Matias Mäkynen: Media kärjistää liikaa - velkaa pidetään vasemmiston sokeana pisteenä

--------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä osassa vieraana on kansanedustaja, Sdp:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen. Puhuimme muun muassa hyvästä ja huonosta talousjournalismista, vasemmiston suhtautumisesta velkaan, yritystuista ja omistajaohjauksesta. Haastattelu tehtiin Almatalossa 25. huhtikuuta 2022.

Mäkynen valittiin eduskuntaan toiselle kaudelle kevään 2023 vaaleissa. Hän sai Vaasan vaalipiirissä 3 576 ääntä.

-------------------------------------------------- 

 

Politiikan raamit

Matti Virtanen: Tervetuloa talousjournalismin kurssin haastatteluun. Olet siviiliammatiltasi analyytikko, eduskunnassa kuulut talousvaliokuntaan ja olet ollut julkisuudessa esillä talouden ja talouspolitiikan asiatuntijana. Miten taloudesta tuli sinulle lempiaihe?

Matias Mäkynen: Talous koskettaa käytännössä kaikkia, se asettaa raamit kaikelle politiikalle mitä halutaan tehdä. Oli sitten kysymys sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta, kuntien palveluista tai koko meidän hyvinvointivaltiostamme, niin talous määrittää sen pohjan ja raamit.

Virtanen: Miten talouspoliitikot poikkeavat muista poliitikoista?

Mäkynen: Enpä tiedä, onko olemassa erikseen talouspolitiikkoja. Ne poliitikot, jotka ovat enemmän orientoituneita talouskeskusteluun, joutuvat ehkä ottamaan kantaa yleispoliitikkona vähän kaikkeen, koska talous on niin tärkeä aihe. Ehkä itseäni talous kiinnostaa myös siksi, että mielestäni vasemmisto ja Sdp ovat jääneet paitsioon tai jättäytyneet nimenomaan ulkopuolelle talouspoliittisesta keskustelusta aika pitkään. Sen takia olen ottanut asian vastuulleni, nyt varsinkin puolueen varapuheenjohtajana.

Virtanen: Onko teillä tehty puolueessa työnjako, jossa sinulle kuuluvat nämä talousasiat ja talouspolitiikka?

Mäkynen: Sanoisin ettei politiikassa ole kauhean mahdollista etukäteen määritellä tai laittaa ihmisiä rooleihin, mihin he eivät itse luontevasti solahda, vaan kyllä se menee kokeilun sekä erehdyksen ja onnistumisen kautta.

Virtanen: Kerro vielä minkälainen on kiinnostava talousjuttu?

Mäkynen: Minua kiinnostaa sellainen juttu, jossa on mukana tutkija, jolla on jonkinlainen empiirinen kokemus käsiteltävästä aiheesta, tai jonkinlainen kosketus siihen. Hän pääsee sitten tuomaan omaa asiantuntemustaan esille – ei tuomaan absoluuttisia totuuksia, vaan enemmän sitä eri vaihtoehtojen punnintaa ja pohdintaa: asian voi nähdä näin, tai sitten toisaalta on muitakin mahdollisia skenaarioita. Ehkä toimittajan oma ääni on siinä enemmänkin avaava kuin kaventava.

Kyllä minulle tulee muutama talousjournalismin juttu mieleen, jossa toimittajan oma ääni on selvästi sellainen, että hänellä on vahva oma mielipide, joka tulee jutusta läpi suuntaan tai toiseen. Mielestäni se on tarpeetonta, ja parempi juttu on se, jossa avataan mahdollisimman paljon uusia näkymiä ja esitellään uutta tutkittua tietoa tai uusia kokemuksia taloudesta. Lukija tekee kuitenkin siitä omat johtopäätöksensä.

Investointeja Vaasaan!

Virtanen: Minkälainen talousjournalismi mahdollisesti vaikuttaa poliitikkojen tekemisiin tai ajatteluun?

Mäkynen: Minua kiinnostavat eniten erilaiset investointiuutiset. Yritän seurata sitä, minkälaista keskustelua käydään yritysten investoinneista – mikä saa ne lisäämään työpaikkoja ja minkälaisilla argumenteilla julkisuudessa perustellaan erityisesti Suomeen tehtäviä investointeja.

Ja tietysti sitten kansanedustajalle on oma alue aina kaikista rakkain, ja meillä Vaasan seudulla tehdään paljon investointeja. Siellä on kansainvälisiä pörssiyrityksiä, jotka niitä paljon vetävät, mutta myös pienempiä toimijoita, ja myös se dynamiikka suurten yritysten ja pienempien alihankkijoiden välillä kiinnostaa tosi paljon. Niin että minulla on lopulta aika yritys- ja elinkeinoelämälähtöistä se talousjournalismin seuraaminen.

Toisaalta seuraan tietysti talouspoliittista keskustelua myös hyvin tarkasti ja yritän myös kansainvälisesti seurata, minkälaista keskustelua käydään eurooppalaisesta talouspolitiikasta tai USA:n rahapolitiikasta. Se on erittäin mielenkiintoista, ja välillä voimme käydä sitä keskustelua myös täällä Suomessa.

Virtanen: Mutta kansanedustajan uudelleenvalinnan kannalta oma vaalipiiri lienee ykkösenä?

Mäkynen: Totta kai. Toisaalta aika rajallisia ovat ne suorat teot, joilla poliitikko pystyy vaikuttamaan siihen, että esimerkiksi Wärtsilä investoi Vaasaan. Meillä on tälläkin vaalikaudella tehty mitä voidaan sen eteen, että heidän hienot tutkimus- ja kehitysprojektinsa menevät eteenpäin ja saavat sitä rahoitusta, mitä nyt vaikka EU:n pandemiaelpymisvälineestä tällä hetkellä jaetaan. Toisaalta ne eivät ole kuitenkaan kovin poliittisia päätöksiä, joilla valtio näitä yritystukia jakaa, vaan niillä on tekniset kriteerit, eikä poliitikolla ole niihin paljon sanomista.

 

Mielenterveys ja talous

Virtanen: Minkälaisen arvosanan antaisit suomalaiselle talousjournalismille? Onko se kuva totuudenmukainen, tai vastaako se sitä minkälaisen kuvan sinä saat päättäjänä?

Mäkynen: Kyllä se aika hyvin vastaa. Eduskunnassa kuullaan asiantuntijoina tutkijoita, ja heidän kanssaan keskustellaan, ja kyllä ne samat teemat aika hyvin nousevat myös talousjournalismissa esille, toiset ennemmin ja toiset myöhemmin.

Nykyisin meillä on yhä enemmän myös tietynlaista vaihtoehtoista talousjournalismia, jossa tuodaan erilaisia näkemyksiä esimerkiksi siitä, miten koronapandemiaa on eri maissa hoidettu, tai minkälaisia reaktioita talouspolitiikassa on nähty tai olisi pitänyt joidenkin mielestä nähdä. Mielestäni talousjournalismi on aika monipuolista tänä päivänä myös Suomessa.

Virtanen: Minkälaista journalismia haluaisit enemmän?

Mäkynen: Ehkä koko ajan enemmän sen ymmärtämistä, että mikä kaikki on taloutta ja mikä kaikki vaikuttaa talouteen. Meillä on edelleen aika kapea näkemys siitä, mikä on esimerkiksi julkisen talouden kannalta relevanttia. Me puhumme tietysti veroista ja julkisista menoista, mutta me näemme ne menot hyvin usein passiivisina, ja se johtuu tietysti siitä, että erilaisten dynaamisten vaikutusten arviointi on myös taloustieteessä tosi haastavaa. Mutta ehkä siitäkin huolimatta, että monia asioita on vaikea taloustieteellisesti osoittaa, niin kaipaisin laajempaa talouspoliittista keskustelua, johon sitten tutkijat voisivat osallistua ja kertoa, miksi jotkut asiat ovat niin vaikeita, tai mitä voidaan edes osittain näyttää.

Kävin hiljattain esimerkiksi keskustelemassa mielenterveysalan järjestöjen kanssa, ja meillä on yleisen tason OECD-laskelmia, joiden mukaan mielenterveyden kulut aiheuttavat Suomen kansantaloudelle joka vuosi 11 miljardin euron kustannukset. Se on aika paljon rahaa, mutta meillä ei kuitenkaan mielenterveyttä varsinaisesti mielletä talouspolitiikan kysymykseksi, vaikka se on iso kansantaloudellinen asia.

 

Vasemmiston sokea piste

Virtanen: Vasemmiston ja oikeiston ero on karrikoidusti se, että vasemmisto vaatii aina julkisten varojen tuhlausta ja oikeisto vaatii pihistelyä. Kärjistääkö media mielestäsi tätä jakoa liikaa, sopivasti vai liian vähän?

Mäkynen: On vaikea käsitellä mediaa entiteettinä, mutta kyllä se kärjistää mielestäni ihan selvästi. Annoin tässä juuri pari päivää sitten haastattelun, jossa kysyttiin, että pitääkö valtion korkomenojen kasvusta olla nyt huolissaan, kun Suomen valtionlainojen korko on nousussa. Siinä käytiin aika pitkä keskustelu, ja jutun otsikko oli, että ’Mäkysen mielestä ei tarvitse olla huolissaan’, vaikka taisin kyllä sanoa, että nyt on syytä olla huolissaan. Koin, että se kärjistys oli aika voimakas, ja näytti siltä, että otsikoksi ja jutuksi saatiin se mitä haettiinkin minulta vasemmistopoliitikkona. Tässä on kuitenkin kyse aika monimutkaisista asioista, ja tämä tämmöinen yksinkertaistaminen tekee pidemmän päälle vähän hallaa sille keskustelulle.

Virtanen: Tämähän ei ole mikään uusi keskustelu, vaan aina on ollut näin, että vasemmistoa syytetään tuhlailusta ja oikeistoa pihistelystä. Miten siitä päästäisiin eteenpäin?

Mäkynen: Onhan se, ja totta kai se on myös poliitikolle helppoa hypätä siihen pyörään mukaan ja tavallaan ottaa se rooli, joka annetaan. Toisaalta olen huomannut, että on aika vaikea irrottautua siitä, että kun olen itse haastatteluissa yrittänyt puhua siitä miten luotaisiin talouskasvua, miten luotaisiin yritysten investointeja miten julkista taloutta tasapainotettaisiin nimenomaan lisätulojen kautta, siis ei korottamalla veroja vaan saamalla aikaan talouskasvua ja työllisyyttä – niin se keskustelu, ne otsikot ja se journalismi palaavat aina siihen, että mikä on Mäkysen suhtautuminen velkaan.

Se velka on nyt se ydinkysymys, jota pidetään vasemmiston sokeana pisteenä, ja että nyt Mäkynen on valmis ottamaan velkaa ihan mihin vaan ja kuinka paljon vaan. Jännästi se palaa aina samoihin teemoihin, riippumatta oikeastaan siitä, kuka haastattelun tekee.

Virtanen: Tällä vaalikaudella 2019–2022 on budjetin raamit rikottu moneen kertaan pandemian ja puolustusmenojen lisäämisen vuoksi, ja hävittäjäkauppakin meni budjetin raamien ulkopuolelle. Tuleeko tästä vammoja sieluun, kuten Mauno Koivisto sanoi, vai tuntuuko mukavalta, kun saa käyttää rahaa, koska sitä löytyy yllättäen aina?

Mäkynen: Kehysbudjetointi ei määritä sitä, onko rahaa olemassa vai ei, vaan se on meidän oma sääntömme, oma päätöksemme siitä, minkä yli menoja ei haluta lisätä. Totta kai omien päätösten kumoaminen tuntuu aina typerältä, eikä sitä haluaisi tehdä. Toisaalta kukaan ei varmasti haluaisi olla pandemiaa tai sotaa tässä hoitamassa – tämä vaalikausi on ollut niin käsittämättömän ennakoimaton, että tässä on toisaalta otettu velkaa aivan mahdottomia määriä ja rikottu omia, itse hallitusneuvotteluissa tekemiämme sääntöjä useampaan kertaan. Mutta sitten vastaavasti on ylitetty omiakin odotuksiamme esimerkiksi työllisyyden kehityksestä nyt pandemian jälkeen, tai saatu velkasuhde laskuun jo viime vuoden lopulla, ja se näytti vielä alkuvuodesta jatkuvan.

Ukrainan sota muuttaa varmaan senkin tilanteen, mutta talouspolitiikan tulokset ovat kuitenkin olleet paljon positiivisempia kuin on pelätty tai odotettu. Jos katsotaan vaikka mitä ennustuksia saatiin esimerkiksi viime syksynä (2021), niin tuntuu todella hämmentävältä, ettei mihinkään ei voi luottaa.

 

Irti yritystuista!

Virtanen: Puhutaan sitten leikkauksista yleensä. Julkisessa budjettikeskustelussa poliitikkoja vaaditaan kertomaan leikkauskohteita, ja yleensä kaikki haluavat aina leikata yritystuista. Paljon puhutaan, mutta ei kuitenkaan pystytä leikkaamaan. Miksi?

Mäkynen: Luulen, että se on ennen kaikkea vahva lobbaus ja se viesti, että jokainen yritystuki on aivan välttämätön, ja jos se otetaan pois, niin sitten ihmisiä jää työttömäksi ja toimintoja siirretään ulkomaille, ja näitä uhkauksia tulee aivan valtavasti. Onkohan kukaan seurannut talousjournalismissa loppuun asti, että mitä on tapahtunut kun joku yritystuki on poistettu? Jos niin rohkeasti on tehty, niin pystytäänkö osoittamaan, että sillä on ollut jotain vaikutusta.

Toinen, ehkä jopa tärkeämpi asia mielestäni on se, että se säilyttävien tukien tunnistaminen on edelleen vähän heikkoa. Me usein oletamme, että kaikenlaisille yrityksille annettavalla tuella on jonkinlainen taloutta uudistava ja sillä tavalla perusteltu vaikutus. Sanoisin kuitenkin, ehkä karkeasti, että tuskin juuri millään muulla kuin ehkä parhaiten kohdistuvilla TKI-tuilla (tutkimus, kehitys ja innovaatiot) on taloutta uudistavaa vaikutusta, ja muista tuista pitäisi pyrkiä luopumaan. Kaikki tuki pitäisi suunnata siihen, että se uudistaa taloutta ja mieluummin nopeuttaa kuin hidastaa sitä uudistumista.

Virtanen: Kriisiyhtiöt pyytävät usein valtiota apuun, ja silloin yrityksen oman vaalipiirin kansanedustajat vaativat sen yrityksen pelastamista. Minkälaisissa tilanteissa julkinen valta saa pelastaa yrityksiä?

Mäkynen: Silloin täytyy olla kysymys jollain tavalla valtion kannalta strategisesta yhtiöstä, jolla on aito, tarkkaan määritelty tehtävä, ja jossa valtio on ollut tai voisi olla omistajana. Mutta miten se pelastaminen lopulta tapahtuu, niin kyllä minä suosisin tämmöisessä tapauksessa nimenomaan omistusta eli valtion pääomitusta. Mutta näitä on hoidettu aika eri tavoin. Jotkut ovat onnistuneet aika hyvinkin. Vaikkapa telakkatukipäätöksistä voidaan olla jälkikäteen ihan tyytyväisiä, koska niiden ansiosta on aidosti pystytty työpaikkoja säilyttämään, samoin myös muuta teollisuutta, jolla on joku kansainvälinen arvo. Ehkä kaivosteollisuuden puolella ollaan vielä vähän siinä tilanteessa, että jää nähtäväksi, oliko tämä nyt lopulta onnistuminen vai ei.

 

Rajat valtionyhtiöille

Virtanen: Toinen vasemmistoa ja oikeistoa jakava kysymys koskee valtion osuutta yritysten omistajana - vasemmistolla on vähän enemmän lukkarinrakkautta valtionyhtiötä kohtaan. Miten asettaisit sen rajan, kuinka paljon valtio saa olla mukana yritysten omistajana?

Mäkynen: Se on mielestäni tarkoituksenmukaisuuskysymys. Ei ole mitään sellaista ideologista rajaa, mihin se pitäisi asettaa. Jos uusia valtionyhtiöitä ajatellaan, tai semmoisten perustamista, niin kysymys pitäisi olla silloinkin talouden uudistumisesta; jos me pystymme valtion omistuksen avulla tuomaan uusia innovaatioita nopeammin markkinoille tai muuten nopeuttamaan talouden uudistamista, niin silloin se voi olla perusteltua.

Tässä vaikkapa Finnish Minerals Group voi olla ihan hyvä esimerkki, koska meillä akkuteollisuus kehittyy sen ansiosta, että valtio on ollut pääomittamassa tätä yhtiötä. Mutta se ei välttämättä ole mikään patenttiratkaisu, joka toimii tai on tarpeellinen läheskään kaikilla aloilla. Esimerkiksi se mitä akkuteollisuudessa on tehty, ei välttämättä ole tarpeellista tai toimivaa vetyteollisuudessa tai vetytaloudessa.

Nyt tällä hetkellä arvioin, että valtionyhtiöille ei ole tarvetta tai niitä ei ole mahdollista perustaa, vaan vetytalous hoidetaan pääosin markkinoiden toimesta. Ja jos valtiolla on joku rooli, niin se on sitten pienempi ja erilainen, enemmänkin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen edistäminen.

Virtanen: Onko poliitikoilla edes periaatteessa mahdollista tietää etukäteen, mikä teknologinen ratkaisu tulee tulevaisuudessa voittamaan?

Mäkynen: No ei tietenkään ole, ja sen takia ihan täsmälliset, jonkun tietyn toimialan ratkaisut ovat sellaisia, ettei niitä voida ainakaan elinkeinopoliittisilla perusteilla tehdä. Sitten, jos on joku muu strateginen erityistehtävä, kuten esimerkiksi postilla on joskus ollut, niin se on sitten eri asia. Nykyään kyllä aika paljon vannotaan teknologianeutraaliuden nimiin, mutta sen käytännön toteutus onkin sitten vähän vaikeampaa.

 

Omistajan ohjausta

Virtanen: Voiko valtio-omistaja antaa ohjeita yrityksen johdolle? Mielessäni on nyt Ukrainan sota ja siihen liittyvät pakotteet Venäjän energiataloutta vastaan. Neste Oyj tuo edelleen (huhtikuussa 2022) raakaöljyä Venäjältä – eikö valtio pääomistajana voisi sanoa Nesteelle, että lopettakaa se heti?

Mäkynen: Se on tasapainoilua varsinkin pörssiyhtiöiden kohdalla, että miten enemmistöosakas ja varsinkin valtio enemmistöosakkaana voi toimia niin, ettei se ota liian määräävää asemaa ja pelota sijoittajia sieltä yhtiöstä pihalle. Sitten toisaalta, jos valtio on lähtenyt enemmistöosakkaaksi ja laittanut rahat kiinni johonkin yhtiöön, niin yleensä sille pitää olla joku strateginen syy, ja silloin siinä on myös poliittinen intressi. Tämä on aika vaikeaa nimenomaan pörssiyritysten kohdalla. On tasapainoiltava yleisen hyvän hallinnon kannalta siinä, että miten pitkälle omistaja voi mennä yhtiön operatiiviseen toimintaan. Siinä saa ministeri olla kyllä tosi tarkkana, ja moni entinen omistajaohjausministeri varmasti tuntee sen edelleen nahoissaan.

Neste on hyvä esimerkki, mutta ehkä tilanne on kuitenkin nyt se, että Neste on jo reippaasti vähentänyt raakaöljyn ostoa Venäjältä, ja suunta on aivan selvä: mahdollisimman nopeasti pyritään korvaamaan se öljy. On vaikea nähdä, että valtio siinä mitään mahtikäskyä käyttäisi. Mutta jos näyttää siltä, ettei se etene riittävän nopeasti ja olisi mahdollisuuksia tehdä se vaikka päivässä, niin en minä sitä mahdottomanakaan pidä, että siihen omistaja puuttuisi.

Virtanen: Tämä on valitettavasti ajankohtainen kysymys nyt huhtikuussa 2022. Nythän esimerkiksi vihreät vaativat, että energiantuonti Venäjältä on kerta kaikkiaan kiellettävä, mutta demareilla ja keskustalla ei ole samanlaista vaatimusta. Kuinka paljon hallituspuolueiden välillä on ristivetoa siitä, mitä valtionyhtiöt saisivat tehdä?

Mäkynen: Totta kai, ainahan näitä on. Fortumiin liittyen on ollut omia kysymyksiä siitä, miten nopeasti Fortumin pitäisi oma siirtymänsä tehdä, tai miten se on mahdollista tehdä. Olisin varovainen poliitikkona kertomaan, mitkä liiketoiminnalliset ratkaisut ovat lopulta mahdollisia ylipäätään, tai liiketoiminnan kannalta kestäviä. Totta kai valtiolla on omistajaohjausstrategia ja selkeät linjaukset vaikkapa nyt kestävästä kehityksestä, ja niitä omistajana viedään eteenpäin, mutta operatiiviseen toimintaan tarttuminen pitää olla aika korkea kynnys, koska se on epäluottamuslause toimivalle johdolle hyvin nopeasti, jos omistaja menee liian pitkälle.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

Ari Rajala: Kylmät numerot tuovat yllätyksiä - yritysanalyytikko toimittajan tukena

 ----------------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä osassa vieraana on Alma Talentin ja Balance Consultingin yritysanalyytikko Ari Rajala, joka laskee analyytikkoryhmänsä kanssa muun muassa Kauppalehdessä ja muissa Alman lehdissä käsiteltävien yritysten tunnuslukuja. Puhuimme muun muassa Alman tietopalveluista, vaikeista tunnusluvuista, erilaisista tilinpäätöksistä ja kirjanpitokikkailusta. Haastattelu tehtiin Zoomissa 26. huhtikuuta 2022.

------------------------------------------------------------

Mittava tietopalvelu

Matti Virtanen: Tervetuloa talousjournalismin kurssin haastatteluun.  Miten kuvailisit analyytikon rooliasi Alma Talentissa?

Ari Rajala: Olen tehnyt tätä varmaan yli 30 vuotta. Balance Consultingissa aloitettiin joskus 1990 ja Kauppalehdelle myös siitä lähtien olen tehnyt näitä hommia. Ja sitä ennen tein myös pankissa ihan saman tyyppisiä töitä.

Virtanen: Kerro vähän Balance Consulting Oy:stä.

Rajala: Me perustimme sen tunnuslukuanalyysin pohjalle, ja tavallaan toimme pankkimaista lähestymistä firmoihin, joilla ei ollut vakuuksia ollenkaan heidän antamilleen luotoille kun tuli lama. Monet ihmettelivät silloin, kun asiakasyrityksiä meni yllättäen konkurssiin, mutta pankit taas olivat hyvin tietoisia siitä, ketkä olivat vaarassa mennä seuraavaksi nurin, koska niillä oli taloudelliset taustatiedot ja ne osasivat laskea sieltä. Useasti vaikeuksissa olevat yhtiöt alkoivat vielä ottaa lisää ostovelkaa, kun ne eivät enää saaneet pankista rahaa, ja silloin niiden saldot kasvoivat ja luottotappiot suurenivat edelleen. Balance tarjosi yrityksille analyysipalvelua, joka toi tavallaan lääkettä tilanteeseen.

Virtanen: Ja sitten siirryit Almaan?

Rajala: Joo. Itse asiassa laman loppuaikana Balancen asiakkaat siirtyivät nopeasti takaisin käyttämään luottotietoja, koska ne katsoivat, että okei – pahimmat mällit ovat ohi ja luottotietoihin pystyy taas luottamaan paremmin.

Sitten me jouduimme hakemaan uusia liiketoiminta-alueita, ja aloimme palvella mediaa. Jossain vaiheessa Kauppalehdestä lähti analyytikko, joka oli ollut siellä tosi pitkään ja tehnyt kynällä ja paperille analyysejä, ja Balance tuli korvaamaan häntä. Myöhemmin Alma osti meidät ja tulimme osaksi Kauppalehteä muutenkin.

Virtanen: Sinulla on aika harvinainen työkuva, koska median palveluksessa olevia yritysanalyytikkoja ei taida olla kovin montaa koko maassa?

Rajala: Ei taida. Almassa meitä on nyt ainakin kolme tällä hetkellä, mutta enpä tiedä kyllä yhtään muuta mediaa, jossa olisi kokopäivätoimisia yritysanalyytikkoja palvelemassa taloustoimitusta tai toimitusta yleensäkään.

Virtanen: Edes Sanoman lehdillä ei ole omaa analyytikkoa, vaan he yrittävät tehdä enemmän ilmiöpohjaista, yhteiskunnallista talousjournalismia. Näyttää melkein siltä, että Alman ja Sanomien lehdillä on jonkunlainen työnjako?

Rajala: No meillähän tiedot tulevat edelleen aika pitkälti Balancelta, joka tekee edelleen yritysten seurantaa nyt osana Alman tietopalveluita. Se seuraa varmaan noin 200 000 yritystä tällä hetkellä kaupallisesti, ja toimitukset pystyvät hyödyntämään tätä palvelua. Kyseessä on hyvin mittava ja paljon mahdollisuuksia antava tietokanta, josta me voimme löytää menestyviä ja kasvavia yrityksiä ja kaikkea muuta, ja tavallaan ilman isoa vaivaa, koska ne on siellä valmiiksi analysoituna.

Taustapeilistä tulevaisuuteen

Virtanen: Miten toimii juttuprojektissa yhteistyö toimittajan kanssa? Mistä numeroista te aloitatte?

Rajala: Meillä on lähtökohtana pitkälti tilinpäätöstiedot. Se johtuu oikeastaan siitä, että yritykset eivät julkaise oikein mitään muuta taloudellista tietoa itsestään kuin tilinpäätöstiedot vuosittain, ja ne ovat kaupparekisteristä nykyään saatavissa. Itse asiassa kaupparekisterissä on saatavilla noin 250 000 ilmoitusvelvollisen yrityksen tilinpäätökset, ihan pienimmästä lähtien. Tosin nämä ovat aika pitkälti osakeyhtiöitä, mutta niitähän Suomessa pitkälti onkin.

Sitten tämmöiset kommandiitti- ja avoimet yhtiöt jäävät tavallaan sen talousinformaation ulkopuolelle, ja niitä ei pysty kovin hyvin hyödyntämään, mutta lähtökohtana meillä on aina tilinpäätös. Tätä voi verrata Inderesiin, jolla on myös tilinpäätös analyysien pohjalla. Sen perusteella tietää, mikä on yrityksen nykytila ja miten se on siihen päätynyt. Inderes lähtee sitten siitä eteenpäin tekemään ennusteita ja muuta, kun taas meillä analyysi on enemmänkin taustapeiliin katsomista, ainakin pääosin.

Meidän jutuissamme katsotaan, miten yritys on kehittynyt ja mikä sen tila on tänään. Sitten tietysti voimme katsoa myös tulevaisuuteen, jos jutussa siihen pyritään; aineiston pohjalta voidaan laatia jonkinnäköisiä skenaarioita tai vastauksia siihen, mitkä edellytykset yrityksellä on esimerkiksi investoida isosti, kasvaa terveesti tai muuta vastaavaa.

Meillä on Almassa pitkälti lähtökohtana se, että kaikissa yrityksiä koskevissa jutuissa nämä taustat selvitetään. Aina joskus käy nimittäin niin, että kun toimittaja keskustelee yrittäjien kanssa, niin niistä haastatteluista saa aika paljon sellaisen kuvan, että yritys menestyy erittäin hyvin. Mutta sitten kun katsoo näitä kylmiä numeroita niin sitten tuleekin yllätyksiä.  

Aika pitkälti on niin, että meillä on tietokannassa valmiina yrityksen historiatiedot, ja kun toimittaja pyytää tietoja jutun pohjaksi, niin meidän analyytikoiden ei tarvitse lähteä selvittämään niitä taustoja kauhean pitkälle. Me näemme tietokannan historiatiedoista miten yritys on kehittynyt, ja voimme lähteä sen perusteella analysoimaan ja kommentoimaan sen tilaa toimittajalle.

Esimerkki: Helsingin Areena

Virtanen: Ilmeisesti myös yritystutkimuksessa pätee se, että tutkinta on helpompaa kun voi suoraan palata rikospaikalle?

Rajala: On se. Jos nyt vertaa meitä sitten Hesarin toimintatapaan, niin he käyttävät ehkä enemmän Asiakastietoa tai jotain muuta palvelua. Mutta voi sanoa, että vaikka sieltäkin saa valmista tilinpäätösdataa, niin tilinpäätös sisältää kuitenkin paljon muutakin kuin pelkän tuloslaskelman, taseen ja niistä lasketut tunnusluvut. Useasti tilinpäätöksen syövereistä paljastuu sitten toimintakertomukseen tai liitetiedostoihin kuuluvia tietoja, jotain mielenkiintoista, mitä ehkä Asiakastieto tai joku muu ei enää tarjoakaan.

Virtanen: Miten usein toimittaja lähestyy sinua omilla ideoillaan, ja miten usein löydät itse jotain ja tarjoat toimittajakollegalle, että tästä kannattaisi tehdä juttu?

Rajala: No toimittajilla on yleensä edessään joku keissi, tai valmis idea. Esimerkiksi tänään oli Helsingin Areenasta kysymys: lähdetään selvittämään, missä tilassa se halli on nyt Venäjä-pakotteiden vuoksi, ja miten sen olisi mahdollista toimia, kun siellä ei nyt tapahdu mitään. Eli tulovirta on loppunut. Kuinka kauan se kestää?

Yritimme laskea tai jollain tavalla arvioida mikä sen hallin hinta on, jos sitä lähdettäisiin myymään, tai jos joku porukka lähtisi sitä ostamaan – tämän tyyppisiä juttuja. Hiljattain oli julkisuudessa, että Teemu Selänne olisi kokoamassa porukkaa, joka aikoo ostaa sen hallinnan. Ja kun kaivoimme niitä tilinpäätöksiä, niin löytyi esimerkiksi Arena Eventsin tilinpäätöksestä sen osakkeiden arvo, joka on niiden taseissa 38,2 miljoonaa euroa. Siitä saa sitten kiinni, että millä hinnalla venäläiset ovat sen hallin aikoinaan ostaneet, ja päästään pikkuisen aina eteenpäin.

Sitten selvisi että toiminta tapahtuu vuokratiloissa ja vuokrasopimus on vuoteen 2045. Siitä saatiin selville, että niillä on vuokravastuita tästä eteenpäin 350 000 euroa vuodessa – aika yllättäviä asioita tilinpäätösinformaatio paljastaa.

Virtanen: Ja nämä ovat niitä asioita, joita yritys ei itse mielellään tuo julkisuuteen ensimmäisenä?

Rajala: Näin on. Sitten minulla itselläni on sellainen oma rooli, kun olen aika paljon sen tietokannan kanssa pelannut jatkuvasti, niin meillä on seurantasysteemi, johon voi panna valmiiksi seurantaan kiinnostavia yrityksiä, ja heti kun niiden tilinpäätös kolahtaa kaupparekisteriin, niin meille tulee ilmoitus siitä. Sitten katselen niitä lukuja, tarjoan toimitukselle ehkä enemmän juttuja. Joskus aiemmin me teimme juttuja kaikennäköisistä julkkisten yhtiöistä ja muista, mutta nythän niistä ei kauheasti enää tehdäkään, vaan se on enemmän Iltalehden hommia.

Me teemme aika paljon erilaisia yhteenvetoja toimialoista. Pörssiyhtiöt ovat tietenkin hallussa aika tarkasti, ja niiden osavuosiseurannat, mutta nyt Talouselämän 500 suurimman yrityksen seurannassa analysoimme sitä isojen yritysten joukkoa. Sitten on kasvajat-projekti, johon me etsimme kasvuyrityksiä jokavuotiselle kasvajien kiertueelle, joka alkaa toukokuussa. Ja siinä kyllä hyödynnetään aika maksimaalisesti sitä tietokantaamme ja sen takana olevaa työtä.

Hyvä vai huono tulos?

Virtanen: Miten pitkälle tavallinen taloustoimittaja pääsee ilman analyytikon apua, ja missä kohtaa hänen kannattaa nostaa kädet pystyyn ja pyytää apua?

Rajala: Kyllähän taloustoimittaja tietenkin saa ne perusnumerot helposti aikaiseksi, muun muassa sen, että mikä on liikevaihto, onko se kasvanut vai supistunut? Mutta sitten voi tulla ongelmia päättää, onko yrityksen tulos hyvä vai huono, ja siinä vaiheessa on helppo kysyä neuvoa analyytikolta, koska siinä tarvitaan sitten myös tunnuslukuja, joita ei tilinpäätöksestä suoraan irtoa.

Jos tiedetään vaikka, että liiketulos on jotain, niin silloin ei vielä tiedetäkään, onko se hyvä vai huono juuri tällä toimialalla. Siksi tarvitaan toimialatietoa, jota me kokoamme saman toimialan yritysten tilinpäätöksistä. Me voimme heti katsoa, että miten kilpailijoilla menee, ja miten juuri tämä yritys pärjää suhteessa toimialaan. Tämä tietokannan iso massa antaa meille hyvät mahdollisuudet palvella toimittajia ja tuoda lisäarvoa analyysiin.

Virtanen: Eikö toimialakohtaiset keskiarvot löydy myös Asiakastiedolta?

Rajala: Siellä on joitakin, mutta Asiakastieto keskittyy lähinnä luottotietoihin. Meillä taas on käytössä Balance Consultingin tietokanta, josta saamme tunnuslukuanalyyseja aika laajasti. Meillä on aikamoinen reservi kaikennäköisiä tunnuslukuja, kun taas Asiakastieto keskittyy enemmänkin lukuihin, jotka kiinnostavat luotonantajia. Ja se tuottaa muistaakseni niistä mediaanit eli keskiluvut kerran vuodessa. Meillä luvut ovat neljännesvuosittain eli kvartaaleittain, eli me tiedämme paremmin, missä menevät heikommat ja missä parhaat.

Virtanen: Mitä tavallisen toimittajan täytyy tietää tunnusluvuista? Liikevaihto, käyttökate, nettotulos, voitto, omavaraisuusaste? 

Rajala: No kyllä varmaan nuo pitäisi tietää, niitä ainakin tarvitsee. Sitten jos mennään vähän vaikeampien tunnuslukujen puolelle, niin pelkkä tulos ei riitä. Jos tiedät, että yhtiö tekee vaikka millin tulosta, niin sitten sinun on aika vaikea sanoa siitä, että onko se hyvä vai huono. Siksi tarvitset vähän erilaisia lukuja, esimerkiksi pääoman tuottolukuja. Niitä katsomalla voi selvitä, että miten se tulos suhtautuu siihen pääomaan mitä yhtiöön on sijoitettu. Tai voidaan katsoa omavaraisuusastetta tai nettovelkaantumista. Saat tietää, kuinka velkainen yritys on, vai onko se peräti velaton.

Sitten pitäisi miettiä, miten yritys kykenee hoitamaan velkataakkaa. Siihen tarvitset tunnuslukuja, jotka mittaavat velanhoitokykyä tai vieraan pääoman takaisinmaksua, ja sitten tarvitaan käyttökate per nettovelat. Näin meillä analyytikoilla on käytössämme lähtökohtaisesti aika paljon isompi valikoima tunnuslukuja, joiden avulla pystymme ikään kuin palastelemaan yrityksen liiketoimintaan vähän eri alueisiin ja keskittymään paremmin siihen, mitkä osat ovat kunnossa ja mitkä osat vähän heikompia.

Yrityksen terveyskolmio

Virtanen: Alman nettisivuilla on tunnuslukuopas, johon tutustumalla kai pääsee selville tärkeimmistä tunnusluvuista?

Rajala: Joo, se on alun perin Balance Consultingin tuottama opas asiakkailleen ja tarkoitus oli avata sitä, miten me on laskettu tunnusluvut. Siellä on niistä tunnusluvuista myös tulkintaohjeita, joiden avulla pystyy arvioimaan – vaikka kaikissa tunnusluvuissa ei ole mitään ohjearvoja siitä, mikä on hyvä tai huono tulos. Mutta se on täysin avoin siellä, käsittääkseni sitä käytetäänkin paljon. Jos hakee Googlella tunnusluvut, niin se on yleensä ensimmäinen osuma.

Virtanen: Olen itse toiminut lähinnä politiikan toimittajana ja ulkomaantoimittajana, ja tehnyt vierailuja talousosastoille. Mulla aina nousi rima korkealle, kun näin gearingin. Kuinka paljon näitä harvinaisempia tunnuslukuja on syytä pelätä?

Rajala: No ei niitä sinänsä pidä pelästyä, että tavallaanhan tunnuslukujen tarkoituksena on helpottaa tulkintaa. Jos käsittelet pelkkiä euromääräisiä lukuja käsittelet ja muuta, niin on vaikea päästä kiinni siitä, mitä tämä nyt oikeastaan mittaa ja onko tämä hyvä vai huono vai mitä? Kun lasket sen tunnusluvun, niin sen avulla pystyt tekemään selkeämmän johtopäätöksen siitä, mikä on esimerkiksi tämä gearing nyt, ja sillä on ihan suomenkielinen vastine nykyään: nettovelkaantumisaste.

Virtanen: Mutta jos on kiire ja pitää keskittyä kolmeen tärkeään asiaan, niin riittääkö se, että sanoo jotain yrityksen vakavaraisuudesta, maksuvalmiudesta ja kannattavuudesta, niin siinä on kolme tärkeintä? 

Rajala: No sanotaan, että siinä on tunnuslukuanalyysin pohja, ja jos lähdetään yritystä tutkimaan, niin puhutaan niin sanotusta terveyskolmiosta, ja nuo ovat sen kolmion osa-alueet. Ehkä siihen lisätään nykyään myös kasvu, koska ilman kasvua on vaikeaa ainakin pitkällä tähtäimellä yhtiön menestyä, koska jos se polkee paikallaan tai jopa supistuu, niin kustannukset kuitenkin kasvavat koko ajan ja jossain vaiheessa se muuttuu ongelmaksi tuloksen kannalta. Kun kasvuun on kiinnitetty nyt enemmän huomiota, niin terve kasvu on se mitä haetaan. Mutta täytyy sanoa, että nuo kolme osa-aluetta, jotka tuossa mainitsit, niin ne on kyllä tunnuslukuanalyysin perusta.

Kolmenlaisia tilinpäätöksiä

Virtanen: Usein joudutaan kirjoittamaan isoista amerikkalaisista teknologiafirmoista. Voisitko vääntää rautalangasta eurooppalaisen ja amerikkalaisen tilinpäätöskäytännön erot ja pitääkö sitä erityisesti varoa sitten, jos puhutaan esimerkiksi yrityksen voitosta?

Rajala: Itse asiassa ne ovat lähentyneet toisiaan, koska IFRS:ään on otettu USA:n GAAP:iin (Generally Accepted Accounting Principles) liittyviä piirteitä. En tiedä, olisiko myös US GAAP:iin otettu IFRS:ään liittyviä piirteitä, mutta se oli muutenkin vähän tiukempi kuin tämä Eurooppalainen IFRS. Jos nyt katsot esimerkiksi Nokian tilinpäätöksiä, jotka on tehty US GAAP:llä ja IFRS:llä, niin itse asiassa ne ovat melkein samanlaisia, niissä ei ole kauheasti eroa enää – aika hyvin ne ovat vertailukelpoisia.

Sen sijaan IFRS:n ja suomalaisen FAS:n ero on isompi, koska IFRS:ssä on esimerkiksi muutettu vuokrien käsittelyä yhtiön vuokratiloista. Suomalaisessa tilinpäätöskäytännössä vuokravastuut ovat tilinpäätöksen ulkopuolella, mutta IFRS:ssä ne vuokratilat tuodaan yrityksen taseessa omaisuudeksi ja toiselle puolelle tuodaan velaksi, jonka erät liittyvät tuleviin vuokriin. Eli periaatteessa FAS-tilinpäätöksen tekevä suomalainen yritys ei tuo osaa vastuista ollenkaan tilinpäätöksen puolelle. Tämä aika iso muutos tehtiin IFRS:ään vähän aikaa sitten, ja sitä kritisoitiin sillä perusteella, että ne vuokravastuut eivät olisi velkoihin rinnastettavia eriä. Mutta jos ajattelee vaikka Stockmannin tapausta, niin eihän se meinannut millään päästä eroon niistä vuokravastuista muuten kuin saneerauksen kautta. Kyllä sovitut vuokrat on maksettava, eli ne ovat siinä mielessä velkaan rinnastettavia.

Toinen ero IFRS:n ja FAS:n välillä on, että FAS:ssä ei tehdä ollenkaan liikearvon poistoja, vaan arvon testauksia, ja jos niissä havaitaan muutoksia, niin sitten tehdään isompi kertapoisto. Näitä on nähty paljon, että taseeseen saattaa tulla yhtäkkiä yllätys. Esimerkiksi Stockmannin Lindexistä tehtiin isoja liikearvon alaskirjauksia ennen kuin se lähti tervehtymään, kun sitten taas IFRS:ssä liikearvoa poistetaan normaalisti tietyn aikaperiodin aikana, 10–15 vuodessa.

Kun katsoo FAS- ja IFRS-tilinpäätöksiä vaikka samalta alalta, niin voi olla että se IFRS:ssä esitetty tulos on paljon parempi, kun siellä ei ole liikearvopoistoja, kun taas FAS:n tekevä samankokoinen ja samalla alalla toimiva yritys poistaakin niitä yritysostojen liikearvoja koko ajan. Siitä seuraa tämäntyyppisiä hankaluuksia, että puhutaankin vähän omenoista ja päärynöistä samaan aikaan.

Arvon turvotusta

Virtanen: Kerro mistä tunnistaa, jos yrityksen sanat ja teot ovat ristiriidassa – jos esimerkiksi yrityksen arvoa tai muuta tunnuslukua on paisuteltu.  Puhutaan arvonturvotus-ilmiöstä, joka voi olla merkki siitä, että yrityksellä ei ole ihan puhtaat jauhot pussissaan. Mistä tämmöisen tilanteen tunnistaa?

Rajala: Viime aikoina on ollut esillä aika paljon näitä. Jos nyt otetaan vaikka Uroksen esimerkki tähän, niin siinä kyseessä oli myyntisaamisiin liittyviä paisutteluja. Se menee niin, että yrityksen myyntiä kirjataan liikevaihdoksi, mutta sitten niistä ei saadakaan rahaa kassaan, vaan ne jäävät vellomaan yhtiön myyntisaamisiin. Eli laskut lähetetään, mutta rahaa ei koskaan kuulu.

Esimerkiksi lahtelainen Nocart myi aurinkoenergiaa Afrikkaan. Sen liikevaihto oli 28 miljoonaa, mutta sillä oli 23 miljoonaa myyntisaamisia sieltä Afrikasta. Eihän se niitä koskaan saanut, vaan se kaatui siihen. Se oli aika tavallinen tapaus.

Sitten oli Modulight, joka myös listautui, ja me ihmettelimme siinä vaiheessa kun me teimme juttua antiesitteestä, että miten yhtiöllä voi olla 10 miljoonan liikevaihto ja 7 miljoonaa myyntisaamisia. No kävi ilmi, että ne joutuivat tekemään myöhemmin neljän miljoonan euron alaskirjauksen myyntisaamisista, koska rahoja ei saatukaan.

Toinen esimerkki on viime aikoina liikearvoihin liittyvä asia: Yhtiön taseessa on liikearvoa, joka oikeasti ei ole arvokasta, ja sitten kun tulee huonompia aikoja niin sitten lasketaan ja todetaan, ettei tämä olekaan enää sen arvoinen, joten tehdäänpä satojen miljoonien arvonalennus siihen – tämäkin on aika tyypillinen tapaus.

Kriisiyhtiöissä näkee aika useasti sitä, että kun halutaan selviytyä, niin yksi keino on myydä omaisuutta. Tulosta voi kaunistaa sillä tavalla, että myydään omaisuutta ja kirjataan niistä myyntivoittoja, jotka lisätään liiketoiminnan muihin tuottoihin liiketuloksen yläpuolelle. Se voi harhauttaa monia, koska näyttää siltä, että yhtiön tulos paranisi, mutta jos katsoo tarkemmin, niin se onkin saatu aikaiseksi pelkästään kertaluonteisella myyntivoitolla.

Tämäntyyppisiin ansoihin toimittajat helposti menevät, jos he katsovat pelkästään tilinpäätöstä tai jotain avainlukuja kuten katelukua sieltä eivätkä katso tilinpäätöstä kokonaisuutena, että mistä se oikein se tulos muodostuu. Tässä meitä analyytikkoja ehkä vielä tarvitaan.

Kertaluontoisia kikkoja

Virtanen: Miten yleistä on, että kertaluontoisia tuottoja ei liputeta selvästi kertaluontoiseksi vaan annetaan ymmärtää, että tämä on meille kannattavaa toimintaa?

Rajala: FAS:ssä, tässä suomalaisessa kirjanpitokäytännössä lähdetään siitä, että satunnaisiin eriin kirjataan vaan todella satunnaisesti erät, eli periaatteessa jonkun maanjäristyksen aiheuttamat, ja kaikki muu liittyy tavallaan liiketoimintaan, vaikka se olisi oman kiinteistön myynti.

Esimerkiksi vuokratulot kuuluvat suomalaisen kirjanpitokäytännön mukaisesti kirjattavaksi liiketoiminnan muihin tuottoihin. Se parantaa sitten yhtiön kannattavuutta, vaikka se ei liitykään operatiiviseen liiketoimintaan millään tavalla.

IFRS:ssä on aika paljon yleistynyt suomalaisilla yhtiöillä se, että puhutaan niin sanotusti vertailukelpoisuuteen vaikuttavista eristä. Kun niitä katselee, niin jostain ihmeen syystä kertaluonteisia menoja tulee kauheasti, ja ne otetaan tuloksesta pois, mutta kertaluontoisia tuottoja sitten vähän unohdetaan sinne liiketoiminnan puolelle.

Jos katsoo pörssiyhtiöitä, niin Nokia on ollut huono esimerkki tämäntyyppisessä toiminnassa, koska sillä virallisen IFRS- ja eiIFRS- tilinpäätösten väliset erot luetaan miljardeissa pidemmällä aikajänteellä. Tilanne on ollut vähän sellainen, että sijoittajat uskoo mihin uskoo. Nokian toiminta on kyllä viime aikoina tervehtynyt, kun liiketoiminta on parantunut, ja eri tilinpäätösten luvut ovat lähentyneet toisiaan. Veikkaan, että jos sijoittaja on pitänyt IFRS-tilinpidon mukaisia tuloksia oikeina, niin minunkin mielestäni Nokian arvokin on ollut sen mukainen, eikä se mitä yhtiö itse esittää raporteissaan.

Toki meilläkin on yleistymässä se linja, että kertaerät eliminoidaan tilinpäätöksestä. Mutta joskus on vaikea ottaa kantaa niiden kertaerien sisältöön, kun puhutaan jostain ’integraatioon’ liittyvistä kuluista ja tämän tyyppisistä. Sitten voidaan hyväksyä kaikki kertaerät mitkä yritys ilmoittaa, ja katsotaan sitten myös niitä – Tuloksiahan voi arvioida myös sitä kautta, että siellä on kertaerät sitten mukana.

Narratiivista konkurssiin

Virtanen: Nykyään puhutaan paljon tarinataloudesta, eli yrityksillä pitää olla jonkinlainen tarina tai narratiivi. Mitä merkitystä on vuosikertomusten tekstiosilla, joissa on mukana näitä narratiiveja eli kaunokirjallisuutta? Löytyykö sieltä jotain journalistisesti mielenkiintoista?

Rajala: Luulen kyllä, että löytyy. Nyt tahtoo vaan olla niin, että vuosikertomukset ovat paisuneet yli 200-sivuisiksi. Jos meinaa käydä ne pieteetillä läpi, niin siihen saa kyllä käyttää paljon aikaa. Kyllähän se varmasti yrityksen liiketoiminnasta ja ympäristöstä kertoo paljonkin, ja siitä saa varmaan paljon irti, varsinkin jos yhdistää ne sitten numeroihin. Ja jos numerotkin tukevat sitä tarinaa, niin mikä ettei, kyllä sieltä varmaan saa lihaa luiden ympärille.

Virtanen: Miten usein yrityksen tarina ja numerot ovat ristiriidassa keskenään? Onko mielessäsi esimerkkejä?

Rajala: Meillä analyytikoilla on se ongelma, että me olemme aika harvoin suoraan yhteydessä yrityksiin, ja yleensä se jutun impulssi tulee toimittajalta. Me keräämme ne numerot, ja sitten keskustellaan toimittajan kanssa. Me emme keskustele oikeastaan sen yrittäjän kanssa ollenkaan, mikä voisi tietenkin olla hyvin hedelmällistä.

Mehän emme myöskään ole koskaan niissä osavuositilaisuuksissa mukana tai edes kuuntele niitä, koska meidän on saatava numerot kasaan ja saitille, ja taulukot ja muut aikaiseksi. Mutta varsinkin sitten jos puhutaan listaamattomista yrityksistä, niin kyllähän se tarina useasti muuttuu vähän synkemmäksi sen jälkeen kun näkee ne numerot. 

Varsinkin kasvuyritykset ja startupit korostavat kauheasti sitä, miten tässä nyt kovasti kasvetaan, mutta oikeasti se kasvu ei välttämättä ole niin kovaa, koska puhutaan pienistä numeroista. Voihan olla, kasvuprosentti on korkea, mutta jos kasvu on 200 tonnista 300:aan, niin kestää vuosia ennen kuin se on miljoonassakaan, niin enpä tiedä, onko se mikään valtava kasvuyritys kuitenkaan.

Kasvutarinoissa unohdetaan aina se toinen puoli, että onko se kasvu ollut kannattavaa ja tuottaako se tulosta, vai rahoitetaanko niitä uusia kierroksia yhä useammin ja useammin vaan omistajan pussista.

Jossain vaiheessa voi tulla se eteen, että sijoittajat eivät enää usko siihen tarinaan ja siihen kasvuun, jolloin rahoitus loppuu. Ja sitten näissä startupeissa on usein se erikoinen piirre, että nehän ei mene konkurssiin, koska ne eivät ole velkarahoitteisia.

Niihin on tungettu omaa pääomaa, ja sitten kun omaa pääomaa ei enää ole, niin sitten ei ole enää rahaa toimia, ja ne hiipuvat hiljaa. Ja tarina hautautuu jonnekin, kukaan ei hae niitä konkurssiin, kun kenelläkään ei ole saatavia.

Virtanen: Ei ole velkojien jonoa tulossa käräjäoikeuteen?

Rajala: Aivan niin, ja jos myös verottajan kanssa ollaan tilanteessa, että on tehty paljon tappiota, niin kenelläkään ei ole enää intressiä hakea siihen kommenttia.

Armoa pienille?

Virtanen: Sitten on olemassa epäonnistuneen startuppien musta aukko, jossa voisi olla hauskoja tarinoita kerrottavana, jos sieltä mustasta aukosta saisi mitään ulos.

Rajala: Joo, se on sitten hankalaa. Me on joskus yritetty saada konkurssiyrityksistä tietoa, että mikä meni pieleen, mutta jos saat jonkun kertomaan, niin silloinhan useasti yritysjohdossa ei ollut mitään syytä, vaan rahoittajat veti rahansa pois, ja sen takia tämä toiminta loppuu. Ideat oli hyviä ja kasvu oli juuri uralla, mutta sitten vedettiin matto alta.

Virtanen: Pitääkö eri toimialoja ja eri kokoisia yrityksiä käsitellä analyysissa eri tavoin, eli annetaanko esimerkiksi pienille yrityksille enemmän löysää, ja suuryrityksiä käsitellään vähän ankarammin. Onko tähän jotain sääntöä?

Rajala: Enpä tiedä. Sinänsä varmaan on niin, että kun katsotaan pienten yritysten tarinoita ja niiden taustoja, niin ei niitä nyt kauheasti lähdetä repostelemaan, jos tulos on vähän negatiivinen, vaan ymmärretään, että tässä on nyt pienestä, ehkä aloittelevasta yrityksestä kysymys.

Mutta ehkä suuryrityksiä kohtaan on sitten tiukempi linja, ja niiden tappioita repostellaan vähän enemmän ja pidetään tiukempaa linjaa, koska ovathan ne esillä muutenkin enemmän. Yritysuutisissa painotetaan ehkä enemmän kasvuyrityksiä ja menestyjiä, mutta pääpaino meillä on kuitenkin siellä pörssin puolella. Jos katsoo, minkälaisista yrityksistä lehtiin kirjoitetaan, niin tyypillinen uutinen on, että tämä tai tuo yhtiö on mennyt pörssiin.

Virtanen: Yksi talousjournalistien rakastama käsite on kriisiyhtiö. Onko siihen yksiselitteistä määritelmää, että milloin tämän sanan käyttö on oikeutettua?

Rajala: No useastihan kritisoidaan tätä tunnuslukulähestymistä ja todetaan, että se on vähän kuin ajaisi autoa katsomalla taustapeilin. Eikä siinä mitään, koska tilinpäätöstiedot ovat vanhoja jo silloin kun ne julkistetaan. Uudetkin tilinpäätökset ovat viime vuodelta, tammikuusta joulukuuhun, ja tase esittää joulukuun viimeisen päivän tilanteen. Sitten kun se tulee kaupparekisteriin, niin voidaan olla jo elokuun lopulla, tai hyvässä lykyssä jo toukokuussa, mutta silloinkin vuotta ehtinyt kulua jo viisi kuukautta.

Tilinpäätöstä oli aika usein verrattu koulutodistukseen. Siinä mitataan onnistumista vuosittain, ja sitä saatetaan vähätellä, että sehän on vain kouluarvosana. Mutta kyllä se kuitenkin jotain merkitsee, että jos saat arvosanaksi nelosen, niin kyllä silloin täytyy olla aika moni asia huonosti siellä, ja silloin olet paljon lähempänä kriisiyhtiöitä kuin menestyvää yritystä.

Konkurssitutkimuksessani kävi ilmi, että vuosi tai kaksi ennen konkurssia näiden kriisiyhtiöiden tilinpäätökset alkavat oirehtia. Vaikka konkurssin välittömät syyt tulevat sitten reaaliprosessin puolelta ja yritys tekee virheitä, niin tunnusluvut alkavat oirehtia pari vuotta aikaisemmin. Näin pystytään tunnistamaan yhtiöitä, jotka ovat tavallaan polulla kriisiyhtiöksi.

Se näkyy numeroista. Kannattavuus heikkenee yleensä ensin, ja se on selvä merkki. Tulorahoitus heikkenee, ja yritys joutuu ottamaan velkaa paikatakseen heikkoa tulorahoitustaan. Yhtiö velkaantuu, ja sen jälkeen joudutaan säästämään investoinneissa ja kasvu tyrehtyy. Kohta on niin paljon velkaa, että velanhoitokyky alkaa olemaan heikko, ja siinä vaiheessa yritys siirtyy yksipuoliseen rahoitukseen, eli ottaa tavarantoimittajilta mahdollisimman paljon velkaa, kun pankeista ei enää saa. Se näkyy kaikki numeroista, ja tilinpäätösten avulla voi seurata sen yrityksen tilaa.

Mehän teemme Balance Consultingin tai Alman tietopalvelujen puolella yritysten menestysluokitusta. Jos siinä saa hyvin vähän pisteitä alan muihin yrityksiin verrattuna, niin silloin on kriisi lähellä. Minä tutkin jossain vaiheessa, että kuinka paljon kriisiyhtiöiden joukosta ajautuu ihan aidosti konkurssiin. Aika monet ovat pystyneet muuttamaan liiketoimintaansa, oikaisemaan hommansa ja selviytymään kriisistä. Mutta osa kaatuu.

Onko pakko kasvaa?

Virtanen: Kysyisin vielä kasvusta, koska sanoit että se on tärkeää. Mutta minkä vuoksi? Jos yrityksellä on vakaa toimintaperiaate, hyvät asia asiakkaat ja hyvä tuote, niin miksi sen pitää kasvaa, jos se ei halua kasvaa?

Rajala: No periaatteessa mietin, että jonkun tasoinen kasvu on tarpeen, koska yrityksellä on joku tietty kustannusrakenne. Sen täytyy maksaa laskut, ja koska inflaatio kuitenkin koko ajan jyrää, palkat nousee ja muuta, niin jos liikevaihto junnaa paikallaan tai lähtee laskuun, niin sittenhän joudutaan kulusopeutustilanteeseen. Käyhän se niinkin, mutta jos et sopeuta kuluja eli  leikkaa menoja, niin tulokset alkavat heikkenemään. Ja sitten kun tulokset heikkenee, niin joudut ottamaan velkaa sen tuloksen paikkaamiseen.

Mutta voihan yritys siis toimia ilman kasvuakin. Se voi olla mahdollista, kunhan se tilanne on hallinnassa, siis että kasvua ei tavoitella. Tärkeintähän on, että liiketoiminta on tervettä ja tehdään riittävästi tulosta.

Virtanen: Entä perheyritys, onko sen analysointi eri erilaista kuin pörssiyhtiön?

Rajala: No, meillähän on se klisee perheyrityksistä, että niiden kvartaali on 25 vuotta, mutta ei siinä minun mielestäni sinänsä ole mitään eroa. Ehkä pörssiyhtiöllä on sellainen ominaisuus, että niissä moni omistaja vaatii ehkä parempia tuloksia nopeasti. Perheyhtiöt ovat ehkä vakaammalla pohjalla, koska niiden horisontti on vähän kauempana, ja ne voivat kestää helpommin myös heikkoja vuosia.

Pörssiyhtiössä puolestaan johto ja muut reagoivat aika nopeasti kaikkeen, koska koko ajan on saatava tulosta kasvatettua. Ehkä perheyhtiössä ei ole sitä, vaan sille riittää tulotaso, jossa kaikki perheenjäsenet ovat tyytyväisiä osinkoon, vaikka tulos ei kasvaisi. Perheyritys voi myös reagoida huonoihin aikoihin hitaammin esimerkiksi irtisanomisilla, koska niillä on usein ajatuksena se, että pidetään henkilökunnasta huolta – että ei se mitään, jos meidän tuloksemme nyt laskee, koska onhan tässä aikaa tehdä sitä tulosta myöhemminkin.

 

Toimitusjohtaja ja numerot

Virtanen: Jos toimittajan pitää saada nopeasti selville yrityksen tilanne, niin kenelle pitäisi soittaa? Onko se aina toimitusjohtaja, vai kannattaisiko joskus soittaa talousjohtajalle tai jollekin muulle?

Rajala: Mielestäni talousjohtajalla on paras tietämys, mutta usein hän siirtää vastaamisen toimitusjohtajalle, joka osaa sitten paremmin tarinankerronnan. Kyllähän talousjohtaja on parhaiten perillä numeroista ja tietää missä mennään. Onhan niitä paljon semmoisiakin toimitusjohtajia, jotka eivät ymmärrä numeroiden päälle. Voin mainita tässä esimerkiksi Marimekon Kirsi Paakkasen, jonka kanssa joskus aikoinaan kiisteltiin siitä, tekeekö yritys tulosta lainkaan, eli onko sen toiminta kannattavaa.

Virtanen: Mutta jos haastateltavaksi löytyy talousjohtaja, niin silloin varmaan toimittajan kannattaa tehdä myös kotiläksyjä, jotta tietää mistä numeroista on kyse.

Rajala: No joo, se on ehkä toinen puoli siinä, että talousjohtajaa on aika vaikea haastaa, koska hän on tietoinen numeroista. Hän pystyy myös vastaamaan semmoisiin asioihin, jotka eivät välttämättä näy kirjallisista materiaaleista, koska hän hoitaa useasti yhtiön rahoitusta ja kaikkea muutakin.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.