Haastattelun mestariluokka: Sawatskyn metodi, 2/2

Tervetuloa John Sawatskyn haastattelumetodin suomenkielisen pikakurssin toiseen osaan. Teksti perustuu muistiinpanoihin, jotka tein Sawatskyn kurssilla Helsingissä huhtikuussa 2003. Epäilijöille tiedoksi, että metodi ei ole parissakymmenessä vuodessa lainkaan vanhentunut. Päin vastoin: siitä on hyötyä kaikille suomalaisilla journalisteille - tai ainakin niille, jotka haluavat kehittää omaa ammattitaitoaan.

Kurssin ensimmäisessä osassa käsittelimme haastattelun perusteita: Miten journalistinen haastattelu poikkeaa muista inhimillisistä vuorovaikutustilanteista? Miksi haastateltava ei aina toimi kuten haastattelija haluaisi? Miten haastatteluun pitäisi valmistautua? Miten haastatteluun rakennetaan draaman kaari?

Toisessa osassa siirrymme Sawatskyn metodin tunnetumpaan osaan, kysymyksiin: Minkälaisista aineksista kysymykset koostuvat? Miksi jotkut kysymykset ovat kovia, toiset pehmeitä? Miksi jotkut kysymykset saavat haastateltavan vetäytymään kuoreensa? Mitä tehdä, jos haastateltava sanoo jotain odottamatonta?

Sawatskyn oppien taustalla on hänen monivuotinen journalismin yliopisto-opettajan työnsä. Kursseilla koottiin järjestelmällisesti haastattelujen tekstejä ja tutkittiin, miten haastateltavat reagoivat eri tavoin muotoiltuihin kysymyksiin. Vaikka haastattelun taito ei ole eksaktia luonnontiedettä, niin Sawatsky löysi opiskelijoidensa kanssa tiettyjä lainalaisuuksia, joiden oivaltaminen teki ainakin minusta paremman ihmisen. Tai no, ainakin hieman entistä paremman haastattelijan.

Tästä lähtee, Sawatskyn metodi, osa 2.

---------------------------------------------------- 

Kysymyksen osat ja kuolemansynnit

Haastattelijan on muistettava, että vastaukset ovat riippuvaisia kysymyksistä. Hienommin voisi sanoa, että jokainen vastaus on esitetyn kysymyksen funktio. 

Kysymys on yritys saada tietoa jostakin asiasta. Siinä on siis kaksi osaa: asia ja tiedustelu, toisin sanoen aihe (topic) ja utelu (query). Molempien osien pitäisi olla mietittyjä ja sopivan kokoisia. Esimerkiksi: "Mitä ajattelette Yhdysvaltain johtamasta hyökkäyksestä Irakiin?" (What do you think about the US-led invasion of Iraq?)

Tässä ”What do you think” oli utelu ja ”US-led invasion of Iraq” aihe. (Esimerkkinä tämä kysymys on melko hyvä: siinä on avoin utelu ja melko tarkkaan rajattu aihe. Mutta tästä myöhemmin. - mv)

Aloitamme pohtimalla, miksi kysymykset niin usein epäonnistuvat, vaikka ne olisivat haastattelijan mielestä hyvinkin voimakkaita. Todellisuudessa vahvatkin kysymykset särkyvät helposti. Mutta ei hätää, ongelma on korjattavissa kiinnittämällä hyvissä ajoin huomiota haastattelijan seitsemään kuolemansyntiin:

1. Kysymyksestä puuttuu utelu (no query). Sawatskyn yliopistokursseilla tehtyjen laskujen mukaan noin viidesosa kysymyksistä on lausahduksia, jotka eivät vaadi mitään. ”Kysymys” ilman utelua antaa haastateltavalle aina hyvän tilaisuuden väittää vastaan, jolloin haastattelusta tulee keskustelua.

Haastattelu voi kuulostaa keskustelulta, mutta se on harhaa. Keskustelun tehtävä on vaihtaa tietoa tai mielipiteitä, haastattelun tehtävä on kerätä aineistoa. Keskustelu on ystävällistä kilpailua osapuolten jakamien panosten (output) välillä; sen tavoitteena on antaa jotain molemmille osapuolelle. Haastattelussa puolestaan haastattelijan ei tarvitse antaa mitään, mutta haastateltavan pitäisi antaa mahdollisimman paljon – eikä haastattelijalle vaan yleisölle. (If you want to show off, show off to the audience!)

Jos kysymyksistä puuttuu utelu, edes keskinäinen luottamus ei takaa, että haastateltava antaa yhtään mitään. Myös ystävällisessä kysymyksessä on oltava utelu. Mitä vähemmän haastattelija julistaa tietävänsä, sitä enemmän hän saa. Kuunteleminen on myös hyvä keino luoda yhteys tai lisätä luottamusta osapuolten välille.

2. Kaksiosainen kysymys (double-barrelled question). Tämä on jopa yleisempi kuin ensimmäinen synti. Kun kaksi kysymystä on peräkkäin, toinen sabotoi ensimmäisen, ei suinkaan täydennä kuten kysyjä ehkä luulee. Syynä toisen kysymyksen esittämiseen heti ensimmäisen perään voi olla vaistomainen pyrkimys tarjota haastateltavalle helppo ulosmenotie, exit-ramppi. 

Yleensä haastateltavat vastaavatkin vain toiseen kysymykseen – ellei se satu olemaan ensimmäistä kiusallisempi. Muistakaa haastateltavan tavoitteet: turvallisuus, miellyttävyys, helppous. Suunnitelkaa kysymykset niin, ettei niissä ole exit-ramppeja.

3. Liikaa tavaraa (too much topic). Hyvä kysymys on avoin, neutraali ja hoikka. Esimerkki: Bill Clintonin ensimmäisen presidentinvaalikampanjan alussa 1992 häneltä kysyttiin CBS:n 60 Minutes -ohjelman haastattelussa suhteesta laulaja Jennifer Flowersiin. Haastattelija Steve Kroft esitti pitkän kysymyksen Flowersista, joka oli iltapäivälehdissä kertonut olleensa 12 vuotta seksisuhteessa Clintonin. Kroftin kysymyksessä tämä 12 vuoden suhde oli ylikuormitusta, johon Clintonin oli helppo vastata: "Ei pidä paikkaansa". Sen jälkeen aihe jäi koko kampanjassa taka-alalle. Jos kysymys olisi ollut hoikempi, ilman suhteen oletettua kestoa, hänen olisi ollut vaikeampi valehdella (kannattaa muistaa, että haastattelussa oli mukana myös Clintonin puoliso Hillary). Ehkä Clintonista ei olisi tullut presidenttiä, jos tämä kohta haastattelusta olisi mennyt oikein.

Toinen esimerkki. Gary Condit –niminen poliitikko oli vaikeuksissa kesällä 2001, koska hänen avustajanaan työskennellyt nuori nainen oli kadonnut sen jälkeen, kun heidän suhteensa oli tullut julki. ABC-kanavan haastattelussa toimittaja Connie Chung esittää kysymyksen: ”Can your career, your marriage survive this?” Condit vastaa vain jälkimmäiseen, joka on helpompi: avioliitto kyllä kestää. 

Kysymyksessä oli kuitenkin kaksi aihetta, joista haastateltava valitsi täysin rationaalisesti itselleen helpomman. Haastattelija ei palannut uranäkymiä koskevaan aiheeseen, mikä on melko tavallista: varsinkin kokenut poliitikko pystyy sivuuttamaan kaksiosaisen kysymyksen vaikeamman puoliskon vastaamalla helpompaan pitkästi.

Sawatskyn analogia: Pizzassa enemmän on parempi. Kysymyksessä vähemmän on parempi.

4. Huomautukset (remarks). Tämä on kaikkein yleisin synti: haastattelija lisää omaa outputtia utelun perään, muka täsmentääkseen kysymystä. (”I have to make this remark to make sense”). Kaikki ylimääräiset huomautukset antavat haastateltavalle mahdollisuuden tarttua toisarvoiseen aiheeseen ja ohjata haastattelu pois kysymyksen varsinaisesta aiheesta. Mikä tahansa sivuteema voi kaapata koko kysymyksen, koska mikä tahansa kysymyksen osa voi aiheuttaa sivuraiteelle vievän vastareaktion.

5. Ladatut sanat (trigger words). Jotkut yksittäiset sanat voivat syödä koko kysymyksen, jos niillä on haastateltavalle erityinen merkitys. Ääriesimerkki: toimittaja kysyy showpainijalta pukuhuoneen käytävällä, miltä tuntuu huijata (fake) katsojia. Haastateltavan reaktio on isku avokämmenellä päin kasvoja. Toimittaja kaatuu maahan. Oliko pakko käyttää sanaa fake?

Ladatut sanat aiheuttavat eriasteisia reaktioita, jotka kaikki vaikeuttavat haastattelun kulkua.  Sawatskyn reaktioasteikko menee seuraavasti: 1) Keep smiling, 2–3) Ohimenevä kiusaantuminen, 4–5) Yleinen puolustelevuus (haastateltava vetäytyy kuoreensa), 6) Silminnähtävä ärtymys, 7) Vihamielinen verbaalinen purkaus, 8) Haastateltava kävelee pois, ja 9) Fyysinen hyökkäys (esimerkki edellä).

Haastatteluun valmistautuessa on muistettava, että tavoittelemme vastauksia kysymyksiin, emme reaktioita joihinkin sanoihin. Mutta mitkä sanat sitten ovat ladattuja? Tähän ei ole yleispätevää vastausta, koska ne riippuvat henkilöistä ja ajankohdasta. Richard Nixonilta kysyttiin, onko hän konna. Hän vastasi puheessaan sanoin, jotka jäivät historiaan: "I’m not a crook." Mutta tämä ei valaissut lainkaan sitä, mitä Nixon oli tehnyt.

6. Liioittelu (hyperbole, exaggeration, inflation). Journalistiseen kulttuuriin kuuluu valitettavasti monia ylisanoja kuten ihme, kriisi, aikakausi, yllätys. Jos näitä liioittelevia ilmauksia sotketaan kysymykseen eli inputtiin, vastaus voi ajautua väärään suuntaan. Haastateltava ei yleensä halua korostaa omaa erinomaisuuttaan, koska sellainen ei kuulu hyviin tapoihin.

Esimerkkinä CBS:n 60 Minutes -ohjelman tähtitoimittajan Mike Wallacen tekemä Luciano Pavarottin haastattelu. Kysymykset sisältävät imartelevia ja paisuttelevia tulkintoja ja oletuksia: Pavarottin giganttinen imperiumi yms. Vastauksissaan Pavarotti vetää toiseen suuntaan ja esittää olevansa lähes nälkätaiteilija.

Liioittelu luo tarpeen tasapainottavalle understatementille. Totuuden kertominen ei enää riitä haastateltavalle, jos haastattelijan liioittelu on jo kallistanut vaa’an toiseen äärimmäisyyteen. Haastattelijan on muistettava, että tarina ei ole hänen vaan haastateltavan. 

7. Muotopuoliset kysymykset (mismatch questions). Tavallisesti suljettu utelu portaattomaan aiheeseen. Uteluja on kahta lajia: avoin tai suljettu. Useimmat aiheet ovat portaattomia, eikä niihin voi vastata "kyllä" tai "ei". Näissä aiheissa utelu ei siis saa olla suljettu. Suljettu kysymys alkaa aina verbillä, suomessa kysymyssanalla, joka päättyy -ko, -kö. Vältä niitä.

Aiheet voivat puolestaan olla joko selvästi kaksijakoisia (all or nothing) tai portaattomia (gradual). Useimmat aiheet luonnossa ja ihmisten maailmassa (journalismissa) ovat portaattomia, joten ne eivät taivu kyllä tai ei –asentoon. Tätä toimittajat eivät usein tajua, vaan tekevät muotopuolisia kysymyksiä ja ihmettelevät mikseivät ne toimi. Sawatskyn yliopistokursseilla tehtyjen laskujen mukaan yli 60 prosenttia kysymyksistä on kuitenkin suljettuja, vaikka niihin ei voi vastata yhdellä kielto- tai myöntösanalla.

Esimerkki CNN:n Larry Kingiltä, Yorkin herttuattaren Sarah Fergusonin haastattelusta. King kysyy eri aiheista herttuattarelta peräti kuusi kertaa "Yllätyitkö?” (Were you surprised?) tai vaihtelun vuoksi "oliko se sinulle sokki?" (Were you shocked?). Yhteenkään näistä kysymyksistä Sarah ei pysty antamaan selvää kyllä tai ei -vastausta. Toinen esimerkki: baseball-joukkueen omistaja oli antanut rasistiseksi tulkittuja lausuntoja, joiden vuoksi hän oli saanut liigalta porttikiellon oman joukkueensa otteluihin. Haastattelija kysyy: Oletko rasisti? Tähän on helppo vastata ”En suinkaan. Minulla ei ole omia lapsia, joten kaikki pelaajat ovat minulle kuin omia poikia.”

On muistettava, että kysymyksessä utelu on työn tekevä osa. Se nostaa raskaatkin painot, jos se on oikein mitoitettu. Poikkeus: Suljettu kysymyskin toimii, jos aihe on sopusoinnussa. ”Ehditkö junaan?”

Kerrataanpa kuolemansynnit vielä, hieman muuttamalla ja yksinkertaistamalla ne kielloiksi: 

”Älä koskaan…”

…kysy ilman kysymystä. Esimerkki: “Olipa ilkeästi sanottu.”

…kysy kahta kysymystä kerralla. Esimerkki: ”Miten loukkaannuit ja miten voit nyt?”

…upota kysymykseen väitettä. Esimerkki: ”Menetit isäsi; se oli varmaan vaikeaa?”

…liioittele. Esimerkki: “Eikö ollutkin kammottava kokemus?”

…provosoi tai käytä ladattuja sanoja. Esimerkki: ”Pitääkö paikkansa, että olit pitkään työttömänä?”

…johdattele tai esitä retorisia kysymyksiä. Esimerkki: ”Eikö olekin sääli, että se on mahdotonta?”

…esitä suljettua kysymystä: Esimerkki: “Harmittiko, että sait potkut?”

 

Kertausta: Suljettu ja avoin kysymys

Sawatskyn oppeja on usein yksinkertaistettu sanomalla, että hän vastustaa suljettuja kysymyksiä. Mutta ei niissä mitään vikaa ole, kunhan kysymyksen aihe ja utelu ovat yhteensopivia, siis ilman seitsemättä kuolemansyntiä. Jatkuvaa, portaatonta ilmiötä ei pidä jakaa kahtia suljetulla kysymyksellä, mutta aina sopii kysyä: Ehditkö junaan? Joitko kahvia? Oliko hän raskaana?

Esimerkki: NBC:n Dan Rather haastatteli Jugoslavian (Serbian) presidentin Slobodan Milosevicin vaimoa Mirjana Markovicia Kosovon sodan tiimoilta. Tähtitoimittajalla oli ainutlaatuinen tilaisuus saada jotain näkemystä siitä, miten "Serbian Lady Macbethiksi" kutsuttu rouva ajattelee hajonneen Jugoslavian muista kansanryhmistä ja Jugoslavian hajoamissodassa harjoitetusta "etnisistä puhdistuksista".

Haastattelu meni avainkohdassaan näin:

Rather: "Is there no ethnic cleansing in Kosovo?"

Markovic: "No."

Rather: "None?"

Markovic: "No..."

Tässä tuli useita kuolemansyntejä kerralla. Ensiksikin "etninen puhdistus" on epäselvä käsite, jonka sisällöstä pitäisi päästä edes jotenkin yksimielisyyteen ennen kuin siitä alkaa kysellä. Kysymystä ei missään tapauksessa voi aloittaa olla-verbillä, koska kieltävä vastaus on haastateltavalle paitsi turvallisin, myös helpoin ja suotuisin. Rouva Milosevicin vastaus on siten täysin rationaalinen, ja hän varmaankin uskoo puhuvansa totta. Koko etnisen puhdistuksen käsite on tässä väärässä paikassa, koska se on varmasti haastateltavalle "trigger word", joka laukaisee puolustusreaktion. Ratherin jatkokysymys "None?" paljastaa, että tilanne on lukossa eikä hän pääse millään eteenpäin - ihmeellistä; odottiko hän ehkä, että Lady Macbeth olisi myöntänyt jotain? Ehkä ainoa ulospääsy tässä olisi ollut jatkokysymys "How do you know?", "Miten te sen tiedätte?"

Tavallisesti suljetun kysymyksen esittäminen hämmentää ihmistä, varsinkin jos hän on ymmärtänyt puheenaiheena olevan ilmiön portaattomasti muuttuvaksi. Polarisointi sekoittaa asioita, ei selvennä.

Toinen esimerkki: Barbara Waltersin tekemä Brad Pittin haastattelu, jossa asenne on myönteinen eikä vastakkainasettelua pitäisi olla.

Walters: "Uskotko yhä onnellisiin loppuihin?" (Do you still believe in happy endings?) Pitt vastaa ensin kohteliaasti, että kyllä uskon, mutta alkaa sitten toistella sanaparia "happy endings" ja vaihtaakin mielipiteensä hetken kuluttua. Tässä toimittaja meni turhan päiten testaamaan hypoteesiaan, jonka mukaan kaikkien Hollywood-tähtien pitäisi uskoa onnellisiin loppuihin. Hypoteesien testaaminen on väärin. Vaihtoehto tälle kysymykselle olisi voinut olla: "Miten tarinat mahtavat päättyä todellisuudessa?"

Hyvä huono esimerkki hypoteesien testaamisesta oli Larry Kingin tapa toistella lempikysymystään "Were you surprised?" (tai "Were you shocked?") Hänellä on ikään kuin tarve todistella katsojille, että haastateltava on kokenut jotain todella yllättävää tai shokeeraavaa. Usein vastaus oli kuitenkin kielteinen, koska kokemus tai tapahtuma ei sitten ollutkaan niin hirveän erikoinen, että sen voisi tiivistää yhteen myöntävään sanaan.

Eroon hypoteeseista

Haastattelijan on hyvä tiedostaa, minkälaisia motiiveja ihmisillä on puhumiseen. Suullisen ilmaisun perustavoitteita (tai motiivieja) voivat olla kuvailu, paljastaminen, myöntäminen ja kiistäminen - harvemmin myös luettelointi tai tunnistaminen. 

Kuvailu ja paljastaminen ovat haastatteluvastauksen tärkeintä sisältöä, juuri sitä mitä yleensä tavoitellaan. Myöntäminen ja kiistäminen sen sijaan koskevat kysymystä tai hypoteesia - ne vain kommentoivat haastattelijan outputtia, haastattelutilannetta. Haastattelijan olisi pidettävä mielessä, että haastattelu koskee ilmiötä tai tapahtumaa, jota pitäisi kuvailla tai selittää. Se on kiinnostavaa, tai sen pitäisi olla kiinnostavaa. Haastattelutilanne sen sijaan ei voi olla yhtä kiinnostava, joten siihen ei pidä juuttua esittämällä hypoteeseja ja pyytämällä niihin varmistusta tai kiistämistä. Haastattelu sinänsä ei kiinnosta yleisöä, vaan tapahtuma tai ilmiö, josta haastateltavan pitäisi kertoa jotain mielenkiinstoista.

Ilmaisun pitäisi tulla haastateltavan omasta kokemuksesta eikä kysyjän kokemuksesta tai oletuksesta. Haastattelijan on päätettävä aihe ja tiedettävä, mikä on tämän haastateltavalta pyydettävän ilmaisun kohde eli haastattelun perimmäinen tarkoitus (root purpose).

Jos haastattelija noudattaa hypoteesitaktiikkaa, hän ajautuu arvailulinjalle, josta on hyvin vaikea päästä irti kesken haastattelun. Tuloksena on helposti lista erilaisia väitteitä ja hypoteeseja, joiden jälkeen yleisön on itse pääteltävä mitä haastateltava mahdollisesti itse ajatteli, tai mitä olikaan tapahtunut. Tätä voi kutsua neuvostojournalismiksi, koska varsinainen viesti jää piiloon rivien väliin.

Tässä on kuitenkin muistettava, että ajoittain suljettu kysymys voi tuottaa hyvän vastauksen. Haastattelu ei noudata mitään luonnonlakeja, se ei ole eksaktia tiedettä, vaikka noudattaakin inhimillisen käytöksen rationaalista logiikkaa. Joskus ihmiset voivat olla hyvin arvaamattomia, ja haastattelijan on voitava ottaa se huomioon.

Suljettuun kysymykseen saa yleensä joko myöntävän tai kiistävän vastauksen. Ja tämä on täysin odotusten mukaista - mutta sitten tulee odottamaton osuus: haastateltava lisää jotakin, jota voi kutsua liitteeksi (attachment). Se alkaa usein sanalla "mutta". Haastateltava antaa liitteen, koska hän aavistaa haastattelijan tarvitsevan apua tai näkee mahdollisuuden ohjata keskustelua haluamaansa suuntaan. Näin haastatteluun tulee mukaan sosiaalinen (ei-journalistinen) elementti, joka voi viedä juttua minne tahansa.

Tällainen liitevastaus voi olla valaiseva, jos se sisältää aitoa kuvailua tai selittämistä. Mutta jos niin käy, haastattelija saa kiittää onneaan, ei ammattitaitoaan. Kysymyksessä on haastattelua tuurilla (interviewing by luck). Yleensä se epäonnistuu, ja vaikka se onnistuisi, tulos on yleensä keskinkertaista tarinaa. Missään tapauksessa tämä ei voi olla ammattimainen tapa edetä haastattelussa.

Liitteen antamisen motiiveja on kaksi: hyväntekeväisyys ja spinnaus. Hyväntekeväisyys tarkoittaa sitä, että haastateltava antaa vapaaehtoisesti enemmän kuin mitä häneltä on pyydetty. Tämä on harvinaista, koska hänen tavoitteensa on aina pysyä turvassa, esiintyä mahdollisimman suotuisasti ja päästä helpolla. Mutta joskus haastateltava ymmärtää suljetun kysymyksen takana olevan ajatuksen: "Älä vastaa pelkästään siihen mitä kysyin, vaan vastaa siihen mitä tarkoitin!" Tällöin keskustelu siirtyy journalistisesta kulttuurista sosiaalisen kanssakäymisen puolelle. Työtä ei tee enää kysymys vaan vastaus riippuu enemmänkin tapakulttuurista.

Spin eli kierre tulee mukaan vastaukseen, jos haastateltava haluaa vaihtaa aihetta tai näkökulmaa. Suljettu kysymys antaa siihen aina hyvän tilaisuuden, koska valehtelemisen riskiä ei ole: hypoteesin kiistämisen tai myöntämisen jälkeen voi puhua mitä huvittaa, eli liitteeseen voi panna mitä vain.

Juuri tätä viestintäkonsultit opettavat yritysten ja hallitusten PR-ihmisille "message development" -kursseilla: heti tilaisuuden tullen vastaukseen on liitettävä oma sanoma. Ensin pitää vain saada kysymys pois tieltä, ja suljetusta kysymyksestä selviää nopeasti.

Esimerkkinä baseball-joukkueen omistaja, joka kiisti esittäneensä rasistisia kommentteja pelaajistaan. "Oletko rasisti?" - "En suinkaan. Minulla ei ole omia lapsia, joten kaikki pelaajat ovat kuin omaa perhettä minulle." Itse asiassa sanavalinta "en suinkaan" (not at all) on juuri se, mitä konsultit usein suosittelevat aloitukseksi, koska siitä saa paremman vauhdin kuin pelkästä ei-vastauksesta.

Toinen esimerkki kongressiedustaja Gary Conditin haastattelusta. Useiden vihamielisten kysymysten jälkeen toimittaja kokeili tätä: "Oletteko moraalinen ihminen?" (Are you a moral man?) Vastaus oli odotetusti myöntävä, ja antoi Conditille mahdollisuuden esitellä perusarvojaan. (Vain patologinen tuurihaastattelija odottaisi tuohon kieltävää vastausta: "En ole moraalinen, vaan täysin turmeltunut." - mv)

 

Hyvän kysymyksen ominaisuuksia

Hyvillä kysymyksillä on usein kolme ominaisuutta. Niiden pitäisi olla avoimia, puolueettomia ja hoikkia (open, neutral, lean). (Sawatsky tunnetaan erityisesti avointen kysymysten puolustajana, mutta hän sanoo kallistuneensa siihen suuntaan, että kysymysten puolueettomuus voi olla jopa vielä tärkeämpää.) Aloitetaan avoimuudesta. 

Kysymyksen pitäisi olla avoin niin usein kuin mahdollista. Eikä siksi, että suljettu kysymys olisi aina huono, vaan siksi että avoin kysymys on aina hyvä. Avoimuus nostaa vaatimustasoa, se pakottaa haastateltavan antamaan enemmän.

Kun kysymys toimii, sitä ei välttämättä edes huomata, koska se ei tuo tarinaan haastattelijan omaa outputtia vaan osoittaa suunnan haastateltavan tarinalle. Kiinnitämme huomiota kysymyksiin vain silloin kun ne ovat huonoja.

Avoimenkin kysymyksen pitää olla harkittu. Tärkeintä on utelun mitoitus ja aiheen rajaus. "Miltä tuntuu" on hyvä kysymys, mutta se vaatii yleensä rajauksen, esimerkiksi ajallisesti. "Miltä sinusta tuntui, kun loppusuora avautui?" tai "Mitä ajattelit, kun sait kuulla tuloksen?"

Avoimia kysymyksiä kartetaan usein, koska niitä pidetään liian laajoina tai pehmeinä. Tämä on vain ennakkoluuloa, joka johtuu siitä, ettei niiden toimivuutta ole riittävästi kokeiltu ja tutkittu. Ennakkoluulot ovat sitkeitä; ne muistuttavat sitä vanhaa käsitystä, että kostea yöilma aiheuttaa malariaa.

Liian laaja avoin kysymys on esimerkiksi: "Mitä mieltä olet maailmanpolitiikasta?" Tässä aihe on liian laaja, siis maailmanpolitiikka, varsinkin jos kysytään asiantuntijalta; vähän sama kuin jos kysyisi urheilijalta, mitä mieltä hän on urheilusta. Toinen esimerkki: "Yllätyittekö Irakin reaktiosta YK:n turvallisuusneuvoston päätökseen?" Tässä utelu oli liian ahdas. Järkevä kysymys voisi olla: "Mitä mieltä olette Irakin reaktiosta YK:n päätökseen?"

Utelujen ja aiheiden ahtaus ja laajuus muodostavat nelikentän:

 I. Laaja kysymys, ahdas aihe.

II. Ahdas kysymys, ahdas aihe.

III. Laaja kysymys, laaja aihe.

IV. Ahdas kysymys, laaja aihe.

 

 

   Kuva: Sawatskyn nelikenttä – Hyviä ja huonoja kysymyksiä.

Hyvät kysymykset sijoittuvat nelikentässä lokeroihin I ja III, useimmiten lokeroon III. Esimerkiksi usein toistuva hyvä kolmoslokeron kysymys on: "Mitä mieltä olette hallituksen (viimeaikaisesta) toiminnasta?" Neloslokerosta löytyvät usein kaikkein huonoimmat, esimerkiksi "Oletteko yllättynyt maailmantapahtumista?" tai Barbara Waltersin kysymys Fidel Castrolle: "Toimiiko sosialismi?"

Tällaiset suuriin aiheisiin sovitellut ahtaat, suljetut kysymykset eivät ole kovia, vaikka toimittajat niin usein luulevat. Kuten edellä mainittu "Oletko rasisti?", ne ovat helppoja, pehmeitä kysymyksiä, jotka antavat haastateltavalle mahdollisuuden kiistää ja liittää mukaan omaa spinniä eli vaihtaa näkökulmaa, jopa aihetta.

Pienten lasten kysymykset ovat usein kovia, etenkin kolmannen miksi-kysymyksen jälkeen. Selittämisen pakko on haaste, joka ennen pitkää rasittaa. Se siirtää työtaakan kysyjältä vastaajalle. Jos tällainen kyseleminen onnistuu viisivuotiaalta, sen pitäisi onnistua myös ammattijournalistilta.

Suljettu kysymys on melkein aina muutettavissa avoimeksi poistamalla sen alusta verbi ja aloittamalla mitä, miten tai miksi -kysymyssanalla. Esimerkiksi "Oliko herra K:n panos merkittävä?" muuttuu muotoon "Miten luonnehtisitte herra K:n panosta?" 

Esimerkki suurrikollisen haastattelusta; vankilassa oleva mafian tappaja. Kaksi kysymysvaihtoehtoa: "Oletko koskaan tappanut ihmistä?" vai "Mikä on pahinta mitä olet koskaan tehnyt?" Tappamisen voi vielä kiistää, jos ajattelee toimineensa tärkeän asian puolesta tai itsepuolustukseksi. Mutta tappo on kuitenkin paha teko, ja esimerkkihaastattelussa avoin kysymys toimii paremmin: roisto kuvailee tekemänsä murhan.

Sawatskyn analogia: Suljetun ja avoimen kysymyksen välinen ero on kuin kahdella ravintolalla, joista toisen ruokalistalla on kaksi vaihtoehtoa, toisessa ruuan joutuu kokoamaan itse tarjolla olevista monista aineksista. Jälkimmäisessä ravintolassa vaatimustaso on korkeampi, ja ruuat ovat taatusti mielenkiintoisempia.

Avoimet kysymykset tuottavat usein vastauksia, jotka sisältävät kuvia, mielikuvia. Mitä, miten ja miksi -kysymykset vaativat kuvailua, niistä ei pitäisi selvitä ilman ponnistelua, selittämistä. Avoimet kysymykset ovat myös draaman kannalta parempia, koska ne antavat tarinan edetä omalla logiikallaan. Draamaa ei saa pilata haastattelijan hypoteeseilla tai ärsyttävillä sanoilla (trigger words).

Draamaan kuuluu jännityksen kasvu - dramatiikka syntyy kertomuksen muodosta, ei sisällöstä. Ja mitä korkeampi vaatimustaso kysymyksissä on, sitä vähemmän mahdollisuuksia haastateltavalle jää spinniin, näkökulman vaihtamiseen.

 

Mitä, miten, miksi?

Suljetut kysymykset alkavat suomessa aina -ko tai -kö -päätteisellä kysymyssanalla. Englannin kielessä suljettujen kysymyssanojen listalla ovat do, does, did, have, has, had, is, are, was, were, will, would, can ja could? Hyvät kysymykset alkavat englannissa yleensä W:llä, mutta paras muistisääntö on WHW eli What, How, Why? Sitä voi soveltaa melkein missä tilanteessa tahansa, aiheesta ja käytettävissä olevasta valmistautumisajasta riippumatta. Sama suomeksi olisi MMM: Mitä tapahtui, miten tapahtui ja miksi tapahtui? (Suomenkieliseen haastatteluun pitäisi siis mahtua ainakin kolme ämmää. - mv)

Huono uutinen on se, että kaikki avoimet kysymykset eivät ole samanarvoisia. Voidaan erotella korkean vaatimustason ja matalan tason avoimet kysymykset. Viimeksi mainitut ovat usein tarpeellisia faktojen palauttamiskysymyksiä: kuka, missä, milloin, mihin aikaan.

Hyvässä haastattelussa tärkeimmät kysymyssanat ovat siis Mitä, Miten ja Miksi? Ne ovat yleensä korkean vaatimustason kysymyksiä (paitsi esim. ”Mitä kaadoit kahviin?”) Mikä (what) on jokerikysymys, joka voi korvata kiertotietä kaikki muut, esim. "Mikä oli syy siihen, että..." tai "mikä oli se tapa, jolla...?"

Yksinkertaisin haastattelun rakenne muodostuu näistä: Mitä teit, miten teit ja miksi teit? Näillä kysymyksillä on jo eliminoitu pahimmat synnit eli suljettu kysymys ja utelun puute. Jos kysymys on avoin, neutraali ja hoikka, toimittajan on helpompi jättää pois kaikki ylimääräinen painolasti, oletukset, hypoteesit ja ladatut sanat. Hyvä kysymys siirtää työvuoron haastateltavalle.

Sawatskyn analogia: Haastateltavan tehtävä on soutaa, haastattelija voi keskittyä pitämään perää. Jälkimmäisen tehtävä on sitä helpompi, mitä paremmin suunta on selvillä.

Hyvältä näyttävissä kysymyksissä voi olla piilomerkityksiä, jotka häiritsevät. Esimerkiksi ”Milloin lakkasitte lyömästä vaimoanne?”, tai ”Mikä on pahin puutteenne/epäonnistumisenne?” Viimeksi mainittu voi kuitenkin olla paikallaan, jos haastateltava on jo ottanut esille puutteensa.

Avoimuus, puolueettomuus, hoikkuus 

Hyvä kysymys rakennetaan komesta periaatteesta: sen pitäisi olla avoin, neutraali ja hoikka.

1. Avoimuus nostaa kysymyksen vaatimustasoa, tuottaa mielikuvia ja draamaa, sisältää vähemmän ärsyttäviä sanoja. Avoin kysymys on helpommin editoitavissa ja vähemmän altis spinnille.

2. Neutraalius eli puolueettomuus vähentää kysymyksen epäonnistumisen riskiä. (Esimerkiksi ”Miksi ei?” on parempi kuin ”Mitä oikein pelkäätte?”) Puolueettomuus myös minimoi tasapainottamisen tarpeen vastauksessa, poistaa ärsytyssanat ja liioittelun, ja niihin on kerta kaikkiaan helpompi vastata. Haastateltava antaa enemmän, jos hänen on helpompi päästä liikkeelle. Puolueettomuus on myös laajempaa; vertaa vaikka ”Löittekö vaimoanne?” ja ”Käytitkö voimaa?” Voima on neutraalimpi sana kuin lyödä, ja tuottaa todennäköisemmin myöntävän vastauksen.

Periaate on, että neutraali panos (input) tuottaa merkityksellisempää outputtia. On muistettava viestinnän suunta: tarkoitus on, että haastateltava tuottaa outputtia yleisölle. Kun toimittaja haastattelee, hänen tehtävänsä ei ole tuotos (output) vaan panos (input), joka saa haastateltavan tekemään työtä. (Toimittajan oman outputin vuoro on juonnossa tai silloin kun hän puhuu suoraan kameralle tai yleisölle.) Jos yleisö kiinnittää huomiota kysymykseen, se on yleensä huono.

Esimerkki siitä, miten hyvin neutraali kysymys toimii: NBA-koripalloilija Latrell Sprewell menetti 1997 harjoituksissa malttinsa ja kuristi valmentajaa niin, että tarvittiin kaksi apuvalmentajaa irrottamaan hänen kätensä. Tapaus tuli tietysti julkisuuteen, ja Sprewellin oli annettava isolle tv-kanavalle haastattelu. Suoraan kysyttäessä hän kiisti yhä varsinaisesti kuristaneensa, mutta toimittaja ei alkanut inttää, vaan kysyi: "Miten selititte tapahtuneen lapsillenne?" Tähän kysymykseen Sprewell vastasi vilpittömän tuntuisesti, että hän katuu tekoaan ja varoittaa lapsiaan ottamasta isästä mallia.

Esimerkkejä hyvistä avoimista kysymyksistä: Larry King Ronald Reaganille: ”Miltä tuntuu joutua ammutuksi?" (What’s it like to be shot?) Kysymys Saddam Husseinista Kofi Annanille: ”Minkälainen neuvottelija hän on?” (Paljon parempi kuin ’Onko hän kova neuvottelija’) Ja Barbara Walters kirjailija Michael Crichtonille: ”Miten kokonne on vaikuttanut teihin?” (Parempi kuin ’Onko pituudestanne ollut teille harmia?’ - Chrichton oli 206cm.)

Yksinkertaiset, tylsät kysymykset tuottavat värikkäämpiä vastauksia kuin värikkäät kysymykset. Jos kysymyksessä on liikaa väriä tai muuta roinaa, vastaajan tavoitteena on karsia kysymyksestä ylimääräiset osat ja keskittyä helpoimpaan. Haastattelija antaa näin etulyöntiasemansa vapaaehtoisesti pois. Eli älkää tuhotko kysymyksiänne liialla tavaralla tai väreillä.

Sawatskyn analogia: Tofu-kysymykset tuottavat valkosipulilla ja muilla mausteilla ryyditettyjä vastauksia – ja päinvastoin: liiaksi maustetut kysymykset tuottavat tofu-vastauksia.

 

Periaate 3. Hoikka eli lyhyt, ytimekäs ja yksinkertainen kysymys vapauttaa kysymykset kaksipiippuisuudesta, liiasta tavarasta ja ylilatauksista. Se ei yleensä jätä haastateltavalle mahdollisuutta spinnaukseen. Ammattipoliitikot osaavat toki usein vaihtaa aihetta. (Tähän liittyy saksalainen anekdootti, jossa poliitikko tapaa toimittajan ja aloittaa: ’No, mitkä ovat kysymyksenne vastauksiini?” – mv)

Yleensä keskittyminen kysymyksen puolueettomuuteen eli neutraalisuuteen kuitenkin auttaa: tarkkaan harkiten se ratkaisee samalla myös avoimuus- ja hoikkuusongelmat.

 

Haastattelun suunta selväksi

Haastattelussa on oltava päämäärä, polulla suunta. Polun suunnasta on kerrottava jotakin, kun haastattelusta sovitaan: ”Pyydämme teitä kertomaan tästä asiasta.” Tästä sopimuksesta voi olla tarpeen muistuttaa myös kesken haastattelun, jos ei muuten päästä takaisin polulle. 

Polun kartoittamisessa on muistettava draaman periaatteet: rakenna, riko, kokoa uudelleen. Näin saat automaattisesti haastatteluun selvän rakenteen: mitä on muuttunut ja miten?

Vaatimustason pitäminen korkealla (avoin, neutraali utelu ja hoikka aihe) voi auttaa vierasta unohtamaan kameran tai mikrofonin. Hän joutuu keskittymään asian kertomiseen eikä pääse yhtä helpolla kuin jos hän saa vain reagoida haastattelijan väitteisiin tai hypoteeseihin.

Harva pystyy omaksumaan Sawatsky-metodin yhden kurssin tai parin blogitekstin avulla. Mitä kauemmin toimittaja on ollut alalla ja tehnyt tuurihaastatteluja sekä syyllistynyt kuolemansynteihin, sitä vaikeampaa oppiminen on. Mutta ei mahdotonta: haastatteleminen on kuin käsityöläisammatti. Lahjakkuus auttaa, ja mitä nuorempana aloittaa harjoittelun, sitä parempi.

Sawatskyn mukaan toimittajan kehitys päteväksi haastattelijaksi etenee neljän portaan kautta.

1.                   Tiedostamaton epäpätevyys.

2.                   Tiedostettu epäpätevyys (tässä olemme nyt.)

3.                   Tiedostettu pätevyys.

4.                   Tiedostamaton pätevyys.

Kun edetään portaita ykkösestä kohti nelosta, haastatteluista tulee parempia ja helpompia. Muista siis aina pitää asenteesi neutraalina. Se takaa paremman tuloksen kuin puolueellisuus suuntaan tai toiseen. Ja muista valmistautuessasi haastattelun polku ja kysymysten logiikka.

Jos haluat kehittyä, pura haastattelujasi paperille ja tutki niitä. Synnit näkyvät paperilla parhaiten. (Haastattelun taito vaatii jatkuvaa opiskelua, skarppausta ja paluuta perusteisiin. – mv)

 ................................

Liite: Tuoreempia video- ja muita linkkejä Sawatskyn metodiin:

Kirjallinen yhteenveto  englanniksi:  https://interviewessentials2017.files.wordpress.com/2017/01/sawatsky-interview-strategies.pdf

Parinkymmenen minuutin keskustelu kahden urheilutoimittajan kanssa: https://www.youtube.com/watch?v=ZSiuxN3rU-Y

Viiden minuutin videotiivistelmä hyvistä ja huonoista kysymyksistä: https://www.youtube.com/watch?v=8itGYHHPr6Y

Kuuden minuutin Sawatsky-kurssi ESPN:n toimittajille: https://vimeo.com/7726310?login=true

Taustajuttu Swatskyn työstä ESPN:llä: https://www.espnfrontrow.com/2016/09/interview-coach-john-sawatsky-teaches-espns-top-talent/

Toinen taustajuttu: https://www.espn.com/blog/poynterreview/post/_/id/320/john-sawatsky-is-highly-questionable

Sawatskyn radiohaastattelu, noin tunti: https://www.youtube.com/watch?v=hNB_L74R5Do

KAJ toi Österbottenin maalaishuumorin Helsinkiin jo viisi vuotta sitten

"On helppo nauraa itselleen, kun on isot käsitykset itsestään"

Vöyriläisen humoristiryhmä KAJn maailmanvalloitus ei ollut ihan vielä maalissa elokuun alussa 2020, kun tapasin yhtyeen jäsenet Axel Åhmanin ja Kevin Holmströmin heidän tukikohdassaan Helsingin Jätkäsaaressa. Yhtyeen kolmas jäsen Jakob Norrgård oli jossain tärkeämmillä asioilla.

Ennustanpa nyt saman tien, eli 12. maaliskuuta 2025: KAJ:n euroviisukappale Bara bada bastu voitaa Eurovision laulukilpailut toukokuussa, jonka jälkeen trio voi aloittaa maailmankiertueen suunnittelun. Jopa viisuskeptikko on innostunut, vaikka - tai koska - saunarallatus voitti nimenomaan Ruotsin eikä Suomen viisukarsinnan.

Suomen oma euroviisuperinnehän on todella raskasta. Tällä kertaa Suomen ehdokaskappale käsittelee kuulemma naisen orgasmia pornotwistillä, auf Deutsch. EVVVK tässä kontekstissa, tack så mycket. 

Takaisin vuoteen 2020. KAJ:n tukikohta oli siirretty hiljattain Pohjanmaalta Stadiin, koska yhtyeen kotimaakunnassa eli vanhanaikaisesti sanottuna Vaasan läänissä suosio oli jo tapissa. Muusikoiden on aina syytä siirtyä sinne missä voi saada lisää menestystä, tässä vaiheessa ruotsinkieliselle Uudellemaalle.

Tukikohta oli kerrostalon pohjakerrosessa sijaitseva pieni liiketila, jossa oli rekvisiittana musiikki-instrumentteja, kameravehkeitä ja studioelektroniikkaa. Axel Åhman kiisti epäilyni, että KAJ muuttuu tätä menoa stadilaiseksi. Heidän kartallaan Ruotsin Länsipohja oli edelleen lähempänä kuin Suomen Uusimaa:

"Etäisyys Uumajaan on lyhyempi kuin Helsinkiin. Varsinkin kielen puolesta, mutta myös maantieteellisesti", Åhman muistutti. Etäisyys selittänee osittain senkin, että KAJ:n oli helpompi kilpailla euroviisutiketistä Ruotsin kuin Suomen karsinnassa 2025.

Idolina Robert Gustafsson

Kävimme läpi yhtyeen historian, jota oli jo tuolloin kertynyt yli vuosikymmen. Kevin, Axel ja Jakob olivat koulukavereita lukion ensimmäisellä 2009, kun trio esiintyi ensimmäisen kerran. "Kolme ensimmäistä vuotta oli paljon keikkoja, mutta koulu saatiin hoidettua, vaikka touhu oli melkein täysipäiväistä."

Musiikin ja huumorin yhdistäminen ei aina ole helppoa. KAJ luonnehtii itseään "huumoriryhmäksi", mutta mistä on peräisin yhtyeen säveltaiteellinen osaaminen? "Musiikissa ollaan enemmänkin itseoppineita", Åhman kertoi.

Yhtyeen esitykset perustuvat hänen mukaansa ruotsinkieliseen revyykulttuuriin, josta esikuvaksi poimitaan nyt ennen muuta Robert Gustafsson. Mutta ostataan sitä muuallakin Suomessa. Åhman kertoi, että "suomenkielisellä puolella vastaavaa on tehnyt mm. Justimus".

KAJ:n aiempi menestys huipentui 2019 Mustasaaren eli Korsholmin Botnia-hallissa pidettyyn kymmenvuotisjuhlakonserttiin, joka löytyy edelleen Yle Areenasta. Suosittelen; sieltä löytyy myös käännökset heille, jotka eivät osaa Vöyrin ruotsia.

Laulujen sanoihin on ripoteltu aineksia myös muista österbottniskan murteista, suomen sanojen lisäksi. Kouluruotsin pohjalta tekstejä on mahdoton ymmärtää, joten pakkoruotsia osaava kuulija ei ole välttämättä tyhmä, jos ihmettelee miksi paikallinen yleisö nauraa juuri tietyissä kohdissa.

Ryhmän sketseissä on rentoa itseironista asennetta. Mistä se on peräisin? Kevin Holmström vastaa: "Asenne? On helppo nauraa itselleen, kun on isot käsitykset itsestään."

Pohjalaisilla on kielestä riippumatta isot käsitykset itsestään, ja sama pätee koko maakuntaan, eikä syyttä. Alue on taloudellisesti vaurasta, ja ruotsinkielisillä on aina kaksinkertaiset mahdollisuudet menestyä: jos hommat eivät suju suomeksi, Pohjanlahden toisella puolella on tuttu maa, jossa voi yrittää. 

"Österbottenilla on vahva brändi, vahvempi kuin muilla maakunnilla", Axel tai Kevin sanoi. Sen varaan on helppo rakentaa itseironista huumoria. Pohjanmaan ruotsinkielisillä isänmaallisuuskin on erilaista kuin suomenkielisillä, jotenkin rennompaa, uhotonta.

Ruotsinkielinen Pohjanmaa tunnetaan myös uskonnollisista ääriliikkeistä, mutta Vöyrin poikien mukaan tätä asiaa on turhaan kärjistetty: "Uskonnollisuus on vahvaa maakunnan pohjoisosassa, ei niinkään Vöyrissä."

Entä turkistarhaus?

KAJ:n huumori sijoittuu yleensä maaseutuelämään, agraarimiljööseen. Yhtyeen videoissa ollaan pellolla, metsässä, marjassa, navetassa, ajetaan traktorilla, syödään pullaa ja kakkua tuvan pöydän ääressä.

"Olemme yrittäjäperheistä, joissa on pitkät perinteet maataloudessa. Sieltä on peräisin myös tämä tee se itse -asenne", Axel ja Kevin kertovat.

Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tärkeä elinkeino on turkistarhaus, jolle on etelän mediassa julistettu kuolemantuomio. Kevinin isä onkin turkisfarmari, joten ihan kaikesta ei ehkä lasketa leikkiä: "Turkisala on tärkeä – kritiikki sitä kohtaan ei olisi helppoa."

Ongelma toki tunnetaan ja tunnustetaan, vaikka turkstarhauksen arvostelu näyttää menevän aaltoina. Kevin kertoi, että Pohjanmaan kirjailijasuurus Lars Huldén kirjoitti ”Minkeistä” jo vuonna 1973 runoteoksessaan Herdedikter. "Huldénkin kysyi: Olisiko parempi tehdä jotain muuta?"

KAJ:n pojat ovat valinneet huumorin, vaikka "se nyt ei ole tyypillinen maaseutuammatti.”

Ruotsin kielen asema Suomessa ei ole Axelin ja Kevinin mukaan uhattuna, vaikka sellainen "narratiivi" onkin usein pinnalla julkisuudessa. "Ruotsin asema on itse asiassa jopa parantunut, koska monikulttuurisuus ja murteet ovat muotia."

Pa tu ta na kako?

Nuorempi väki lähtee kuitenkin KAJ:n poikien tapaan maaseudulta kaupunkeihin myös ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta ja väestö vanhenee. "Ongelma on sitten vanhustenhoidossa: riittävästi omankielistä henkilökuntaa ei ole."

Ja kun vöyriläiset puhuvat "omankielisestä", se ei välttämättä tarkoita edes Suomen koulujen pakkoruotsia. Vöyrin ruotsi on ihan oma ilmiönsä, kuten opimme KAJ:n aiemmasta menestyskappaleesta "Pa tu ta na kako?"

Eteläkorealaiseen K-pop -tyyliin laaditun laulun kertosäe kuuluu näin: "Pa tu ta na kako? Ja pa ta na kako ja." Pyysin pohjanmaan Purmosta kotoisin olevaa ystävääni Svenolof Karlssonia kääntämään tuon ruotsiksi, ja hän ehdotti seuraavaa: "Brukar du ta någon kaka? Jag brukar ta en kaka, jag."

Sama suomeksi, suunnilleen: "Onko sinulla tapana ottaa kakkua (jos tarjotaan)? Kyllähän minulla on tapana ottaa kakkua."

Jos ja kun KAJ voittaa euroviisut ja lähtee maailmankiertueelle, menestys Koreassa lienee taattu. 

Meppiehdokkailta Unkarin hallitukselle keppiä ja porkkanaa - vain yksi puolue vahvasti Orbánin tukena

Unkari on taas yksi puheenaiheista europarlamentin vaaleissa, jotka pidetään Suomessa sunnuntaina 9. kesäkuuta. Kysyin Suomi-Unkari-lehden pyynnöstä ehdokkaiden mielipiteitä pääministeri Viktor Orbánin hallituksen politiikasta sekä Unkarin asemasta EU:ssa.

Sain 11 vastausta, ja melkein kaikissa nostettiin esiin Unkarin ja EU:n välejä hiertäneet tutut ongelmat: Unkarin oikeusvaltiokehityksen puutteet sekä Orbánin veljeily Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Unkarin nihkeä suhtautuminen Ukrainan sotilaalliseen tukemiseen turhauttaa vastausten perusteella melkein kaikkia. Orbánin hallitukselle halutaan antaa sekä "keppiä että porkkanaa", jotta Budapest lopettaisi yhteisen turvallisuuspolitiikan jarruttamisen.

Erityisesti määräenemmistöpäätösten lisääminen EU:n päätöksenteossa saa ehdokkailta laajaa kannatusta, samoin kuin häirikköjäsenmaiden äänioikeuden rajoittaminen. Kukaan ei kuitenkaan ehdottanut Unkarin erottamista unionista.

Laajasti jaetun näkemyksen kiteyttää vasemmistoliiton ehdokas Li Andersson: "Kannatan myös enemmistöpäätöksenteon laajentamista ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä, mikä veisi Unkarilta veto-oikeuden esimerkiksi Venäjä-pakotteiden osalta."

Suurimmat poikkeukset yleiseen linjaan löytyvät puoluekentän ääripäistä: Suomen kommunistisen puolueen Tiina Sandberg ei mainitse Viktor Orbánin ja Vladimir Putinin veljeilyä sanallakaan. Kansallismielisen Vapauden liiton Ossi Tiihonen toivoo EU:n hajoamista ja antaa Orbánille pelkkiä kehuja: "Orbán on rakentanut esimerkillisesti suhteita Kiinaan ja Venäjään ja pyrkinyt ansiokkaasti toimimaan Brysselin euroglobalistieliittiä vastaan, kansallisvaltioiden puolesta."

Kysymykseni kuuluivat näin:

1. Kumpi on tärkeämpää, EU:n yhtenäisyys vai integraation syventäminen?

2. Miten muuttaisitte EU:n päätöksentekojärjestelmää, jos siinä on korjattavaa?

3. Mitä mieltä olette Unkarin toiminnasta EU:ssa Viktor Orbánin valtakaudella?

4. Mitä mieltä olette EU:n vastatoimista Unkarin saamiseksi enemmistön linjoille?

5. Miten Unkarin erimielisyydestä johtuvat ongelmat pitäisi omasta mielestänne ratkaista?

Tässä vastaukset hieman lyhennettynä edellisten, vuoden 2019 eurovaalien tulosten mukaisessa kokojärjestyksessä. Eniten ääniä saanut kokoomus saa aloittaa.

                                                                ***

Susanne Päivärinta, Kokoomus: Vaarallista venkoilua

1. Molemmat ovat tärkeitä, jotta EU menestyy. Tärkeys riippuu toki kontekstista. Vaikutusvalta kasvaa, jos jäsenmaat ovat yhtenäisiä ja näin EU on vahvempi globaali toimija. Esimerkiksi sisämarkkinoiden vahvistamiseksi tarvitaan yhtenäisyyttä, mutta myös syvempi integraatio voi parantaa EU:n kilpailukykyä.

2. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tarvitaan enemmän määräenemmistöpäätöksiä. On vaarallista, että yksi maa voi estää koko unionia, Eurooppaa ja sen lähialueita hyödyttävien päätösten läpimenon ja samalla kiristää EU:ta. Unkarin Orbánin venkoilu Ukrainan tukemisen estämiseksi ja pelaaminen Venäjän pussiin on tästä malliesimerkki.

3. Unkarin EU-rahoja jäädytettiin oikeusvaltiomekanismin nojalla ja se kertoo jo paljon. Unkarin toiminta on ollut haitallista ja surullista paitsi EU:lle myös Unkarille itselleen ja sen kansalaisille. Demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamattomuus on häpeällistä. Myöskin Ruotsin Nato-jäsenyyden vatulointi oli ikävää katseltavaa.

4. Varojen jäädyttäminen oli oikein. Kun osa varoista vapautettiin, näytti siltä, että Unkari onnistui kiristyksessään. Jatkossa on toimittava jämerämmin, jottei Unkarille tarjoudu tulevaisuudessa tilaisuuksia jumittaa esimerkiksi Ukrainan EU-jäsenyyttä ja kiristää itselleen etuja.

5. Jos Unkari toistuvasti häiriköi eikä noudata yhteisiä arvoja, tulee komissioille ja jäsenmaille painetta puuttua Unkarin toimintaan. Yksi keino on viedä Unkarilta äänioikeus neuvoston kokouksissa määräajaksi.

                                                                ***

Atte Harjanne, Vihreät: Vahvempia vastatoimia

1. Tärkeintä on rakentaa vaikuttavaa EU:ta, joka nojaa aidosti arvoihinsa. Integraatio ja yhtenäisyys kulkevat käsi kädessä. Euroopan maita ei myöskään sovi jättää Venäjän ja Kiinan pelikentäksi.

2. Määräenemmistöpäätöksiä on lisättävä erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, jottei EU jää yksittäisen jäsenmaan panttivangiksi vaikuttavuudessaan. Yleisesti EU:n päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä on syytä vahvistaa.

3. Unkari on pääministeri Orbánin johdossa purkanut oikeusvaltion rakenteita ja kaventanut Unkarin demokratiaa dramaattisesti. Samaan aikaan pääministeri Orbán on kannanotoillaan liehitellyt  autoritäärisiä maita ja johtajia, ja edistänyt Putinin Venäjän päämääriä mm. hidastamalla Ukrainan tukipaketteja ja hidastelemalla Venäjän tuontienergiasta luopumista.

4. Vastatoimet ovat täysin perusteltuja, ja tiukemmatkin ovat tarpeen, mikäli Unkari ei jäsenmaana sitoudu EU:n arvoihin ja periaatteisiin. Vahvempi reagointi olisi ollut tarpeen jo aiemmin.

5. Orbánin pyrkimyksille kiristää tai hankaloittaa EU:n päätöksentekoa ei saa antaa periksi, vaan Unkaria on ohjattava oikeaan suuntaan EU-rahoitusta rajoittamalla ja sulkemalla tarvittaessa ulos  päätöksenteosta.

                                                                ***

Dimitri Qvintus, Sdp: Viszlát, Viktor

1. Yhtenäisyys on tällä hetkellä EU:lle käytännön välttämättömyys, johon on panostettava joko kepillä tai porkkanalla. Integraation syventäminen on unionille strategisen tason asia. Niiden ei ole pakko sulkea toisiaan pois. Jos on pakko valita, vastaan että lyhyellä tähtäimellä tärkeämpää on EU:n yhtenäisyys ja keskipitkällä tai pitkällä tähtäimellä integraation syventäminen.

2. Määräenemmistöpäätöksiä on lisättävä. EU ei voi joutua tilanteeseen, jossa yksi jäsenvaltio voi blokata elintärkeitä päätöksiä ja rampauttaa koko unionia.

3. Olen tavannut Orbánin useamman kerran: ohimennen EU-huippukokouksissa Brysselissä sekä illallisen merkeissä Budapestissa, kun Suomi oli EU:n puheenjohtajamaa ja olin pääministerin erityisavustajana mukana. Ei hän kulisseissa ole samanlainen pahis kuin mitä esittää julkisuudessa. Kyseessä on kiistatta lahjakas poliitikko, joka on kuitenkin valinnut ajaa Unkarin poliittiseen paitsioon. Se on sääli unkarilaisten kannalta. Lisäksi on tuomittavaa, että Orbán on valinnut demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta kyseenalaistavan tien. Unkarin paikoin härski toiminta on johtanut siihen, että myös mahdollisiin rakentaviin esityksiin suhtaudutaan kielteisesti.

4. Ne ovat olleet paikoin olemattomia tai liian lepsuja, ja paikoin näennäisiä tai luovia ratkaisuja. Oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa EU ei voi lipsua tai antaa periksi. Viestin on oltava selvä: ei oikeusvaltiota, ei EU-rahaa.

5. Määräenemmistöpäätösten lisääminen on perusteltua EU:ssa. Mitä tulee nimenomaisesti Unkariin, merkittävin ja kestävin muutos tulee tietysti maasta itsestään. Olen viettänyt lapsuudessani kesiä Unkarissa ja maa on minulle tuttu ja läheinen siltä ajalta. En tietenkään ala puuttua maan sisäpolitiikkaan pitkällä tikullakaan, mutta ennustan, että unkarilaiset lähitulevaisuudessa käyvät uurnilla sanomassa nykymenolle "viszlát" (näkemiin).

                                                                ***

Joonas Kiviranta, Perussuomalaiset: Turhan aggressiivista

1. Integraatiossa on kuunneltava EU:n kansalaisia, sillä ylhäältä pakotettu integraatio olisi omiaan lisäämään EU:n eripuraisuutta eikä olisi kestävää.

2. Tietyissä asiakysymyksissä, kuten Ukrainan tukemiseen tai puolustukseen liittyvissä asioissa, olisi tarkoituksenmukaista siirtyä esimerkiksi 5/6-osa määräenemmistöpäätökseen, jotta yksittäinen jäsenvaltio ei voisi blokata unionin päätöksentekoa.

3. Orbán vaikuttaa ajavan oman maansa etua, mikä on sinänsä tietenkin oikein ja ymmärrettävää, mutta tekee niin turhan aggressiivisesti. Ukrainan tuen käyttäminen iltalypsyyn ei ole parantanut suhteita EU:n ja Unkarin välillä, ja haittaa pitkällä aikavälillä niin Unkaria kuin muutakin Eurooppaa.

4. Keinovalikoima on hyvä pitää laajana. Ei pelkkää keppiä eikä pelkkää porkkanaa. En näe, että EU olisi mennyt liian pitkälle kepin soveltamisessa.

5. Lopulta dialogi on ainoa kestävä keino pyrkiä löytämään yhteistä säveltä. Esimerkiksi energiassa Unkari on paljon Venäjän varassa, ja samaan aikaan Unkaria varmasti mietityttää energian hinta. Venäjän energiasta irtaantuminen parantaisi Euroopan turvallisuutta, ja tässä EU:n pitäisi olla aktiivisemmin auttamassa löytämään polkua pois Venäjä-riippuvuudesta, myös muidenkin maiden kuin Unkarin kohdalla. Edellytys on toki, että Unkarilta itseltään löytyy halukkuutta irtaantua Venäjän energiasta.

                                                                ***

Elsi Katainen, Keskusta: Äänestysoikeus harkintaan

1. Yhtenäinen Euroopan Unioni on ehdottoman tärkeää varsinkin näin epävakaina aikoina. Se on turvallisuuden, kilpailukyvyn ja autonomian vahvistumisen edellytys. Integraatio itsessään ei vahvista unionia, päinvastoin se todennäköisesti hajottaisi ja murentaisi yhtenäisyyttä. Yhteistyötä ja samoilla säännöillä pelaamista tarvitaan mm. sisämarkkinoilla, mutta EU:n on pidättäydyttävä liian yksityiskohtiin menevästä sääntelystä.

2. EU:n päätöksentekojärjestelmää tulisi muuttaa jäsenmaiden neuvoston yksimielisyyden osalta. Erityisesti ulko- ja turvallisuuskysymyksissä olisi tärkeää siirtyä määräenemmistöpäätöksiin, sen sijaan että vaaditaan yksimielisyyttä. Näin yksittäinen jäsenmaa ei voisi oman edun tavoittelun puolesta vesittää päätöksentekoa, kuten Orbán on tehnyt Ukrainan tukemista tai Venäjän pakotepakettien valmistelun osalta. Taloudessa sen sijaan yksimielisyysvaatimus on edelleen tarpeen.

3. Viktor Orbánin omapäinen ja niskoitteleva tapa johtaa maataan EU:n suuntaan on ollut tuomittavaa. Erityisesti se on näkynyt EU:n arvojen pohjalta yhteisesti sovittujen pelisääntöjen polkemisena, muun muassa Ukrainan tukemisen viivyttämisenä. Tällainen toiminta vahingoittaa EU:n yhtenäisyyttä ja heikentää EU:n vaikutusmahdollisuuksia globaalisti.

4. EU:lla on yhteiset arvot, joihin jokainen jäsenmaa on sitoutunut. Unkarin ja erityisesti Orbánin toiminta on ollut ennennäkemätöntä EU-pöydissä. Komissio onkin, parlamentin vahvan vaatimuksen myötä, esimerkiksi jäädyttänyt Unkarin koheesiorahoitusta. Jos jäsenmaa rikkoo häikäilemättömästi ja toistuvasti yhteisiä sääntöjä, tulisi myös sen äänestysoikeuden epäämistä harkita jäsenmaiden neuvostossa. Varsinkin, jos kevyemmät keinot kuten EU-varojen jäädyttämiset eivät tuota tulosta. Tavallisten unkarilaisten ei kuitenkaan pitäisi johtajansa käytöksestä kärsiä. Kaikki eivät suinkaan hyväksy hänen toimiaan.

5. Yksi tapa on määräenemmistöpäätösten lisääminen neuvoston päätöksenteossa, jotta yksi maa ei voisi pitää muita panttivankinaan. Se kuitenkin vaatisi EU:n perussopimuksen avaamisen ja yksimielisen päätöksen. EU:n ei pitäisi antaa Orbánille aseita EU-vastaisuuden vahvistamiselle unkarilaisten parissa. Siksikin on tärkeää, että EU-päätöksenteossa ei rankaista Unkarin kansalaisia johtajansa toimista. Unkarin sisällä tilanne voi muuttua vain vallanvaihdon myötä, kuten Puolassa viime syksynä tapahtui.

                                                                ***

Li Andersson, Vasemmistoliitto: Veto-oikeus pois

1. Kysymyksen ei pitäisi olla joko-tai. EU:n on syytä yhdistyä demokratian ja vapauden arvojen ympärille. Integraatiota on syytä edistää, mutta se ei saa tarkoittaa keskeisistä arvoistamme joustamista. Suhtaudun myönteisesti EU:n laajenemiseen ja esimerkiksi Ukrainan lähentymiseen EU:n kanssa.

2. Euroopan unioni ja sen päätöksenteon rakenteet ovat tavallisen kansalaisen näkökulmasta etäisiä. Demokratian vahvistamiseksi vaaleilla valitun Euroopan unionin parlamentin valtaa on vahvistettava suhteessa Euroopan komissioon. EU-kansalaisaloitteiden allekirjoitusten keräämisaikaa on pidennettävä nykyisestä. Jäsenmaista koostuvassa neuvostossa laajentaisin määräenemmistöpäätökset koskemaan esimerkiksi veropolitiikkaa sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

3. Viktor Orbánin pitkään jatkunut valtakausi on ollut monelta kannalta vahingollinen niin Unkarin demokratialle ja unkarilaisten vapaudelle kuin myös Euroopan yhtenäisyydelle. Liberaalia demokratiaa omien sanojensa mukaan vastustava Orbán on murtanut pohjaa oikeusvaltiolta, ihmisoikeuksilta ja sananvapaudelta Unkarissa. Samalla hän on veljeillyt Putinin kanssa, heikentäen EU:n mahdollisuutta tukea Ukrainaa Venäjän hyökkäykseltä. Orbán on onnistunut heikentämään EU:ta kansainvälispoliittisena toimijana sekä kiristämään Unkarille oikeusvaltioloukkausten vuoksi jäädytettyä rahoitusta vastineena Ukrainan tuelle. Tällaista käytöstä ei voi hyväksyä.

4. Oikeusvaltioperiaatteen ja demokratian turvaamiseksi on tärkeää, että EU edellyttää jäsenmailtaan oikeuslaitoksen riippumattomuutta, korruption torjuntaa ja sananvapauden vahvistamista. Mielestäni oli väärin, että EU-komissio antoi Unkarin kiristää sitä Ukraina-tuessa ja että Unkarille annettiin jäädytettyä tukea ennen kuin se oli tehnyt edellytettyjä muutoksia. EU:n perustamissopimuksen mukaista äänivallan jäädyttämistä EU:n periaatteilta rikkovien jäsenmaiden osalta on hyödynnettävä, samoin kuin rahoituksen jäädyttämistä.

5. Neuvottelemalla ja sopimalla, joustamatta kuitenkaan demokratian ja kansalaisvapauksien sekä Ukrainan puolustuksen tukemisen periaatteista. Kannatan myös enemmistöpäätöksenteon laajentamista ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä, mikä veisi Unkarilta veto-oikeuden esimerkiksi Venäjä-pakotteiden osalta.

                                                                ***

Eva Biaudet, Rkp: Lisää enemmistöpäätöksiä

1. Tällä hetkellä EU:n riittävä yhtenäisyys ja vahva päätöksentekokyky on erittäin tärkeää. EU:n yhtenäinen toimintakyky kriisien edessä, kuten nyt Ukrainaa tukiessa on unionille keskeistä.

2. Päätöksenteossa on siirryttävä enemmistöpäätöksiin esim. ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja oikeusvaltiomekanismien alalla, siten että vahva toimintakyky turvataan. Jäsenvaltioiden eri näkökulmia on tietysti yhteensovitettava kohtuullisesti, mutta se edellyttää jokaiselta jäsenvaltiolta aitoa tahtoa aikaansaada päätöksiä. Ei ole hyväksyttävää blokata päätöksentekoa vain saadakseen erityisiä etuja tai voidakseen poiketa EU:n yhteisistä arvoista tai sitoumuksista.

3. Unkarin toiminta Orbánin aikana vaarantaa Unkarin demokraattisen kehityksen sekä murentaa EU:ta.

4. EU:n puuttuminen Unkarin oikeusvaltiota vaarantaviin toimiin, artikla 7:n mukaisesti on ollut välttämätöntä.

5. Varojen ja tukien pidättäminen on osoittautunut tehokkaaksi ja konkreettiseksi vastaukseksi osoituksena siitä että Orbánin politiikka ei ole EU:n yhteisten sitoumusten tai demokraattisten arvojen mukaista ja vaarantaa lisäksi sisämarkkinat. EU:n yhteiset arvot ja päätökset sitovat kaikkia jäsenmaita.

                                                                ***

Eija-Riitta Korhola, Kristillisdemokraatit: Valitettavia energiaintressejä

1. Jäsenmaiden yhtenäisyys syntyy yleensä yhteisistä intresseistä esim. turvallisuuden eteen ollaan valmiita tekemään yhteistyötä, koska yhdessä saavutetaan enemmän kuin yksittäisen jäsenmaan ponnisteluilla. Integraation syventäminen ei sen sijaan ole itsetarkoitus, se saattaa myös vaatia kansallisen päätösvallan luovuttamista.

2. Nykyään aloiteoikeus EU-sääntelyssä on pääsääntöisesti vain komissiolla. Tätä tulisi muuttaa niin, että neuvosto voisi yksimielisenä antaa myös aloitteita. Itse olen arvostellut myös sitä, ettei parlamentilla ole käytännössä juurikaan vastuuta suuren vallan vastapainona. Se voi esittää kuinka tiukkoja tavoitteita tahansa tarvitsematta juurikaan miettiä, miten niihin päästään. Yksimielisyyspäätöksenteosta tietyissä asioissa en luopuisi, se on pienten jäsenmaiden turva.

3. Unkarin linjaukset Venäjän suuntaan ovat perustuneet maan omiin energiaintresseihin, ja se on valitettavasti syönyt Ukraina-politiikan yhtenäisyyttä EU:ssa. Myös medialain on arvioitu rajoittavan mm. lehdistönvapautta. Toisaalta sisäpolitiikassa on ollut paljon mielenkiintoisia kokeiluja mm. vahva panostus perheisiin ja esimerkiksi erilaiset taloudelliset etuudet väestöpolitiikkaa tukemaan. Olen vaikuttunut siitä, miten useita lapsia synnyttänyt nainen saakin aidon kannusteen työmarkkinoille verovapauden myötä. Tätä kannattaisi soveltaa muuallakin.

4. Venäjä on koko EU:lle turvallisuusuhka, joten muiden EU-maiden turhautuminen on ymmärrettävää. Moni muu EU-maa kokee myös, että Unkari lipeää rivistä Ukrainan tukemisen suhteen, kun Unkari ei tue aseellisesti, vaikkakin antaa humanitaarista ja muuta apua. Toisaalta pidän vastenmielisenä ilmiönä sellaisia mustavalkoisia massailmiöitä, jotka moninkertaistuvat etenkin Euroopan parlamentissa, kun jokin taho vedetään tikunnokkaan. Siitä alkaa kilpalaulanta ja oman poliittisen näkyvyyden nosto.

5. Unkarilla on EU:n seuraavana puheenjohtajamaana hieno mahdollisuus ottaa aloite omiin käsiin, ja varmistaa EU-maiden yhtenäinen tuki Ukrainalle ja yhtenevä Venäjä-politiikka.

                                                                ***

Tiina Sandberg, Suomen kommunistinen puolue: Tärkeä veto-oikeus

1. Näissä vaaleissa on näkemyksemme mukaan kyse ennen kaikkea unionin tulevista linjauksista puolustuspolitiikkaa koskien ja siitä, käännytäänkö kohti laajaa turvallisuuskäsitystä vai turvaudutaanko pelkästään asevaraiseen turvallisuuteen. Rauhankysymyksen kannalta on oleellista, että EU pysyy siinä määrin yhtenäisenä, etteivät sen sisäiset jännitteet ala horjuttaa Euroopan turvallisuutta. Toisaalta tämä yhtenäisyys voi myös johtaa siihen, että syntyy EU:n omat yhteiset puolustusvoimat, joita ehdottomasti vastustamme. Tämä on yksi syy siihen, että pidämme tärkeänä pitää kiinni yksittäisten maiden veto-oikeudesta, joka pakottaa käytännössä hakemaan konsensusta hyvin vaikeissakin tilanteissa. Tämä lisää jäsenmaiden luottamusta päätöksen tekoon ja lieventää jännitteitä, vaikka toki tekeekin usein päätöksenteosta hidasta.

Vastustamme liikkumista kohti liittovaltiomallia, mutta kannatamme demokraattisesti valitun EU-parlamentin vallan kasvattamista suhteessa esimerkiksi komissioon, jota ihmiset eivät pääse valitsemaan. Olemme myös edelleen sitä mieltä, että pääoman ja teollisuuden etuihin sitoutunut EU on purettava ja rakennettava tilalle parempi, ihmisten ja luonnon tarpeiden pohjalta.

2. Pyrkisimme tekemään järjestelmästä läpinäkyvämpää ja sellaista, jota ihmisten olisi helpompi seurata. Tällä hetkellä mielestämme suurin ongelma päätöksenteossa on sen läpinäkymättömyys ja heikko tiedonsaanti. Tässä suhteessa esimerkiksi USA:n päätöksentekojärjestelmä on huomattavasti paremmin järjestetty sallien hyvin laajat oikeudet tietojen saamiselle.

3. Mielestämme on syytä erottaa Orbán ja Unkari toisistaan, vaikka hän sitä tällä hetkellä linjaakin. Unkarissa on myös laajaa kansalaistoimintaa, joka ei jaa Orbánin linjauksia ja pyrkii aktiivisesti muuttamaan maan politiikkaa. Orbánin politiikka on tähdännyt yksinomaan ja häikäilemättömästi oman valtansa säilyttämiseen ja siihen hän on osaltaan käyttänyt myös Euroopan unionia. Hänellä on laajat valtaoikeudet, joiden turvin hän on kyennyt näin toimimaan ja valitettavasti hän näyttää saavan toimillaan juuri sen, mitä on hakenutkin, eli laajempaa kannatusta omassa maassaan.

Meistä ei ole mitenkään hämmästyttävää, että Orbán on esimerkiksi hyödyntänyt Venäjän halpaa energiaa tai lietsonut vihaa kodittomia, maahanmuuttajia sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Nämä kaikki toimet ovat suoraan eurooppalaisen äärioikeiston pelikirjasta. Samoin toimivat poliitikot monissa muissakin Euroopan maissa tällä hetkellä. Myös Suomessa on nähtävillä vastaavia pyrkimyksiä.

4. Euroopan unionin on omien sääntöjensä puitteissa vaikea toimia tällaisten jäsenmaiden kanssa. Vaikka unionin säännöt periaatteessa mahdollistavat jäsenmaan äänioikeuden viemisen jatkuvien EU:n perusarvojen rikkomisen takia, olisi tämän toteuttamisella hyvin laajat negatiiviset seuraukset. Se helpottaisi tulevaisuudessa vastaavien toimien kohdistamista myös muihin jäsenmaihin, eikä ole mahdollista ennustaa millaisia perusteita milloinkin voitaisiin käyttää. Tästä syystä jäsenmaat ovat haluttomia lähtemään tähän menettelyyn.

Poliittinen ja diplomaattinen paine ovat edelleen käyttökelpoisia tapoja vaikuttaa Orbánin linjaan. Tämän lisäksi on syytä asettaa myös ehtoja, joiden rikkomisesta seuraa taloudellisia vaikutuksia. EU:n on myös konkreettisesti tuettava unkarilaisia ihmisoikeusaktivisteja, järjestöjä ja muita tahoja, joihin Orbán nyt kohdistaa sortotoimenpiteitä. EU:lla on myös laajempi vastuu puuttua äärioikeiston jatkuvaan vahvistumiseen parantamalla eurooppalaisten työehtoja, palkkoja, sosiaaliturvaa ja palveluita. Sitä kautta EU pystyisi tehokkaimmin ja vaikuttavimmin viemään vallan näiltä tahoilta.

5. Meidän vastauksemme Unkarin tilanteen parantamiseen on maan edistyksellisen opposition konkreettinen tukeminen, minkä parissa siis parhaillaan työskentelemme. Yksi konkreettinen teko on Eurooppalainen foorumi, jota olemme yhdessä paikallisten tovereiden kanssa osana Euroopan Vasemmistopuoluetta järjestämässä Budapestiin syksyllä. EU:n on myös katsottava peiliin ja tunnustettava pitkään harjoitetun leikkaus- ja kurjistamispolitiikan vaikutukset ja se, että niillä on ollut merkittävä rooli äärioikeiston vahvistumisessa. Muuttamalla tätä poliittista linjausta sosiaalisesti reilumman politiikan suuntaan EU pystyisi tehokkaimmin vaikuttamaan sekä Unkarin että muiden maiden ajautumiseen äärioikeiston ohjaukseen.

                                                                ***

Lassi Kivinen, Liberaalipuolue: Venäjän satelliitiksi?

1. Yhtenäisyys on nykyisessä maailmantilanteessa tärkeää, jotta Venäjän haasteeseen pystytään vastaamaan. Liberaalipuolue suhtautuu integraation syventämiseen pragmaattisesti. EU voi ottaa suurempaa roolia silloin, kun siitä on hyötyä (esimerkiksi vaikkapa kriittisiä raaka-aineita koskeva lakipaketti CRMA), mutta integraation syventäminen ei ole meille itseisarvo. On vielä erikseen korostettava, että EU:n perusarvoja ja vapausperiaatteita ei saa uhrata sen paremmin yhtenäisyyden kuin integraationkaan alttarille.

2. EU:ssa tulee lisätä määräenemmistöpäätösten käyttöä EU:n toimintakyvyn turvaamiseksi. Tarve korostuu erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, kun Venäjän uhkaan täytyy pystyä vastaamaan. Yksimielisyysvaatimuksesta ei ehkä kuitenkaan pidä luopua aivan kaikissa kysymyksissä. EU-jäsenyyden tulee nauttia kansalaisten kannatusta, eikä kansallisten parlamenttien yli käveleminen aina ja kaikissa asioissa palvele kovin hyvin legitimiteetin kokemuksen edistämistä.

3. Unkarin toiminta on muuttunut Orbánin kaudella koko ajan muun Euroopan kannalta haitallisempaan suuntaan. Se on järjestelmällisesti pyrkinyt horjuttamaan EU:n perusarvoja, kuten demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta. Koko Eurooppaa uhkaavan Venäjän kanssa veljeily ja Ukrainan tukemisen esteeksi asettautuminen eivät ole sattumaa, vaan pitkän ajan kehityksen tulosta. On hyvin vaikea nähdä, miten Unkarin toiminta olisi edes sen omien etujen mukaista.

4. EU:n vastatoimet ovat toistaiseksi olleet hitaita ja hyvin maltillisia. EU:n täytyy toimia jatkossa päättäväisemmin. Saman pitää koskea Unkarin lisäksi tarvittaessa muitakin jäsenmaita, jos ne alkavat murentaa EU:n perusarvoja. EU on demokraattisten valtioiden liitto, ja sellaisena se täytyy myös säilyttää.

5. Parasta tietysti olisi, että Unkari muuttaisi itse kurssiaan, mutta siitä ei ole mitään viitteitä. EU:n on tehtävä Unkarille selväksi, ettei se voi jatkaa venkoiluaan loputtomiin. Kun pelkkä EU-tukien jäädyttäminen ei nähtävästi riitä, on otettava käyttöön Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artikla 7:n mukaisia sanktioita ja tarvittaessa suljettava Unkari EU:n päätöksenteon ulkopuolelle. Näin toimiessaan EU puolustaa myös unkarilaisten oikeuksia Orbánin jatkuvasti autoritäärisemmäksi muuttuvalta hallinnolta. Lopulta Unkarin on kuitenkin itse päätettävä, haluaako se sitoutua EU:n arvoihin ja olla mukana rakentamassa unionia, vai haluaako se mieluummin erota EU:sta ja siirtyä Venäjän satelliitiksi.

                                                                ***

Ossi Tiihonen, Vapauden liitto: Esimerkillistä toimintaa

1. Kumpikaan ole tärkeää, toistaan tärkeämpää tai toivottavaa. "EU:n yhtenäisyys" on termi, joka ei vastaa politiikan realiteetteja. Sillä viitataan kehityssuuntaan, jonka mukaan on itseisarvoisen tärkeää, että yksikään EU-maista ei harjoita omaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tai kahdenvälistä diplomatiaa ilman Brysselin siunausta. EU:n "yhtenäisyys" ei ole kansallismieliselle puolueelle kuten Vapauden liitolle millään tavalla tärkeää, vaan se, mikä on Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen etu.

Huomioiden geopoliittinen asemamme, etumme olisi olla normaalissa suhteissa kaikkiin ilmansuuntiin sotkeutumatta osaksi suurvaltain selkkauksia. EU:n integraatiota ei tule syventää eikä EU-liittovaltiokehitys ole Suomen etu. EU-liittovaltiokehitys ja EU:n yhtenäisyys eivät ole toistensa vastakohtia, vaan itse asiassa osa samaa asiakokonaisuutta: Kansallisvaltioiden kahlitsemista Brysselistä johdetun politiikan taakse.

2. Vapauden liitto tulee EU-vastaisena puolueena toimimaan muiden eurooppalaisten suverenististen ja patrioottisten voimien kanssa EU:ta vastaan toivoen EU:n hajoamista. On aivan selvää, että eurooppalaisten maiden yhteistyö ei vaadi laajassakaan mittakaavassa velka- ja tulonsiirtounionia, EU-komissiota saatikka tuomioistuimia ja pöhöttynyttä virkakuntaa. EU:n mallia ei ole kopioitu minnekään päin maailmaa ja maailman noin 170 EU:n ulkopuolista maata onnistuvat käymään kauppaa, tekemään erilaista yhteistyötä ja sopimaan asioista ilman keskusohjattuja velka- ja tulonsiirtounioneita ja jatkuvia miljardien kriisipaketteja. Emme siis halua kehittää EU:n päätöksentekojärjestelmää mitenkään, vaan toivomme EU:n loppua. - - Euroerolle olisi kehitettävä mekanismi, jotta euron purkaminen voitaisiin hallitusti aloittaa (nyt perussopimukset eivät sisällä euroeron mahdollisuutta).

Lisäksi kaikista erityisesti kokoomusruotsalaisten ja muidenkin systeemipuolueiden kannattamista uusista vallansiirroista EU:lle tulisi luopua. Vastustamme jyrkästi yksimielisyysmääräysten höllentämistä.

3. Unkarin toiminta on ollut esimerkillistä. Orbán on ymmärtänyt moninapaisen maailman luonteen ja ymmärtää, että Yhdysvaltain maailmanhegemonia on tulossa päätökseensä. De-dollarisaatio etenee, eivätkä New Yorkin finanssieliitti ja USA:n neokonservatiivit voi loputtomiin määrätä maailman menosta. Orbán on rakentanut esimerkillisesti suhteita Kiinaan ja Venäjään ja pyrkinyt ansiokkaasti toimimaan Brysselin euroglobalistieliittiä vastaan, kansallisvaltioiden puolesta. Presidentti Xi Jinpingin vierailu Unkariin osoitti, että maan diplomatia on ollut onnistunutta.

Suomi on lukinnut itsensä EU-vasalliksi ja Brysselin ja Washingtonin käskyläiseksi romuttaen samalla suhteensa Venäjään, osittain Kiinaankin. Suomen valtiojohdon ja eliitin valinnat ja takertuminen EU-linjaan osoittavat tyhmyyttä ja asiantuntemattomuutta maailman nykytilasta.

4. Ei ole sinänsä yllättävää, että Brysselin EU-pamput uhkailevat niitä, jotka eivät heidän komentoonsa alistu. - - Brysselin EU-eliitti haluaa kilttejä puudeleita, jotka alistuvat heidän käskyihinsä eivätkä kysele liikaa. Orbánin kansallismielinen, moninapaisen maailman ymmärtävä linja on ollut liikaa, kuten myös Unkarin haluttomuus ottaa vastaan haittamaahanmuuttoa. EU-eliitti tekeekin mitä tahansa ajaakseen läpi agendansa, oli kyse sitten maahanmuutosta tai jäsenmaiden ruoskimisesta erilaisin  "paketein", joissa Suomi on aina maksaja.

5. Miksi erimielisyys on ongelma? Siksikö, että itsenäinen valtio haluaa harjoittaa itsenäistä politiikkaa? Eikö Suomessakin korostettu, kuinka Suomen on saatava tehdä omia ratkaisuja vaikkapa Naton suhteen mistään välittämättä? - - Ongelma on niillä, jotka vaativat Unkarin ja muiden laittamista kuriin, kun niiden ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei satu miellyttämään kokoomusruotsalaisen ajatusmaailman omaavia geopoliittisesti taitamattomia euroglobalisteja. Ongelma on siis EU-mielisten pään sisällä. Ei Unkarissa.