Seija Ilmakunnas: Taloustieteessä on tapahtunut vallankumous - journalisteille varoitus numeromagiasta

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä osassa vieraana on taloustieteen tohtori, Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori Seija Ilmakunnas, joka on toiminut aiemmin mm. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajana. Puhuimme muun muassa taloustieteellisten tutkimusten epävarmuuksista, numeromagiasta ja talouspoliittisten valintojen seurauksista. Haastattelu tehtiin Almatalossa Helsingissä 25. huhtikuuta 2022.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Tieto on eksaktia, mutta ei pidä paikkaansa"

Matti Virtanen: Mitä talousuutiset merkitsevät sinulle?

Seija Ilmakunnas: No tietysti, rakkaudesta lajiin: olen talousuutisten suurkuluttaja, ja mielenkiinnolla seuraan myös sitä, mikä uutisten taustalla oleva tietopohja on. Sanotaan nyt vaikka, että vähän kriittiselläkin korvalla kuuntelen, että miksi tämä haastattelija ei nyt kysynyt jatkokysymystä?

Virtanen: Talousuutisia ja taloustietoa on nykyään saatavilla internetin ansiosta valtavat määrät ilman journalismiakin, suoraan yrityksiltä, tutkimuslaitoksilta ja viranomaisilta. Mihin tässä tarvitaan enää journalismia?

Ilmakunnas: No tietysti siksi, että sitä tietoa juuri on niin paljon. On tärkeää löytää se tieto, joka ehkä muuten vähän painuisi, tai jota painettaisiin vähän takavasemmalle, ja totta kai sitten myös se ylöspano on tärkeää, että saadaan siitä tiedosta kiinnostavaa. Esimerkkinä nyt vaikka joku talousennuste: eihän ne yksittäiset luvut sinänsä ole kovin kiinnostavia, mutta jos taloustoimittaja pystyy vaikka haastamaan ja ihmettelemään, että miksi ennusteiden erot ovat niin suuret, niin se tuo lisäarvoa siihen tilanteeseen.

Pidän itse hyvin keskeisenä sitä, että jos puhutaan vaikka jostain talouspoliittisesta päätöksentekijästä tai vaikka yrityksestä, niin kyllähän siellä yleensä on se intressinäkökulma taustalla, että sitä tietoa tuodaan vähän valikoiden julkisuuteen. Hyvä talousjournalisti osaa sitten esittää haastavia kysymyksiä ja tuoda vähän kokonaiskuvaa asiassa.

Virtanen: Tutkimustietoon liittyy aina epävarmuutta, virhemarginaalit ja luottamusvälit. Miten journalistin pitäisi ottaa huomioon se, ettei tutkimus olekaan varma kuvaus tulevaisuudesta?

Ilmakunnas: Epävarmuus on aina läsnä, kun puhutaan empiirisistä riippuvuuksista, talousennusteista, jonkun ilmiön mallintamiseen perustuvasta tuloksesta - siellä on juuri näitä luottamusvälejä. Yleensä kerrotaan keskiarvotulos, mutta tutkija tietää, että vain tietyllä todennäköisyydellä tämä on se oikea riippuvuus, ja mahdollisuus on huomattavaankin poikkeamaan.

Valitettavasti sitten on niin, että yksittäinen numero kuulostaa jotenkin uskottavalta ja siihen tulee helposti tartuttua silloinkin, kun tulosta ei oikeastaan pitäisi esittää tulosta kovin eksaktina. Paavo Haavikko on joskus sanonut, että ’tässä maassa tieto on eksaktia, mutta se ei pidä paikkaansa’. Se on mielestäni tosi hyvä, oivaltava kiteytys.

Tästä tulee helposti sellainen kierre, että päätöksentekijät toivovat liian eksakteja tuloksia, jotka on rautalangasta väännetty, ja toimittajille niiden uutisointi on helpompaa, ja sitten ehkä tutkijatkin tulevat vedetyksi mukaan siihen, että tarjoillaan liian eksakteja, näennäisiä tuloksia silloinkin kun ei pitäisi.

Virtanen: Onko peräti jonkinlaista numeromagiaa havaittavissa, siis että numerot nousevat merkitystään suuremmiksi journalismissa?

Ilmakunnas: Kyllä. Jos haastateltava laskettelee tiukkoja numeroita, niin se antaa jotenkin semmoisen näennäisvarmuuden. Tässä on kysymys myös siitä, että tutkijoiden itsekin pitäisi muistaa ottaa asia esille silloin kun tietoon liittyy huomattavaa epävarmuutta.

Mahdotonta ennustamista

Virtanen: Jos käy niin, että talous ei kehitykään niin kuin on ennustettu, niin tarkoittaako se, että ennusteen tekijä on ollut väärässä?

Ilmakunnas: No ei se tietty automaattisesti sitä tarkoita. Jos me teemme nyt vaikka kolmeksi vuodeksi eteenpäin ennusteita, niin silloinhan me ennustamme paitsi talouden lainalaisuuksia, myös tulevia hallituksen talouspoliittisia päätöksiä.

Huhtikuussa 2023 on eduskuntavaalit, ja me emme voi tässä vaiheessa vielä tietää hallitusohjelmaa, ja kuitenkin siellä ennusteessa on sisällä jo oletuksena ensi kevään vaalien mukaisen hallitusohjelman päätökset, joita emme voi tietää. Puhumattakaan nyt globaalin talouden häiriöistä kuten 2008 alkaneesta finanssikriisistä tai koronaviruksen aiheuttamasta pandemiasta. Eihän niitä juuri kukaan pystynyt ennustamaan.

Finanssikriisin toki saattoi ounastella, koska merkkejä rahoitusmarkkinoiden ylikuumenemisesta oli Yhdysvalloissa, mutta miten olisi voinut nähdä, että siitä seuraa globaali rahoituskriisi, joka tarttuu myös sellaisiin maihin, jotka eivät ole tehneet talouspolitiikassa samanlaisia virheitä kuin USA - näitä on hyvin vaikea ennustaa.

Virtanen: Jos puhutaan taloustieteen tehtävistä vähän laajemmin, niin minkälaista työtä ekonomistit itse asiassa tekevät – siis sellaista mikä voisi olla hyödyksi myös julkiselle sanalle?

Ilmakunnas: Julkisuudessa näkyvät vahvasti nämä talousennusteet ja ylipäätään makrotaloudellinen keskustelu; bruttokansantuotteen nousut ja laskut, inflaatio, vaihtotaseen vaje ja tämän tyyppiset teemat. Mutta valtaosa ekonomisteista eli taloustieteilijöistä tekee tutkimusta joltain tietyltä talouden osa-alueelta kuten työmarkkinoilta, asuntomarkkinoilta tai ilmastopolitiikan ohjauskeinoista ja vaikutuksista. On hyvin paljon sellaista tutkimusta, joka jää paljon pienemmälle huomiolle kuin tämä makrotaloudellinen keskustelu, ja sitä pitäisi vaan sitten osata nostaa ja tuoda esiin.

Uskottavuusvallankumous

Virtanen: Miten taloustiede on muuttunut oman urasi aikana?

Ilmakunnas: On tapahtunut todella isoja muutoksia. Juuri tästä kokonaistaloudellista makrotalousanalyysista on valtavirta siirtynyt niin sanotun mikrotaloustieteen puolelle. Tutkitaan esimerkiksi näitä tiettyjä työmarkkinoiden tai asuntomarkkinoiden kysymyksiä. Myös tilastolliset menetelmät ovat huomattavasti kehittyneet, ja meillä on aivan eri luokan tilastolliset aineistot yksittäisistä yrityksistä ja yksittäisistä kotitalouksista. Aineistot on paljon halvempia, niihin pääsee käsiksi paljon helpommin.

Tässä on tapahtunut niin sanottu uskottavuusvallankumous. Se tarkoittaa, että meidän on mahdollisuus saada paljon vahvempaa tietoa esimerkiksi sosiaaliturvauudistusten vaikutuksista kuin aikaisemmin. Ja tässä suhteessa taloustiede on mennyt enemmän empirian suuntaan. Niinpä se monta kertaa kuultu taloustieteeseen kohdistuva kritiikki, jota muut yhteiskuntatieteilijät usein esittävät, niin se ei osu ihan maaliin, koska silloin puhutaan siitä entisen ajan taloustieteestä.

Virtanen: Mitkä taloustieteen osa-alueet ansaitsisivat enemmän julkisuutta?

Ilmakunnas: Esimerkiksi erilaiset sosiaaliturvan reformit, veroreformit ja työmarkkinareformit, ja vaikka ilmastopolitiikkaan liittyvien ohjauskeinojen vaikutukset. Tämän tyyppiset, missä moderni taloustieteen koneisto on parhaimmillaan.

Sitten usein puhutaan, että jokaisella taloustieteilijällä on oma mielipide, tai useampiakin. Mutta kun ekonomisteja on paikalla, niin useimmiten kyllä löytyy yhteinen käsitys, että minkälaista on hyvä tutkimus ja hyvä tiede - onko tämä hyvää vai huonoa tutkimusta? On paljon positiivista henkeä. Mutta sitten on nämä talouskriisit. Täytyy rehellisesti sanoa, että ne ovat tietysti meille itsetutkiskelun paikka, ja finanssikriisin yhteydessä paljon puhuttiinkin siitä, miksi ei osattu paremmin ennustaa, milloin se kriisi tulee, tai miksei soitettu vahvemmin sitä hälytyskelloa.

Tutkijan lämmittelyä

Virtanen: Miten ekonomistien ja toimittajien vuorovaikutus mielestäsi yleensä sujuu - Miten esimerkiksi tutkimustiedon epävarmuus otetaan huomioon?

Ilmakunnas: Ehkä tyypillinen tilanne on se, että tutkijalle tulee reaktio, että enhän minä nyt tuosta kysymyksestä osaa mitään sanoa, kun minä en nyt juuri sitä ole tutkinut. Jollain tavalla pitäisi ymmärtää jotenkin sen tutkijankin tilanne siinä. Ehkä semmoinen vähän pehmeämpi tulokulma siinä tilanteessa olisi paikallaan.

Tietysti olisi hyvä, jos toimittaja on tehnyt kotiläksyt eli katsonut vähän mitä tämä kaveri on tehnyt. Voisi tuoda esiin myös jutun tematiikka ja pyytää ensin vaikka taustainformaatiota ja lämmitellä vähän sitä tilannetta, ja vasta sitten pyytää, että voisitko muuten antaa vaikka haastattelun, koska näyttää siltä että sinulla on sanottavaa. Usein on aika tavallista, että tutkija ajattelee, ettei hän osaa tuohon mitään sanoa, mutta loppujen lopuksi hänellä onkin paljon sanottavaa.

Virtanen: Toimittajahan voi siinä tilanteessa myös pyytää, että ’antakaa minulle joku toinen nimi sitten’. Onko ekonomistien ammatillinen solidaarisuus niin vahva, että osaatte pallotella toimittajien kysymyksiä toisillenne?

Ilmakunnas: Kyllä minä ainakin teen sitä; tietysti se on varttuneelle tutkijalle helpompaa, koska sitä kenttää tuntee paremmin. Mutta tietysti voi sopia myös, että jatketaan haastattelua sähköpostilla, jolloin tutkijakin ehtii vähän kypsytellä sitä teemaa. Ettei kävisi niin, että yllätyksenä tulleen haastattelupyynnön takia koko homma päättyy ennen kuin se ehtii alkaakaan.

Virtanen: Toimittajahan voi sanoa myös, että jos haluat ottaa vähän selvää, niin voisimmeko palata asiaan huomenna? Useinhan jutunteko helpottuu, jos haastateltava saa miettimisaikaa, ja juttukin on parempi, jos sen jälkeen saa paremmat sitaatit.

Ilmakunnas: Kyllä, tuo olisi hyvä.

Valintojen seuraukset

Virtanen: Mutta puhutaan vielä mikro- ja makrotaloustieteestä. Mitä eroa näillä oikein on, ja pitääkö journalistin piitata tästä?

Ilmakunnas: Kyllä se ero on hyvä tiedostaa. Ne ovat tutkijankin näkökulmasta aika erilaisia asioita. Makrotaloustiede liittyy siihen, että liikutaan yleisemmin koko kansantalouden tasolla, jolloin puhutaan asioista kuten bruttokansantuotteen kehityksestä ja inflaatiosta. Mikrotaloustieteessä tutkitaan yksilöiden, kotitalouksien ja yritysten taloudellisia valintoja ja näihin valintoihin vaikuttavia tekijöitä.

Taloustieteen hienous on tavallaan siinä, että meillä on tämmöinen kehikko. Taloushan on hirveän monimutkainen systeemi. Sillä on niin monta eri osa-aluetta ja monta toimijaa, ja sitten meillä kuitenkin on kansantalouden tilinpito, joka kertoo näiden isojen taloussuureiden muutoksista.

Jos me ajatellaan vaikka talousennusteita, niin kun me toimimme tässä kansantalouden tilinpidon kehikossa, niin meillä on silloin johdonmukainen, konsistentti tarina siitä, että me tiedämme miten nämä luvut voivat mennä, mikä on niin kuin realistista. Esimerkiksi, että jos kotimarkkinamme kehittyy näin ja vienti kehittyy näin ja bkt näin, niin silloin on loogista, että työllisyys kehittyy näin.

Virtanen: Tavallaan talous onkin kuin kone, ainakin se malli?

Ilmakunnas: Kyllä, mutta pitää muistaa myös, että isoon kuvioon kuuluvat myös rahatalous ja rahoitusmarkkinat ja talouden osa-alueita kuten työmarkkinat ja asuntomarkkinat. Viimeksimainitut ovat sitten vähän helpompia, koska siellä ei kaikki vaikuta kaikkeen. Mutta että ylipäätään taloustieteestä ehkä olisi hyvä muistaa, että on yhteisiä asioita sekä mikro- että makrotaloudelle.

Esimerkiksi se, että taloudessa on tehtävä valintoja, että jos haluaa jotakin hyvää lisää niin yleensä sitten joudutaan tinkimään jostain toisesta hyvästä. Ja sitten myös se, että esimerkiksi verotuksessa ei ole kyse pelkästään rahan jakamisesta ja siitä, että joku hyötyy ja joku kärsii jostain uudistuksesta, vaan myös siitä, että siten vaikutetaan taloudellisiin valintoihin ja käyttäytymiseen.

Kun uudistetaan verotusta tai sosiaaliturvaa, niin muutetaan sitä, miten täällä toimitaan. Nämä ovat näkökulmia, jotka minun mielestäni myös toimittajien on hyvä pitää mielessä: kun poliitikko lupaa jonkun hienon asian, niin sillä on aina joku hinta, ja se merkitsee, että jostain luovutaan tai jotain toista asiaa ei voida tehdä. Esimerkiksi voisi kysyä että mikä se hinta on ja miksi valitsitte sitten vaikka tutkimuksen ja tuotekehityksen verokannustimien ettekä anna sitä rahaa vaikka yliopistojen tutkimus- ja kehitystoimintaan - tämän tyyppisiin hintakysymyksiin taloustiede antaa hyviä vinkkejä. Tässä nöyrästi vähän vinkkiä päätöksentekijän haastatteluun – ja uskon, että moni tutkija kyllä ihan mielellään käy näistä taustakeskustelua.

Älä unohda jatkokysymyksiä

Virtanen: Mikä ero on siinä, kun haastatellaan ekonomistia tai päätöksentekijää? Pitäisikö heihin suhtautua eri tavalla?

Ilmakunnas: Mielestäni päätöksentekijät pääsevät monta kertaa turhan helpolla. Jos me ajatellaan vaikka finanssipolitiikkaa ja hallituksen tekemiä ratkaisuja, niin yleensä niissä tuodaan aina esille se, että mihin rahaa käytetään. Sitten kuitenkin unohdetaan, että seuraavan vuoden budjetissa on jo mukana jotakin leikkauksia, joista on kerran kerrottu hallitusohjelmassa. Niitä ei sitten enää kerrotakaan, vaan esitellään asiat vain myönteisessä valossa. Tässä taloustoimittajan erityinen tehtävä olisi kysyä niitä jatkokysymyksiä, ja sitä tapahtuu minusta liian harvoin.

 Virtanen: Siis pitäisi muistaa kysymyssanat ’miksi’ ja ’miten’?

Ilmakunnas: Miksi ja miten. Ja täytyy sanoa, että kun talous on niin monimutkainen, niin ei se kysyminen aina ole ihan helppoa. Monta kertaa sillä päätöksentekijällä on hyvät koneistot valmentamassa häntä haastattelutilanteisiin, niin että siitä tulee helposti epäsymmetrinen keskustelu, josta päätöksentekijä pääsee aika helpolla. Siksi haastatteluihin kannattaa valmistautua etukäteen kunnolla ja miettiä niitä tilanteita.

Totta kai myös tutkijalta pitää kysyä jatkokysymyksiä, mutta ei ehkä monta kertaa. Hän on joutunut jo tutkimusta tehtäessä aika paljon miettimään, että miksi hän on päätynyt tähän tulokseen, joten vastauksetkin usein löytyvät helposti.

Yritystukien ongelma

Virtanen: Yksi käytännöllinen talouspolitiikan tai talouden ilmiö, joita journalisti joutuu käsittelemään, on yritystuet. Missä tilanteessa julkinen valta on ekonomistin näkökulmasta oikeutettu pelastamaan kriisiyhtiöitä?

Ilmakunnas: Sanotaan nyt ainakin, että tämä koronapandemia oli sellainen tilanne, jossa lähestulkoon kaikki yritykset olivat potentiaalisesti kriisi- tai riskiyhtiöitä. oli. Voisi sanoa, että vaikka tässä korona-ajan tukipolitiikassa varmaan oli valuvikoja, niin kuitenkin kokonaisuutena on onnistuttu, koska me ei ole nähty sitä konkurssiaaltoa. Mutta ylipäätään yritystukiin liittyy se ongelma, että niillä ei pitäisi pitkittää auringonlaskun aloja, vaan pitäisi pystyä siirtämään resursseja uusille kasvualoille.

Viime kädessä yritystuet todella hidastavat uutta elinkeinotoimintaa. Kuitenkin päätöksiä tehdään yleensä sen olemassa olevan yrityskannan, olemassa olevan elinkeinorakenteen näkökulmasta. Ja uusien mahdollisten markkinoille tulijoiden ääni ei kuulu oikein missään. Lobbaustoiminta on hyvin kannattavaa juuri vanhoille yrityksille, jotka ovat ikään kuin sitoneet resurssinsa siihen olemassa olevaan maailmaan.

Virtanen: Mutta eikö heillä yleensä ole se hyvä selitys, että kun me toimimme kansainvälisesti kilpaillulla alalla ja kaikki muutkin antavat yritystukia, niin meidän on pakko saada niitä myös, koska muuten tämä menee kanttuvei Suomesta?

Ilmakunnas: No tuo on realismia, mutta jos me kuitenkin näemme sen päämäärän, että kysymys on väistämättömästä jonkun toimialan loppuvaiheesta, niin turha siinä on pitää niitä resursseja kiinni. Tuottavampi toiminta tapahtuisi uusilla kasvualoilla.

Turhaa jankutusta

Virtanen: Oletko nähnyt ihan viime aikoina mitään erityisen ilahduttavaa talousjournalismia – tai erityisen huonoa?

Ilmakunnas: Ehkä sanon niistä erityisen huonoista. En pidä niistä, joissa päätöksentekijältä tivataan kerta toisensa jälkeen, että mistä leikataan. Se on haastava osuus, ja sitä päätöksentekijä on prepattu kiertämään. Ratkaisuna pitäisi vain jollain tavalla osata haastaa sitä päätöksentekijää vähän vaativammilla kysymyksillä.

 Virtanen: Eikö se ole kuitenkin tärkeää, vaikka se joskus kuulostaa jankuttamiselta?

Ilmakunnas: Siis se mistä leikataan? Sanoisin, että kysymystä muodossa ’mistä leikkaat?’ ei kannata toistaa, koska se vastaama kuitenkin kiemurtelee, päätöksentekijä on oppinut sen. Sen sijaan pitää kysyäkin joku yllättävä kysymys, esimerkiksi että mikä on arviosi siitä, että mikä on tämän leikkauksen vaikutus bruttokansantuotteen kehitykseen - tämmöisiä yllättäviä vetoja kaipaan.

Virtanen: Kiitos vinkeistä ja haastattelusta.