Elina Valtonen: Talousjournalismi voisi ottaa mallia ulkomailta - ja päästää irti tasapuolisuusharhasta

-------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä osassa vieraana on kansanedustaja, kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen.  Puhuimme muun muassa hyvästä ja huonosta talousjournalismista, valtion velkaantumisesta, yritystuista ja omistajaohjauksesta. Haastattelu tehtiin Zoomissa 14. kesäkuuta 2022.

Eduskunnassa vuodesta 2014 Uudenmaan edustajana istunut Valtonen valittiin jatkokaudelle kevään 2023 eduskuntavaaleissa, tällä kertaa Helsingistä. Hän sai 32 562 ääntä, mikä on kaikkien aikojen suurin äänimäärä Helsingin vaalipiirissä.

------------------------------------------------------------------

Talouspoliitikon viitta

Matti Virtanen: Tervetuloa talousjournalismin kurssin haastatteluun. Olet profiloitunut politiikassa talousasiantuntijaksi. Miten itse määrittelisit oman poliittisen identiteettisi?

Elina Valtonen: Kai tässä on vähän objektiivisia kriteereitä sille, että jotain taloudesta tietää. Olen työskennellyt rahoitusmarkkinoilla yli kymmenen vuotta ennen kuin tulin politiikkaan. Koulutukseltani olen diplomi-insinööri tietotekniikasta sekä kauppatieteiden maisteri rahoituksen kansantaloustieteestä, niin että jotain harrastuneisuutta on. Ja kaiken lisäksi olen ollut Taloussanomissa aikoinaan taloustoimittajana, kesätoimittajana ensin ja freelancerina, silloin kun Taloussanomat vielä oli paperilehti eli pari vuosikymmentä sitten.

Virtanen: Kaiken lisäksi olet toimittajan tytär, mikäli oikein muistan.

Valtonen: No se on ehkä se minun suurin ansioni sitten lopulta.

Virtanen: Kerro miten talouspoliitikot poikkeavat muista poliitikoista.

Valtonen: No en tiedä poikkeavatko he nyt sen enempää. Yleensä talouspoliitikon viitan saa harteilleen, kun ihminen menee eduskunnassa joko talousvaliokunnan tai valtiovarainvaliokunnan jäseneksi. Itsehän en tällä hetkellä ole kummassakaan, mutta olen kyllä pitkään ollut valtiovarainvaliokunnassa ja siellä myös verojaostossa.

Virtanen: Oletko huomannut, että poliitikot voisi jakaa kahteen ryhmään, joista toiset ymmärtää taloutta ja toiset ei?

Valtonen: Joku ilkeämielinen voisi sanoa, että pelkästään jäsenyys valtiovarainvaliokunnassa ei vielä tee ihmisestä täyttä talousgurua. Mutta sen verran haluan kyllä puolustaa kansanedustajan työtä, että ihminen riippumatta taustastaan kyllä aika nopeasti pääsee näissä valiokuntakuulemisissa jyvälle siitä mitä tapahtuu ja minkälaisia päätöksiä tehdään. Sitten se on omasta harrastuneisuudesta kiinni, kuinka paljon haluaa käyttää aikaa vaikkapa erityyppisten argumenttien läpikäymiseen.

Virtanen: Kerro vähän siitä, miten kokoomuksen eduskuntaryhmässä jaetaan talouspolitiikan kommentointivastuuta – kenen puoleen toimittajien kannattaa kääntyä?

Valtonen: Kyllä sitä jonkin verran koordinoidaan, mutta samantapaista tiukkaa työnjakoa kuin Saksassa ja Ruotsissa meillä ei ole. Siellä on vaalijärjestelmän vuoksi hyvin erityyppinen poliitikkojen urakehitys, eli poliitikot keskittyvät tyypillisesti vain tiettyihin asioihin koko uransa ajan.

Sen sijaan Suomessa kaikki ovat ikään kuin yleispoliitikkoja. Jokaisessa vaalissa saa vastata ihan A:sta Ö:hön kaikkiin kysymyksiin, ja pitääkin vastata tietenkin. Ja sitten aika useinhan tämä menee myös niin, että toimittaja itse päättää kenelle hän soittaa. Jos on itse estynyt, tai kokee ettei ole itse paras asiantuntija asiassa, niin sitten on omissa käsissä, että voi neuvoa vaikka omasta puolueesta tai eduskuntaryhmästä jonkun toisen vastaamaan.

Mutta on meillä tietenkin jaottelua johtuen siitä, että kuka nyt kyseessä olevaan valiokuntaan kuuluu, niin hän kommentoi sen valiokunnan asioita, varsinkin jos puhutaan virallisista kannanotoista ja päätöksistä. Ja sitten meillä on teemaryhmiä – itse vedin pitkään kokoomuksen talousteemaryhmää. Tällä hetkellä omat vastuualueeni eduskuntaryhmässä ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä Eurooppa.

Myös puolueen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajistot tietysti vastaavat yleisesti kokoomuksen linjasta ja sen toimeenpanosta.

Ideoita ulkomailta

Virtanen: Minkälaisia talousuutisia pidät kiinnostavina? Näkeekö sen jo otsikosta, vai pitääkö lukea juttu loppuun ennen kuin tietää?

Valtonen: Otsikko tietysti, joo mutta täytyy sanoa, että minulla on seuraamissani uutisissa ehkä ylipainoa kansainvälisessä mediassa. Seuraan lähinnä brittiläisiä ja joitakin saksalaisia julkaisuja, joskus harvoin ranskalaisia. Vähän riippuu mitä tapahtuu ja mistä kulmasta katsoo. Tietenkin niissä harvemmin kommentoidaan Suomen taloutta, mutta jos puhutaan Euroopan tai globaaleista asioista, vaikkapa rahapolitiikasta, niin sitten yleensä luen kansainvälistä mediaa.

Virtanen: Mitä ulkomaisia lehtiä suosittelisit toimittajille, jos haluaa pysyä kärryillä?

Valtonen: Ehkä minun ei pitäisi nyt hirveästi yleistää, mutta Financial Times, Bloomberg, The Economist ovat tärkeitä. Ja mitä tulee eurooppalaiseen talouspolitiikkaan, niin itse luen aika paljon Die Weltiä ja Frankfurter Allgemeinea. Myös muiden maiden lehtiä kannattaa seurata, riippuen vähän siitä mitä tapahtuu.

Virtanen: Seurataanko Suomessa mielestäsi riittävästi eurooppalaista mediaa, vai onko meillä vähän provinsiaalinen asenne?

Valtonen: No on minulla vähän semmoinen tunne. En tietenkään osaa tähän mitään tilastoja antaa, mutta ehkä herkemmin seurataan juuri englanninkielisiä medioita jo kielisyistä, mutta sanotaan, että saksalainen ja ranskalainen media jäävät pienemmälle seurannalle, ja yksittäisten toimittajien harrastuneisuuden varaan.

Otan yhden esimerkin. Mielestäni Suomessa tiedetään aika vähän siitä, mitä Saksan hallitusohjelmassa lukee. Siellä on paljon jännittäviä asioita, jotka olisi ehkä Suomenkin kannalta relevantteja tietää.

Virtanen: Millä tavalla talousuutiset vaikuttavat poliitikkojen tekemisiin tai ajatteluun?

Valtonen: Kyllä ne vaikuttavat ehdottomasti. Jos puhutaan ihan kotimaan talousuutisista, niin ilman muuta semmoiset uutiset, jotka koskettavat läheisesti kotitalouksia ja ovat kiinni ihmisten arjessa, niin niistä pitää tietää aika nopeasti. Ne tulevat kuitenkin tavalla tai toisella myös politiikan pöydälle, ja näin se pitää demokratiassa ollakin. Eli totta kai niillä on merkitystä.

Väärää tasapuolisuutta

Virtanen: Minkälaisia ongelmia suomalaisessa talousjournalismissa sitten on? Jos ajatellaan kokonaisuutta, niin mitä jää katveeseen?

Valtonen: Ehkä yksi ihan yksittäinen asia, minkä haluaisin nostaa on toivomus, että jos on jonkin alan toimittaja tai keskittyy vaikkapa nyt siihen talouteen tai talouspolitiikkaan, niin hänen olisi hyvä muodostaa omaa osaamista aiheesta. Hänen pitäisi osata välttää tasapuolisuusharhaa.

Tarkoitan sitä, että jos journalisti ei itse osaa tai halua arvioida sitä, mikä näkemys on lähempänä niin sanotusti totuutta tai vaikkapa tieteellistä konsensusta, niin silloin meillä pannaan kaksi äärivastakkaista mielipidettä toisiaan vastaan ikään kuin tasapuolisina, vaikka niistä toinen olisi paljon enemmän valtavirtaa vaikkapa Euroopassa tai kansainvälisesti. Sellaiset ansat välttää ehkä parhaiten, jos pystyy käyttämään myös omaa osaamistaan ja arviointikykyään.

Virtanen: Oletko havainnut talouskirjoittelussa jotain väärinkäsityksiä, jotka on nostettu valtavirran taloustieteen rinnalle. Siis onko esimerkkejä huuhaasta, josta ei pitäisi kirjoittaa?

Valtonen: Sanotaan nyt vaikka näin, että jos käsitellään oikeistolaista ja vasemmistolaista talousajattelua, niin jos oikeistolaiseksi ottaa vaikkapa kokoomuksen hahmon kertomaan ja vasemmistolaiseksi sitten vaikkapa vasemmistoliiton edustajan.

Sanoin tämän vain esimerkiksi, koska tällaista esimerkiksi Saksassa ei juurikaan tapahdu, koska siellä vasemmistoliitto (Die Linke) tulkitaan, jos nyt ei ihan ääripuolueeksi niin melkein. Siellä ei lähdetä siitä, että jos sen mielipidettä kuullaan, niin sitä vastaan pannaan CDU:n eli paikallisen kokoomuksen edustaja, vaan pikemminkin sen ääriajatuksia käsitellään erillisinä. Mutta Suomessa tällaista ei niinkään ole. Meillä puhutaan ehkä enemmän siitä äärioikeistolaisuudesta myös talouspolitiikan saralla - mitä se sitten onkaan, mutta tällaisena esimerkkinä vaan.

Oikeiston ja vasemmiston talous

Virtanen: Jatketaan vielä vasemmistosta ja oikeistosta nimenomaan talouspolitiikan seurannassa. Uutisointi on yleensä sitä, että oikeisto vaatii leikkauksia ja veronkevennyksiä ja vasemmisto puolestaan vaatii menojen lisäämistä mielellään vaikka sitten velkaantumalla. Mitä ajattelet tällaisista jutuista, jossa nämä kaksi näkökulmaa aina rinnastetaan?

Valtonen: Mielestäni se on ihan OK, mutta se mitä toivoisi tosi paljon enemmän on, että pyrittäisiin hakemaan myös sitä kansainvälistä benchmarkia tai kontekstia ihan jo sen takia, että me elämme niin verkottuneessa taloudessa. Suomi ei omassa pienessä kuplassaan voi tehdä talouspoliittisia päätöksiä ilman että ne vaikuttavat Suomen kansainväliseen asemaan kilpailukyvyn näkökulmasta. Eli esimerkiksi kun Suomella on jo yksi maailman korkeimmista veroasteista, ja jos sitä haluaa lähteä vielä nostamaan, niin se on sitten kansainvälisessä kontekstissa jo aika äärimmäinen mielipide. Esimerkiksi Saksassa veroaste on viisi prosenttiyksikköä alhaisempi kuin meillä.

Suomessa näyttää siltä, että vasemmisto haluaa nostaa veroja enemmän ja oikeisto vähemmän. Mutta jos verotusta halutaan kiristää Suomessa edelleen, vaikka me olemme jo näin tapissa, niin sitä suhteellisuutta saisi hakemalla vertailukohtaa myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Mehän olemme vain 5,5 miljoonaa ihmistä tässä maailmantalouden laineilla.

Toinen esimerkki ovat tuloerot, joista Suomessa kernaasti puhutaan. Itse asiassa varallisuuseroista olisi mielestäni paljon tärkeämpää puhua, mutta meillä puhutaan yleensä vain tuloeroista. Mikä siinä on puhuessa - mutta Suomessa tuloerot eivät ole viimeiseen pariin kymmeneen vuoteen ole juuri lainkaan heilahtaneet. Me olemme kansainvälisessä mittakaavassa hyvin maltillisten tuloerojen maa. Mutta sitä ei nähdä, että erityisesti varallisuuspuolella Suomessa ajatellaan, että joku omistaa enemmän kuin muut, ja että olisiko oikeudenmukaisempaa jakaa sitä omaisuutta tai verottaa enemmän. Siinä saattaa unohtua, että Suomessa on hankalaa omistaa tai Suomessa omaisuuden kerryttäminen on vaikeata.

Mutta joku omistaa joka tapauksessa, ja maailmalla pääomat ja omaisuus kertyvät paljon nopeammin kuin meillä. Esimerkiksi Kiinassa on nyt ollut muutaman vuoden ajan jo enemmän miljardöörejä kuin Yhdysvalloissa. Jos kotimainen omistajuus edellyttää sitä, että varallisuus jonkin verran keskittyy, kyllä se pitää hyväksyä. Mutta tietenkin sellaisilla pelisäännöillä, että se on mahdollista kaikille, eikä minkään erioikeuden perusteella.

Jos kotimaista omistusta on vähemmän, niin se tarkoittaa keskimäärin enemmän sitä, että me olemme sitten muunmaalaisella pääomalla töissä. Oli tästä sitten mitä mieltä hyvänsä, niin tämä ilmiö jää aika usein näkemättä. Globaali ulottuvuus vaikuttaa tässäkin, niin että kun meillä on rajat auki ja pääoma liikkuu vapaasti, niin me emme voi tai meidän ei kannata optimoida vaikkapa varallisuuseroja tai tuloeroja pelkästään kotimaan tasolla, kun me olemme vain tällainen Berliinin kokoinen kansakunta.

Virtanen: Onko tämä vähän sama ilmiö kuin se, että kun pyritään eroon epäeettisistä teollisuudenaloista, niin Kiina ostaa ne, ja loppujen lopuksi kaikki toiminta jatkuu entistä huonommilla kriteereillä?

Valtonen: No, tämä on ehkä sukulaisilmiö.

Kehyksiä rikkomassa

Virtanen: Pandemian aikana hallitus on rikkonut budjettikehyksiään ja siirtänyt menoja valtion budjetin ulkopuolelle, kuten tehtiin myös puolustusmenojen kanssa. Tätä on tehty opposition tuella. Kokoomuskaan ei vastustanut koronaelvytystä eikä hävittäjähankintojen siirtämistä puolustusbudjetin ulkopuolelle. Miten hyvin tämä ilmiö on selitetty mediassa yleisölle?

Valtonen: No kyllä minä uskon, että se on selitetty, mutta on sitten eri asia, että kuinka paljon se ihmisiä kiinnostaa – paljonko heille jää mieleen tällaisesta budjettitekniikasta. Menokehykset ovat nimenomaan tekniikkaa, koska niissä ei ole mistään sitovasta asiasta kyse, kuten tälläkin vaalikaudella on nähty. Kyse on ehkä enemmän ollut herrasmies ja -naissopimuksesta, jolla pyritään estämään kohtuutonta menojen lisäämistä vaalikauden aikana.

Tyypillisesti jokaiselle hallituskaudelle osuu yksi tai useampi kriisi, joka sinänsä mahdollistaa sen perustelemisen, että miksi kehykset pitää ylittää. Sitten on eri asia, jos tekisi vaikkapa lainsäädäntöä Saksan mallin mukaisesta velkajarrusta, eli että julkisen talouden pitäisi olla tasapainossa aina. Silloin siinä jokainen hallitus sitten menisi perustuslakia vastaan, jos lähtisi sitä rikkomaan.

Virtanen: Kyynisten politiikan toimittajien keskuudessa vallitsee käsitys, että poliitikot tekevät aina hallitukseen päästyään ihan samat päätökset, joita niiden kilpailijat tekevät. Kokoomus olisi tehnyt myös tällä vaalikaudella hallituksessa ihan samat asiat kuin demarit. Miten vastaat tähän kritiikkiin?

Valtonen: Ensinnäkin Suomessa yksikään puolue ei koskaan päätä yksin. Meillä on aina koalitiohallituksia siitä syystä, että meillä on valtavasti puolueita, joista mikään ei voi muodostaa hallitusta yksin. Toisaalta sanoisin, että kyllä hallituksella on merkitystä. Esimerkiksi viime kaudella, kun Juha Sipilän hallitus aloitti 2015, niin Suomen julkisen talouden alijäämä sisältäen valtion, kunnat ja työttömyysvakuutusrahaston oli keskimäärin 9,2 miljardia alijäämäinen aikaisempien seitsemän vuoden ajan. Se vastaa hyvin nykyistä tilannetta, olkoonkin että siihen sisältyi koronavuosi 2020, jonka hoitamiseen otettiin vielä paljon enemmän lainaa. Mutta keskimäärin tästä eteenpäin Suomen julkinen talous on 7–8 miljardia alijäämäinen.

Yhtä kaikki, Sipilän kauden alussa tehtiin vaikeita päätöksiä, ja julkinen talous saatiin melkein tasapainoon. Vuoteen 2018 mennessä eli kolmen vuoden aikana ei päästy ihan nollaan, mutta kuitenkin hyvin lähelle sitä. Lähtötilanne oli tosiaan aika heikko, ja tämä itse asiassa tehtiin niin, että köyhien kotitalouksien määrä Suomessa samalla väheni. Köyhien määrä pieneni, vastoin sitä mielikuvaa, joka monille ehkä jäi siitä hallituskaudesta.

Valtio omistajana

Virtanen: Periaatteellinen kysymys: minkälaisessa tilanteessa julkisella vallalla on oikeus tai velvollisuus pelastaa kriisiyhtiöitä?

Valtonen: Yleensä peruste sille, että julkinen valta omistaa jonkin yrityksen, niin sen pitäisi Suomessa olla samankaltainen kuin Ruotsissa. Eli että julkinen omistus on perusteltu ainoastaan silloin, jos kyseessä on maan puolustuksellinen tai hyvin strateginen intressi, jolloin valtio voisi omistaa sen yhtiön kokonaan. Sen sijaan tällainen Suomen politiikka, jossa valtio omistaa vähän sitä sun tätä ja myös siivuja pörssiyhtiöistä, niin siinähän ei ole mitään järkeä. Mielestäni olisi parempi, että ihmiset saisivat ja voisivat itse omistaa osakkeita.

Olisi upeaa, jos Suomessa kansankapitalismia olisi vielä enemmän, ja että kaikilla olisi mahdollisuus omasta palkkatyöstään tai mistä tahansa tulosta säästää himpun verran enemmän. Tai siis että palkasta jäisi säästöön ja sitä kautta voisi sijoittaa, sen sijaan että julkinen valta omistaa ikään kuin kaiken meidän puolestamme – siis vähän karrikoiden –, ja tämä liittyy myös kriisiyhtiöiden pelastamiseen: se olisi oikein ainoastaan silloin, jos sillä on strateginen merkitys.

Virtanen: Otetaan käytännön esimerkkinä kolme tärkeää valtion omistamaa yhtiötä. Fortum, Neste ja Finnair ovat kaikki kärsineet pandemiasta, ja nyt ne kärsivät sodasta. Sopiiko valtion puuttua näiden yhtiöiden toimintaan entistä voimakkaammin?

Valtonen: Sanoisin, että Finnair on näistä tietysti siltä osin strateginen, että kun Suomi on vähän tällainen saari, ja jos ollaan kriisissä niin sitten ollaan varsinkin saari. Kyllä meidän täytyy pitää kulkuyhteyksistämme huolta, ja siksi minulla on varovaisen myönteinen suhtautuminen siihen, että valtio pysyy ainakin osin Finnairin omistajana. 

Mutta monella muulla toimialalla asia on toinen. Vaikka siis totta kai polttoaineet ja energia ovat strategisia aloja, niin ei ole yhtä suoraa perustelua sille, että julkinen valta olisi niissä ainakaan keskeisesti omistajana. Ja jos on, niin silloin voi olla perusteltua omistaa yhtiö kokonaan.

Jos ajatellaan raaka-aineiden tai vaikkapa raakaöljyn hinnannousua, niin se yleensä tarkoittaa, että jalostusmarginaalit kasvavat suhteessa paljon enemmän. Eli perinteisesti on ollut niin, että Nesteen tyyppisellä toimialalla voitot jopa kasvavat silloin, kun sen raaka-aineen hinta nousee. Silloinhan se jalostusmarginaali voidaan hinnoitella aavistuksen vapaammin.

Virtanen: Poliitikot vaativat leikkauksia yritystukiin, ja samaa vaaditaan usein myös lehtien pääkirjoituksissa. Mitään ei kuitenkaan saada aikaiseksi. Mitä mieltä olet tästä?

Valtonen: On kyllä todella valitettavaa, että jokaiselle yritystuelle löytyy aina joku puolestapuhuja, eli ne tahot, jotka niistä tavalla tai toisella hyötyvät, ja sen takia se leikkaaminen on niin kovin haastavaa.

Valtion kasvun rajat

Virtanen: Kuinka paljon julkisen vallan rooli taloudessa voi kasvaa poikkeusoloissa? Nyt on eletty kaksi vuotta pandemiaa. Euroopassa on menossa sota. Monien mielestä myös ilmastonmuutoksen torjuminen vaatisi merkittävää julkisen vallan kasvattamista. Tuleeko tällä tiellä koskaan stoppi vastaan?

Valtonen: Itse asiassa ilmastonmuutoksen torjunta ei niinkään edellytä valtion roolin kasvattamista, vaan pikemminkin se kristallisointia. Itse kannatan semmoista koulukuntaa, että meillä on selkeät säännöt, jotka luodaan poliittisesti ja mielellään ylikansallisesti. Tässähän Euroopan unioni on kyllä saanut hyvää aikaan esimerkiksi yhteisen päästökaupan kautta, koska jos mietitään ilmastonmuutoksen torjuntaa, niin siinä yksittäinen maa voi tehdä vain rajallisen määrän asioita.

Kun on lainsäädännöllisesti selkeät ja syrjimättömät säännöt kaikille, niin silloin on kannustin vähentää päästöjä tai jopa vähentää niitä nettomääräisesti. Sinä päivänä, kun hiileen talteenotto on mahdollista, niin sekin pystytään tuomaan sisään tähän samaan markkina-arkkitehtuuriin. Näkisin, että ilmastonmuutoksen vastainen taistelu edellyttää jopa enemmän markkinataloutta kuin mitä nyt on.

Virtanen: Perusnarratiivi politiikan journalismissa on, että oikeisto, ehkä myös kokoomus, kannattaa yövartijavaltiota ja julkisen vallan vetäytymistä kauas takapihalle, ja vasemmistoa moititaan siitä, että se haluaa kontrolloida taloutta enemmän kuin on tarpeen. Onko tämä mielestäsi hedelmällinen jako?

Valtonen: No näinhän asia ei tietenkään ole. Kokoomuksen eduskuntaryhmässä on aika lailla mahdotonta olla kansanedustaja, jos kannattaa tiukkaa yövartijavaltiota. Itse asiassa poliittinen keskustelu suuntaan tai toiseen rajoittuu enimmilläänkin vain muutamaan prosenttiyksikköön koko budjetista.

Virtanen: No eihän demaritkaan enää kannata sosialismia.

Valtonen: Niin ilmeisesti, mutta tässä kannattaa myös muistaa nyt se kansainvälinen perspektiivi, koska Suomessa julkisten menojen suhde kansantuotteeseen on lähellä maailman huippua siellä 60 prosentin tietämillä. Verrataan sitä vaikka Saksaan, jossa se on lähempänä 50:tä prosenttia – vaikka toki sielläkin keskustaoikeisto pitää osuutta korkeana.  Jos Saksassa vaikkapa demarit esittävät, että lisätään vähän julkista kulutusta, niin mielestäni se ei ole yhtä hälyttävää kuin jos niin tehdään Suomessa, koska meillä aletaan sitten ottaa jo maailmanennätys loikkaa siinä lajissa.

Sama pätee ajankohtaiseen vertaukseen Iso-Britanniaan. Siellä kokonaisveroaste on OECD-maiden keskiarvon alapuolella ja kymmenen prosenttiyksikköä alhaisempi kuin meillä. Lisäksi brittien alijäämä on vielä suurempi kuin meillä. Jos Briteissä lähdetään edelleen alentamaan veroja, tilanne on kovin erilainen kuin jos samaa tehtäisiin meillä.

Virtanen: Onko suomalaisessa talouspoliittisessa keskustelussa jotain oppimista naapurimaista?

Valtonen: Oikeastaan ainoa toiveeni on, että hieman katsottaisiin myös niitä lähtötasoja. Esimerkiksi samanlaista debattia kuin vaikka jenkeissä käydään julkisen sektorin koosta, niin ei sitä voi missään nimessä tuoda tänne, koska USA:n julkinen sektori on lähtökohtaisesti paljon pienempi kuin meillä, ja liittovaltion budjetti keskittyy ensisijaisesti puolustusmenoihin ja tiettyihin liittovaltiotason asioihin. Se on hyvin erilainen konstruktio kuin esimerkiksi Suomen valtion budjetti.

Jos joku sitten jossain meidän verrokkimaassamme eli hyvinvointivaltioissa täällä Euroopassa ehdottaa menojen lisäämistä, niin siitä ei voi suoraan päätellä, että nyt Suomessakin kannattaa lisätä menoja. Meillä on jo käytännössä ne menot siellä budjetissa valmiiksi ja vähän päällekin, koska meidän lähtötasomme on niin korkea.

Mutta totta kai tämä sama vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelu on kaikissa muissakin maissa. Se on sinänsä selkeää nimenomaan talouspolitiikassa, mutta muilla politiikan lohkoilla perinteistä vasemmisto-oikeisto-jakoa ei ehkä ole olemassakaan.

Perusteellisia perusteluja

Virtanen: Kerro vielä vähän siitä, minkälainen on mielestäsi oikein hyvä talousjuttu. Mikä herättää uteliaisuutesi tai on saanut sinut ajattelemaan asioita uudella tavalla?

Valtonen: En osaa sanoa mitään yksittäistä esimerkkiä, mutta hyvä juttu on semmoinen, missä on tietenkin se varsinainen uutinen ja tieto kerrottu mahdollisimman napakasti ja hyvin. Pidän myös analyyseistä ja semmoisista jutuista, joissa on myös omaa pohdintaa ja tarinaa. Silläkin on toki oltava joku fundamentti ja argumentit kunnossa, ja vaikka olisin eri mieltäkin, niin on kiva lukea, kun joku perustelee jonkinlaisen kannan. Sellaista toivoisin suomalaiselta talousjournalismilta nykyistä enemmän - tai haluaisin kannustaa siihen. Ei niitä kannanottoja tietenkään tarvita siinä uutisjutussa, jonka pitää olla objektiivinen.

Virtanen: Onko talousjournalismilla tulevaisuutta, kun kaikki taloudellinen tieto alkaa olla reaaliaikaisesti saatavilla. Joka puolelta suorastaan tulvii ajantasaista tietoa. Mihin enää tarvitaan journalismia?

Valtonen: Journalismia tarvitaan juuri taustoittamiseen ja syventämiseen, ja mielellään myös analyysiin. Kyllä minä uskon, että sille on edelleen tilausta.

Reilua kohtelua?

Virtanen: Kun puhut julkisuudessa, niin miten viestisi yleensä menee läpi mediassa?

Valtonen: Jos on suora lähetys, niin ne menee yleensä sellaisenaan läpi. Aika harvoin tapahtuu nykyisin enää sitä, että niitä printissäkään julkaistaisiin täysin kontekstin ulkopuolella tai epäammattimaisesti tehtynä – pyydän toki sitaatit nähtäväksi nykyisin. Ennen vanhaan, kun aloitin tätä poliittista seikkailua, niin en aina tajunnut sitä tehdä, ja se mediassa oleva juttu ei ehkä ollut aina sitä mitä itse olisin toivonut, tai mitä yritin edes sanoa.

Virtanen: Alan käytäntö on tässä aika yhdenmukaista: haastateltavan ennakkotarkastusoikeus on mediassa laajalti hyväksytty periaate, mutta samalla valitetaan, että kiire on kasvanut ja jutut pitää saada entistä nopeammin ulos. Mielenkiintoista kuulla, että et ole kokenut pahoja pettymyksiä sen suhteen, että sinua olisi liian suurella kiireellä ajettu ansaan.

Valtonen: No en minä koe, että tämä olisi mitenkään kauhean laaja ilmiö tai ongelma. Tietenkin pyrin siihen, että jos pyydän sitaatit, niin vastaan toimittajalle niin pian kuin mahdollista.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.