Arno Ahosniemi: Emme anna sijoitusneuvontaa - talouslehden lukija vastaa itse sijoituspäätöksistään

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjassa on tällä kertaa vieraana on Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi. Puhuimme muun muassa taloustoimittajan identiteetistä, tietotulvan hallinnasta, kriisiyhtiöistä sekä talousjournalismin ongelmista. Haastattelu tehtiin Almatalossa Helsingissä 25. huhtikuuta 2022. Ahosniemi lopetti toimittajan työt ainakin toistaiseksi keväällä 2023 ja siirtyi Finanssiala ry:n toimitusjohtajaksi.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

"Pandemia kavensi näkökenttää"

Matti Virtanen: Kerro ensin, minkälainen työyhteisö on taloustoimitus?

Arno Ahosniemi: Samanlainen kuin mikä tahansa journalistinen työyhteisö, hyvin kollegiaalinen. Siellä etsitään ja jalostetaan tietoa, muokataan sitä yleisölle sopivaan muotoon, yleisöä kiinnostavista aiheista. Itse olen työskennellyt taloustoimituksissa yli 20 vuoden ajan, ja se kollegiaalisuus on minusta ollut keskeistä. Se on samantyyppistä muissakin toimituksissa, joissa olen ollut mukana: nuorempi kollega mentoroi vanhaa ja vanhempi jeesaa nuorta. Siellä jaetaan kontakteja ja kerrotaan ideoita, jalostetaan tietoa yhdessä, ja se on kyllä sen työn parhaita puolia. Siinä ei olla joukkopsykoosiin, vaan joukkoälyn äärellä.

Virtanen: Miten pandemia-ajan pakkoetätyö on vaikuttanut työyhteisön henkeen?

Ahosniemi: Kyllä se on vaikuttanut. Meillä on tietysti se hyvä puoli koko ajan, että olemme pystyneet pitämään toimituksen avoinna koko pandemian ajan. Täällä on voitu työskennellä myös paikan päällä, ja meillä on nyt hybridimalli, josta me odotamme saavamme molempia hyviä puolia; ollaan sekä läsnä että aina tavoitettavissa.

Seurasin mediaa tarkkaan koko pandemian ajan, ja kyllä se näkökenttä kaventui. Jos ajattelee vaikka päivälehtiä tai talousmediaakin, niin aika paljon kirjoitettiin koulun etätyöstä ja etäopiskelusta ja siitä, minkälaista etätyö on. Toimittajien näkökulma kaventui pienemmäksi, mutta se johtui tietysti siitäkin, ettei mitään sidosryhmiä päässyt tapaamaan siihen pahimpaan aikaan. Ei se hyvää tehnyt toimituksen hengelle, sanotaan näin.

Virtanen: Jokainen keskittyi omaan siiloonsa entistä tiukemmin?

Ahosniemi: Meillä otettiin semmoinen sanonta käyttöön, että meistä kaikista tuli kirjeenvaihtajia siinä yhdessä rysäyksessä. Kaikki olivat omassa kodissaan kirjeenvaihtajana tekemässä juttuja omaan mediaansa.

Virtanen: Kirjeenvaihtajan työhön liittyy tunnettu sairaus nimeltä korrespondiitti. Miten sitä voidaan ehkäistä?

Ahosniemi: Olen työskennellyt Brysselissä vajaat kolme vuotta kirjeenvaihtajana noin viisitoista vuotta sitten, joten korrespondiitti on ihan tuttu tauti. Brysselissä se ilmeni niin, että siellä tärkeältä tuntuvat asiat, jotka olleet kotimaassa lainkaan tärkeitä, alkoivat saada kirjeenvaihtajien päässä valtavia mittasuhteita. Siihen auttaa vain jatkuva vuorovaikutus kotitoimituksen kanssa.

Tietotulvan hallintaa

Virtanen: Mikään ei kai voita vuorovaikutusta, jossa voi katsoa ihmistä silmiin?

Ahosniemi: Ei mikään. Esimerkiksi viime viikolla iso suomalainen pörssiyhtiö julkisti uuden toimitusjohtajan nimityksen ja järjesti siitä oikein live-tilaisuuden. Me totesimme, että sinne on pakko mennä paikalle, koska siitä saa aivan eri lailla kiinni niistä asioista, näkee paljon ihmisten ilmeistä, kehonkielestä, keskinäisestä kommunikoinnista - kokenut toimittaja pystyy aistimaan paljon. Ei tarvita mitään foliohattua päähän, mutta silti voi nähdä näissä asioissa ihan erilaisia ulottuvuuksia, joita ei pelkistä toimitukseen tulleista tiedotteista käy ilmi.

Virtanen: Datan määrä on räjähtänyt internetin myötä – yritykset, tutkimuslaitokset, viranomaiset, kaikki tuottavat valtavan määrän taloustietoa koko ajan verkkoon ja firmoista saa oleelliset faktat esille heti. Mihin talousjournalismia enää tarvitaan?

Ahosniemi: Tämä on aika hyvä ja provokatiivinen kysymys, koska samalla lailla voisi ajatella, että eikö puolueista saa kaikkea tietoa politiikasta ja urheiluseuroista tietoa urheilusta, että mihin urheilun tai politiikan journalismia tarvitaan? Totta kai tarvitaan, tiedon kriittiseen käsittelyyn. Journalismin keskeisimpiä metodeja ja työvälineitä on tietenkin lähdekritiikki. Totta kai nämä kaikki tahot, joita luettelit, tutkimuslaitoksista lähtien, niin ne kertovat ne luvut omista lähtökohdistaan.

Jos ajattelee vaikka pörssiyhtiön osavuosikatsauksia kolmen kuukauden välein, niin siellähän yhtiön talousjohtaja ja hallitus laittavat ne luvut niin hyvään kuntoon kuin on lainsäädännön ja hyvien käytäntöjen mukaan mahdollista, niin että yhtiö näyttäisi mahdollisimman hyvältä. Siinä tarvitaan analyytikkoa ja toimittajaa arvioimaan niitä lukuja ja miettimään, mitä tämä merkitsee sijoittajan kannalta.

Virtanen: Miten tärkeää on, että taloustoimituksella on käytössään laskentatoimen ammattilainen, joka osaa analysoida tilinpäätöksiä perusteellisesti?

Ahosniemi: Ainakin meille se on todella tärkeä asia toimituksessa. Jos puhutaan yrityskielellä, niin kilpailuetumme on, että meillä on vahva numeroiden murskaamisen kyky. Ne ovat kaksi eri ammattia, laskentatoimen työ ja toimittajan duuni, ja sen takia on hyvä, että meillä on molempia ammattilaisia talossa. He pystyvät kommunikoimaan keskenään ja voivat sitten niitä numeroita murskata. Me toimittajat olemme taustaltamme usein humanisteja, valtiotieteilijöitä tai kauppatieteilijöitä, eikä meillä välttämättä ole semmoista laskennan kykyä kuin rahoitukseen perehtyneillä ammattilaisilla.

Toimittaja sijoitusneuvojana?

Virtanen: Pörssi- ja sijoitusjournalismia moititaan usein siitä, että siinä annetaan verhottuja sijoitusvinkkejä. Miten voidaan välttää sijoitusjutun luisuminen neuvonnaksi?

Ahosniemi: No en näe siinä kovin suurta vaaraa, koska ne vuosikymmenet, jolloin olen itse ollut mukana, varsinkin uran alkuvaiheessa 90-luvun alussa toimittajat erityisesti varoivat tätä vielä enemmän. Nyt yleisö on aikaisempaa kiinnostuneempi osakesäästämisestä ja sijoittamisesta yksittäisiin pörssiyhtiöihin. Meillä on miljoona osakkeisiin sijoittavaa tahoa Suomessa, ja uusia osakesäästötilejä on avattu valtavasti lisää viimeisen kahden vuoden aikana. Yleisön kiinnostus näihin asioihin on kasvanut.

Ei toimittajan pidä mitään sijoitusneuvoja antaa, vaan kertoa punnittua ja tutkittua tietoa siitä, minkälaisessa kunnossa nämä yhtiöt ovat. Jokaisen pitää sitten tehdä omat johtopäätöksensä sen suhteen, mihin omia rahojaan laittaa. Meillähän on se etu verrattuna pankkeihin ja muihin toimijoihin, joita Fiva eli finanssivalvonta valvoo, että meillä on sananvapaus Suomessa ja me saamme sanoa mitä huvittaa. Joku voi joskus tulkita, että joku juttu on sijoitusneuvontaa, mutta tietenkään me emme anna neuvoja, emmekä ota myöskään vastuuta (lukijan tekemistä sijoituspäätöksistä).

Virtanen: Jokainen taloustoimittaja kuitenkin joskus törmää tilanteeseen, että naapuri, tuttava, ystävä, sukulainen tai kylänmies kysyy, että kannattaisiko ostaa tuota ja tuota osaketta. Onko joku patenttivastaus siihen, miten nämä hoidetaan?

Ahosniemi: Kyllä patenttivastaus on se, että jos tietäisin, olisin jo aikapäivää sitten siirtynyt paljon paremmin palkattuihin hommiin, ja kun vielä en ole siirtynyt, niin se on aika vankka todiste siitä, että tämmöistä muilta salattua tietoa ei ole olemassa.

Virtanen: Onko toimituksen puolelta annettu toimittajille ohjeet siitä, miten toimitaan, jos joku rupeaa sijoitusneuvoja kyselemään?

Ahosniemi: Meillä on hyvin selkeä politiikka, joka on kirjattu ja kaikkien tiedossa. Sitä säännöllisesti myös toistetaan toimituksessa, että millä edellytyksillä ja millä ehdoin meidän henkilökuntamme voi itse sijoittaa pörssiin. Siinä keskeisin piirre on, että mitään päiväkauppaa ja tämäntyyppistä ei käydä, ja sitten tietenkin se, että jos toimittaja on saanut esimieheltään tehtävän kirjoittaa tietystä yhtiöstä, niin siitä on pidättäydyttävä käymästä kauppaa. Mutta mitään yleistä toimintaohjetta meillä ei sinänsä ole siihen, jos vaikka joku taksikuski kysyy sijoitusvinkkejä. Jokaisen täytyy sitten miettiä vastauksensa itse, mutta totuus on, että minä en kovin vahvasti kyllä luottaisi omiini tai muiden toimittajien antamiin sijoitusneuvoihin.

Markkinatalouden vaihtoehdot

Virtanen: Mitkä ovat uskottavimmat markkinataloutta vastaan esitetyt vaihtoehdot tai haasteet?

Ahosniemi: No kyllä uskottavin tai vakavin vaihtoehto oli varmasti Neuvostoliitto silloin ennen vanhaan. Nyt voidaan ajatella vaikkapa Kiinaa, jolla on sosialistinen järjestelmä, mutta se on todella kapitalistinen monin tavoin – tietysti näitä haastajia on sitten vielä paljon erilaisia.

Mutta se aate, jonka puolesta Kauppalehti on, niin se on kyllä länsimainen liberaali demokratia ja markkinatalous. Myös vahva sananvapaus kuuluu siihen yhdistelmään. Kyllä tätä pyrittiin haastamaan silloin kovasti, ja kyllä nykyäänkin erilaiset liikkeet sitä haastavat.

Virtanen: Miten markkinataloudelle kävisi, jos lehdistö ei voisi vapaasti kirjoittaa yritystoiminnasta, talouspolitiikasta ja muista talouden ilmiöistä?

Ahosniemi: Kyllä se aika inhottava tilanne olisi, koska silloin jäisi peittoon asioita, joita markkinoilla oikeasti tapahtuu. Median rooli on keskeinen myös siinä, että kaikenlaiset kilpailun ongelmat saadaan esiin.  Suomessakin on paljon asioita, jotka ovat monopolien ja oligopolien peitossa tai hallussa, ja tämmöisiä täytyy ehdottomasti penkoa. Jos ei ole sananvapautta, niin kyllä aika monet poliittiset ja taloudelliset toimijat pystyisivät hyödyntämään tilanteita vähän eri tavalla.

Virtanen: Eikö jo Adam Smith aikoinaan kirjoittanut, että markkinat tarvitsevat toimiakseen informaatiota?

Ahosniemi: Kyllä, teoriassa se menee niin, että mitä enemmän informaatiota, sitä paremmin markkina toimii. Tämähän pätee esimerkiksi vaikkapa asuntokauppaan, niin että jos kuluttajat tietävät toteutuneet asuntojen hinnat, niin niin silloin markkina on avoimempi ja toimii paremmin.

Journalismi ja taloustiede

Virtanen: Mikä on taloustieteen kontribuutio journalismille?

Ahosniemi: Se on hyvin keskeinen. Jos katsoo niitä ihmisiä, joita meidänkin välineisiimme haastatellaan, niin siellä on aika paljon taloustieteilijöitä. Paljon käydään esimerkiksi akateemista keskustelua yhteiskunnallisista liikkeistä mitä on meneillään, niistäkin jotka poikkeavat valtavirrasta. Ja sitten tietenkin ihan tavanomainen talouden ennustaminen on keskeisin juttu. 

Jos ajatellaan vaikka miten yhtiöt arvioivat tulevaisuuttaan esimerkiksi tällä hetkellä, kun pandemia on päättymässä ja Ukrainan sota on päällä, niin ilmassa on valtavasti epävarmuutta siitä, minkälainen esimerkiksi Suomen talouskasvu tänä vuonna tulee olemaan. Vielä vuoden alussa odotettiin kolmen prosentin kasvua, ja nyt eri ennustelaitokset ja taloustieteilijät, jotka ennusteita tekevät, ovat puolittaneet sen. Näitä asioita meillä arvioidaan paljon, ja journalismin tehtävä on ennen kaikkea esittää jatkokysymyksiä tieteentekijöille, ja sitten pukea se tieto sellaiseen muotoon, että suuri yleisö ymmärtää.

Virtanen: Voiko toimittajan työssä soveltaa taloustieteen menetelmiä?

En halua moittia taloustieteilijöitä, mutta äsken totesin näistä analyytikoista ja toimittajista, että meillä on siinä kaksi eri ammattia, niin taloustiede on vielä kolmas ammatti. Heidän helmasyntinsä saattaa olla sitten se, että he eivät osaa pukea viestiään semmoiseen muotoon, jonka yleisö ymmärtää. Siinä taloustoimittajalla on tavallaan suomentajan rooli.

Meidän helmasyntimme on puolestaan se, että me ollaan populisteja ja kärjistetään, pannaan mutkia liikaa suoraksi, mutta ilman sitä harva olisi kiinnostunut näistä asioista.  Esimerkiksi jos meidän bkt:mme kasvaisi tänä vuonna kolme prosenttia versus että se kasvaakin vain 1,5 – mitä se tarkoittaa tavallisen tallaajan kannalta? Todennäköisesti silloin on vähemmän töitä, vähemmän mahdollisuuksia, ja samaan aikaan inflaatio on korkea. Tämäntyyppisiä asioita meidän pitää ruveta sitten kääntämään, että mitä se kullekin ihmiselle merkitsee.

Virtanen: Onko jotain eroja siinä, millä tavalla toimittajan pitää lähestyä ekonomistia, yritysjohtajaa tai talouspolitiikan tekijää, siis miten haastatella heitä?

Ahosniemi: Ei oikeastaan, vaan kaikkiin pätee se yksi sama asia, eli pitää tehdä kotiläksyt hyvin, pitää olla perillä siitä mistä on kysymys, vähän perehtyä niihin aiheisiin ja sitten miettiä etukäteen hyvät kysymykset ja mennä sitten sen mukaan eteenpäin. Ei siinä sen kummempaa ole; samanlaisia ihmisiä kaikki ovat ja samanlaisia kiperiä kysymyksiä pitää kaikille esittää. Haastattelumetodit pätevät kyllä tässä kaikkiin näihin ammattiryhmiin.

Viestintää kriisien keskellä

Virtanen: Tavallisesti yritystä edustaa aina toimitusjohtaja. Jos ei haluta jättää yrityksen tarinaa vain toimitusjohtajan varaan, niin miten sitä voisi täydentää?

Ahosniemi: Se on juuri näin kun toteat, että jos haluttaisiin pelkkää toimitusjohtajaa haastatella, niin viesti jäisi aika kapeaksi. Mutta sitten tullaan siihen, että mikä painoarvo sillä toimitusjohtajalla on – kyllä se on ihan hyvä tavoitella sitä toimitusjohtajaa, koska siinä saa paljon muutakin irti kuin ne päivän teemaan liittyvät asiat.

Yhtiöt osaavat vahvasti pyrkiä siihen, että ne saisivat juuri oman viestinsä omalla näkökulmallaan julkisuuteen, ja sen takia toimittajalle on hyvä periaate, että viestintähenkilö tai tiedottaja ei ole se paras lausunnon antaja, vaan pitäisi hakea niitä ihmisiä, jotka oikeasti päättää – talousjohtaja, toimitusjohtaja, kulloinkin kyseessä olevan asian divisioonan vetäjä.

Kiistanalaisissa tilanteissa varsinkin journalistin ohjeet jo kehottavat, että pitäisi kuulla kaikkia osapuolia mahdollisimman monipuolisesti tietenkin. Sitten tullaan taas siihen, että kuinka paljon yhden työpäivän aikana siihen on mahdollisuutta, mutta noin niin kuin nyrkkisääntönä: mieluummin kuullaan sitä yrityksen päättäjää kuin ammattiviestijää.

Virtanen: Usein puhutaan kriisiyhtiöistä. Miten määrittelisit sen, missä vaiheessa yrityksestä voidaan käyttää tällaista nimitystä, jolla voi olla hyvinkin laajakantoisia vaikutuksia? Mistä te tiedätte, että yritys on kriisissä?

Ahosniemi: Tuo on hyvä kysymys, koska siinä voi olla monia tekijöitä. Kriisiyhtiöksi voi joutua jonkun yksittäisen onnettomuuden takia kuten Talvivaaran kaivos, jossa oli tuotannon kanssa haasteita – "haaste" on muuten sana, jota ei kannata käyttää lehtitekstissä, vaan pitäisi puhua ongelmista; haaste on kieltä, jota yritysjärjestelijät ja firmat käyttävät. 

Siis yritys voi joutua ongelmiin tuotannollisen ongelman takia. Mutta taloudelliset seikat ovat yleensä niitä, joiden vuoksi yhtiö voi joutua kriisiin. Yleensä se ei pysty maksamaan velkojaan, mikä on keskeisin kriisiyhtiön merkki. Velkataakka on niin suuri, ettei sitä pystytä kassavirralla tai liikevaihdolla rahoittamaan.

Jos ajatellaan vaikka mitä Nokialle tapahtui 2010-luvun alussa, kun markkinoille tulivat nämä nimeltä mainitsemattomat puhelimet Kaliforniasta, niin se yhtiö joutui  kriisiin siksi että kuluttajat hylkäsivät sen tuotteen ja siirtyivät käyttämään toisen yhtiön palveluja niin paljon, että liiketoimintamalli on pakko miettiä uusiksi. Tietysti Nokia on taas muuntautunut uuteen iskuun, mutta sekin voi aiheuttaa kriisin; kuluttajan voima on aika vahva.

Spesialistit ja generalistit

Virtanen: Miten tärkeää on, että yksittäiset toimittajat erikoistuvat johonkin toimialaan tai yrityksiin, jotta tietämys syvenisi, vai pitäisikö kaikkien olla generalisteja?

Ahosniemi: Vastaan sekä että, koska voidakseen haastaa yritysten ammattiviestijöitä toimittajan pitää ymmärtää alan toimintaa syvällisesti. Mutta sitten toisaalta työnantaja eli lehteä tai mediaa kustantava yhtiö arvostaa sitä, että toimittaja pystyy tekemään juttuja mistä tahansa aiheesta ja pystyy nopeasti heittäytymään erilaisiin uutisiin ja niistä tuomaan tietoa lukijalle.

Tarvitaan siis molempia: pitää olla syventynyt pariin kolmeen toimialaan ja sen lisäksi pitää ymmärtää yleistä talouden toimintaa niin paljon, että pystyy tekemään nopeasti vetäviä juttuja. Semmoinen peli ei vetele, että toimittaja vain keskittyisi yhteen yritykseen tai asiaan ja kaivautuisi kammioonsa, josta ilmestyisi jotenkin kahden viikon välein jonkun valtavan hienon spektaakkelijutun kanssa, vaan hänen pitää pystyä heittäytymään ja mukautumaan.

Tämä on juuri sitä tiimityötä, kun puhuttiin tästä yhteisöllisyydestä ja kollegiaalisuudesta; tässä työssä pitää jeesata kaveria. Kun tehdään yhdessä töitä, niin pystyy heittäytymään myös näihin yleisiin uutisiin.

Virtanen: Nyt pelätään Ukrainan kriisin seurauksena elintarvikemarkkinoille vakavia häiriöitä. Ymmärretäänkö meillä esimerkiksi maatalous- ja elintarvikekaupan ongelmia?

Ahosniemi: Pitäisi ymmärtää.Tietysti alan seuranta keskittyy meillä aika pitkälti siihen, että on pörssiyhtiöt, jotka tuottavat elintarvikkeita kaupalle, esimerkiksi Apetit, HK Scan, Atria ja niin edelleen. Totta kai näitä seurataan kovasti, ja pitää ymmärtää se koko ketju sieltä alkutuotannosta kauppaan. Pitäisi tietää mikä on lannoitteiden hinnan merkitys tuotannolle ja kaupalle, ja kaikki alan neuvottelut sitten myös.

Tämä on tällä hetkellä hyvin keskeinen, mutta monimutkainen asia päästä kiinni kokonaisuutena. Sinänsä kysymys on erittäin akuutti ja aiheellinen, koska noin kymmenen vuotta sitten kun ruoan hinta viimeksi nousi ennen finanssikriisiä, niin kyllä ne arabikevään kuohunnat ja pakolaisvirrat johtuivat siitä, ettei ihmisillä ollut rahaa ostaa ruokaa. Ja se jos mikä aiheuttaa paljon tyytymättömyyttä.

Nyt olemme nähneet keltaliivien liikkeitä jo Suomessakin, lähinnä polttoaineiden hinnannousun takia. Kyllä inflaation torjuminen on erittäin tärkeää, koska se vaikuttaa kuluttajien ostovoimaan aiheuttaa laajojen massojen tyytymättömyyttä.

Uho ja tuho

Virtanen: Toistaako taloushistoria itseään, eli onko uhon seurauksena aina tuhoa? Hiljattain Tampereella herätti huomiota tämä Uros-yhtiö, joka mainosti itseään jopa jäähallin nimessä, mutta meni sitten pian konkurssiin. Miten yleistä tällainen on?

Ahosniemi: Tuo firman nimi jäähallin seinässä toi mieleen vanhan kaskun siitä, että silloin kun yhtiö tekee oikein hienon pääkonttorin itselleen, niin silloin kannattaa ruveta miettimään onko asiat ihan kunnossa. Tämä voi ehkä olla verrannollinen siihen.

Vakavasti puhuen, niin kyllähän historian toistoa tapahtuu siinä mielessä, että kun puhutaan markkinataloudessa luovasta tuhosta, niin yrityksiä tulee ja menee, ne joutuvat muuttamaan toimialansa, tai sitten ne poistuvat markkinoilta konkurssin kautta, tai kuluttajat hylkäävät ne. Kyllä tämmöistä toistoa tapahtuu.

Mutta vakavasti puhuen Uros oli kyllä semmoinen yhtiö, jonka käsittelystä toimittajienkin pitää julkisesti harjoittaa itsekritiikkiä. Me emme pystyneet kertomaan siitä kaikkea, vaan liian paljon oli sen varassa mitä yhtiö itse kertoi julkisuuteen.

Uros ei ollut julkinen eli listattu yhtiö, joten se pystyi säätelemään osaa viestistään enemmän kuin pörssiyhtiöt, ja kyllä täytyy sanoa, että sen viimeiset käänteet tulivat monelle taloustoimittajille ehkä vähän yllätyksenä. Klassinen ongelma minusta tässä oli, ettei meillä ei riittävän tarkkaan ymmärretty mitä se yhtiö oikein tekee. Nämä vaikeat kysymykset olisi pitänyt ehkä vielä tarkemmin kysyä; se on ehkä meidän oppimme tästä keissistä.

Virtanen: Kerro vielä vastapainoksi esimerkki talousjutusta, joka oli mielestäsi kiitettävä.

Ahosniemi: Niitä on ollut kyllä aika paljon. Jos ajatellaan mistä me taloustoimituksissa saadaan kiksejä on kyllä se, että – vaikkei se olekaan mikään itseisarvo kuitenkin se – kun tämä pörssisäätely on hyvin tarkkaa, että jos meillä on semmoista tietoa mitä yhtiö ei ole tiedottanut julkisuuteen. Kyllä sellaiset tapaukset ovat aina mielenkiintoisia.

Nyt tulee mieleen reilun viiden vuoden takaa tapaus, jossa sekä meidän välineemme että kilpailijat olivat hyvin aktiivisia eli Nokian Renkaiden testivilppitapaus. Edelleen tänä keväänä asiaa puidaan oikeudessa eli se on vielä kesken, mutta se oli hyvin poikkeuksellinen tapaus, jossa hyvällä työllä ja rankalla työllä oli paljon merkitystä ja saimme ihan hyviä tuloksia.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

P.S. Nokian renkaat vapautettiin syytteistä käräjäoikeudessa.