---------------------------------------------------------------------
Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?
Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.
Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.
Haastattelusarjan tässä osassa vieraana oli Tampreen yliopiston teollisuustalouden professori Marko Seppänen. Puhuimme muun muassa alustataloudesta, teknologiajättien vallasta, maailmankaupasta, kasvusta ja siitä, mihin julkisuus kiinnittää huomionsa. Haastattelu tehtiin Almatalossa Helsingissä 25. huhtikuuta 2022.
-----------------------------------------------------------------------
Alustatalous ja teknojätit
Matti Virtanen: Käsitellään ensin tämmöinen ilmiö kuin alustatalous, joka usein esiintyy talousuutisissa. Mistä siinä on mielestäsi kysymys?
Marko Seppänen: Tämä on näitä uusia ilmiöitä, jotka muokkaavat sitä, miten yritykset toimivat. Perinteisesti teollisuudessa on totuttu sanomaan, että yritykset ovat ketjussa tai muodostavat verkostoja. Alustataloudessa syntyy digitaalinen ohjelmistoalusta, joka mahdollistaa, että siellä on toimijoita, tuottajia luomassa sitä arvoa yhteistyössä. Tämä ilmiö on kehittynyt noin kymmenen vuoden aikana, eikä se ole valmis. Se kehittyy edelleen, ja olettaisin että näemme tätä samaa kehitystä vielä seuraavatkin kymmenen vuotta, ellei pidempään.
Virtanen: Voiko tässä yhteydessä puhua vallankumouksesta, vai onko tämä orgaanista kehitystä?
Seppänen: William Gibson sanoi, että ’tulevaisuus on jo täällä, se on vain epätasaisesti jakautunut’. Varmaan tässä on vähän sitä samaa. Vallankumoukset syntyvät asteittain, ja vanhat mallit pitää pintansa sitkeästi ja sinnikkäästi. Alustatalous on tullut vanhan talouden rinnalle ja näemme ehkä vasta myöhemmin, tuleeko se korvaamaan muuta yritystoimintaa.
Virtanen: Alustatalouteen liitetään usein kansainväliset teknologiajätit, jotka ovat hallinneet tätä bisnesideaa. Miten näihin pitäisi suhtautua - mitä ne tekevät esimerkiksi kilpailulle?
Seppänen: Kriittisesti varmaan olisi hyvä suhtautua, jos yhdellä sanalla pitää kuvata. Ihmiset yleensä yrittävät nähdä asiat lineaarisesti, niin että asiat tapahtuvat pala kerrallaan. Jos meiltä kysytään nopeasti, että jos kasvua on joka vuosi 20 prosenttia, niin paljonko se on kymmenen vuoden kuluttua, niin moni vastaa, että kaksinkertaistunut. Oikea vastaus on kuitenkin yli kuusinkertaistunut, koska se on eksponentiaalinen muutos, ja tämä on ehkä näissä isoissa yhtiöissä myös ongelma. Me yritämme mielessämme kuvitella, että nämä kasvavat lineaarisesti, vaikka ne kasvavat eksponentiaalisesti, verkostoaan laajentaen. Mainitsemasi yritykset, jos niiden liikevaihtoa katsoo vaikka viimeiset 20 vuotta, niin suurin osahan kynti alussa nollan tuntumassa ja teki tappiotakin. Monet ovat vasta kymmenen viime vuoden aikana nousseet kohti sitä oikeaa yläkulmaa.
Sanoisin, että meidän pitäisi suhtautua kriittisesti, tarkastella laajasti sitä ilmiötä - miten ne muokkaavat yhteiskuntaa. Eikä pelkästään talouden näkökulmasta, vaan siksi että niillä on paljon vuorovaikutussuhteita politiikan tekijöihin. Meidät kansalaiset on koulutettu näiden digihärpäkkeiden kautta vastaamaan kyllä kaikkiin ruudulle nouseviin kysymyksiin, ja me saman tien myymme käyttöoikeudet ilmaiseksi eteenpäin.
Markkinoilla yläpilveä
Virtanen: Miten media on mielestäsi ymmärtänyt näihin suurin teknologiayrityksiin liittyviä ongelmia?
Seppänen: Kyllä kriittisyyttäkin onneksi näkee, mutta samaan aikaan tietysti nostetaan näitä hyviä ilmiöitä. Meillähän oli Suomessa aivan poskettoman isot juhlat siitä, että saatiin myytyä ruokalähettifirma (Wolt) isolla rahalla ulkomaille. En nyt tiedä sitten onko se edelleenkään varmaksi osoittautunut, että onko tämä hyvä, kannattava ja kestävä asia yhteiskunnalle.
Medialle sopii ehkä tämäntyyppinen ratkaisu, että kun siellä on kuitenkin aika paljon ongelmia ja epäkohtia, joita tutkimus nostaa esiin, niin media käsittelee sitten myös niitä toimintamalliin liittyviä ongelmia tai epäkohtia sitten.
Virtanen: Mainitsit siis Woltin. Voitko vähän avata sitä, että miten on mahdollista, että Suomessa perustettu ruokalähettifirma on äkkiä seitsemän miljardin dollarin arvoinen myyntikohde? Mistä se muodostuu se seitsemän miljardia?
Seppänen: No markkinoilla on semmoista yläpilveä, löysää rahaa, mutta tämä pääomasijoituspuoli on toinen asia. Meillä on maailmassa valtavasti rahaa, joka etsii kotia. Siellä toimii perinteinen talousteoria, joka perustuu siihen, että meillä on tuotto-odotus jostain tulevasta. Enhän minä sitä seitsemän miljardin odotusta osaa laskea, vaikka pantaisiin kaikennäköisiä Seppäsen vakioita joukkoon. Mutta näissä kaupoissa ostetaan usein markkinoille pääsyä. Tässä tapauksessa amerikkalainen toimija halusi Euroopan markkinoille ja siksi se pystyi myös ostamaan.
Yksi alustatalouteen liittyvä käsite on yksikköekonomia, eli ajatellaan, että se perusliiketoiminta on kannattavaa. Sitten siinä on tietysti valtavia markkinointikuluja ja liiketoiminnan käynnistyskuluja, mutta ne yleensä otetaan pois laskelmasta, niin saadaan se yksikköekonomia näyttämään siltä, että liiketoiminta on kannattavaa. Sitten se laajenee, koska se pystyy toteuttamaan sitä sen tehokkaan ohjelmistoalustansa avulla. Sitten tämä huoltoyhtiö, jonka se on rakentanut, pystyy toteuttamaan omaa liiketoimintaansa hyvin, sillä se on ostanut myös teknologiaa markkinoiden lisäksi. Mutta sitten se seitsemän miljardia - nythän sen ostajan (Doordash) pörssiarvo on sulanut puoleen, kun teknologiayhtiöiden arvostus on laskenut tässä viime aikoina.
Markkinatalouden umpikuja
Virtanen: Millä tavalla nykyinen suuryhtiöiden dominanssi poikkeaa sadan vuoden takaisesta tilanteesta, jossa USA:n liittovaltio hajotti monopoliasemaan nousseita yhtiöitä kuten Standard Oilin? Olemmeko uuden murroksen kynnyksellä, niin että jossain vaiheessa nämä isot firmat on pakko rikkoa?
Seppänen: Tämän kun tietäisi varmasti, niin kannattaisi toimia sen mukaisesti. Mutta otetaan toinen asia, jota emme aina ymmärrä, sen eksponentiaalisen kasvun lisäksi. Me odotamme usein, että asiat tapahtuvat asteittain, mutta kun isoja muutoksia tulee, niin se tapahtuu disruptiivisesti. Ehkä tässä mielessä lainsäädäntö voi sitten poistaa sen liiketoiminnan edellytykset.
Euroopassahan käydään keskustelua siitä, että millä ehdoilla ne suuryhtiöt voivat toimia. Facebook eli nykyinen Meta on ilmoittanut, että he vetäytyvät Euroopasta, jos he eivät saa toimia omilla ehdoillaan. Sehän olisi aika radikaali toimenpide.
Virtanen: Onko tässä vähän semmoinen tilanne, että markkinataloudella on taipumus ajaa itsensä umpikujaan, ellei sitä reguloida riittävästi? Kestääkö markkinatalous teknojättien painon, vai onko tehtävä joku pelastusoperaatio?
Seppänen: Tämä on myös hyvä kysymys, että ajaako markkinatalous itsensä umpikujaan. Ehkä me emme halua antaa sen löytää itse reittiä ulos siitä umpikujasta, vaan yhteiskunta puuttuu peliin ennen sitä. Kehitys voi olla sen suuntaista, että yhteiskunnat puuttuvat asiaan lainsäädännöllä ja nythän on tehty esimerkiksi toiminnan pelisääntöjen muokkaavaa lainsäädäntöä tässä viime aikoina. Se on tietysti tässä ajassa hankala aina nähdä mikä se vaikutus tulee olemaan, koska jokainen toimija reagoi omalla tavallaan.
Teknologian etumatka
Virtanen: Vertaa vähän sitä, miten nopeasti teknologia kehittyy ja miten hyvin regulaatio tai politiikka pysyy perässä. Useinhan ollaan pessimistisiä, koska tuntuu siltä ettei politiikka pysy millään kehityksen mukana?
Seppänen: No Eurooppa on tämmöinen lainsäädäntöuskovainen ja lainsäädäntövetoinen yhteiskunta. Me ajattelemme, että me muokkaamme lainsäädännöllä sitä liiketoimintaympäristöä. Amerikka on taas toisinpäin - siellä yritykset muokkaavat lainsäädäntöympäristöä. Ajattelen ehkä niin päin, että jos me mietitään sitä, että me puhuttiin 1990-luvun alussa siitä, että 'sähköposti jokaiseen taskuun' - se oli visiona olemassa. Meillä oli periaatteessa jo teknologia, mutta 20 vuotta meni siihen, että päästiin siihen, että yhteiskuntamme oli valmis siihen, että meillä oli se infrastruktuuri. Meillä oli tietoliikenne kunnossa, meillä on nyt kännykkä ja sähköposti taskussa.
Samalla tavalla teknologian kehitys on aina mahdollista, mutta se edellyttää, että meidän pitää olla myös sosiaalisena toimintaympäristönä valmis ottamaan innovaatioita käyttöön. Meidän pitää pystyä toimimaan tavalla, jonka teknologia meille mahdollistaa.
Tämä yksilöiden sosiaalinen muutos käyttäytymisessä kestää yleensä vuosia, jopa sen kymmenen vuotta, ennen kuin kaikki oppivat toimimaan uudella tavalla. Se tarkoittaa, että lainsäädäntökin noudattaa itse asiassa sosiaalisen muutoksen, ei teknologian rytmiä.
Virtanen: Megatrendeistä vielä. Globalisaatio, digitalisaatio, robotisaatio, demografinen murros, muuttoliikkeet, ympäristömuutokset. Millä tavalla talousjournalismi on näitä isoja megatrendejä pystynyt käsittelemään?
Seppänen: Sanotaan, että ympäristökriisin näkökulmasta taloudessa on tullut hyvällä tavalla näkyviin se asennemuutos, joka on tapahtunut tässä viiden viime vuoden aikana. Jos me puhuttiin vielä viisi vuotta sitten jostain kiertotaloudesta tai ilmastokriisistä, niin silloin sitä pidettiin enemmänkin erikoisalueena; joku kolumni aiheesta tai sitten erikoislähetys, kun tuli joku raportti julki – ja sitten se haihtui. Mutta nyt ehkä tällaiset isot asiat ovat pysyvämmin pinnalla. Tämä haastaa journalistin perusohjeita siitä, että onko tässä riittävästi uutta, ja löytyykö tähän journalistinen kulma; voivatko asiantuntijat ottaa siihen kantaa?
Mutta kyllähän maailmassa tapahtuu niin paljon erinäköisiä asioita, että onhan tämä todella mielenkiintoista aikaa. Koko ajan saadaan ennennäkemättömiä uutisia kuten se, että joku Evergreen-varustamon Ever Given -rahtialus menee poikittain Suezin kanavassa, ja saman tien toimitusketjut ovat tukossa moneksi kuukaudeksi. Voi kestää jopa vuosia palautua tällaisista häiriöistä.
Häiriöt ja kestävyys
Virtanen: Jos maailman talousjärjestelmästä puuttuu jotain, niin olisiko se juuri paljon puhuttu resilienssi, häiriönsietokyky?
Seppänen: Taloustieteen puolella on pohdittu sitä, että esimerkiksi pankkijärjestelmiin on rakennettu keskinäistä riippuvuutta hirveän paljon. Mutta samalla se on aiheuttanut sen, että järjestelmä ei olekaan enää resilientti, koska jos jonnekin tulee kriisi, niin se on saman tien kaikkialla muuallakin. Nyt ehkä se kysymys on, että johtavatko maailmanpolitiikan murrokset siihen, että me rakennamme enemmän toisistaan riippumattomia järjestelmiä, jolla voidaan parantaa sitä resilienssiä. Olemme aika pitkään olleet menossa yhtenäiskulttuurin suuntaan ja keskinäiseen riippuvuuteen. On uskottu, että se on hyvän yhteiskunnan, demokraattisen kehityksen merkki.
Virtanen: Asioilla on siis puolensa ja puolensa. Yleensä rationalisointi ja yksinkertaistaminen parantavat kestävyyttä, mutta aina pitää löytää synergiaa ja konsolidoida toimintoja, ja sen tien päässä kaikki on lopulta samanlaista ja haavoittuvaista?
Seppänen: Mehän siirsimme jo tuotantoketjuista varastoinnin pyörien päälle ja raiteille. Varastot ovat liikkeessä koko ajan, ja nyt kun me nähtiin se, että jos tapahtuukin joku tekninen tai poliittinen muutos, niin se pysäyttää sen liikkeen. Meillä ei olekaan enää varastoja. Tehtaat pysähtyvät, ja se alkaa näkyä aika nopeasti hyllyillä, koska ei ole valmiita varastoja. Tässä taloudellisen ajattelun logiikka on ehkä vähän muuttumassa.
Virtanen: Elämme nyt huhtikuuta 2022, ja yksi Ukrainan sodan varjoon jäänyt uutinen on, että Shanghain satama on kiinni koronarajoitusten vuoksi ja tuotantoketjut katkeilevat Kiinassa. Miten huolestuttava ilmiö tämä on? Onko se saanut tarpeeksi huomiota julkisuudessa?
Seppänen: Itsekin tämän uutisen bongasin, ja taisi olla kolminkertainen se jonossa olevien laivojen määrä verrattuna pahimpaan korona-aikaankin. Sehän voi olla aika dramaattinen muutos, ja tässä nähdään, että kun meillä on hyvin tehokkaaksi hiotut järjestelmät ja jos me menetämme palan sieltä välistä, niin sen kiinni kurominen voi kestää kauan.
Ehkä me saamme esimakua Kiinasta ja voi olla, että saamme Shanghain kautta lisää evidenssiä siitä, kuinka nopeasti ja dramaattisesti häiriöitä tapahtuu - ja sen pitäisi näkyä varmaan myös päätöksenteossa.
Laumasieluista journalismia
Virtanen: Mikä on yrityksen toiminnassa tärkeää – onko se kasvu, kannattavuus vai joku muu, kuten työllistäminen? Miten journalismissa painotetaan näitä erilaisia näkökulmia, ja saavatko yritykset tässä mielessä reilun ja tasapuolisen kohtelun?
Seppänen: Median huomio menee usein sinne kasvuyritysten suuntaan. Se on tietysti hirveän mielenkiintoista ja seksikästä, ehkä hyvääkin. Ehkä pitäisi muistaa, että meidän yritysten väestöpyramidi on kuitenkin sen mallinen, että Suomessakin on yli 200 000 pientä ja keskikokoista yritystä, ja se on pitkälti se perusta. Ja perheyrityksille keskeinen tekijä on jatkuvuuden varmistaminen. Se on numero ykkönen lähestulkoon aina perheyrityksen päätöksenteossa. Ja sitten meillä on Suomessa ja muualla Euroopassa erittäin vähän, ehkä pari prosenttia yrityksistä kasvuhakuisia, niitä jotka tähtäävät voimakkaasti kasvuun.
Kasvuyritykset ovat tietysti hirveän mielenkiintoisia, koska siellä sitä muutosta tapahtuu, tehdään uusia juttuja, mutta myös riskit ovat niin isoja, eivätkä monet niistä ole olemassa enää viiden tai kymmenen vuoden jälkeen. Osa kaatuu, osa sulautuu, osa ostetaan pois. Siellä on paljon dynamiikkaa, ja se selittää, miksi ne ovat niin kiinnostavia. Mutta samaan aikaan pitäisi myös muistaa, että yhteiskunnan tai talouden perusta tulee isoista yrityksistä, jotka tekevät omaa perusduuniaan.
Virtanen: Onko olemassa indikaattoreita, joiden perusteella voi sanoa, että jonkun kasvuyrityksen tarina on liioiteltu tai hypetetty? Eli mistä semmoisen hypen tunnistaa?
Seppänen: Meillähän on tamperelaisesta vinkkelistä kiinnostava tämä Uros-yhtiön keissi, jossa oli hyvin paljon sitä, että toiminta näytti aika hienolta ja mahtavalta ja suuntasi maailmanvalloitukseen. Siihen halpaan meni ihan järjestään kaikki. Tässä vaikuttaa myös laumamentaliteetti: kun sellaisia juttuja rupeaa olemaan näköpiirissä, niin sitä uskoo että kaikki muut ovat oikeassa, ja minä myös haluan mukaan.
Ehkä sitä laumasieluisuutta kannattaa varoa, eli siitä huolimatta että joku muu on jo tarkistanut asiat, niin tsekkaan vielä itsekin ja yritän kysyä jostain riippumattomasta lähteestä, että onko tässä nyt jotain kuplaa mahdollisesti?
Virtanen: Eli älä peesaa muita medioita?
Seppänen: Ehkä se voisi olla yksi näkökulma.
Onko pakko kasvaa?
Virtanen: Kumpi oikeastaan on yritykselle tärkeämpää, absoluuttinen kasvu vai markkinaosuuden säilyttäminen?
Seppänen: Tämä on tapauskohtaista, se riippuu yrityksen prioriteeteista. Mikä sen tavoite on? Sanotaan, että jos et kasva markkinaosuutesi verran, niin silloinhan todennäköisesti suhteellisesti kuihdut siellä markkinoilla. Toisaalta, jos ajatellaan kasvuyritystä, niin sen tehtävähän ei ole kasvaa markkinoiden mukana vaan luoda sitä markkinaa. Silloin se kasvu ei riipu vain markkinan koosta.
Usein käytetään kakkuvertauksia, että onko sinulla pala kakusta, ja mitä jos sen kakun koko vaihtelee? Kaikki riippuu siitä, mistä yrityksestä puhutaan ja mikä sen yrityksen tavoitteena on.
Virtanen: Ovatko yritykset tuomittuja tukehtumaan liialliseen kasvuun jossain vaiheessa - esimerkiksi kun ne ikääntyvät, tukehtuvat byrokratiaan tai siihen, että markkinat on kyllästetty eikä kasvun varaa ole?
Seppänen: Tästä on tietysti herkullisia esimerkkejä Suomessa, vaikka Reaktor-niminen firma, jolla oli hyvinkin omalaatuinen tapa toimia silloin kun se oli joku 30 henkeä työllistävä yritys. Kaikki työntekijät olivat samalla viivalla, olivat välttämättömiä. Sitten mukaan on tullut muutama muukin, ja muistelen kuulleeni, että sadan työntekijän kohdalla he arvelivat, että heistä on tullut vakavasti otettava iso yritys, eikä näin voi enää toimia, vaan on ryhdyttävä toimimaan kuin isot yritykset konsanaan. Hetken aikaa he tekivät sitä, mutta alkoivat miettiä, että minkä takia he olisivat nyt lopettaneet uskomasta ja luottamasta omiin ihmisiinsä? Ja he palasivat takaisin siihen vanhaan. Nyt Reaktorilla on kuitenkin jo monta sataa ihmistä töissä, ja edelleenkin niillä on se oma yrityskulttuurinsa.
Ajattelen niin, että yritys voi kasvaa aika isoksikin, jos se pystyy säilyttämään sen logiikan, millä se toimii. Ja sitten tullaan henkilöihin, ihmisiin, rekrytointipolitiikkaan. Jos yrityksellä taas on semmoinen toimintamalli, mitä tietysti suurin osa edustaa, että kasvatetaan esimerkiksi yritysostoilla, niin silloin siellä on iso ongelma yleensä se yrityskulttuurin sulauttaminen. Meillä on esimerkkinä Nokian ja Alcatelin fuusio, jossa oli valtavia ongelmia luoda se yhteinen kulttuuri.
Virtanen: Eikö isoista fuusiosta tiedetä ennestään, että ne on tuomittu epäonnistumaan?
Seppänen: Ehkä kuitenkin poikkeukset vahvistavat säännön, että olisiko tämä sitten onnistunut.
Muodikasta johtamista
Seppänen: Kai se on yleisinhimillistä, että me haluttaisiin ajatella, että meille tulee joku, joka kertoo miten meidän pitäisi toimia. Ehkä monissa ihmisissä on sisäänrakennettuna halu seurata suurta johtajaa. Siinä on varmaan kulttuuripohjaisia eroja. Minkälaisia ominaisuuksia sitten kaivataan hyvältä johtajalta? Anglosaksinen, amerikkalainen kulttuuri edellyttää vähän erilaisia ominaisuuksia kuin meikäläinen, mutta molemmissa tietyllä tavalla tykätään siitä, että olisi joku johtaja, joka osaisi kertoa mitä tehdään.
Oman tutkimustyöni näkökulmasta tuntuu kuitenkin siltä, että hyvän johtajuuden piirteet ovat yleisinhimillisiä. Pitää olla ainakin ihmistuntemusta aika paljon. Ja sitten on tiedettävä ja päätettävä, että kuinka paljon ihmisiä kontrolloidaan? Minkälainen organisaatiorakenne luodaan, jotta sitä voidaan sitten muokata ja saada aina joskus vauhtia siihen organisaatioon. On sanottu niinkin, että jos yrityksessä on 3 000 henkeä, niin ei se tarvitse enää asiakkaita, vaan sille riittää sisäistä puuhastelua niin paljon, että se pärjää mainiosti ilman ulkoisia asiakkaita.
Virtanen: Olisiko kohtuullinen yhteenveto tästä, että johtajan ominaisuudet ovat osittain synnynnäisiä, mutta sitä voi myös opiskella.
Seppänen: Näin varmasti voi sanoa.
Virtanen: Kiitos haastattelusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti