Ninni Myllyoja: Pörssitoimitus on talousjournalismin kruununjalokivi - jopa humanisti oppii tunnusluvut

 --------------------------------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä jaksossa vieraana on Arvopaperi-lehden toimituspäällikkö Ninni Myllyoja, joka johtaa myös Kauppalehden ja Talouselämän pörssitoimituksia. Puhuimme muun muassa tunnusluvuista, hyvästä ja huonosta talousjournalismista, narratiiveista, ESG:stä ja taulukkolaskennasta. Haastattelu tehtiin Almatalossa Helsingissä 25. huhtikuuta 2022.
------------------------------------------------------------------------------------------------

Humanisti ja tunnusluvut

Matti Virtanen: Mitä ajattelet siitä, mikä on pörssijournalistin ja sijoitusneuvojan välinen ero?

Ninni Myllyoja: Sijoitusneuvoja on pankissa toimiva henkilö, joka käytännössä seuraa rahastoja, ja sijoitusanalyytikko puolestaan ihminen, joka analysoi yhtiöitä. Analyytikkotoiminta on luvanvaraista, se vaatii tietynlaisen koulutuksen. Journalisti sen sijaan on vapaa siinä mielessä, että meitä eivät sido mitkään säännöt. Me emme anna vinkkejä, mutta toki me kerromme houkuttelevista sijoituskohteista. Ehkä siinä on se ero.

Virtanen: Miten te vedätte sen rajan, että kun kerrotte houkuttelevasta sijoituskohteesta, niin ettei lukija ymmärrä sitä sijoitusvinkiksi?

Myllyoja: Me emme itse ole asiantuntijoita, vaan käytämme oikeiden asiantuntijoiden apua ja toimimme journalistisin perustein. Me siis hankimme tietoa ja kerromme mihin näkemykset perustuvat. Suurin ero varmaankin on se, että meidän perustyökalumme ovat haastattelut, ja niitä me teemme.

Virtanen: Miten usein haastateltavat yrittävät käyttää talousjournalistia tai pörssitoimittajaa hyväkseen, esitelläkseen tarinan jostain osakkeesta tai yrityksestä?

Myllyoja: Tarjouksia tulee tosi paljon viestintätoimistoilta, ja joskus yritysten tiedottajiltakin, mutta meillä aina omat lähtökohdat, että miten me alamme tekemään juttua. Paljon auttaa se, että meillä on lähtökohtaisesti jokaisesta jutusta yhdessä mietitty näkökulma, eli tiedämme, miksi me kirjoitamme jostain yhtiöstä.

Virtanen: Mitkä on tärkeimmät tunnusluvut, joihin pitää tutustua, kun perehtyy yritykseen, siis ennen kuin lähdetään soittelemaan ja esittämään kysymyksiä?

Myllyoja: Ensinnäkin on tärkeää, että ymmärtää liikevaihdon ja liikevoiton eron. Liikevaihto kertoo, kuinka iso joku yhtiö on ja liikevoitto kertoo, tekeekö yritys tulosta. Nämä ovat ne perustunnusluvut, mutta sitten tietysti on pörssitunnuslukuja, joita käydään läpi, kuten P/E-luku ja muita tärkeitä kuten käyttökate, joka kertoo paljonko yritykseen tulee rahaa sisään ja kuinka tehokkaasti se toimii. Tärkeää on tietää myös, kuinka velkainen yhtiö on. Nämä ovat niitä perusasioita, jotka kannattaa selvittää. Muuten ei voi tietää, onko se yritys ylipäänsä elinkelpoinen.

Virtanen: Alman verkkosivuilla on tunnuslukuopas, josta voi käydä katsomassa tarkemmin, mitä ne luvut tarkoittavat. Se voi olla aika kauhistuttava kokemus. Miten niihin erikoistunnuslukuihin oikein pitäisi suhtautua – ovatko ne todella tärkeitä kaikki nämä P/E-luvut ja EBITit?

Myllyoja: Ne pitää vaan opiskella, ihan samalla tavalla kuin opiskellaan vierasta kieltä. Eivät ne ole mahdottomia – minä esimerkiksi humanistina olen oppinut ne. Välillä voi olla, etten ihan muista mitä joku tarkoittaa, mutta sen pystyy helposti tarkistamaan.

Virtanen: Miten usein Kauppalehden pörssitoimitus käyttää yritysanalyytikkoa apunaan, jos toimittajan oma asiantuntemus ei riitä?

Myllyoja: Koko ajan. Meillä on toimituksessa omat analyytikot, jotka auttavat meitä niin sanotusti numeronmurskaajina. He etsivät meille tietoa eri yrityksistä ja myös analysoivat tilinpäätöksiä ja kirjanpidon lukuja meille. Toimittajan ei tarvitse itse osata eikä ymmärtää kaikkea, eikä missään nimessä olla analyytikko. Me käytämme talon sisällä olevia analyytikoita, ja sen lisäksi me myös soitamme ja haastattelemme useampaakin analyytikkoa, koska yhden analyytikon haastattelu ei välttämättä vielä anna kokonaiskuvaa. Pyrimme siis etsimään useampaa haastateltavaa, ja sen lisäksi meillä on vielä sitten käytössä erilaisia tietokantoja kuten Factset, josta  näemme kuinka moni analyytikko seuraa tiettyjä yhtiöitä ja minkälaisen hintahaarukan ja osto- tai myyntisuosituksen he antavat. Eli kyllä me hyvin paljon tukeudumme analyytikkoapuun.

Täydellinen juttu?

Virtanen: Jos yrityksen haluaa kuvata osana yhteiskuntaa, niin mitä kaikkia tahoja pitäisi siinä pitäisi kuulla ennen kuin se juttu on hyvä kokonaisuus? Ajatellaan vaikka toimiva johto, omistajat, yrityksen hallitus, pienosakkaat, asiakkaat, tavarantoimittajat, alihankkijat, viranomaiset - miten laajasti pitää kartoittaa sen firman toimintaympäristö ennen kuin juttu on täydellinen?

Myllyoja: Täydellistä juttua en ole vielä lukenut, ja saapa nähdä ehdinkö urani aikana lukeakaan. Jutun laatu riippuu täysin siitä, mikä yhtiö on kyseessä ja minkä takia se juttu tehdään. Hyviä, lähes täydellisiä yritysjuttuja on hyvin monenlaisia, ja se liittyy täysin siihen, mitä ollaan hakemassa. Tietysti aina kun yrityksestä tehdään juttu, niin sen tilanne pitää suhteuttaa myös  kilpailijoihin, toimialaan ja siihen toimintaympäristöön missä se yritys toimii. Vasta sitten kannattaa lähteä kerimään sitä auki ja miettimään, mitkä kaikki muut tahot ovat tärkeitä juuri tämän jutun kannalta.

Virtanen: Eli kun markkinatalous on koko ajan kilpailua, niin yrityksen toiminnan näkeminen kilpailutilanteena voi olla aika hyvä hypoteesi: ketä se haastaa ja ketkä haastaa sitä?

Myllyoja: Juuri näin, ja se että pystyykö yritys olemaan paras versio itsestään, vai toimiiko se jollain tavalla tehottomasti, niin se on aina mielenkiintoinen kysymys.

Virtanen: Ihan lyhyesti vielä siitä, että minkälainen olisi hyvä firmajuttu, joka kertoisi jonkun vähemmän julkisuutta saaneen yrityksen toiminnasta. Mitä kaikkea siinä pitäisi olla, ja minkälaisia puutteita havaitaan näissä tarinoissa?

Myllyoja: Hyvä yritysjuttu on vähän kuin hyvä sijoitus, eli ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä sitä, vaan hyvä juttu saattaa syntyä yllättävistä elementeistä. Eihän sitä koskaan tiedä, kuka loppujen lopuksi on niin kun pörssitähti lyhyelläkään aikavälillä.

Ehkä sitä on helpompi lähestyä sitä kannalta, mikä on huono yritysjuttu – se on juttu, jossa toimittaja on pureksimatta niellyt kaiken mikä toimitusjohtaja sanoi. Useinhan toimitusjohtajan pitäisi olla paras henkilö kertomaan omasta yhtiöstään, mutta totta kai hän haluaa kertoa sen parhaan version tilanteesta. Jos sitten tyydytään siihen mitä toimari sanoo ja kerrotaan se mikä jo aikaisemmin on ollut tiedossa siitä yhtiöstä, niin se on tietysti huonoa journalismia. Sitä voisi melkein pitää jonkinlaisena puffijuttuna, joka kuuluu jonnekin muualle kuin journalistiseen julkaisuun.

Virtanen: George Orwell taisi sanoa, että kaikki hyvä journalismi paljastaa jotain sellaista mitä joku ei halua kuulla, ja kaikki muu on sitten peeärrää, suhdetoimintaa.

Myllyoja: Juuri näin.

 

Muunneltua totuutta?

Virtanen: Pitääkö suuriin ja pieniin firmoihin suhtautua jotenkin eri tavalla?

Myllyoja: Kyllä ja ei. Ensinnäkin ne numerot taustalla, tilinpäätösluvut, niin nehän ovat aika konkreettisia, ja ne on suunniteltu niin, että yrityksiä pystyy vertailemaan. Aina on tietysti toimialakohtaisia eroja, ja varsinkin jos ajatellaan pieniä yhtiöitä, niin ne ovat yleensä kasvuyhtiöitä, kun taas suuret yhtiöt ovat vakiintuneita, joten esimerkiksi niiden velkarakenteet voivat olla ihan erilaiset. Kasvuyhtiöt yleensä ovat velkaisia eivätkä välttämättä tee vielä tulosta. Mutta jokaisessa yrityksessä, oli se sitten pieni tai suuri, niin kannattaa miettiä minkä takia tuon yhtiön liikevoitto on tuo, minkä takia se tekee tappiota, miksi sillä on noin paljon velkaa ja kuinka monessa vuodessa se voi maksaa velkansa takaisin. Tällaisia perusasioita pitää selvittää.

Virtanen: Saavatko pienyritykset kuitenkin hellävaraisemmin kohtelun kuin suuret?

Myllyoja: Voi olla, että saavat jossain mielessä, ja tämä startup-skene on tuonut myös hypetystä mukaan näihin yritysjuttuihin. Myös jotkut toimittajat voivat lähteä siihen helposti mukaan, jos on joku pieni yhtiö ja sen tarina ja idea on niin mahtava, että siitä mahtavuudesta on kiva kertoa. Silloin voi kuitenkin unohtua, että joka ikisen yhtiön pitää myös olla kannattava.

Virtanen: Miten usein käy niin, että toimitusjohtaja tai joku muu yrityksen johdon edustaja antaa medialle niin sanottua muunneltua totuutta?

Myllyoja: Kyllä sellaisia yrityksiä varmasti on. En nyt esimerkkejä pysty sanomaan, mutta onhan heillä tietynlaista yritystä nähdä asiat valoisammin omalta kannalta, ja se on täysin inhimillistä. Mutta pörssiyhtiötä tietysti sanelee pörssilaki ja pörssin säännöt, mikä helpottaa  pörsseistä kirjoittamista.

Virtanen: Mitä jos toimittajalla on vinkki esimerkiksi siitä, että tekeillä on joku iso yrityskauppa. Hän soittaa toimitusjohtajalle, joka kiistää, että semmoista olisi tekeillä. Eikö tässä tilanteessa sillä toimitusjohtajalla ole velvollisuus valehdella, koska eihän hän voi kertoa medialle kun kauppa on kesken?

Myllyoja: Tähän ei tietenkään ole mitään valmista vastausta, koska siihen asti kunnes nimet on paperissa eikä kauppa vielä ole totta, niin siinä tapauksessa toimittajan on vain yritettävä saada se faktan varmistus jostain muualta. Eihän se toimitusjohtaja sitä kerro, se on itsestään selvää.

Virtanen: Miksi johtamisesta kirjoitetaan niin paljon nykyään talouslehdessä, ja miksi johtamisesta ilmestyy valtavasti kirjoja? Koko ajan kerrotaan minkälaista hyvä johtaminen on – ikään kuin pyörää keksittäisiin koko ajan uudestaan. Mistä tässä ilmiössä oikein on kysymys?

Myllyoja: Siitä, että hyvä johtaminen on oikeasti vaikeaa, tai johtaminen ylipäänsä on vaikeaa, samaan tapaan kuin sijoittaminen tai yritystoiminta. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä sitä oikein, vaan on monia eri tapoja. Jokainen joka mielestään on keksinyt sen, kuinka johdetaan hyvin, niin hän haluaa myös kertoa sen eteenpäin. Ilmiö voi myös kertoa siitä että nämä kirjoittajat haluavat hankkia leipänsä tätä kautta, he ovat johtamisen konsultteja ja itse mainostavat omaa ammattitaitoaan.

 

Narratiivien armoilla

Virtanen: Millä tavalla toimittaja voi välttää sen, että hän ihastuu kohteeseensa liikaa, on se sitten yritys, yrityksen tarina tai yrityksen johtaja, joka voi olla mielenkiintoinen ihminen. Onko siinä vaara, että niin sanottu narratiivi vie mukanaan?

Myllyoja: Kyllä siinä varmaan on. Minäkin olen monta kertaa haastatellut jotain ihmistä, jonkun yrityksen edustajaa ja ihastunut siihen. Viimeksi viime viikolla oli yksi tämmöinen yritysesittely, ja olin heti että ’vau mikä yhtiö’,  mutta kyllähän se pikkuhiljaa sitten heikkenee se ihastus. Se voi kestää pari tuntia, ja sitten oma toimitusyhteisö on tosi hyvä tässä, että se palauttaa takaisin maanpinnalle.

Ma teemme tiimityötä. Kukaan ei ole yksinäinen journalistisusi, joka kaivaa yksin esille skuuppeja tutkimalla yhtiöiden tuloksia, vaan me mietimme yhdessä tosi tarkkaan sitä, että mistä kirjoitetaan ja miksi kirjoitetaan ja myös että miten kirjoitetaan ja sen lisäksi toimittajalla on apuna editoija, joka on koko matkan mukana siinä prosessissa ja varsinkin siinä vaiheessa kun juttua kirjoitetaan.

Arvopaperissa on pidempiä ja analyyttisempia juttuja, ja meillä editoija palauttaa aika useastikin toimittajalle jutun takaisin ja pyytää takaisin jutun, että kehottaa hakemaan lisätietoa ja neuvoo mitä kohtia ehkä voisi vielä miettiä uudelleen; että onko asia näin?

Virtanen: Mitä jos kilpailija antaa toimittajille tietoa jostain toisesta yrityksestä samalla alalla, niin onko tällä viestintuojalla aina ketunhäntä kainalossa? Miten suhtaudutaan semmoiseen vinkkiin, että kilpailijalla menee huonosti?

Myllyoja: No se kannattaa yrittää tarkistaa. Meillä on käytössä julkisia lähteitä, joiden avulla asialle voi saada varmistuksen, ja sitten meillä on myös kontakteja joiden avulla joku tieto voidaan varmistaa epävirallisesti. Mutta kyllä lähtökohta on, että jos joku kertoo kilpailijasta jotain huonoa, niin voi miettiä miksi hän niin tekee. Kaikissa toimittajan hommissa tärkeintä on miettiä lähteen motiiveja ja kysyä tärkeä kysymys: Miksi?

Virtanen: Yritysten narratiivin tai presentaatioon liittyy usein nykyään aika vahvasti niin sanottu ESG-näkökulma eli toiminnan eettisyys. Onko jotain keinoa, millä voidaan tunnistaa, että ollaanko nyt vilpittömästi oikealla asialla, vai onko menossa jonkinlainen viherpesu tai muu vastaava?

Myllyoja: ESG on vähän laajempi käsite kuin eettisyys. Eettisyys on tavallaan yksi osa sitä laajempaa ESG:tä, mutta mistä sen nyt tarkistaisi – sano itse, kun sinulla on pidempi ura toimittajana, että mistä tiedät valehteleeko joku vai eikö se valehtele?

Virtanen: En tiedä, mutta politiikan toimittajat usein ajattelevat, että poliitikot yleensä valehtelevat.

Myllyoja: Onko se reilua poliitikkoja kohtaan?

Virtanen: En tiedä sitäkään, mutta se voi toimia jonkinlaisena hypoteesina. Mutta ei kai varsinkaan pörssiyhtiön toimiva johto voi valehdella – eikö häntä silloin odottaisi tuhon tie ja vettä ja leipää?

Myllyoja: Karu selli odottaa, juuri näin. Valehtelu voi olla laitonta, mutta toisaalta jos on yrityskauppa vireillä, ja jos tieto siitä tulee julki kesken kaiken tai kriittisessä vaiheessa, niin kauppa voi mennä mönkään, kun tieto menee laajemmalle joukolle. Kyllähän toimitusjohtaja tai jokainen ihminen, joka on jossain yhteiskunnallisessa asemassa, niin hän toimii roolinsa kautta, ja siinä toimittaja saa miettiä, että mitä tämä haastateltava voi roolissaan sanoa, ja mitä hän ei pysty sanomaan? Toimittaja voi myös yrittää kysyä tyhmiä kysymyksiä, vaikka tietää, ettei toimitusjohtaja pysty sanomaan suoraan, mutta ehkä rivien välistä voi aistia jotain. Tämä on ihmisten välistä bisnestä kuitenkin tämä journalismi.

 

Numerot ja ihmiset

Virtanen: Onko jotain tiettyjä merkkejä, joista voisi havaita, että johtaja ei anna nyt totuudenmukaista kuvaa yrityksen tilasta – esimerkiksi siitä, että yritys on oikeasti kriisissä ja myytävänä, mutta toimittajille syötetään tarinaa, että vielä menee hyvin?

Myllyoja: No numerot eivät valehtele, niin että tavallaan niiden numeroiden kautta voi lähestyä sitä aihetta ja tunnustella tämän ihmisen kautta, että pitääkö joku asia paikkansa. Ei siinä sen kummallisempaa kikka kolmosta ole.

Virtanen: Palataan vielä siihen, mikä on pörssitoimittajien tehtävä. Sinulla oli muistaakseni jonkinlainen ohje tähän.

Myllyoja: Pörssitoimittaminen on muuttunut tässä viimeisten kymmenen vuoden aikana paljon. Vielä kymmenen vuotta sitten kukaan ei halunnut pörssitoimittajaksi, koska ensinnäkin katsottiin, että pörssi on jotenkin niin vaikea ala tässä talousjournalismin sisällä, ettei sitä ei voi osata ellei ole jonkin tason analyytikko. Niinpä toimittajat suuntautuivat toisaalle ja halusivat enemmän olla yhteiskunnallisia ja politiikan toimittajia. Tämä ilmiö näkyi myös toimituksissa 2000-luvulla, kun talous ja politiikka yhdistettiin monissa välineissä saman toimitukseen. Sitten se pörssi oli vain pieni osa-alue, jonne oikeastaan pakosta jouduttiin.

Mutta nyt kun sijoitusbuumi on saavuttanut Suomenkin, meille on tullut osakesäästötilit, naiset puhuvat sijoittamisesta, niin myös pörssitoimittaminen on kokenut uuden tulemisen. Nykyään voi sanoa, että pörssitoimitus onkin talousjournalismin kruununjalokivi. Eli jos osaat pörssijuttuja toimittaa, niin olet tavallaan ekspertti taloustoimittaja. Toisaalta se kiinnostus näkyy siitäkin, että kun meille on tullut uusia nuoria toimittajia, niin he oppivat ja omaksuvat pörssin aivan uskomattoman nopeasti. Mulla on nytkin tiimissä kolme ihmistä, joilla on gradu loppuvaiheessa, ja he ovat hyviä pörssitoimittajia.

Yksi asia, mikä pörssitoimittajan työkalupakissa pitää olla, on Excel-osaaminen. Laskentataulukkojen pyöritys on taito, jonka avulla pystyy selvittämään ja vertailemaan aika mielenkiintoisia asioita. Kuten sanottu, numerot eivät valehtele; niitä pystyy vertailemaan ja niiden avulla pystyy saamaan kokonaiskuvan siitä, minkälaisia yhtiöt ovat. Toimittaja pystyy sitä vertailua tekemään, mutta se vaatii Excel-taitoa, mikä ei ole kauhean vaikeata loppupeleissä sitten kuitenkaan.

Minun viestini nuorille toimittajille on, että ymmärtäkää pörssiä ja kiinnostukaa siitä. Se on paitsi itselle hyödyllistä, niin se on myös yhteiskunnallisesti avartavaa ja journalistisesti mielessä tärkeää.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

 

Kustaa Hulkko: Journalismin tehtävä on lisätä ihmisten vastustuskykyä hevonpaskalle

-----------------------------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Tällä kertaa vieraana on taloustoimittaja emeritus Kustaa Hulkko, joka on työskennellyt 1970-luvun lopulta alkaen muun muassa Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä sekä toimittanut oman toimen ohessa Taloustieteellisen yhdistyksen lehteä, Kansantaloudellista aikakauskirjaa. Puhuimme muun muassa taloustoimittajan suhteesta taloustieteeseen, sijoitusvinkeistä, tietolähteistä ja markkinataloudesta. Haastattelu tehtiin Almatalossa Helsingissä 25. huhtikuuta 2022.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nakki ja talousnakki

Matti Virtanen: Sinulla on vuosikymmenien kokemus sekä päivä- että aikakauslehdistön puolelta, ja olet nähnyt monenlaisia journalisteja. Voisitko kiteyttää jotenkin sen, millä tavalla taloustoimittaja poikkeaa tavallisesta toimittajasta?

Kustaa Hulkko: On vanha vitsi, jota varsinkin politiikan toimittajat viljelevät, että on toimittajia ja sitten on taloustoimittajia. Se ’talous’ viittaa talousnakkiin, taloussuklaaseen ja vastaaviin halpatuotteisiin. Taloustoimittajat käsittelevät ehkä tavallista enemmän sekundaarimateriaalia ja -lähteitä kuten vuosikertomuksia, ennusteita ja toimitusjohtajien puhetta. Jos toinen ääritapaus on urheilujournalismi, jossa havainnoidaan välittömästi sitä mitä tapahtuu ja nähdään se peli, niin talousjournalismissa peliä ei nähdä, koska se on jossakin tehtaan lattialla tai toimistossa. Se on aika iso ero.

Virtanen: Nykyään kaiken talousinformaation saa helposti yritysten, tutkimuslaitosten ja viranomaisten verkkosivuilta. Maailma on täynnä talousdataa, ja jos on valmis maksamaan vähän, niin saa vielä syvällisempää dataa vaikka kuinka paljon. Mihin journalismia sitten enää tarvitaan, kun kaikki tieto on jo saatavilla?

Hulkko: Tämä kysymys koskee tietysti muutakin kuin talousjournalismia. Mielestäni tarvitaan välittäjä, joka poimii massiivisesta tietotulvasta olennaisen, ja osaa suhteuttaa sen. Ajattelen niin, että journalismin tehtävä on paitsi välittää tietoa, myös lisätä ihmisten toimintakykyä ja vastustuskykyä bullshittiä (hevonpaskaa) vastaan. Ja onhan meillä kuluttajajournalismia, jossa voidaan antaa neuvojakin.

Virtanen: Minkälaiset talousjutut ovat kaikkein luetuimpia oman kokemuksesi mukaan?

Hulkko: Suurin osa minun kokemuksistani on ajalta, jolloin ei ollut reaaliaikaista mittausta, joka tuottaa dataa juttujen lukemisesta. Kuitenkin, kun olen tehnyt nykyisen mittaamisen aikana joitakin juttuja Suomen Kuvalehteen, niin parhaan palautteen ja eniten lukijoita olen saanut niistä, jotka ovat isoja kokonaisuuksia. Esimerkiksi siitä, mitä tapahtui Osuuspankkiryhmässä sen ylimmän johdon viime vallanvaihdoksen jälkeen, kun siellä tuli aikamoisia muutoksia.

Virtanen: Miten tärkeää on kertoa sitä inhimillistä draamaa yrityksen kulisseista? Onko siellä aina menossa jonkinlainen Game of Thrones tai Vallan linnake -peli. Voisiko se olla hyvä taktiikka toimittajalle?

Hulkko: Kyllä se varmasti on näin. Tietysti pitää välttää sen liioittelua. Jos siellä ei ole sellaista draamaa, niin turha myöskään kertoa sellaista. Mutta äsken mainittuun esimerkkiin ehkä pätee, että Osuuspankin edellisen vallanpitäjän jälkeen tuli uusi, joka halusi tehdä tilit selviksi aikaisemman regiimin kanssa.

 

Hyviä sijoitusvinkkejä?

Virtanen: Pörssijournalismista - kuinka paljon pörssitoimittaja voi sanoa yrityksestä muuttumatta sijoitusneuvojaksi?

Hulkko: Pörssijournalismissa on monenlaisia toimintatapoja, huonoja ja hyviä. Mielestäni ei ole järkevää antaa sijoitusvihjeitä - Mulla on siitä oma pieni tarinakin, minkä takia se ei ole järkevää. Tässäkin on tärkeää se, että toimittaja on itsenäinen ja yrittää hahmottaa riippumattomasti firmaa omalla pelikentällään eikä asetu johdon äänitorveksi. Takavuosilta on hyviä esimerkkejä siitä, että jopa Nokiaa on pystytty käsittelemään kriittisesti.

Muistelen, että silloin kun oli vielä suuri matkapuhelin-Nokia, jättiyritys Suomen mittakaavassa, niin ainakin eräät Talouselämän journalistit uskalsivat sitä käsitellä riippumattomasti, vaikka muuten talousjournalismissa jouduttiin menemään aika paljon firman talutusnuorassa.

Virtanen: Mainitsit opettavaisen tarinan siitä, miten toimittaja voi ajautua antamaan sijoitusneuvoja – voisitko kertoa vähän tarkemmin?

Hulkko: Se oli mun moka. Onneksi siinä ei päädytty siihen, että olisi julkaistu mitään tyhmiä sijoitusneuvoja, mutta kerran 80-luvun loppupuolella annoin yhdelle kaverille huonon neuvon. Silloin yksi Hesari-ajan kollegoistani kysyi, kannattaako Kansallis-Osake-Pankin (Nordean suomalaisen edeltäjäpankin) osakkeita enää pitää, koska myynti oli tullut hänelle mieleen. Minä sanoin, että joo, myy ehdottomasti, Kansallispankki on huono pankki, koska olen nähnyt sen johtajia riittävän monesti yökerhoissa, missä esimerkiksi Suomen Yhdyspankin (Nordean toinen suomalainen edeltäjäpankki) johtajat ei viihdy, että ei semmoisella firmalla voi olla hyvä tulevaisuus.

En tiedä, oliko mielipiteelläni merkitystä, mutta hän myi osakkeensa. Muutaman viikon kuluttua siitä Kansallispankin osake lähti kovaan nousuun, koska siellä oli menossa nurkanvaltaus, joka nosti sitä kurssia. Kyllä mä olen tältä kollegalta saanut aika monta kertaa kuulla tästä – vaikka itse asiassa minun analyysini oli kestävä. Kansallispankki oli huonompi pankki kuin Yhdyspankki. Pankkikriisissä Kansallispankki oli vähällä kaatua, kunnes se pelastettiin fuusioimalla se Yhdyspankin kanssa.

Virtanen: Eli journalistin tehtävä ei ole antaa sijoitusneuvoja, varsinkin jos haluaa pitää tuttavapiirinsä ja ystävänsä?

Hulkko: Ja jos haluaa säilyttää lukijoiden silmissä jonkinlaisen uskottavuuden. Mutta tietysti on semmoisiakin kollegoja, jotka tekevät tätä työtä siltä pohjalta, että he antavat sijoitusvinkkejä.

 

Apua taloustieteestä?

Virtanen: Mennään sitten taloustieteen puolelle. Olet ollut muun muassa Kansantaloudellisen Aikakauskirjan avustaja - niin minkälaiset taloustieteen osa-alueet ovat journalismin kannalta arvokkaita?

Hulkko: Jos otetaan se suuri jako taloustieteen sisällä, eli mikro ja makro, niin jälkimmäinen taloustieteen osa, jossa tutkitaan ja analysoidaan talouspolitiikkaa ja kokonaisia kansantalouksia on tietysti tärkeä. Mutta kyllä myös mikrotaloutta eli kuluttajan, kotitalouksien ja yritysten valintoja pitää osata, koska meidän olisi hyvä ymmärtää, minkälaiset jutut esimerkiksi firmoissa ovat tärkeitä, kuten kannustimet.

Mutta itse asiassa olen oppinut eniten - kun mulla ei ole hyvää taloustieteellistä koulutusta -, keskustelemalla hyvien taloustieteilijöiden kanssa, jotka pystyvät itse popularisoimaan sitä missä ne ovat eksperttejä, olivatpa he mikro- tai makropuolella. Taloustoimittajan ammatin harjoittamisessa oma taloustieteen ja sen metodien opiskelu jää väkisinkin vähemmälle.

Virtanen: Oletko huomannut, että taloustieteellisiä menetelmiä voisi jollain tavalla soveltaa journalismissa, vai onko ne kaksi ihan erilaista eläintä?

Hulkko: Minusta tuntuu, että taloustieteen soveltaminen journalismissa on parhaimmillaan vähän yleisemmällä tasolla kuin siinä, että ruvetaan tekemään vaikka ekonometrisiä aikasarja-analyyseja. Kauppalehden päätoimittaja Lauri Helve varoitti aikanaan taloustoimittajia: älkää laskeko itse, se menee kuitenkin pieleen, ja hän oli aika usein oikeassa.

Meillähän ei ole ollut sellaisia huippuyhdistelmiä, että ollaan sekä taloustieteilijöitä että journalisteja, tyyppiä Financial Timesin Martin Wolf ja muut kuuluisat ja etevät ihmiset. Vasta nyt on talousjournalismiin tullut sellaisia ekonomisteja kuin Heikki Pursiainen ja Roger Wessman, jotka tekevät juttuja MustReadiin.

 

Monenlaisia tieteilijöitä

Virtanen: Pitääkö journalistin suhtautua eri tavalla, jos haastateltavana on ekonomisti eli taloustieteilijä, yrittäjä, suuryrityksen toimitusjohtaja tai sitten talouspolitiikan tekijä, virkamies tai poliitikko? Millä tavalla näihin eri talouden toimijoihin pitää suhtautua?

Hulkko: Minusta tuntuu, että kolme viimeistä tapausta, yrittäjä, suuren yrityksen toimitusjohtaja ja talouspolitiikan tekijä, ne on helppoja tapauksia, niihin on helpompi suhtautua. Lähtökohta on se, että ne puhuu omassa asiassaan. Taloustieteilijä taas on vaikeampi, varsinkin jos toimittaja on kokematon. Minulla oli nuorena liian suuri kunnioitus tätä porukkaa kohtaan.

Myös ekonomistikunnasta löytyy monenlaisia ihmisiä. Esimerkiksi on olemassa entisiä taloustieteilijöitä, jotka eivät ole enää vuosiin julkaisseet mitään, eivätkä välttämättä tiedä mitä tieteessä tapahtuu. Ja sitten on sellaisia, joilla on taloustieteellinen tutkinto, mutta jotka ovat heittäytyneet enemmänkin talouspapistoksi. Viittaan esimerkiksi 1980-luvun vakaan markan oppiin, jolla oli aikanaan tämmöisiä omia pappeja, ja myös vastapuolella oli pappeja, jotka julistivat politisoitunutta ja ideologisoitunutta sanomaansa.

Virtanen: Eikö taloustieteessä edelleenkin päde osittain politisoituminen siten, että on finanssipolitiikan merkitystä korostava koulukunta ja rahapolitiikan merkitystä korostava koulukunta. Onko tämä ikiaikainen vastakkainasettelu ehkä lieventynyt vuosien varrella?

Hulkko: On se lieventynyt. Harvemmin näkee esimerkiksi sellaista, mikä aikaisemmin oli hyvin tavallista, että monetaristit hyökkäsivät keynesiläisyyttä vastaan, koska keynesiläinen talouspolitiikka johti 70-luvulla moniin ongelmiin. Nythän valtion keskeinen rooli ja finanssipolitiikan merkitys on ymmärtääkseni aika lailla yleisesti hyväksytty lähtökohta. Eihän me muuten olisi selvitty finanssikriisistä, koronakriisistä eikä tästä Ukrainan kriisistä.

 

Jämähtänyt masuuni

Virtanen: Anna neuvo siihen, miten pitäisi aloittaa yrityksen tunnuslukujen perkaaminen. Millä tavalla yrityksen tarinasta tai vuosikertomuksesta löytyy ehkä heikkoja kohtia tai hyviä uutisia?

Hulkko: Kyllä siinä tarvitaan väistämättä tiettyjen liiketaloustieteen peruskäsitteiden opiskelua, muun muassa mitä ovat liikevaihto, vakavaraisuus, tase ja tuloslaskelma. Esimerkiksi juuri vakavaraisuus on yrityksen elinkelpoisuuden ja yleensä tulevaisuuden kannalta hyvin keskeinen asia, koska se kertoo siitä, kuinka paljon yrityksen käytössä on omaa pääomaa suhteessa velkaan.

Jos toimituksessa tai tuttavapiirissä on analyytikkoja, laskentatoimen ammattilaisia, taloustoimittajan kannattaa lyöttäytyä sellaisen kanssa yhteen ja tehdä yhteistyötä. Taloustoimituksissa heitä on harvassa. Mieleen tulee taas Teijo Valtanen, joka työskenteli aikanaan Hesarissa sekä analyytikkona että toimittajana, ja tietysti Kauppalehden pitkäaikainen tilinpäätösanalyytikko Ari Rajala.

Virtanen: Entä ketä kannattaa haastatella - toimitusjohtajaa, talousjohtajaa vai tavallista duunaria? Ja yrityksissähän on myös tiedottajia eli viestintäihmisiä. Mistä kannattaa lähteä etsimään?

Hulkko: Jos kysymys on esimerkiksi siitä, että joku terästehdas yhtäkkiä seisoo, kun siellä masuuni jostain syystä jämähtää semmoiseen kuntoon ettei se toimi, niin olisi hirveän hyvä keskustella jonkun metallityöntekijän kanssa joka hoitaa sitä masuunia.

Yleisesti ottaen yrityksen asiat tietää parhaiten toimitusjohtaja, ja hänen luokseen pitäisi pyrkiä, mutta edessä on usein viestintäihmisten muuri. Varmaan viestintäväki toimii toimitusjohtajan ohjeiden mukaan – ’älkää nyt kaikkia toimittajia laskeko tänne’ – mutta se muuri pitäisi jotenkin murtaa.

Toisaalta tietysti on olemassa myös hyviä ja avuliaita viestintäihmisiä, jotka kertovat asioista ei pelkästään omassa firmassa vaan koko toimialalla. Hyvä tiedottaja tietää ja kertoo, miten esimerkiksi kilpailijat pärjäävät ja niin edelleen.

 

Vaihtoehto markkinataloudelle?

Virtanen: Kun tunnet taloushistoriaa ja filosofiaa jonkin verran, niin mikä on mielestäsi merkittävin markkinatalouden tai kapitalismin vaihtoehdoksi tarjottu suuntaus, ja mikä sen vaikutus on ollut?

Hulkko: Kyllä se mun mielestä oli kuitenkin kommunismi, joka romahti omaan mahdottomuuteensa ja valheellisuuteensa ja järjestelmän korruptioon. Sen jälkeen on tarjottu vihreitä aatteita, ja nyt meillä on ESG-villitys, mutta ne ei välttämättä ole markkinatalouden vaihtoehtoja, vaan tarkoitettu täydentämään sitä.

Mielestäni markkinatalous on aika pätevä edelleenkin, en löydä sille järkevää vaihtoehtoa.

Virtanen: Mutta jos julkinen sana ei valvo markkinataloutta, niin onko sillä taipumus vajota jonkinlaiseen korruptioon?

Hulkko: Kyllä, ellei suorastaan korruptioon, niin kuitenkin meillä Suomessa korostuvat etujärjestöjen ja isojen globaalien yhtiöiden tehokkaasti valvomat intressit. Markkinatalous, jonka kaikki hyväksyy, ja kilpailu ja muut siihen kuuluvat hyvät asiat vajoavat helposti sellaiseksi pro business- eli olemassa olevien firmojen etujen mukaiseksi taloudeksi.

Virtanen:  Onko mielessäsi mitään erityisen hyvää tai huonoa talousjuttua, jonka olet lukenut tai nähnyt viime aikoina?

Hulkko: No tässä viikonvaihteessa Helsingin Sanomissa oli Petri Sajarin juttu Putinin rahoista ja Timtshenkosta ja suomalaisesta talousjohtajasta Harri Mikkolasta. Suosittelen, se oli hyvä juttu.

Virtanen: Eli kannattaa pyrkiä töihin Hesariin, jossa saa paljon työaikaa kaivamiseen?

Hulkko: Ehdottomasti, joo sinne kyllä.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

 

 

Arno Ahosniemi: Emme anna sijoitusneuvontaa - talouslehden lukija vastaa itse sijoituspäätöksistään

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjassa on tällä kertaa vieraana on Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi. Puhuimme muun muassa taloustoimittajan identiteetistä, tietotulvan hallinnasta, kriisiyhtiöistä sekä talousjournalismin ongelmista. Haastattelu tehtiin Almatalossa Helsingissä 25. huhtikuuta 2022. Ahosniemi lopetti toimittajan työt ainakin toistaiseksi keväällä 2023 ja siirtyi Finanssiala ry:n toimitusjohtajaksi.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

"Pandemia kavensi näkökenttää"

Matti Virtanen: Kerro ensin, minkälainen työyhteisö on taloustoimitus?

Arno Ahosniemi: Samanlainen kuin mikä tahansa journalistinen työyhteisö, hyvin kollegiaalinen. Siellä etsitään ja jalostetaan tietoa, muokataan sitä yleisölle sopivaan muotoon, yleisöä kiinnostavista aiheista. Itse olen työskennellyt taloustoimituksissa yli 20 vuoden ajan, ja se kollegiaalisuus on minusta ollut keskeistä. Se on samantyyppistä muissakin toimituksissa, joissa olen ollut mukana: nuorempi kollega mentoroi vanhaa ja vanhempi jeesaa nuorta. Siellä jaetaan kontakteja ja kerrotaan ideoita, jalostetaan tietoa yhdessä, ja se on kyllä sen työn parhaita puolia. Siinä ei olla joukkopsykoosiin, vaan joukkoälyn äärellä.

Virtanen: Miten pandemia-ajan pakkoetätyö on vaikuttanut työyhteisön henkeen?

Ahosniemi: Kyllä se on vaikuttanut. Meillä on tietysti se hyvä puoli koko ajan, että olemme pystyneet pitämään toimituksen avoinna koko pandemian ajan. Täällä on voitu työskennellä myös paikan päällä, ja meillä on nyt hybridimalli, josta me odotamme saavamme molempia hyviä puolia; ollaan sekä läsnä että aina tavoitettavissa.

Seurasin mediaa tarkkaan koko pandemian ajan, ja kyllä se näkökenttä kaventui. Jos ajattelee vaikka päivälehtiä tai talousmediaakin, niin aika paljon kirjoitettiin koulun etätyöstä ja etäopiskelusta ja siitä, minkälaista etätyö on. Toimittajien näkökulma kaventui pienemmäksi, mutta se johtui tietysti siitäkin, ettei mitään sidosryhmiä päässyt tapaamaan siihen pahimpaan aikaan. Ei se hyvää tehnyt toimituksen hengelle, sanotaan näin.

Virtanen: Jokainen keskittyi omaan siiloonsa entistä tiukemmin?

Ahosniemi: Meillä otettiin semmoinen sanonta käyttöön, että meistä kaikista tuli kirjeenvaihtajia siinä yhdessä rysäyksessä. Kaikki olivat omassa kodissaan kirjeenvaihtajana tekemässä juttuja omaan mediaansa.

Virtanen: Kirjeenvaihtajan työhön liittyy tunnettu sairaus nimeltä korrespondiitti. Miten sitä voidaan ehkäistä?

Ahosniemi: Olen työskennellyt Brysselissä vajaat kolme vuotta kirjeenvaihtajana noin viisitoista vuotta sitten, joten korrespondiitti on ihan tuttu tauti. Brysselissä se ilmeni niin, että siellä tärkeältä tuntuvat asiat, jotka olleet kotimaassa lainkaan tärkeitä, alkoivat saada kirjeenvaihtajien päässä valtavia mittasuhteita. Siihen auttaa vain jatkuva vuorovaikutus kotitoimituksen kanssa.

Tietotulvan hallintaa

Virtanen: Mikään ei kai voita vuorovaikutusta, jossa voi katsoa ihmistä silmiin?

Ahosniemi: Ei mikään. Esimerkiksi viime viikolla iso suomalainen pörssiyhtiö julkisti uuden toimitusjohtajan nimityksen ja järjesti siitä oikein live-tilaisuuden. Me totesimme, että sinne on pakko mennä paikalle, koska siitä saa aivan eri lailla kiinni niistä asioista, näkee paljon ihmisten ilmeistä, kehonkielestä, keskinäisestä kommunikoinnista - kokenut toimittaja pystyy aistimaan paljon. Ei tarvita mitään foliohattua päähän, mutta silti voi nähdä näissä asioissa ihan erilaisia ulottuvuuksia, joita ei pelkistä toimitukseen tulleista tiedotteista käy ilmi.

Virtanen: Datan määrä on räjähtänyt internetin myötä – yritykset, tutkimuslaitokset, viranomaiset, kaikki tuottavat valtavan määrän taloustietoa koko ajan verkkoon ja firmoista saa oleelliset faktat esille heti. Mihin talousjournalismia enää tarvitaan?

Ahosniemi: Tämä on aika hyvä ja provokatiivinen kysymys, koska samalla lailla voisi ajatella, että eikö puolueista saa kaikkea tietoa politiikasta ja urheiluseuroista tietoa urheilusta, että mihin urheilun tai politiikan journalismia tarvitaan? Totta kai tarvitaan, tiedon kriittiseen käsittelyyn. Journalismin keskeisimpiä metodeja ja työvälineitä on tietenkin lähdekritiikki. Totta kai nämä kaikki tahot, joita luettelit, tutkimuslaitoksista lähtien, niin ne kertovat ne luvut omista lähtökohdistaan.

Jos ajattelee vaikka pörssiyhtiön osavuosikatsauksia kolmen kuukauden välein, niin siellähän yhtiön talousjohtaja ja hallitus laittavat ne luvut niin hyvään kuntoon kuin on lainsäädännön ja hyvien käytäntöjen mukaan mahdollista, niin että yhtiö näyttäisi mahdollisimman hyvältä. Siinä tarvitaan analyytikkoa ja toimittajaa arvioimaan niitä lukuja ja miettimään, mitä tämä merkitsee sijoittajan kannalta.

Virtanen: Miten tärkeää on, että taloustoimituksella on käytössään laskentatoimen ammattilainen, joka osaa analysoida tilinpäätöksiä perusteellisesti?

Ahosniemi: Ainakin meille se on todella tärkeä asia toimituksessa. Jos puhutaan yrityskielellä, niin kilpailuetumme on, että meillä on vahva numeroiden murskaamisen kyky. Ne ovat kaksi eri ammattia, laskentatoimen työ ja toimittajan duuni, ja sen takia on hyvä, että meillä on molempia ammattilaisia talossa. He pystyvät kommunikoimaan keskenään ja voivat sitten niitä numeroita murskata. Me toimittajat olemme taustaltamme usein humanisteja, valtiotieteilijöitä tai kauppatieteilijöitä, eikä meillä välttämättä ole semmoista laskennan kykyä kuin rahoitukseen perehtyneillä ammattilaisilla.

Toimittaja sijoitusneuvojana?

Virtanen: Pörssi- ja sijoitusjournalismia moititaan usein siitä, että siinä annetaan verhottuja sijoitusvinkkejä. Miten voidaan välttää sijoitusjutun luisuminen neuvonnaksi?

Ahosniemi: No en näe siinä kovin suurta vaaraa, koska ne vuosikymmenet, jolloin olen itse ollut mukana, varsinkin uran alkuvaiheessa 90-luvun alussa toimittajat erityisesti varoivat tätä vielä enemmän. Nyt yleisö on aikaisempaa kiinnostuneempi osakesäästämisestä ja sijoittamisesta yksittäisiin pörssiyhtiöihin. Meillä on miljoona osakkeisiin sijoittavaa tahoa Suomessa, ja uusia osakesäästötilejä on avattu valtavasti lisää viimeisen kahden vuoden aikana. Yleisön kiinnostus näihin asioihin on kasvanut.

Ei toimittajan pidä mitään sijoitusneuvoja antaa, vaan kertoa punnittua ja tutkittua tietoa siitä, minkälaisessa kunnossa nämä yhtiöt ovat. Jokaisen pitää sitten tehdä omat johtopäätöksensä sen suhteen, mihin omia rahojaan laittaa. Meillähän on se etu verrattuna pankkeihin ja muihin toimijoihin, joita Fiva eli finanssivalvonta valvoo, että meillä on sananvapaus Suomessa ja me saamme sanoa mitä huvittaa. Joku voi joskus tulkita, että joku juttu on sijoitusneuvontaa, mutta tietenkään me emme anna neuvoja, emmekä ota myöskään vastuuta (lukijan tekemistä sijoituspäätöksistä).

Virtanen: Jokainen taloustoimittaja kuitenkin joskus törmää tilanteeseen, että naapuri, tuttava, ystävä, sukulainen tai kylänmies kysyy, että kannattaisiko ostaa tuota ja tuota osaketta. Onko joku patenttivastaus siihen, miten nämä hoidetaan?

Ahosniemi: Kyllä patenttivastaus on se, että jos tietäisin, olisin jo aikapäivää sitten siirtynyt paljon paremmin palkattuihin hommiin, ja kun vielä en ole siirtynyt, niin se on aika vankka todiste siitä, että tämmöistä muilta salattua tietoa ei ole olemassa.

Virtanen: Onko toimituksen puolelta annettu toimittajille ohjeet siitä, miten toimitaan, jos joku rupeaa sijoitusneuvoja kyselemään?

Ahosniemi: Meillä on hyvin selkeä politiikka, joka on kirjattu ja kaikkien tiedossa. Sitä säännöllisesti myös toistetaan toimituksessa, että millä edellytyksillä ja millä ehdoin meidän henkilökuntamme voi itse sijoittaa pörssiin. Siinä keskeisin piirre on, että mitään päiväkauppaa ja tämäntyyppistä ei käydä, ja sitten tietenkin se, että jos toimittaja on saanut esimieheltään tehtävän kirjoittaa tietystä yhtiöstä, niin siitä on pidättäydyttävä käymästä kauppaa. Mutta mitään yleistä toimintaohjetta meillä ei sinänsä ole siihen, jos vaikka joku taksikuski kysyy sijoitusvinkkejä. Jokaisen täytyy sitten miettiä vastauksensa itse, mutta totuus on, että minä en kovin vahvasti kyllä luottaisi omiini tai muiden toimittajien antamiin sijoitusneuvoihin.

Markkinatalouden vaihtoehdot

Virtanen: Mitkä ovat uskottavimmat markkinataloutta vastaan esitetyt vaihtoehdot tai haasteet?

Ahosniemi: No kyllä uskottavin tai vakavin vaihtoehto oli varmasti Neuvostoliitto silloin ennen vanhaan. Nyt voidaan ajatella vaikkapa Kiinaa, jolla on sosialistinen järjestelmä, mutta se on todella kapitalistinen monin tavoin – tietysti näitä haastajia on sitten vielä paljon erilaisia.

Mutta se aate, jonka puolesta Kauppalehti on, niin se on kyllä länsimainen liberaali demokratia ja markkinatalous. Myös vahva sananvapaus kuuluu siihen yhdistelmään. Kyllä tätä pyrittiin haastamaan silloin kovasti, ja kyllä nykyäänkin erilaiset liikkeet sitä haastavat.

Virtanen: Miten markkinataloudelle kävisi, jos lehdistö ei voisi vapaasti kirjoittaa yritystoiminnasta, talouspolitiikasta ja muista talouden ilmiöistä?

Ahosniemi: Kyllä se aika inhottava tilanne olisi, koska silloin jäisi peittoon asioita, joita markkinoilla oikeasti tapahtuu. Median rooli on keskeinen myös siinä, että kaikenlaiset kilpailun ongelmat saadaan esiin.  Suomessakin on paljon asioita, jotka ovat monopolien ja oligopolien peitossa tai hallussa, ja tämmöisiä täytyy ehdottomasti penkoa. Jos ei ole sananvapautta, niin kyllä aika monet poliittiset ja taloudelliset toimijat pystyisivät hyödyntämään tilanteita vähän eri tavalla.

Virtanen: Eikö jo Adam Smith aikoinaan kirjoittanut, että markkinat tarvitsevat toimiakseen informaatiota?

Ahosniemi: Kyllä, teoriassa se menee niin, että mitä enemmän informaatiota, sitä paremmin markkina toimii. Tämähän pätee esimerkiksi vaikkapa asuntokauppaan, niin että jos kuluttajat tietävät toteutuneet asuntojen hinnat, niin niin silloin markkina on avoimempi ja toimii paremmin.

Journalismi ja taloustiede

Virtanen: Mikä on taloustieteen kontribuutio journalismille?

Ahosniemi: Se on hyvin keskeinen. Jos katsoo niitä ihmisiä, joita meidänkin välineisiimme haastatellaan, niin siellä on aika paljon taloustieteilijöitä. Paljon käydään esimerkiksi akateemista keskustelua yhteiskunnallisista liikkeistä mitä on meneillään, niistäkin jotka poikkeavat valtavirrasta. Ja sitten tietenkin ihan tavanomainen talouden ennustaminen on keskeisin juttu. 

Jos ajatellaan vaikka miten yhtiöt arvioivat tulevaisuuttaan esimerkiksi tällä hetkellä, kun pandemia on päättymässä ja Ukrainan sota on päällä, niin ilmassa on valtavasti epävarmuutta siitä, minkälainen esimerkiksi Suomen talouskasvu tänä vuonna tulee olemaan. Vielä vuoden alussa odotettiin kolmen prosentin kasvua, ja nyt eri ennustelaitokset ja taloustieteilijät, jotka ennusteita tekevät, ovat puolittaneet sen. Näitä asioita meillä arvioidaan paljon, ja journalismin tehtävä on ennen kaikkea esittää jatkokysymyksiä tieteentekijöille, ja sitten pukea se tieto sellaiseen muotoon, että suuri yleisö ymmärtää.

Virtanen: Voiko toimittajan työssä soveltaa taloustieteen menetelmiä?

En halua moittia taloustieteilijöitä, mutta äsken totesin näistä analyytikoista ja toimittajista, että meillä on siinä kaksi eri ammattia, niin taloustiede on vielä kolmas ammatti. Heidän helmasyntinsä saattaa olla sitten se, että he eivät osaa pukea viestiään semmoiseen muotoon, jonka yleisö ymmärtää. Siinä taloustoimittajalla on tavallaan suomentajan rooli.

Meidän helmasyntimme on puolestaan se, että me ollaan populisteja ja kärjistetään, pannaan mutkia liikaa suoraksi, mutta ilman sitä harva olisi kiinnostunut näistä asioista.  Esimerkiksi jos meidän bkt:mme kasvaisi tänä vuonna kolme prosenttia versus että se kasvaakin vain 1,5 – mitä se tarkoittaa tavallisen tallaajan kannalta? Todennäköisesti silloin on vähemmän töitä, vähemmän mahdollisuuksia, ja samaan aikaan inflaatio on korkea. Tämäntyyppisiä asioita meidän pitää ruveta sitten kääntämään, että mitä se kullekin ihmiselle merkitsee.

Virtanen: Onko jotain eroja siinä, millä tavalla toimittajan pitää lähestyä ekonomistia, yritysjohtajaa tai talouspolitiikan tekijää, siis miten haastatella heitä?

Ahosniemi: Ei oikeastaan, vaan kaikkiin pätee se yksi sama asia, eli pitää tehdä kotiläksyt hyvin, pitää olla perillä siitä mistä on kysymys, vähän perehtyä niihin aiheisiin ja sitten miettiä etukäteen hyvät kysymykset ja mennä sitten sen mukaan eteenpäin. Ei siinä sen kummempaa ole; samanlaisia ihmisiä kaikki ovat ja samanlaisia kiperiä kysymyksiä pitää kaikille esittää. Haastattelumetodit pätevät kyllä tässä kaikkiin näihin ammattiryhmiin.

Viestintää kriisien keskellä

Virtanen: Tavallisesti yritystä edustaa aina toimitusjohtaja. Jos ei haluta jättää yrityksen tarinaa vain toimitusjohtajan varaan, niin miten sitä voisi täydentää?

Ahosniemi: Se on juuri näin kun toteat, että jos haluttaisiin pelkkää toimitusjohtajaa haastatella, niin viesti jäisi aika kapeaksi. Mutta sitten tullaan siihen, että mikä painoarvo sillä toimitusjohtajalla on – kyllä se on ihan hyvä tavoitella sitä toimitusjohtajaa, koska siinä saa paljon muutakin irti kuin ne päivän teemaan liittyvät asiat.

Yhtiöt osaavat vahvasti pyrkiä siihen, että ne saisivat juuri oman viestinsä omalla näkökulmallaan julkisuuteen, ja sen takia toimittajalle on hyvä periaate, että viestintähenkilö tai tiedottaja ei ole se paras lausunnon antaja, vaan pitäisi hakea niitä ihmisiä, jotka oikeasti päättää – talousjohtaja, toimitusjohtaja, kulloinkin kyseessä olevan asian divisioonan vetäjä.

Kiistanalaisissa tilanteissa varsinkin journalistin ohjeet jo kehottavat, että pitäisi kuulla kaikkia osapuolia mahdollisimman monipuolisesti tietenkin. Sitten tullaan taas siihen, että kuinka paljon yhden työpäivän aikana siihen on mahdollisuutta, mutta noin niin kuin nyrkkisääntönä: mieluummin kuullaan sitä yrityksen päättäjää kuin ammattiviestijää.

Virtanen: Usein puhutaan kriisiyhtiöistä. Miten määrittelisit sen, missä vaiheessa yrityksestä voidaan käyttää tällaista nimitystä, jolla voi olla hyvinkin laajakantoisia vaikutuksia? Mistä te tiedätte, että yritys on kriisissä?

Ahosniemi: Tuo on hyvä kysymys, koska siinä voi olla monia tekijöitä. Kriisiyhtiöksi voi joutua jonkun yksittäisen onnettomuuden takia kuten Talvivaaran kaivos, jossa oli tuotannon kanssa haasteita – "haaste" on muuten sana, jota ei kannata käyttää lehtitekstissä, vaan pitäisi puhua ongelmista; haaste on kieltä, jota yritysjärjestelijät ja firmat käyttävät. 

Siis yritys voi joutua ongelmiin tuotannollisen ongelman takia. Mutta taloudelliset seikat ovat yleensä niitä, joiden vuoksi yhtiö voi joutua kriisiin. Yleensä se ei pysty maksamaan velkojaan, mikä on keskeisin kriisiyhtiön merkki. Velkataakka on niin suuri, ettei sitä pystytä kassavirralla tai liikevaihdolla rahoittamaan.

Jos ajatellaan vaikka mitä Nokialle tapahtui 2010-luvun alussa, kun markkinoille tulivat nämä nimeltä mainitsemattomat puhelimet Kaliforniasta, niin se yhtiö joutui  kriisiin siksi että kuluttajat hylkäsivät sen tuotteen ja siirtyivät käyttämään toisen yhtiön palveluja niin paljon, että liiketoimintamalli on pakko miettiä uusiksi. Tietysti Nokia on taas muuntautunut uuteen iskuun, mutta sekin voi aiheuttaa kriisin; kuluttajan voima on aika vahva.

Spesialistit ja generalistit

Virtanen: Miten tärkeää on, että yksittäiset toimittajat erikoistuvat johonkin toimialaan tai yrityksiin, jotta tietämys syvenisi, vai pitäisikö kaikkien olla generalisteja?

Ahosniemi: Vastaan sekä että, koska voidakseen haastaa yritysten ammattiviestijöitä toimittajan pitää ymmärtää alan toimintaa syvällisesti. Mutta sitten toisaalta työnantaja eli lehteä tai mediaa kustantava yhtiö arvostaa sitä, että toimittaja pystyy tekemään juttuja mistä tahansa aiheesta ja pystyy nopeasti heittäytymään erilaisiin uutisiin ja niistä tuomaan tietoa lukijalle.

Tarvitaan siis molempia: pitää olla syventynyt pariin kolmeen toimialaan ja sen lisäksi pitää ymmärtää yleistä talouden toimintaa niin paljon, että pystyy tekemään nopeasti vetäviä juttuja. Semmoinen peli ei vetele, että toimittaja vain keskittyisi yhteen yritykseen tai asiaan ja kaivautuisi kammioonsa, josta ilmestyisi jotenkin kahden viikon välein jonkun valtavan hienon spektaakkelijutun kanssa, vaan hänen pitää pystyä heittäytymään ja mukautumaan.

Tämä on juuri sitä tiimityötä, kun puhuttiin tästä yhteisöllisyydestä ja kollegiaalisuudesta; tässä työssä pitää jeesata kaveria. Kun tehdään yhdessä töitä, niin pystyy heittäytymään myös näihin yleisiin uutisiin.

Virtanen: Nyt pelätään Ukrainan kriisin seurauksena elintarvikemarkkinoille vakavia häiriöitä. Ymmärretäänkö meillä esimerkiksi maatalous- ja elintarvikekaupan ongelmia?

Ahosniemi: Pitäisi ymmärtää.Tietysti alan seuranta keskittyy meillä aika pitkälti siihen, että on pörssiyhtiöt, jotka tuottavat elintarvikkeita kaupalle, esimerkiksi Apetit, HK Scan, Atria ja niin edelleen. Totta kai näitä seurataan kovasti, ja pitää ymmärtää se koko ketju sieltä alkutuotannosta kauppaan. Pitäisi tietää mikä on lannoitteiden hinnan merkitys tuotannolle ja kaupalle, ja kaikki alan neuvottelut sitten myös.

Tämä on tällä hetkellä hyvin keskeinen, mutta monimutkainen asia päästä kiinni kokonaisuutena. Sinänsä kysymys on erittäin akuutti ja aiheellinen, koska noin kymmenen vuotta sitten kun ruoan hinta viimeksi nousi ennen finanssikriisiä, niin kyllä ne arabikevään kuohunnat ja pakolaisvirrat johtuivat siitä, ettei ihmisillä ollut rahaa ostaa ruokaa. Ja se jos mikä aiheuttaa paljon tyytymättömyyttä.

Nyt olemme nähneet keltaliivien liikkeitä jo Suomessakin, lähinnä polttoaineiden hinnannousun takia. Kyllä inflaation torjuminen on erittäin tärkeää, koska se vaikuttaa kuluttajien ostovoimaan aiheuttaa laajojen massojen tyytymättömyyttä.

Uho ja tuho

Virtanen: Toistaako taloushistoria itseään, eli onko uhon seurauksena aina tuhoa? Hiljattain Tampereella herätti huomiota tämä Uros-yhtiö, joka mainosti itseään jopa jäähallin nimessä, mutta meni sitten pian konkurssiin. Miten yleistä tällainen on?

Ahosniemi: Tuo firman nimi jäähallin seinässä toi mieleen vanhan kaskun siitä, että silloin kun yhtiö tekee oikein hienon pääkonttorin itselleen, niin silloin kannattaa ruveta miettimään onko asiat ihan kunnossa. Tämä voi ehkä olla verrannollinen siihen.

Vakavasti puhuen, niin kyllähän historian toistoa tapahtuu siinä mielessä, että kun puhutaan markkinataloudessa luovasta tuhosta, niin yrityksiä tulee ja menee, ne joutuvat muuttamaan toimialansa, tai sitten ne poistuvat markkinoilta konkurssin kautta, tai kuluttajat hylkäävät ne. Kyllä tämmöistä toistoa tapahtuu.

Mutta vakavasti puhuen Uros oli kyllä semmoinen yhtiö, jonka käsittelystä toimittajienkin pitää julkisesti harjoittaa itsekritiikkiä. Me emme pystyneet kertomaan siitä kaikkea, vaan liian paljon oli sen varassa mitä yhtiö itse kertoi julkisuuteen.

Uros ei ollut julkinen eli listattu yhtiö, joten se pystyi säätelemään osaa viestistään enemmän kuin pörssiyhtiöt, ja kyllä täytyy sanoa, että sen viimeiset käänteet tulivat monelle taloustoimittajille ehkä vähän yllätyksenä. Klassinen ongelma minusta tässä oli, ettei meillä ei riittävän tarkkaan ymmärretty mitä se yhtiö oikein tekee. Nämä vaikeat kysymykset olisi pitänyt ehkä vielä tarkemmin kysyä; se on ehkä meidän oppimme tästä keissistä.

Virtanen: Kerro vielä vastapainoksi esimerkki talousjutusta, joka oli mielestäsi kiitettävä.

Ahosniemi: Niitä on ollut kyllä aika paljon. Jos ajatellaan mistä me taloustoimituksissa saadaan kiksejä on kyllä se, että – vaikkei se olekaan mikään itseisarvo kuitenkin se – kun tämä pörssisäätely on hyvin tarkkaa, että jos meillä on semmoista tietoa mitä yhtiö ei ole tiedottanut julkisuuteen. Kyllä sellaiset tapaukset ovat aina mielenkiintoisia.

Nyt tulee mieleen reilun viiden vuoden takaa tapaus, jossa sekä meidän välineemme että kilpailijat olivat hyvin aktiivisia eli Nokian Renkaiden testivilppitapaus. Edelleen tänä keväänä asiaa puidaan oikeudessa eli se on vielä kesken, mutta se oli hyvin poikkeuksellinen tapaus, jossa hyvällä työllä ja rankalla työllä oli paljon merkitystä ja saimme ihan hyviä tuloksia.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

P.S. Nokian renkaat vapautettiin syytteistä käräjäoikeudessa.