Elina Lappalainen: Lähdeverkosto on toimittajan paras ystävä - ja varoitus startup-skenen sudenkuopista

 

-------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Tällä kertaa vieraana on Helsingin Sanomien toimittaja Elina Lappalainen, joka työskenteli 2010-luvulla Talouselämä-lehdessä tehden useita skuuppeja kasvuyrityksistä, startupeista, riskisijoittamisesta ja teknologia-alan tapahtumista. Puhuimme muun muassa toimittajan urasta, lähdeverkoston rakentamisesta, yritysten narratiiveista sekä uutiskilpailuun liittyvistä riskeistä. Haastattelu tehtiin Zoomissa 9. kesäkuuta 2022.

------------------------------------------------------------------

Verkostoa rakentamassa

Matti Virtanen:  Tervetuloa haastatteluun. Kerro ensin vähän itsestäsi – minkälainen taloustoimittaja omasta mielestäsi olet?

Lappalainen: Olen humanisti, josta piti tulla kulttuuritoimittaja. Olen pelaava nörttityttö, joka on kiinnostunut teknologiasta, ja löysin oman erikoistumisalueen peleistä ja digitaalisista asioista. Niitä eivät silloiset metsäteollisuutta seuraavat maakuntalehden ihmiset ymmärtäneet. Jokainen toimittaja voi löytää oman lokeronsa omista kiinnostuksen kohteistaan.

Olen opiskellut Jyväskylän yliopistossa muun muassa journalistiikkaa ja valtio-oppia, ja sen jälkeen päätynyt Keskisuomalaisen ja Hesarin kautta Talouselämään ja Kauppalehteen, ja takaisin Hesariin.

Virtanen: Kiinnostuksesi startuppeja ja riskisijoittamista kohtaan alkoi ilmeisesti nimenomaan sen peliteollisuuden kautta joskus 15 vuotta sitten?

Lappalainen: Joo, olen kirjoittanut suomalaisista pelifirmoista ja silloin opiskeluaikoina, ja ehkä se niveltyi myös teknologiseen kiinnostukseen ja silloin, 2010–2011. Se osui siihen samaan aaltoon, kun Aalto-yliopiston opiskelijoiden yrittäjyysjärjestö AaltoES perustettiin. Ensimmäiset Slushit järjestettiin samaan aikaan, ja siihen aaltoon alkoi syntyä näitä uuden sukupolven menestystarinoita kuten Rovio ja Supercell. Eli tavallaan kasvoin siihen skeneen niiden yritysten myötä ja pääsin seuraamaan niitä menestystarinoita ihan alusta asti. Se oli tosi kiinnostavaa.

Virtanen: Kerro metodeistasi – oletko järjestelmällinen puurtaja vai luotatko uutisnenääsi? Ja konkreettisemmin: minkälainen lähdeverkosto pitää rakentaa, jotta saa uutisia niin kuin olet vuosien varrella saanut?

Lappalainen: Kaikki keinot ovat käytössä. Minulla on hyvin mittava verkosto sosiaalisessa mediassa. Pidän tärkeänä järjestelmällistä, määrätietoista, tavoitteellista verkostoitumista esimerkiksi Linkedinissä ja Twitterissä, ja se on kantanut tosi paljon hedelmää. Saan sieltä yksityisviesteillä paljon juttuvinkkejä ihmisiltä, jotka ovat seuranneet minua ja minun juttujani vuosia somessa. Ja sitten toisaalta jalkauduin startup-tilaisuuksiin, tutustun ihmisiin, tapaan ihmisiä, puhuin heidän kanssaan.

Kun on kymmenen vuotta seurannut jotain alaa, niin totta kai syntyy tosi luottamuksellisia välejä. Minulle soitetaan, koska olen profiloitunut alan seuraajana, ja koko skene tietää, että Elina on se, jolle soitetaan kun meillä on joku uutinen. Eli tavallaan siinä syntyy tietynlainen yksinoikeus tai omistajuus alan tapahtumiin.

Virtanen: Miten rakensit tätä verkostoa käytännössä? Sehän ei kai kenellekään putoa syliin vuodessa tai kahdessa?

Lappalainen: Se on tosi määrätietoista työtä ja jalkautumista. Se tarkoittaa, että mä roikuin siellä pelialan yrittäjien tapaamisissa. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina oli ilta Bar Cubassa, ja siellä minä välillä kävin. Kävin myös pelialan konferensseissa sekä startup-tapahtumissa ja tapasin säännöllisesti kaikki suomalaiset alan pääomasijoittajat ja puhuin heidän kanssaan. Ja sitten aloin kerätä myös startuppien rahoitusdataa, joka johti siihen, että päädyin soittamaan käytännössä ihan jokaiselle yrittäjälle joka tässä maassa keräsi rahoitusta, mikä tietysti sitten loi ne suhteet heihin alusta alkaen. Se oli hyvin järjestelmällistä ja määrätietoista toimintaa, ja jokaisen tapaamisen jälkeen laitoin näille henkilöille LinkedIn-kutsun. Näin se syntyi.

Virtanen: Ilmeisesti tämä metodi on käytettävissä kaikille, riippumatta siitä mitä alaa seuraa. Vai antaisitko saman neuvon kenelle tahansa?

Lappalainen: Aivan mikä toimiala tahansa. Se, että sopii taustatapaamisia näiden alojen ihmisten kanssa, kuuntelee mikä nyt on ajankohtaista. Edelleenkin soitan pari kertaa vuodessa ne kaikki tietyt pääomasijoittajat läpi, joita haluan tavata kahvila ja kuulla, mikä nyt on ajankohtaista, mikä niitä puhuttaa, minkälainen markkinanäkymä on? Sama tilanne on ihan mitä tahansa toimialaa seuratessa, koska sillä oman skenen pulssilla täytyy olla.

 

Hitti vai huti?

Virtanen: Jos katsot taaksepäin tätä reilun kymmenen vuoden uraasi uutishaukkana tällä sektorilla, niin miten usein olet omasta mielestäsi onnistunut arvioimaan kohteena olevan firman menestyksen oikein, ja miten usein olet arvannut väärin?

Lappalainen: Tästä on itse asiassa tilastollista dataa niiltä vuosilta, kun olin Talouselämässä. Siellä monena vuonna valittiin vuosittain raadin kanssa Suomen kymmenen lupaavinta startup-yritystä. Tein tähän pohjatyöt ja valitsin ehdokkaat ja niin edelleen. Niistä, jotka me sitten valitsimme, niin hyvin suurella menestysprosentilla osuttiin oikeaan – jos olisi pääomasijoittajalle uskonut sellaisen salkun, niin sillä olisi ollut aivan huikea tuotto.

Totta kai siinä joukossa oli myös floppeja, ja se kuuluu asiaan. Mutta jos kirjoittaa yrittäjistä, jolla todennäköisesti on potentiaalia, jotka keräävät isoimpia rahoituskierroksia ja niistä, joiden liikevaihto myös kasvaa nopeimmin ja niistä, joilla on kiinnostavin teknologia, niin tällä kombolla kyllä päätyy lopulta veikkaamaan melko todennäköisesti oikein.

Virtanen: Entä ne flopit?  Olisiko ollut mitään keinoa nähdä tunnistaa niitä ennakolta?

Lappalainen: Startup-yritykset voi kaatua hirveän moneen eri riskiin, jotka kaikki ei ole kiinni siitä yrityksestä. Startup voi kaatua markkinariskiin: jos tulee joku koronapandemian kaltainen markkinahäiriö tai finanssikriisi, niin ei sitä voi ennustaa. Mutta mikä just tähän yritykseen sitten iski, syynä voi olla ihan vaan se, että tämä tiimi ei vaan olekaan tarpeeksi taitava. Niillä on kiva teknologia, mutta ei ne saa siitä maailmanluokan menestystarinaa.

Näin kävi esimerkiksi vaikkapa sellaiselle kuin Solu Machines. Sen piti tehdä omaa tietokonetta kauhealla hypellä. Tunnettuja sijoittajia lähti siihen mukaan, ja se oli sitten floppi. Kyllä mekin siitä tehtiin juttu siitä rahoituskierroksesta, että tällaista teknologiaa olisi. Ei me sitä mihinkään tulevaisuuden tähdet -listoille valittu, mutta siinä toteutui monta eri riskiä. Ja sitten taas siitä kirjoitettiin, että mitä tästä konkurssista voidaan oppia.

Niihin startup-skenessä väistämättömiin epäonnistumisiin voisi suhtautua rakentavasti; että näitä tapahtuu. Mitä tästä opitaan, mitkä riskit tässä toteutui ja miten niitä voisi ehkä ehkäistä. Tarinoiden seuraaminen loppuun asti rakentavasti on minusta tavallaan osa vastuullista journalismia, että jos on kerrottu, että on tämmöinen yritys, johon liittyy hirveästi hypeä, niin sitten kerrotaan myös miten sille kävi.

Virtanen: Voiko sanoa, että epäonnistumiset ovat mielenkiintoisia joka tapauksessa, myös ilman mitään vahingoniloa?

Lappalainen: Ehdottomasti. Mutta hyvin harva oikeastaan suostuu puhumaan näistä. Kerran mulla oli sellainen idea, että yritin tehdä sarjaa konkurssin tehneistä startupeista, jotka olivat keränneet isot rahoituskierrokset. No niistä kymmenestä kaksi suostui haastatteluun. Siellä taustalla voi olla riitoja perustajien ja sijoittajien kesken, ja ne ovat arkoja paikkoja. Siinä on kaikenlaista häpeän tunnetta, tai vielä kesken olevia oikeusjuttuja. Eivät halua puhua asioista, joten se on aika vaikea journalismin laji.

 

Pitchausta ja spinnausta

Virtanen: Usein verrataan suomalaista ja amerikkalaista mentaliteettia niin, että Amerikassa epäonnistuminen hyväksytään osana yrittäjän uraa, mutta Suomessa hävetään ja pyritään vetäytymään jonnekin perunakuoppaan. Oletko havainnut tällaista?

Lappalainen: Suomalaiset yritykset sinnittelee liian pitkään. Jos ne eivät lähde lentoon, niin ne jäävät usein sinnittelemään pk-yrityksenä Business Finlandin ja kaikenlaisten rahoitusratkaisujen avulla. Silloin tähtäin ei enää ole kasvussa. Startup-skenessä on semmoinen motto kuin ’fail fast and move forward’, eli jos ei lähde lentoon, niin tapetaan se firma ja mennään eteenpäin. Tällaista pitäisi tulla Suomeen enemmän, sen sijaan että jäädään jollain tekohengityksellä kituuttamaan.

Virtanen: Kun uusi yritys pyrkii julkisuuteen, niin sitä myydään tarinalla, narratiivilla, ei niinkään numeroilla. Millä tavalla toimittaja voi arvioida näiden tarinoiden laatua?

Lappalainen: Tuossa törmäsin juuri Twitter-väitteeseen, jossa joku sanoi, että firmojen perustajista on tullut parempia pitchaamaan niiden tarinaa kuin rakentamaan yrityksen kasvua. Ja kyllähän tämä oikeasti on tarinakertomisen laji - miten kyetä muotoilemaan, että miksi me olemme se kova tiimi, miksi juuri me olemme keksineet sen mullistavan teknologian?

Tällä hetkellä ovat muotia ’purpose’ ja ’impact’, eli merkityksellisyys ja maailman pelastaminen teknologialla, ja sen ympärille rakennetut narratiivit. Ja totta kai sitten niitä pitää pystyä arvioimaan ja löytämään siitä se, mikä on minun lukijoilleni tässä kiinnostavaa, hyödyllistä tai arvokasta, ja miksi tästä pitäisi kirjoittaa? Mikä tässä on se uutisarvoinen asia? Tietenkään ei pidä mennä siihen valmiiksi tarjoutuun narratiivin liian paljon. Mutta startupit muotoilevat näitä asioita ihan viestintätoimistojen kanssa – ainakin sellaiset, jotka on vähän pidemmälle saaneet rahoitusta, niin ostavat näitä palveluna.

Virtanen: Eli spinnaus on myös yksi toimiala, josta toimittajan pitäisi olla tietoinen?

Lappalainen: Totta kai, mutta sitten taas se toinen puoli on, että tosi moni startup-yrittäjä on ensimmäistä kertaa elämässään tekemisissä median kanssa, ja ne ovat ihan tavallisia suomalaisia insinöörejä, jotka ei oikein tiedä miten media ja journalisti toimivat. Sitten he ihan aitoina omina itsenään vaan laittaa viestin, että ’Hei Elina, meillä on tämmöinen firma ja kerättiin tämmöinen rahoitus ja miten tämä etenee, miten tehdään juttuja?’ Niillä ei ole kyllä aina ole mitään tarinaa, ei  edes pitchausta. Eli sitten minun tehtäväni on yrittää ymmärtää sitä niiden insinöörijargonia ja kaivaa niistä pihdeillä se, että mikä tässä on kiinnostavaa.

Virtanen: Eli pelkän tiedotteen varaan ei kannattaisi rakentaa juttua, jonka mukaan tämä yritys mullistaa maailman?

Lappalainen: Ei ikinä.

 

Wolt ja Doordash

 Virtanen: Kun itsellesi tulee hyvä vinkki, niin millä tavalla tasapainottelet innostuksen ja epäillyn välillä?

Lappalainen: Mitenkähän tuohon sanoisin? Tapaukset tietysti vaihtelevat tosi paljon. Osassa tapauksista olen tietysti seurannut sitä yritystä tai yrittäjää jo jonkin aikaa, niin että olen ollut tietoinen, että OK, tällaiset tyypit ovat perustaneet firman. Olen saattanut seurata niitä jonkin aikaa somessa. Sitten meille on ehkä vinkattu, että nämä keräävät nyt rahoitusta, ja siten saisin siitä hyvissä ajoin tiedon. Pystyn arvioimaan sitä sen perusteella, että onko siinä jotain. Voisin verrata sitä ehkä sellaiseen, että jos pääomasijoittaja sijoittaa rahansa siihen yritykseen, niin minä olen toimittajana portinvartija mediajulkisuudelle ja minun pääomani on se median palstatilaa, julkisuus ja uskottavuus jota sen kautta tulee. Ja sen antamisessa tai sijoittamisessa pitää olla tosi tarkkana, koska siinä on minun oma uskottavuuteni pelissä.

Virtanen: Miten usein neuvottelet embargosta eli siitä, milloin jutun saa julkaista? Eikö sekin ole tavallaan toimittajan oman selustan varmistamista, ettei lähde liian aikaisin skuuppaamaan?

Lappalainen: Kasvuyrityskentässä on monenlaisia uutisia, mutta tyypillisesti nämä rahoituskierroksiin tai yrityskauppoihin liittyvät uutiset sovitaan aina embargolla siksi, että niissä on mukana myös kansainväliset mediat ja halutaan, että kaikilla on se samaan aikaan. Eli jos yritys viestintätoimiston avustuksella tai itsenäisesti yrittää saada sitä uutista läpi myös TechCrunchille, Forbesille, Bloombergille, Reutersille, New York Timesille, ja muilla kansainvälisille teknologiamedioille, niin silloin ne todennäköisesti lähestyvät Suomessa ehkä vain yhtä tai kahta toimittajaa eksklusiivisesti. Useimmiten yritän saada etenkin isot uutiset Suomen yksinoikeudella.

Virtanen: Sinulla on kai valmiina sen jutun pohjat, kun sen julkistamisen hetki tulee?

Lappalainen: Enemmänkin, se juttu voi olla jo valmis. Eli jos saan sen esimerkiksi kaksi viikkoa etukäteen, niin teen haastattelun etukäteen, ja kuvataan etukäteen. Se on sitten meillä toimitusjärjestelmässä embargotiedolla, ja se julkaistaan silloin kun sillä on sovittu embargo. Listaamattomien yritysten kanssa voidaan toimia näin, mutta silloin jos on kyse vaikkapa yrityskaupasta, jossa DoorDash ostaa Woltin, niin kun kyse on amerikkalaisesta pörssiyrityksestä, niin silloin siitä voi saada vinkin.

Tässä tapauksessa sain kolmannelta osapuolelta vinkin, että kello 23 tapahtuu jotain isoa, ole hereillä. Sitten me spekuloimme, että mitä isoa. Ja arvaan, että se voi olla tämä tai tämä, ja saatan kirjoittaa jopa vähän jo pohjia. Ja sitten kello 23 olen linjoilla, ja esimerkiksi Woltin tapauksessa sain heti sen lehdistötiedotteen. Mutta kun nämä tapahtuvat pörssin sulkeutumisen mukaan Yhdysvaltojen aikaa, niin se määrittää sitä uutistapahtumaa.

Ja sitten on niitä uutisia, joissa itse voi määritellä sen aikataulun, jossa itse olen kaivannut sen uutisen, ja silloin voimme julkistaa asioita, vaikka lähteet eivät todellakaan halua että julkaisemme niitä. Silloin lehti itse sanelee sen, että menemme tässä marssijärjestyksessä.

 

Uskottavuus ja rahoitus

Virtanen: Millä keinoilla voi tarkistaa aloittelevan firman uskottavuutta, jos vertailukelpoisia tilinpäätöksiä ei ole vielä käytettävissä?

Lappalainen: Startup-yrityksiin tai kasvuyrityksiin ei voi täysin soveltaa perinteisen, vakiintuneen liiketoiminnan tilinpäätösanalyysiä. Tappiollisuus ei kerro siitä, onko firma lupaava tai menestyvä, eikä siitä onko firma kriisissä tai ongelmissa. Sanotaan näin, että alle viisivuotiaasta startupista tilinpäätösluvut ei välttämättä kerro mitään. Sen sijaan pitää tietää, mitkä luvut milläkin toimialalla vaikkapa on oleellisia; että mikä on kasvuvauhti, kuinka nopeasti se yritys saa liikevaihtonsa.

Vähintään liikevaihdon tuplaaminen joka vuosi on hyvä merkki, että todella nopea liikevaihdon kasvu. Mutta jos firma on vielä tuotekehitysvaiheessa, vasta kehittämässä teknologiaa, esikaupallisessa vaiheessa, niin silloin ei ole mitään keinoa arvioida sitä. Jos firma ei vielä myy, niin ei sillä voi olla liikevaihtoa, mutta silti se voi olla todella lupaava.

Otetaan vaikka sellainen niin kuin. AR- ja VR-lasien linssiteknologiaa kehittävä optiikkayritys kuin Dispelix. Se on kertonut, että heillä on tuotekehitystä yhteistyössä alan markkinajohtajan kanssa. Alan markkinajohtajia tarkoittaa esimerkiksi Applea tai Googlea, vaikka he eivät voi niiden nimiä sanoa. Me tiedämme, että jos ne on tällaisten yritysten kanssa tekemässä yhteisiä tuotekehitysprojekteja, niin sillä on iso liiketoimintapotentiaali, kun asiakkaat alkaa tuoda siihen teknologiaan perustuvia tuotteita markkinoille, vaikka tällä yrityksellä ei ole vielä liikevaihdossa näyttää sitä menestystä. Eli silloin pitää pohtia, mikä sen markkinan koko on, mitkä ne asiakkuudet ovat, onko sillä todella mullistava teknologia, ketkä ovat sijoittaneet siihen – eli myös ne sijoittajat tuovat uskottavuutta.

Moni kritisoi sitä, että minkä takia näistä rahoituskierroksista puhutaan, että ovatko ne joku juttu. Mutta se on itse asiassa tärkeä osa yrityksen kasvua, että jotkut asiantuntevat sijoittajat ja juristit ovat käyneet sen keissin tosi tarkalla kammalla läpi. Sijoittajat tekevät näistä yrityksistä due diligence -selvityksen, eli ne käyvät joka ikisen lippusen ja lappusen läpi ja arvioivat sen teknologian ja markkinapotentiaalin. Ja silloin rahoituksen saadessaan se yritys on yleensä jonkun uuden kasvuharppauksen äärellä, se on menossa markkinoille sen tuotteensa kanssa uusille markkinoille, se on palkkaamassa 200 uutta työntekijää ja painamassa kaasua myynnissä, eli silloin siinä on joku tällainen käännekohta, joka on myös uutinen. Mutta oleellista siinä on myös se, että silloin minun ei tarvitse tietää kaikkea siitä toimialasta ja teknologiasta, vaan on joku toinen taho, joka on antanut uskottavuutta siihen peliin ja arvioinut, että tämä on ihan validi keissi.

Virtanen: Rahoittajat kai myös määrittelee sen, että kuinka paljon aikaa ne antavat tälle uudelle hankkeelle onnistua, mutta kertooko ne sitä armonaikaa toimittajalle?

Lappalainen: No ensinnäkin siis rahoituskierroksia lähtökohtaisesti kerätään aina niin, että sillä rahoituskierroksella, sillä yrityksellä olisi noin 8–18 kuukauden ’runway’ eli kiitotie. Eli lasketaan, että jos nostetaan kustannustasoa, investoidaan uusien myyjien tai kehittäjien palkkaamiseen näin ja näin paljon näin moneksi kuukaudeksi, niin tämä pääoma riittäisi. Sen jälkeen yrityksellä pitää olla tuotekehityksen tai myynnin tavoitteet täytetty, jolloin voidaan niillä näytöillä ja niillä saaduilla tuloksilla ja luvuilla lähteä keräämään seuraavaa rahoituskierrosta aiempaa isommilta ja kovemmilta pääomasijoitusrahastoilta. Näin se toimii, ja se on sinänsä ihan läpinäkyvää. Kaikki tietävät, että siinä on tällainen peliaika, mutta jos ne annetut tavoitteet eivät toteudu määräaikaan mennessä, tulee joku markkinahäiriö tai hidastus jostakin syystä, niin yritys saattaa kerätä siltarahoitusta niiltä vanhoilta sijoittajilta, jotka antavat niille peliaikaa päästä niihin tavoitteisiin. Milloin sitten tulee se raja, että sijoittajat viheltää pelin poikki, niin se on sitten jokaisen sijoittajan ja yrittäjän välinen neuvottelu.

 

Alustatalouden ongelmia

Virtanen: Alustatalous. Onko se mielestäsi riittävän täsmällisesti määritelty termi, vai liittyykö siihen hypetystä, että firmat pyrkivät olemaan alustatalouden piirissä?

Lappalainen: Varmaan sekä että, mutta kyllähän se kuvaa talouden rakenteita ja työn tekemisen tapoja, ja jakamistalous on monella tavalla aidosti uudistanut monien alojen rakenteita. Jos miettii vaikka Airbnb:n kaltaista toimijaa, joka täydellisesti mullisti matkustamista ja hotellialaa, niin ei se ole mitään pöhinää, vaan se on muuttanut sitä, miten me matkustamme. Kyllä siinä on isosta ilmiöstä kyse. Totta kai monet yritykset sitten niin kuin haluavat mennä sinne missä nähdään mahdollisuuksia. Mutta se on sitten toinen juttu.

Virtanen: Mutta onko alustatalouden ongelmia mielestäsi käsitelty riittävästi? Eli sitä, että hajautetaan riskiä työntekijöille, eivätkä välttämättä niin työntekijöiden oikeudet ole samalla tavalla tapetilla kuin perinteisissä firmoissa, jossa sitoudutaan yrityskulttuuriin.

Lappalainen: Kyllä näkisin, että Suomessa on käsitelty vaikkapa Woltin lähettien ongelmia hyvinkin laajasti ja kriittisesti. Onko käsitelty vaikkapa kaikkia Airbnb:n lieveilmiöitä tai kaikkia alustatalouden näkökulmia? Varmaan jossakin vaiheessa on eri medioissa ollut mielestäni kyllä aika paljonkin niistä ilmiöistä juttuja.

Virtanen: Meneekö se sitten helposti toiseen äärimmäisyyteen, kun joku keksii, että tässä liikeideassa onkin tällainen sosiaalinen ongelma? Sitten kaikki alkaa rummuttamaan sitä, ja sinänsä hyvä idea pilataan sillä, että media kääntyy yhtäkkiä negatiiviseksi, toimii laumana?

Lappalainen: Osittain varmaan, mutta myös yleisö toimii laumana ja suhtautuu tiettyihin ilmiöihin jollakin tavalla. Otetaan vaikkapa erottelukyky siinä, että toimiiko vaikkapa Wolt lähettejään kohtaan reilummin kuin Uber tai muut amerikkalaiset yritykset, niin ehkä siinä se erottelukyky on heikkoa.

Mutta törmäsin just esimerkiksi sellaiseen yritykseen, joka pyrkii ratkaisemaan näitä alustatalouden ongelmia, eli sekin luo uutta bisnestä luomalla työntekijöille uusia, uudenlaisia vaikuttamisen ja turvan malleja kevyemmillä ratkaisuilla, jotka sopivat siihen toimialaan. Niin toisaalta sekin on mahdollisuus, että niitä ongelmia pyritään sitten ratkaisemaan, että ei ole vielä hyvin nähty mihin se ala kehittyy. Totta kai sitä pitää säännellä ja seurata ja olla kriittinen, mutta se voi tavoitella parannuksia siihen verrattuna mistä se on lähtenyt.

 

Muodikasta vastuullisuutta

Virtanen: Nyt päästiin seuraavaan teemaan, joka on ESG, eli vastuullisuuden korostaminen liiketoiminnassa ja se, miten taloustoimittajan pitäisi suhtautua siihen ESG-puheeseen. Kaikki isot firmat, varsinkin pörssiyhtiöt joutuvat olemaan vastuullisempia kuin paavi itse, mutta pääsevätkö pienet vähemmällä?

Lappalainen: Kyllä. Ainakin siinä mielessä, että isojen yritysten vastuullisuusraportoinnin prosessit eivät niitä koske. Mutta sitten taas pääomasijoittajia ne yhä suuremmassa määrin koskevat. Esimerkiksi vaikkapa Suomen Teollisuussijoitus, joka sijoittaa meidän kaikkien verorahoja kasvuyrityksiin, niin sillä on vastuullisuussäännöt ja periaatteet, ja se raportoi niistä. Ja samoin koko  Suomen pääomasijoitusala on sitoutunut tiettyihin vastuullisuuteen liittyviin periaatteisiin. Yhä useammat pääomasijoittajat tarkastelevat portfoliossa näitä kriteereitä ja pyrkivät myös sijoittamaan ei pelkästään sellaisiin yrityksiin jotka noudattaa jotain sääntöjä, vaan sellaisiin, joiden teknologia pyrkii tekemään jotain, jolla on positiivinen vaikutus ratkaistaessa maapallon ongelmia.

Eli tavallaan on yhä enemmän alettu kiinnittää huomiota siihen, että sijoitetaanko vaan niin kun somesovelluksiin, vai pyritäänkö ratkaisemaan vaikkapa tiedepohjaisella teknologioilla jotain ruokakriisin tai materiaalitehokkuuden kaltaisia ongelmia.

Virtanen: Onko sinulla mielessä esimerkkejä, joissa mediaa olisi onnistuneesti vedätetty ESG-hypetyksellä?

Lappalainen: No esimerkiksi lenkkarifirma Rens Original, josta kirjoitin Helsingin Sanomiin, HS Visioon ison artikkelin noin vuosi sitten syksyllä. Heidän tarinansa oli todella hyvin tarinallistettu: kaksi nuorta vietnamilaista maahanmuuttajakundia perustavat vastuullisen lenkkarifirman, ja nämä lenkkarit on tehty kierrätetystä kahvinpuruista. Eikö kuulostaa ihan täydelliseltä? Ja kaikki todella tunnetut sijoittajat Risto Siilasmaata ja Ilkka Paanasta myöten, oli haltioissaan, että jes, maahanmuuttajat tekevät vastuullisia lenkkareita, ja näitä tuetaan.

Mutta sitten aloin saada vinkkejä vietnamilaisyhteisöstä, ja LinkedInin kautta törmäsin ilmiöön, että tässä firmassa onkin jotain hämärää ja työolot huonosti. Aloin tutkia sitä asiaa tarkemmin ja kun haastattelin suurta joukkoa siellä työskennelleitä vietnamilaisia, niin kävi ilmi, että tämähän onkin tällainen työluvan saamisella vietnamilaisia riistävä firma, jossa se kierrätettyjen kahvinpurujen osuuskin oli aivan marginaalinen sen kengän raaka aineista.

 

Nyhtökauran nousu ja tuho

Virtanen: Otetaan toinen esimerkki, jonka tunnet hyvin. Tämä ei kai ole esimerkki huijauksesta, mutta epäonnistumisesta kuitenkin: nyhtökaura. Kaikki innostuivat siitä, ja sehän oli ihan hyvä tuote, mutta sitten tekin Hesarissa kerroitte, että eihän tämä lähtenytkään lentoon. Mikä siinä meni pieleen – lähtikö media liian sinisilmäisenä mukaan?

Lappalainen: No menikö media mukaan, se on ehkä toinen kysymys. Sehän synnytti todella suuren kuluttajahypen, ja kyllä se, jos koe-erät myydään Stockmannilta yhdessätoista minuutissa loppuun ja ihmiset jonottavat sitä, niin kyllä silloin lähdetään siitä, että me raportoidaan se puheenaiheena, joten siinä mielessä media ei välttämättä mennyt mukaan mitenkään liian sinisilmäisesti.

Sitten taas se, että miten vaikeaa on tehdä ruokainnovaatiosta teollinen prosessi, joka olisi skaalattavissa teolliseen tuotantoon, ja miten vaikeaa on viedä ruokateknologian innovaatio kansainväliseksi, niin siinä olisi pitänyt miettiä sitä itse kunkin vähän tarkemmin, että kuinka tämä nyt tapahtuu. Paulighan osti yrityksen todella sen suomalaisen kuluttajahypen ja mediahypen innostamana, kuvitellen että tästä tämä lähtee näin vaan. Heillä oli todella suuret kasvuodotukset, ja he investoivat isosti tehtaaseen Ruotsiin. Siellä tehtiin siinä virhearvio investointipäätöksiä tehdessä, vaikka siellä oli mukana kokeneita yritysstrategian hallitusammattilaisia ja elintarviketuotannon prosessien osaajia ja viennin osaajia – ei se ole niin helppoa.

Siinä tehtiin klassisia virheitä; miten voi käydä, kun iso yritys ostaa pienen yrityksen, ja miten ehkä ei tehdä markkinatutkimuksia oikein, tai miten lähdetään viemään jotain tuotetta väärin markkinoille. Johtamisessa ja kommunikaatiossa oli ongelmia ja niin edelleen. Se oli ehkä esimerkki siitä, mikä kaikki tässä oli vaikeaa, ja ilman että se tavallaan kenenkään yksittäisen ihmisen syy. Mutta tuollaisen kasvun rakentaminen on todella vaikeaa, ja siinä jutussa pyrin avaamaan sitä, että miksi niin on?

Virtanen: Jutunhan saa siitäkin, että vaikka yksittäistä syyllistä ei löydy, niin onnettomuustutkinnan asenteella yritetään saada selville mikä tässä meni pieleen, jotta se ei toistuisi.

Lappalainen: Juuri niin.

 

UROS – miljardin läpilaskutus

Virtanen: Vielä viimeinen kysymys, joka koskee Uros-yhtiötä. Miten arvioisit tämän uroksen saamaa julkisuutta ennen ja jälkeen sen kaatumisen?

Lappalainen: Olen hyvin pitkälti osallinen. Kirjoitin uroksesta parikin tosi laajaa artikkelia, joissa hehkutettiin sen miljardin liikevaihtoa. Kirjoitin Talouselämään kansijutun, jossa kerrottiin, että ’Miljardin Euron Uros’. Se perustui yksinkertaisesti siihen, että saimme sieltä tilinpäätösmateriaalin, siis luvut ja haastattelun, kävimme ne läpi Kauppalehden yritysanalyytikon kanssa. Sitä ihmeteltiin, soitettiin taustahaastatteluita ja pyrittiin niiden avulla varmentamaan asioita.

Soitin heidän isolle kansainväliselle asiakkaalleen: Qualcommin Smart Cities -liiketoiminnan johtaja hehkutti minulle Urosta kumppaninaan. Eli Qualcommin johtaja hehkuttaa minulle suomalaista yritystä, ja sen tilinpäätöslukuja on analyytikon kanssa käyty läpi. Mietin, että mitä minä olisin voinut tehdä toisin, kun siinä tilanteessa myös Business Finland ja sitä lainoittaneet pankit menivät ihan samaan lankaan.

Virtanen: Tässä meni kai aika moni toimittaja lankaan, mutta miten sinä nyt jälkeenpäin arvioisit, että oliko jotain merkkejä, joista olisi voinut päätellä, ettei tämän firman liiketoiminta ole todellista?

Lappalainen:  Sitä on vaikea arvioida, olisiko minun pitänyt itse havahtua johonkin. Tai siis kyllähän me havahduimmekin, ja siitä keskusteltiin toimituksen sisällä paljonkin silloin kun niitä juttuja tehtiin. Minä olen siis hyvin paljon osallinen tähän, eli tein uroksesta Talouselämään ne isot kansijutut, joissa kerrottiin, että tämä on miljardin euron uros ja se perustui siihen, että me saimme sieltä tilinpäätöstiedot ja kävin Oulussa haastattelemassa toimitusjohtaja Jerry Raatikaisen.

Sitä juttukeikkaa ennen toimituksessa keskusteltiin ja aidosti yritettiin ymmärtää sitä liiketoimintamallia, mistä se raha tulee ja mitä nämä asiakkuudet ovat, ja kyseltiin sen perään ja yritysanalyytikon kanssa käytiin niitä lukuja läpi ja pohdittiin, että mikä osa tästä on läpilaskutusta, että joutuvatko ne ostamaan näin paljon niitä kumppaneiden laitteita, jotka ne sitten paketoivat ja myyvät eteenpäin. Tämä on tosi pääomaintensiivistä, koska ne joutuvat ostamaan nämä laitteet, ja sitten siihen jää vaan tällainen kate, että ne siis paketoivat näitä erilaisia IoT-laitteita, laittaa niihin sen mobiiliyhteyden ja sitten toimivat järjestelmäintegraattorina.

Sen me ymmärsimme, että OK, siihen se suuri liikevaihto perustuu, että niillä on oikeudellisesti sellaisia asiakkaita kuin Qualcommin Smart Cities -älykaupunkiliiketoiminta. Ja sitten soitin Qualcommin liiketoimintajohtajalle, ja jos kansainvälisen suuryrityksen johtotason henkilö hehkuttaa minulle suomalaista kumppaniaan ja me on nähty näin paljon vaivaa siinä, niin minun on tosi vaikeaa. Ei ollut mitään, millä perusteella olisin kirjoittanut siinä vaiheessa toisenlaisen jutun.

Virtanen: Eikä se ole pelkästään toimittajan oma tehtävä päättää siitä, vaan mukana päätöksenteossa on joku esihenkilö. Ymmärrän hyvin, että jos saadaan tarina kasaan, niin kyllä se mieluummin julkaistaan kun jätetään julkaisematta. Tässä kai toteutui se riski?

Lappalainen: Niin siis, jos saadaan omana uutisena eksklusiivisesti miljardin euron liikevaihtoon nousseen yrityksen tilinpäätöstiedot ja yksinoikeudella haastattelu heiltä, ja pyritään varmistamaan, tekemään pohjat ja soitetaan niiden asiakkaalle, niin en näe että olisi mitään perustetta olla tekemättä. Näin se täytti ihan kaikki journalistiset prosessit, ja samaan aikaan Business Finland ja heitä lainoittaneet pankit teki ihan samanlaista, menivät samaan lankaan ja uskoivat tähän. Jos pankkien prosesseista menee tämä läpi, niin sitten on vaikea sanoa, että mitä journalistin olisi pitänyt tehdä enemmän.

Se mistä tunnen omatunnon pistoksen on, että Uroksen omistajan Jyrki Hallikaisen aiempien bisnesten olisi pitänyt soittaa vahvemmin kelloa, mutta siitäkin me kerroimme läpinäkyvästi, että Hallikaisella oli historiassaan tämä Nokian tapaus. Ja kerrottiin myös, että tämä holdingyhtiörakenne on veroparatiisissa, niin että Uros ei maksa veroja, vaan voitot menevät muualle. Sitä kirjoitettiin hyvin kriittisesti ja itse asiassa jopa niin, että kun ensin olin kirjoittanut ison artikkelin siitä, että Uros on miljardiyhtiö ja käynyt haastattelemassa heitä, me saatiin se tilinpäätöksen ennakkotietojen perusteella.

Sitten kun me saatiin se koko tilinpäätös aineisto ja nähtiin myös ne veroasiat sieltä, niin kirjoitettiin hyvin kriittinen juttu siitä, että toisin kuin Supercellin, Uroksen menestys ei sada Suomessa veroina laariin. Siinä vaiheessa tarkistin faktoja, ja omistaja Hallikainen ryhtyi kiristämään, että ’Hei Elina, että meillähän oli hyvä juttu tässä meneillään’. Hän oli lupaamassa minulle yksinoikeudella haastattelua Uroksen visioista ja strategioista, ja hän maalaili tällaista, että menetän sen, jos nyt julkaisen nämä ikävät jutut näistä veroista. Se oli siis törkein urallani kohtaamani toimittajan painostusyritys. Kyllä toimituksessa tiedettiin, millainen henkilö Jyrki Hallikainen oli, ja kyllä me suhtauduimme Urokseen kriittisesti.

 

Oivaltamisen iloa

Virtanen: Tämähän oli opettavainen tarina. Onko sinulla vielä jotain mielessä, mitä haluaisit sanoa nuorille journalisteille, jotka harkitsevat talousjournalistiksi ryhtymistä tai oman alueen löytämistä talouden laajalta kentältä?

Lappalainen: Mä itse nautin kasvuyrityksistä siksi, että silloin saan joka päivä oppia jotain uusista teknologioista ja innostua keksinnöistä ja teknologioista. Ja sitten startup-skenessä on semmoinen optimistinen eteenpäin menevä voima, jossa asioita tehdään nopeasti ja draivilla ja se on inspiroivaa.

Sen kyytiin ei saa heittäytyä kritiikittömästi, mutta se antaa päivittäistä oivaltamisen iloa, ja se on työssä merkityksellistä ja kivaa.

Virtanen: Ja kun tuolla aikaisemmin sanottiin, että yrittäjien ei pitäisi masentua epäonnistumisista vaan mennä eteenpäin, niin samahan koskee meitä journalisteja, että jos joku juttu nyt ei sitten ollutkaan ihan viimeiseen viimeisen päälle kympin juttu niin seuraava sitten on. Eikö tämmöinen asenne on aika hyvä?

Lappalainen: Jokainen juttu täysillä.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

Heikki Pursiainen: Suurin osa ekonomisteista ei ole tutkijoita - kiinnostavia jutunaiheita jää katveeseen

------------------------------------------------------- 

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä osassa vieraana on taloustieteen tohtori Heikki Pursiainen, joka on työskennellyt muun muassa Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa VATTissa, ajatuspaja Liberassa ja verkkojulkaisu MustReadissa. Puhuimme muun muassa tutkijan ja journalistin rooleista, ESG:stä ja viherpesusta, kannustimista sekä suomalaisen yhteiskunnan jäykkyyksistä. Haastattelu tehtiin Almatalossa 25. huhtikuuta 2022. Saman vuoden syksyllä Pursiainen siirtyi ajatuspaja Ellun Kanojen pääekonomistiksi.

-------------------------------------------------------- 

Ekonomisti journalistina

Matti Virtanen: Heikki Pursiainen, tervetuloa talousjournalismin kurssin haastatteluun. Olet koulutukseltasi ekonomisti eli taloustieteilijä, mutta olet viime vuosina tehnyt journalismia. Kumpi on vaikeampaa, ekonomistin vai journalistin työ?

Pursiainen: Vaikea sanoa. Ehkä tämä journalistin työ on ollut jossain mielessä myös ekonomistin työtä. Mutta niissä molemmissa on omat vaikeutensa. Tietysti taloustiede on teoreettisesti vaativaa, mutta journalismissa joutuu olemaan enemmän ihmisten kanssa tekemisissä, ja se on omalla tavallaan hyvin vaikeaa.

Virtanen: Journalismi ja tieteellinen tutkimus ovat kaksi erilaista tapaa hahmottaa maailmaa. Kumman kautta saadaan mielestäsi parempi käsitys siitä mitä maailmassa ja yhteiskunnassa tapahtuu?

Pursiainen: Ne molemmat palvelevat samaa asiaa, mutta niitä erottaa ensinnäkin ajallinen rakenne: tutkimus on varmaan paras tapa hahmottaa maailmaa minkä ihmiskunta on keksinyt, mutta tutkimus on aina luonteeltaan jälkikäteistä ja tutkimustulokset, silloin kun niitä saadaan, niin ne koskettavat aina väistämättä asioita, jotka ovat tapahtuneet verraten kaukana menneisyydessä. Journalismi taas on kiinni tässä päivässä, ja myös sen yleisö on toisenlainen; tutkimusta tehdään aika paljon toisille tutkijoille, ja jotta se tieto saadaan suurelle yleisölle, niin siinä tarvitaan apuvälineitä, joista journalismi on yksi.

Virtanen: Kun journalistit haastattelevat ekonomisteja, niin usein tähän suhteeseen liittyy kunnioitus tieteentekijöitä kohtaan. Onko tämä kunnioitus perusteltua?

Pursiainen: No itse en ole ihan varma, että onko tällaista kunnioitusta, tai olenko tällaista kunnioitusta havainnut. Mutta toki tutkimusta on sinänsä syytäkin vähän kunnioittaa, koska sehän on oikeasti se tapa, millä luotettavaa tietoa maailmasta saadaan. Ehkä sanoisin niin, että meitä ekonomisteja on moneen junaan, eikä suinkaan suurin osa journalistien haastattelemista ekonomisteista ole tutkijoita.

Meillähän on ekonomistien tai talousviisaiden porukka, jossa on mukana paljon pankkien ja järjestöjen ekonomisteja. He ovat tietenkin monesti hyvin ammattitaitoisia henkilöitä, mutta silti he palvelevat näiden taustaorganisaatioiden viestintää, eli heitä ei sitten pidä kohdella sen suuremmalla kunnioituksella kuin ketään muitakaan näiden organisaatioiden edustajia.

Oikeastaan tutkimusta suoraan edustavat ainoastaan tutkimuslaitosten ja yliopistojen ekonomistit. Tässä journalistin kannattaa olla tarkkana, koska talousviisaat eivät aina ole sen riippumattomampia kuin muutkaan etujärjestöjen tai vaikka pankkien edustajat.

Organisaation edustajia

Virtanen: Suomessa on aika paljon taloudellisia tutkimuslaitoksia. Voisiko ne panna luotettavuuden perusteella jotenkin paremmuusjärjestykseen?

Pursiainen: No ei oikeastaan ole mitään tämmöistä rankingiä. Kyllä ne Suomessa ovat voittopuolisesti luotettavia. Jos katsoo vaikka Laborea ja Etlaa, niin molemmissa tehdään hyvin tieteelliset kriteerit täyttävää tutkimusta. Jos journalisti haluaa tietää, onko joku tutkimus riippumatonta, niin on ehkä selvitettävä, onko haastateltava henkilö tekemisissä tämän alan tutkimuksen kanssa, ja tekeekö hän sitä suurimman osan ajastaan.

Valtaosa tutkimuslaitosten tutkijoista on sillä tavalla luotettavia ammattilaisia. He kyllä kertovat samoista luotettavista tutkimuksista riippumatta siitä, että onko kysymys elinkeinoelämän vai palkansaajien tutkimuslaitoksesta. Ehkä tässä on paikallaan sellainen sitten varauma, että jos media haastattelee tutkimuslaitosten johtajia, niin he sitten maalaavat isommalla pensselillä, ja siinä ehkä sitten näkyy ja kuuluu myös sen tausta taustaorganisaation viesti.

Jos ottaa vaikka elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja palkansaajien tutkimuslaitoksen minkä tahansa tutkimusalan tutkijan, niin heidän viestinsä on kyllä aika samantyyppinen. He ovat käyneet samat koulut ja lukeneet samat paperit ja tehneet todennäköisesti yhteistyötäkin, että joten tällaista ongelmaa ei ole.

Mutta jos mennään tutkimuslaitosten ulkopuolelle, niin siellä pätee mielestäni samat periaatteet kuin missä tahansa muussa journalismissa, että jotain organisaatiota edustava henkilö on sen organisaation edustaja riippumatta siitä, onko hänellä taloustieteellinen tutkinto vai ei.

Kiinnostavia jutunaiheita

Virtanen: Muilta aloilta esitetään taloustiedettä kohtaan kritiikkiä, jonka mukaan ekonomistit pyörivät omissa ympyröissään eivätkä tajua miten maailma on muuttunut. Onko taloustiedettä kohtaan esitetty mielestäsi uskottavaa ja perusteltua kritiikkiä?

Pursiainen: Totta kai on. Siitähän tutkimus elää, että sitä kritisoidaan tutkijakollegojen kesken. Taloustiede on myös muuttunut valtavasti 30 viime vuoden aikana, joten osa sitä kohtaan esitetystä kritiikistä on siinä mielessä vanhentunutta, että taloustiede on hyvin ulospäinsuuntautunut tieteenala, ja nykyisin se on oikeastaan äärettömän empiiristä - tai siis tutkimuksen painopiste on hyvin vahvasti mennyt empiirisen puolelle.

Taloustieteilijä ajattelee koko ajan, että mistä voisi saada mielenkiintoisia empiirisiä datoja, ja merkittävä osa uusista taloustieteilijöistä suuntautuu empiiriseen tutkimukseen. Sanoisin, että se on empiiristen metodien käytössä ainakin Suomessa huomattavasti edellä muita yhteiskuntatieteitä, joita kohtaan minun mielestäni kritiikki sisäänpäin kääntymisestä on osuvampaa.

Kaikkialla ei ole vieläkään päästy eroon siitä jossain vaiheessa muodikkaasta ajattelusta, jossa suhtaudutaan hyvin epäilevästi esimerkiksi laajojen empiiristen aineistojen käyttöön. Sen sijaan siellä ehkä keskitytään laadullisiin menetelmiin ja jopa tämmöiseen ikään kuin kirjallisuuskritiikkiin. Niin että heittäisin tämän pallon päinvastoin sinne muiden yhteiskuntatieteiden puolelle.

Virtanen: Entä miten journalismissa on ymmärretty taloustieteen muutos tai monipuolistuminen. Onko jotain tiettyjä taloustieteen aloja, jotka ovat jääneet suurelta yleisöltä katveeseen?

Pursiainen: Kyllähän Suomessa taloustieteestä ja yhteiskuntatieteistä yleensä kirjoitetaan verraten vähän. Mielestäni vaikkapa sanomalehtien taloussivuilla elää kyllä vahvana sellainen ajatus, että taloutta pitää katsoa yritysten tulosten kautta. Sanoisin, että kokonaisuutena taloustieteen tutkimuksesta kyllä kirjoitetaan enemmän kuin muutama vuosi sitten, mutta ei nyt mitenkään runsaasti.

Kyllä siellä on paljon sellaista sellaisia kiinnostavia jutunaiheita, jotka ovat jääneet varjoon. Meillä olisi todella paljon esimerkiksi veropolitiikassa, sosiaalipolitiikassa, ympäristöpolitiikassa tai oikeastaan millä tahansa politiikan sektorilla hyötyä siitä, että enemmän tunnettaisiin alan taloustieteellistä tutkimusta.

Taloustieteen rajat

Virtanen: Työmarkkinaekonomisteilta kysytään usein, kuinka paljon palkankorotusvaraa yhteiskunnassa on? Voiko taloustiede koskaan vastata tällaiseen kysymykseen?

Pursiainen: En usko, että se on sinänsä taloustieteellinen kysymys, että kuinka paljon palkankorotusvaraa yhteiskunnassa on. Totta kai taloustieteilijät voivat seurata sitä, mitä taloudessa tapahtuu, miten tuottavuus on kehittynyt ja näin poispäin, mutta viime kädessä näihin tulonjaollisiin kysymyksiin sisältyy arvoihin liittyviä näkökohtia, joissa taloustieteellä ei ole mitään erityisosaamista.

Virtanen: Miten mielestäsi journalismissa käsitellään makrotalouden peruskäsitteitä kuten kasvua, kilpailukykyä, inflaatiota, työttömyyttä? Saavatko ne liikaa vai liian vähän painotusta?

Pursiainen: Kyllä nämä ovat tärkeitä asioita nämä makrosuureet, mutta ajattelen itse niin, että kiinnostavin taloustieteellinen tutkimus koskee tällä hetkellä erilaisten politiikkatoimien vaikutusta. Meidän pitäisi kysellä paljon enemmän sitä, millä tavalla erilaiset poliittiset päätökset vaikuttavat taloudellisiin lopputuloksiin – millaisia toimenpiteitä tekemällä voitaisiin saavuttaa jotain toivottuja lopputuloksia, ja millaiseen toimenpiteillä on jotain ei-toivottuja lopputuloksia. Nämä ovat paljon kiinnostavampia kysymyksiä kuin se, että mitä vaikkapa Suomen jollain abstraktilla tavalla lasketulle kilpailukyvylle on tapahtunut.

Sen sijaan voisi kysyä vaikkapa, että millaisella innovaatiopolitiikalla me voisimme saada lisää innovaatioita, tai millaisella veropolitiikalla me voisimme lisätä taloudellista aktiviteettia. Ja näihin kysymyksiin löytyy oikeasti sellaisia tutkimusasetelmia, joilla niihin voidaan vastata, ja niihin löytyy tietoa.

Ihmiset ja insentiivit

Virtanen: Entä käyttäytymisen taloustiede, joka lähenee psykologiaa – kuinka paljon ihmisiin voidaan vaikuttaa erilaisten kannustimien eli insentiivien avulla? Voiko ihmisiä ohjata erilaisten kannustimien avulla toimimaan jollain tavalla rakentavasti yhteiskunnassa?

Pursiainen: Tuohon sisältyy mielestäni kaksi eri kysymystä. Uskon kyllä, että taloudelliset kannustimet vaikuttavat ihmisiin. Olisi ällistyttävää, jos näin ei olisi. Jokainen voi itse miettiä, että kun on autokaupoilla, niin vaikuttaako ne autojen hinnat siihen ostopäätökseen vai ei? Olisin ällistynyt, jos ne eivät vaikuttaisi.

Sen sijaan se, että voidaanko me jotenkin laajamittaisesti kannustaa ihmisiä tekemään hyvää tai jotain tällaista, niin se on mielestäni eri asia. Siihen sisältyy sellainen ajatus, että joku tietää, mihin suuntaan meidän käyttäytymistämme pitää ohjailla – se on mielestäni vähän eri kysymys.

Taloudelliset kannustimet vaikuttavat ihmisiin. Se on mun mielestä selvää, mutta miten ne tarkkaan ottaen vaikuttavat ja millä aikavälillä? Miten se vaikutus voidaan havaita? Nämä ovat kiinnostavia kysymyksiä, mutta se olisi ällistyttävä väite, että ne eivät vaikuttaisi.

Vastuullisuus ja viherpesu

Virtanen: Entä miten poliittiset ohjaustoimet vaikuttavat yritysten käyttäytymiseen? Nykyään kirjoitetaan paljon ESG-tavoitteista, eli että yritysten pitäisi toimia vastuullisesti. Voidaanko yritykset saada joillakin ohjaustoimilla käyttäytymään yleisen edun mukaisesti, vai onko tämä vain sumutusta?

Pursiainen: Minä olen ehkä vanhan koulun ihminen siinä mielessä, että ajattelen yritysten tavoittelevan voittoa, ja että suurin osa yritysten käyttäytymisestä kannattaa ymmärtää siitä lähtökohdasta. Mutta totta kai yrityksiäkin voidaan ohjata käyttäytymään, eli esimerkiksi yritykset voidaan verottamalla pakottaa ottamaan ympäristöasiat huomioon.

Samoin yritykset voidaan sääntelyllä pakottaa ottamaan huomioon muita yhteiskunnallisia tavoitteita huomioon, ja sitten yrityksiä voidaan myös lahjoa vaikkapa erilaisilla innovaatiotukiaisilla tekemään ihmiskuntaa hyödyttäviä keksintöjä, mutta siinäkin olen sen verran vanhan koulun mies, että mielestäni uhkailu, kiristys, pakottaminen ja lahjominen ovat ne keskeiset keinot, eikä yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamista voida jättää yritysten omalle kontolle. Kyllä poliittisten ohjauskeinojen täytyy pakottaa niitä tekemään oikein.

Voitontavoittelu itsessään ohjaa yrityksiä tekemään hyvää – tuottamaan ihmisille hyödyllisiä, yhä parempia tavaroita ja palveluita.

Virtanen: Onko olemassa jotain selviä merkkejä, joista voi tunnistaa, että yritys on syyllistymästä niin sanottuun viherpesuun tai muuhun hurskasteluun?

Pursiainen: En tiedä onko mitään yleisiä merkkejä, mutta aina kun yritys sanoo, että me ihan täysin vapaaehtoisesti ilman mitään minkäänlaista ajatusta voittojen maksimoinnista tai markkinointitavoitetta teemme näin ja näin, niin niin siihen kannattaa aina suhtautua mun mielestä epäilevästi.

Paska Suomi?

Virtanen: Yksi leipälajisi on ollut suomalaisen yhteiskunnan jäykkyyksien ja korporaatiovallan kritisointi. Olet kirjoittanut aiheesta kirjankin, jonka nimi oli Paska Suomi. Aika raflaava otsikko. Mitä sai tällä kirjalla aikaan, ja oletko edelleen yhtä kriittinen Suomea kohtaan?

Pursiainen: No en tiedä, olenko enää nykyisiin yhtä raivokas. Siinä Paska Suomessa oli sellainen ajatus, että meillä on yhteiskuntana joitakin sellaisia suhteellisen matalalla roikkuvia hedelmiä, jotka poimimalla me voisimme pärjätä paremmin.

Tässä viime vuosien varrella olen miettinyt, että onkohan ne hedelmät sittenkään ihan yhtä matalalla kuin ajattelin. Mutta kyllä minä laajasti edelleen olen samaa mieltä kuin Paska Suomessa, vaikka ehkä muotoilisin sitä viestiä vähän. Entä onko se saanut mitään aikaiseksi, niin en ole varma. En jotenkin usko, että välttämättä kauheasti.

Virtanen: Eikö meidän talousjournalismissamme ole kuitenkin esiintynyt viime vuosina aika paljon pyrkimystä purkaa näitä monopoleja ja jäykkyyksiä tästä yhteiskunnasta.  Veikkausta lyödään kuin vierasta sikaa ja Alko on seuraavana tappolistalla?

Pursiainen: No Veikkauksen osalta media on jollain pienellä osuudella ollut mukana siinä Veikkausta koskevassa muutosliikkeessä. Mutta itse olen vielä tällä hetkellä vähän odottavalla kannalla tämän Veikkauksen kanssa. Veikkauskriittisyys on ehkä hyvin yleisesti tässä Twitteriä käyttävän kansanosan keskuudessa. Mutta kuinka vahva vahvasti se on levinnyt niihin ihmisiin, jotka äänestävät, niin se on mielestäni vielä vähän epäselvää. Mutta katsotaan. Alko kieltämättä - uskon, että se on seuraavana ainakin joidenkin ihmisten listalla, ja katsotaan mitä tästä myyntipaikkajupakasta tulee. Minä uskon sitten kun näen, että jotain oikeasti tapahtuu.

Journalismin vaikutusvalta

Virtanen: Mutta journalismilla voi olla siis vaikutusta?

Pursiainen: No kyllähän journalismilla totta kai on vaikutusta. Onhan se välttämätön ehto sille, että jotain tapahtuu, että journalistit ikään kuin ottaa eri näkökulmaa. Ja kyllähän tässä Veikkauksen tapauksessa näkökulma on selvästi kääntynyt.

Jos vielä muutama vuosi sitten puhui Veikkauksen ongelmista, niin sai vastaansa vähän säälivän katseen, ei edes sellaisena että ’olet väärässä’, vaan niin että ’mistä ihmeestä sinä ihminen edes puhut’. Nythän asia on sillä tavalla pöydällä, että vakavasti otettavassa lehdessä vakavasti otettava henkilö voi esittää Veikkaus-kriittistä mielipidettä, ja kyllä journalismi on tässä olennaisessa osassa.

Muutosta ei voi tapahtua ilman että myös journalismi tuo uusia näkökulmia esiin. Mutta se ei vielä riitä. Itsellekin tulee joskus helposti mieleen, varsinkin kun tekee tuollaista pienen yleisön lehteä kuin MustRead, niin hyvin helposti sitä vakuuttuu siitä, että asiat on jollakin tavalla kuin Twitterissä. Kaikki muut ovat samaa mieltä – mutta täytyy muistaa, että siellä on vain meitä journalisteja ja poliitikkoja, ei suinkaan äänestäjä.

Virtanen: Eli pieni mittakaavaharha?

Pursiainen: Kukaan ei ole niin kuin pettynyt henkilö kuin se, joka luulee esimerkiksi saavansa vaaleissa paljon ääniä, koska on suosittu Twitterissä. Sitten hän vaalien jälkeen ihmettelee, että mulla on täällä niin ja niin monta tuhatta seuraajaa, mutta kukaan ei äänestänyt.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

Jussi Pullinen: Yleislehti etsii kokonaiskuvaa - taloustoimittajan osattava lukea myös numeroita

----------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan vieraana kävi myös Helsingin Sanomien Politiikan ja talouden toimituksen esimies Jussi Pullinen. Puhuimme muun muassa talouden ilmiöistä ja rakenteista, alustataloudesta ja sellutehtaista sekä siitä, miten toimittaja tunnistaa valehtelun. Haastattelu tehtiin Almatalossa 25. huhtikuuta 2022. Pullinen on sittemmin siirtynyt lehden toimituspäällikköksi.

----------------------------------------------------------

Ilmiömäistä journalismia

Virtanen: Tervetuloa haastatteluun. Kerro miten taloustoimittaja eroaa politiikan toimittajasta tai yleistoimittajasta – minkälaisia vaatimuksia sinä asetat hänelle?

Pullinen: Politiikan toimittajilla ensisijainen ominaisuus on varmaan henkilölähteiden käyttö – ainakin kyky hankkia henkilölähteiltä tietoa on politiikan toimittamisessa tarpeen. Melko tärkeää se on myös taloustoimittamisessa, mutta siinä on tärkeää myös kyky tulkita substanssia ja talouden lainalaisuuksia, talouden dataa. Se on tosi oleellista ja usein paljastaa uutisiakin ehkä vähän useammin kuin politiikan toimituksessa. Eli tilinpäätösten pitäisi olla tuttuja.

Toki myös taloustoimittamisessa ihmissuhteet tai henkilösuhteet ovat tärkeitä, mutta siinä ehkä korostuu oma analyysikyky: raakadatasta pitäisi saada irti enemmän kuin politiikan toimituksessa. Pitää osata lukea numeroita; siitä on talousjournalismissa enemmän hyötyä.

Sitten pitäisi olla jonkinlainen kansainvälisempi käsitys. Taloustoimittajille tekee hyvää ymmärtää, että me elämme kytkeytyneessä taloudessa, niin että ihan Suomi-keskeinen näkökulma ei riitä. Politiikan toimituksessa ajattelu voi olla hyvin keskittynyt vaikka kotimaan sote- tai ilmastoasioihin tai maanpuolustukseen. Mutta taloudessa ollaan niin kytkeytyneitä maailmalle vähän kaikessa, että siinä on kansainvälisyys tärkeämpää.

Taloustoimittamisessa on oleellista kyky katsoa asioita yrityksen näkökulmasta. Pitää osata asettua erilaisiin kulmiin: yhteiskunnan kulmaan, kuluttajan kulmaan ja myös sen pääoman ja yrityksen toiminnan näkökulmaan ja katsoa sieltä miten erilaisia ratkaisuja perustellaan.

Virtanen:  Minkälainen linja teillä Hesarissa on siihen, miten erikoistuneita yksittäiset toimittajat voivat olla – onko teillä jaettu esimerkiksi toimialaseurantaa eri toimittajille?

Pullinen: On meillä jaettu sitä, mutta meidän toimitus ei valitettavasti ole niin iso, että voisimme tehdä sitä tosi tarkkaan. Se on vähän teennäinen se jako, koska emme me oikeasti pystyisi seuraamaan niitä yrityksiä syvältä. Me onkin jaettu sen takia vähän ilmiölähtöisesti näitä seurantoja, niin että meillä on ’teollisuus ja vienti’ -tyyppinen seuraamissektori, sekä talouden transformaatiota, ilmastonmuutosta sekä digitalisaatiota ja liike-elämän isoja ilmiöitä seuraavat vastuualueet.

Yritämme läpäistä tällaisilla sitä talouden kenttää, ja siihen kuuluu myös tiettyjä isompia yrityksiä. Tietysti yritämme pitää silmällä metsäalaa ja muita vakaampia, saturoitua bisneksiä, mutta yritämme myös löytää balanssia siltä väliltä. Ajattelen itse niin, että jokaisen pörssiyrityksen jokaisen kuulumisen välittäminen ei välttämättä ole yleislehden ydintehtävä, vaan tärkeämpää on kokonaiskuvan maalaaminen siitä, mikä muutos taloudessa on kokonaisuutena menossa, ja mitkä yritykset ilmentävät sitä parhaiten.

Painotusta rakenteisiin

Virtanen: Hesari ei ole panostanut yritysanalyysiin tai yritysjournalistiikkaan kuten Kauppalehti ja muut Alma Talentin lehdet. Teillä ei taida olla edes omaa analyytikkoa. Oletteko te tahallanne päätynyt tähän ratkaisuun?

Pullinen: Meillä ei ole omaa analyytikkoa. Me palkkasimme reilu vuosi sitten vähän enemmän taloustoimittaja, ja siinä tuli mukana tätä osaamista myös meille, mutta ei ihan sillä tavalla kuin kilpailijoilla on. Ja ehkä meillä on ollut tietty painotus makrotalouteen ja talouden rakenteisiin ja keskuspankkeihin, talouden ylärakenteisiin, ja vastaavasti sitten tietenkin pienyrityksiin vähemmän kilpailijoihin verrattuna.

Tähän on osin ajauduttu niukkuuden vallitessa, journalismin vaikeina vuosina, jotka osittain ovat nyt takana. Laskenta ei ole ollut ykköspanostusten kohde, ja siihen oli osin ajauduttu jo ennen minun aikaani. Nyt sitä on pyritty vähän korjaamaan, eli me yritämme katsoa yritystalouteen enemmän, mutta tietysti yksi rekrytointikierros ei vielä kaikkea pelasta. Eli me olemme painottaneet makrotaloutta, joka kuitenkin ohjaa myös yritystaloutta aika paljon.

Virtanen: Onko teillä jonkinlainen työnjako Kauppalehden kanssa siitä, että te ette koske siihen rahoitukseen, vaan teette näitä ilmiöjuttuja?

Pullinen: No ei onneksi virallista. Hesari on yleislehti, eli se mikä erottaa meidät talouslehdistä kuten Kauppalehti, Bloomberg tai Financial Times, niin se on meidän yleisömme. Meillä ei ole erikoisyleisöä, vaan meidän talousjuttuja tehdään sellaisellekin ihmiselle, joka ei työkseen ole tekemisissä talouden arjen kanssa. Meillä juttujen pitää jollain tavalla koskettaa koko Suomea ja sen arkea, joka on vaikka kaupan kassalla tai tavallisessa toimistotyössä työskentelevän ihmisen arki. Rahoituksen kovan ytimen tapahtumat ovat sitten erikoisyleisön asia.

Virtanen: Miten te pidätte huolen siitä, ettei taloustoimittaja muutu sijoitusneuvojaksi, jos ihmiset kyselee sijoituskohteita?

Pullinen: Meillä on tietysti aika yksityiskohtaiset eettiset ohjeet omistusten raportoinnista ja siitä, milloin saa tehdä esimerkiksi juttuja. Meillä on periaate, että toimituksesta ei anneta suoria sijoitusneuvoja. Me vältämme sellaisia juttuja journalistisessa sisällössä kokonaan. Tietysti jos joku puhuu siitä mitä hän omistaa, niin se voi olla tulkittavissa neuvoksi, mutta suoria neuvoja me emme anna. Se on periaate, joka erottaa meitä joistain kilpailijoista. 

Yksityiselämässä sitten jokainen tekee mitä tekee, mutta journalismissa me menemme tällä periaatteella, ja toki säännöt koskevat myös omistuksia yksityiselämässä.

 

Markkinat ja bisnes

Virtanen: Miten te Hesarissa ymmärrätte markkinatalouden, ja mikä on lehden tehtävä markkinatalouden puolustamisessa tai kritisoimisessa? Miten päin valitsette tätä näkökulmaa?

Pullinen: Minun pitää valita molemmat näkökulmat. Hesarin periaatelinjassa me olemme avoimen yhteiskunnan kannattajia, ja tietysti siihen kuuluu myös markkinatalous. Mutta emme me ole myöskään sen huutosakki, vaan meillä pitää olla molemmat näkökulmat olemassa. Me ei olla ’Pro business’ eikä ’Pro market’, mutta ei myöskään ’Anti market’ eikä ’Anti business’, vaan että yritetään pitää niitä kaikkia näkökulmia mukana.

Ovatko nämä näkökulmat sitten aina tasapainossa? Se jää ehkä lukijoiden ja tutkijoiden arvioitavaksi, mutta me yritämme katsoa taloutta sekä pääoman, kuluttajan että työn näkökulmasta. Ja myös ympäristön näkökulmasta nykyään enemmän. Yritämme tuoda nämä kaikki stakeholderit (osalliset) siihen mukaan, mutta emme me valitse sillä tavalla puolta, että me painamme yhtä vastaan toisen puolesta.

Virtanen: Teillä oli kuitenkin tämä ajatus, että ’Pro business’ eli olemassa olevan liiketoiminnan puolustaminen ei välttämättä ole markkinatalouden puolustamista?

Pullinen: Joo, siitä on puhuttu toimituksen sisälläkin. Kun me perustimme HS Vision runsas vuosi sitten, niin siinä yhteydessä puhuttiin tästäkin, että mitkä ovat sisäistettyjä näkökulmia. Huomasimme, että tämä Pro business on yksi semmoinen jota on helppo lähteä ajamaan, siis että suomalaisten suuryritysten etu on hyvä asia. Yritämme välttää katsomasta asioita suurten yritysten näkökulmasta.

Toinen helposti sisäistynyt näkökulma on aina kriittinen; että lähdetään aina siitä, että yritykset toimivat aina väärin. Me yritämme punnita vastakkain näitä näkökulmia ja olla valitsematta puolta etukäteen.

Taloustiede ja -journalismi

Virtanen: Puhutaan vähän taloustieteen ja journalismin vuorovaikutuksesta. Miten hyödyllisenä pidät, että journalismi seuraa esimerkiksi talousennusteita, joka ovat vain yksi taloustieteen osa-alue?

Pullinen: Se on semmoista perusbetonia. Talous, makrotalous ja korot esimerkiksi määrittävät hirveän paljon sitä, mihin pörssimarkkinat kääntyvät, ja miten niillä on suoria ja välillisiä vaikutuksia. Ja taloustiede arvioi niitä.

Jos pörssi seuraa yhden tai kahden vuoden ennusteita, niin taloustiede katsoo usein pidemmälle aikavälille, viiden ja kymmenen vuoden päähänkin joissain ennusteissa. Se on yleisölle tosi tärkeää, koska siihen limittyy yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys yli pörssin ennustamiskyvyn. Sen takia pidän sitä ihan tärkeänä, ja makrotalous on meillä ollut suhteellisen vahva alue.

Olemme yrittäneet seurata keskuspankkeja ja niihin liittyvää tiedettä myös; että mitkä ovat esimerkiksi korkojen vaikutukset talouteen, ja millaisia riippuvuuksia keskuspankkikapitalismista syntyy kenellekin.

Taloustiede on tärkeää myös kristallipallon roolissa, vaikka siinä seurannassa onkin vähän urheilujournalismin piirteitä: katsotaan, että mikä ennustelaitos nyt sitten liikuttaa desimaalia eniten ja mikä vähiten. Me seuraamme sitä ja uutisoimme, mutta emme anna sille määräänsä enempää painoarvoa.

Virtanen: Se on siis tarpeellista samalla tavalla kuin puolueiden kannatusmittaukset, joista kukaan ei tietenkään usko, että ne kuvastavat todellista tilannetta täsmälleen?

Pullinen: Niin. Mittaukset ja ennusteet tuottavat informaatiopisteitä, jotka saattavat tavallaan kuvata jotain. Sen takia me yritämme raportoida ne, vaikkei jokaista yksittäistä pistettä otetakaan totuutena.

Virtanen: Jos joka vuosi ennustaa lamaa ja se kerran kymmenessä vuodessa tulee, niin sitten voi sanoa, että minähän tiesin?

Pullinen: Kyllä. Yleensä näistä ennustajista muistetaan ne, jotka ovat osanneet parhaiten palauttaa mieliin, että mitä tuli sanottua.

Virtanen: Mitä muuta kiinnostavaa taloustieteessä tapahtuu?

Pullinen: No meitä kiinnostavat erityisesti talouden rakenteet, ja se miten ne muuttuvat ja millaisia vaihtoehtoja esimerkiksi yrityksille, poliitikoille tai omistajille piirtyy eteen – Mitä siellä päivittäisen tehtaiden jauhamisen ja myyntimiesten pyörimisen taustalla tapahtuu ja millaista maailmaa se talous rakentaa. Taloustieteestä löytyy usein näkökulmia, jotka saattavat näyttää maailman vähän eri näköisenä ja avata vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Ehkä se kiinnostavin taloustiede menee meidän näkökulmasta monesti sinne yhteiskunnalliseen suuntaan eikä esimerkiksi rahoitusteoriaan ja sen tyyppiseen.

Miljardien Woltti

Virtanen: Puhutaan megatrendeistä ja uudesta taloudesta. Esimerkiksi teknologiajättien ajamasta alustataloudesta on kirjoitettu aktiivisesti jo kymmenisen vuotta, eikä loppua näy. Onko tässä edessä joku umpikuja, vai mihin tämä päättyy?

Pullinen: Alustatalous on osa transformaatiota, jotka on ajanut hirveän paljon muutosta. Käyrien mukaan on varmaan on menty sen kyllästymis- eli saturaatiopisteen ohikin. Jollain tavalla tuntuu, että kaikki on alustaa, kuten että Alepa on jonkinlainen alusta ruokakaupoille tai jotain tällaista. Mutta kyllä sieltä tuleva muutoksen voima on yllättävän iso. Kun me odotellaan vielä vähän aikaa, niin ne alustat tulevat joka paikkaan, mutta se kyllä se näkyy, että journalismille uuden tiedon tuottaminen siltä alueelta on koko ajan vaikeampaa.

Se mekanismi tunnetaan suhteellisen hyvin, ja nyt sitä sovelletaan erilaisille talouden alueille entistä tehokkaammin. Minusta tuntuu siltä, että siihen liittyvä filosofinen keskustelu on jo jotenkin käyty, ja ehkä journalistisesti alkaa olla jo muitakin yhteiskunnallisesti kiinnostavia kohteita.

Virtanen: Miten onnistuitte mielestäsi selittämään lukijoille sen, että suomalainen ruokalähettifirma Wolt myytiin Amerikkaan seitsemällä miljardilla dollarilla?

Pullinen: Kyllä me ainakin kovasti yritettiin; en muista montako juttua Wolt-kaupasta kirjoitettiin, mutta kyllä varmaan aika monesta kymmenestä puhutaan. Ja sitä arvoa yritimme selittää.

Virtanen: Menikö lukijoille perille?

Pullinen: Toivon, että joskus tehdään gradu tai väitöskirja, joka vastaa tähän kysymykseen lopulta, koska se on itse asiassa hyvä tutkimuskysymys, siis näiden kansainvälisen talouden suuryritysten toiminta laajemminkin. Meillä on yksi toimittaja erityisesti HS Vision puolella, jonka työaikaa on omistettu näiden ilmiöiden seuraamiseen kansainvälisestä uutiskulmasta - ja kyllä hän monta analyysia tästä kirjoittikin. Yksi ydinkysymyksistä oli juuri se, että mistä Woltin kauppasumma muodostui ja miten sitä voisi suhteuttaa muihin suomalaisiin kauppoihin?

Isojen lukujen avaaminen on yksi talousjournalismin perusasioita. Isot numerot pitää suhteuttaa johonkin, esimerkiksi valtion budjettiin tai vaikka sellutehdasinvestointeihin. Kyllä me tätä kovasti yritimme tutkia ja selvittää, ehkä onnistuimmekin.

Sellutehdas-skenessä tapahtuu

Virtanen: Mainitsit sellutehtaat, jotka eivät ole ehkä kaikkein seksikkäin journalismin seuranta-alue. Mistä se johtuu, että me journalistit olemme usein kiinnostuneempia uusista pienistä kasvuyrityksistä kuin vakiintuneista yrityksistä? Onko se oikein, että tämä painotus menee välillä vähän överiksi?

Pullinen: En ole tuosta täysin eri mieltä, mutta sen verran opponoin, että me itse asiassa kirjoitamme aika paljon myös sellutehtaista. Meillä on yksi toimittaja, Anni Lassila, joka esitti Kansallisteatterin Musta Laatikko -esityksessäkin oman tarinansa nimenomaan sellutehtaan rakentamisesta. Tätä on aika paljon seurattu metsäteollisuuden transformaation vuoksi; siis että mihin sellun rooli Suomen teollisuudessa asettuu.

Mutta se väite, että onko meillä liikaa painotusta kasvuyrityksiin? Uutisten luonne on, että niissä ollaan kiinnostuneita uusista asioista, joten muutos on usein se uutisten lähde. Ja sitä muutosta on itse asiassa myös sellutehdas-skenessä. Mutta kun uutisten luonne on uuden luomisessa, ja suuri osa siitä tapahtuu startup-kentässä, niin siellä se uutisten eturintamakin tällä hetkellä monin paikoin kulkee.

Virtanen: Miten toimittaja välttää sen, ettei hän innostu liikaa jonkun startup-yrityksen narratiivista ja ala vahingossa osallistumaan yrityksen puffaamiseen tai muuhun vaikuttamiseen? Onko tähän jotain patenttiratkaisua olemassa?

Pullinen: Siteeraan tähän meidän toimituspäällikkömme Esa Mäkisen kolmen ämmän sääntöä: ’mittakaava, motivaatio ja merkitys’, ja ne kaikki pitäisi jutusta löytää. Mittakaavalla tarkoitamme sitä, kuinka isoa toiminta todellisuudessa on. Se pitäisi aina suhteuttaa muuhun toimialaan. Merkitystä pitäisi hakea joko siitä, onko tällä jo nyt jotain oikeaa merkitystä, tai siitä mitä tästä voi tulla. Ja sitten motivaatio: miksi tätä kerrotaan lukijoille? Näiden kolmen tekijän miettiminen jo juttua tehdessä tuo lisäarvoa.

Kilpailijoiden tai muiden vakiintuneiden toimijoiden kuuleminen samassa yhteydessä on aika oleellista myös, että jos kohteena on vaikka metsäalan startup, niin sitä pitäisi verrata Stora Enson,  UPM:n tai Metsä Groupin toimintaan tai innovaatioihin. Suhteuttaminen ja mittakaavasta puhuminen usein auttaa paljon.

Ylisanoja ja visioita eli yritysten omia lupauksia pitäisi aina kontrata, eli kysyä että ovatko ne realistisia suhteessa vaikka aiemmin kasvaneisiin yrityksiin.

Uroksen pannukakku

Virtanen: Otan toisen esimerkin: teknologiayritys Uros, joka tuli isolla ryminällä julkisuuteen muutama vuosi sitten ja ajautui konkurssiin helmikuussa 2022. Sillä oli valtavat suunnitelmat ja se lysähti kasaan kuin pannukakku. Miten Hesari onnistui kertomaan tämän tarinan ja varoittamaan, että se ei välttämättä ihan pidä vettä?

Pullinen: Tässä voi sanoa, että ei kauhean hyvin. Tosin puolustukseksi on sanottava, että sehän ei ollut pörssissä, eli siihen sijoittaminen ei ollut helppoa. Siihen olisi kohdistunut varmasti aika erilaista huomiota, jos se olisi ollut julkisesti noteerattu yhtiö. Mutta tietysti se oli näkyvä firma etenkin paikallisesti ja sponsorointidiilien kautta.

Mutta Uroksen tarinassa ei kyllä onnistuttu parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mutta eihän me silloin kasvuvaiheessa myöskään ihan kauheasti esitelty tätä firmaa buustaamalla, vaan se sai aika rauhassa toimia ja kasvaa. Se voi olla hyvä tai huono asia, että tunnistetaan joku kasvutarina. Tässä on molemmat puolet, mutta että se tarina päättyi noin pahaan laskuun, niin tavallaan osoittaa ettei me ihan onnistuttu.

Virtanen: Käykö usein niin, että Hesarin toimittajalle valehdellaan? Mistä tunnistaa, että nyt ei olla ihan vakaalla maalla?

Pullinen: No jos puhutaan suoraan yrityksistä ja suomalaisista instituutioista, niin suoranaista valehtelua tulee aika harvoin, se täytyy sanoa. Aika harvoin on kyse siitä, että jätetään sanomatta jotain, tai yritetään kertoa asioita tietyillä sanoilla tai tietyllä tavalla.

Yleensä jos puhe on kauhean monimutkaista tai sitä omaa näkökulmaa korostetaan liikaa, niin silloin kannattaa olla varuillaan. Jos ei saada nähtäväksi niitä numeroita tai papereita, jotka todistaisivat kerrotun asiana, silloin on kannattaa olla varuillaan. Pörssiyhtiöt pystyvät kyllä yleensä näyttämään numeronsa, mutta yksityisillä, listaamattomilla firmoilla ei aina ole näyttöä puheiden takana. Dokumenttien puute on yleensä aika vahva indikaatio, että nyt jotain ei ehkä sanota kaikkea.

Kiitoksia kilpailijoille?

Virtanen: Oletko nähnyt viime aikoina erityisen hyvää talous journalismia jossain muualla kuin Helsingin Sanomissa?

Pullinen: Täytyy sanoa, että yhteiskunnallisesta näkökulmasta Yle on tehnyt varsin hyvää työtä. Esimerkiksi voisin mainita Panaman paperit ja muut kansainvälisten tutkivan journalismin verkostojen kanssa tehdyt jutut, joissa on käyty läpi vuodettuja verodokumentteja. Ja veronkierron kartoittamisessa Yle on tehnyt tosi hyvää pitkän linjan työtä.

Myös Iltalehdessä on viime aikoina ollut paljon hyviä kuluttajan taloudesta tai työoloista kuten ravintoloiden arjesta kertovia selvityksiä, joissa on mukana työntekijöiden näkökulma sen yrityksen näkökulman lisäksi.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.