasisältöä merkittävästi”. Tuo viimeinen oli turha lisäys, koska merkityksettömistä muutoksista on helppo kertoa vakiolisäyksellä: ”jutun kieliasua on parannettu” tai ”jutussa olleita kielioppivirheitä tai painovirheitä on korjattu”.

Kohta 37 on sitten ajankohtainen, Aamulehden hiljattain poistettua verkosta yli 500 sepittelijäksi syytetyn toimittajansa juttua. Uusi pykälä kuuluu näin: ”Julkaistua toimituksellista sisältöä ei saa poistaa selvästi julkaisuajankohdan jälkeen kuin erityisen painavista syistä.”

Aamulehden toimintaa on tässä asiassa kyseenalaistettu, eikä syyttä. Vanhojen eli nykyisten journalistin ohjeiden mukaan juttujen poistaminen on kuitenkin ihan ok – uudet ohjeet voisivat tuoda lehdelle langettavan päätöksen julkaistun aineiston poistamisesta.

 

Liite: Yleisön julkaisema sisältö

Uudet journalistin ohjeet päättyvät pitkähköön liitteeseen, jossa käsitellään median verkkopalstoilla julkaistavaa yleisön tuottamaa sisältöä, lähinnä keskustelupalstojen puheenvuoroja ja niiden moderointia.

Suunnilleen samansisältöinen liite on myös vahoissa ohjeissa, eivätkä muutokset vaikuta merkittäviltä. Ehkä tärkein lisäys on, että liitteessä mainittujen periaatteiden velvoittavuus on uusissa ohjeissa ”yhtäläinen Journalistin ohjeiden kanssa.”

Se tarkoittanee, että JSN joutuu jatkossa vastaamaan esimerkiksi kanteluihin, joissa valitetaan siitä, ettei jotain loukkaavaa kommenttia poistettu riittävän nopeasti. Tästä tulee vielä napinaa:

”Toimituksen on viipymättä poistettava sen tietoon tulleet väkivaltaan tai syrjintään yllyttävät, vihaa lietsovat ja yksityisyyden suojaa tai ihmisarvoa loukkaavat sisällöt omilta verkkosivuiltaan ja omista sovelluksistaan.”

Selvä, mutta kuka kertoisi miten pitkä aika on ”viipymättä”? Odotettavissa on tahatonta komiikkaa, jos JSN joutuu äänestelemään asiasta.

Yksi ratkaisu laittomien uhkausten ja muiden vihaviestien estämiselle olisi ollut, että Journalistin ohjeisiin sitoutunut media pitäisi keskustelupalstojaan auki vain silloin kun toimituksen oma moderaattori on paikalla painamassa delete-nappia. Ohjeeksi riittäisi, että ”median keskustelupalstoilla ei saa julkaista laitonta sisältöä”.

Mutta ehkä uusien journalistin ohjeiden kanssa pysytään elämään. Kouluarvosana kokonaisuudesta?

Välttävä, 6+. Pystyy vetään.