Juhani Pekkala: Shokit tulevat yllättäen, mutta niistä selviää jos toimittajan lähdeverkosto on kunnossa

 -------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä osassa vieraana on emeritustoimittaja Juhani Pekkala, joka työskenteli muun muassa Keskisuomalaisessa, Talouselämässä ja Helsingin Sanomissa sekä Kaupan liiton toimitusjohtajana. Puhuimme muun muassa toimittajan urasta, poikkeuksellisista uutistilanteista, hyvästä ja huonosta talousjournalismista, valtion velkaantumisesta, yritystuista ja omistajaohjauksesta. Haastattelu tehtiin Zoomissa 14. kesäkuuta 2022.

------------------------------------------------------------------

Perushumanisti

Virtanen: Kerro vähän siitä, miten ajauduit taloustoimittajaksi?

Pekkala: Hyvin erikoisella tavalla. Olin Keskisuomalaisessa toimitusharjoittelijana, kun siellä oli kaksi taloustoimittaja. Toinen katkaisi jalkansa ja toinen nimitettiin toimituspäälliköksi, ja sitten kesällä 1980 alkoi valtavan isot Valmetin saneeraukset Jyväskylässä, eikä lehdellä ollut ketään muuta laittaa niihin hommiin kun minut, nuori harjoittelija.

Tein sitten koko kesän niitä Valmetin saneerausjuttuja, jotka olivat valtavan isoja uutisia, ja aivan kohtuuton taakka niin nuorelle ja kokemattomalle toimittajalle. Mutta sain siitä aika paljon kokemusta, ja sen kokemuksen perusteella sitten itse asiassa pääsin myöhemmin syksyllä Talouselämään toimittajaksi. Eli henkilökohtaisesti varmaankin erikoinen polku.

Virtanen: Olihan sinulla myös akateemista taustaa, josta siitäkään ei varmaan ollut haittaa? 

Pekkala: Olen filosofian maisteri, pääaineena kulttuuriantropologia. Eli mulla on ihan perushumanistinen tutkinto taustalla, joka nyt ei viitannut sinänsä taloustoimittajan työuralle. Tutkinnosta on ollut kuitenkin paljon hyötyä, vaikka se ei ollutkaan niin sanotusti täsmätutkinto alalle.

Virtanen: Miten nopeasti tajusit, että talousjournalisti tarvitsee numerotaitoja ja ymmärrystä siitä, milloin yrityksellä menee hyvin tai huonosti?

Pekkala: No aivan saman tien, kun menin Talouselämään töihin, koska Talouselämähän on talous toimittajalle tietynlainen korkeakoulu, koska siellä piti ymmärtää nimenomaan yritystaloutta. Kun olin Talouselämässä niin Pertti Monto veti sitä, ja se keskittyi hyvin pitkälle yritystalouteen, ei niin voimakkaasti talouspolitiikkaan tai kansainväliseen talouteen, vaan nimenomaan yritystalouteen. Ja yksi keskeinen osa Talouselämän journalismia olivat tulosanalyysit, joita varten talossa oli kyllä taustalaskijat. Mutta ne piti kuitenkin osata tehdä ja ymmärtää laajemmin ne yritysten markkinat Siellä tehtiin tosi paljon yritysjuttuja, ja tämä johti siihen, että oli pakko ruveta ymmärtämään sitä että mitä yritystalous on ja miten yritykset ajattelee. 

Virtanen: Mikä niissä yritysten tulosanalyyseissa oli vaikeinta ymmärtää?

Pekkala: No siihen aikaan kun tulin tähän hommaan, niin silloinhan oli mahdollisuus tehdä erilaisia tilinpäätösjärjestelyjä. Siellä oli erilaisia varauksia ja niin edelleen. Tuloksen avaaminen oli aidosti hankalaa siihen aikaan, kun yrityksen tulos haluttiin esittää kaunistellen. Nykyaikainen yrityksen tulos on tietyllä tavalla aika selkeä, jos ei oteta huomioon joitakin poikkeuksia, joissa tavallaan tai tarkoituksellisesti halutaan hämätä lukijoita tai yleisöä. Nythän yritysten tuloksen esiin saaminen on huomattavasti helpompaa. Ja totta kai myös se riippuu yrityksestä: Onko se listattu yritys? Onko se osuuskunta? Onko se minkä kokoinen yritys? Sillä kaikella on merkitystä.

Virtanen: Mutta nykyään kaikki on vertailukelpoisempaa?

Pekkala: Nyt on kaikki läpinäkyvämpää. Tietysti kehitys on ollut valtavan iso myös pörssilainsäädännössä ja yrityslainsäädännössä ylipäänsä. 1980- luvun alku oli hyvin erilaista aikaa kuin tämä nykyinen.

 

Todella isoja uutisia

Virtanen: Sitten päädyit Helsingin Sanomiin. Miten sinä sinne ajaudut, ja miten sinusta tuli  taloustoimituksen päällikkö?

Pekkala: Siirryin Helsingin Sanomiin, kun olin ollut kaksi ja puoli vuotta Talouselämässä. Siellä oli taloustoimituksessa paikka auki, ja asia tuli puheeksi kavereiden kanssa. He sitten ehdottivat, ja toimituksen esimies Lauri Helve värväsi minutkin. Sitten myöhemmin siellä päälliköt vaihtui, ja esimieheksi tuli Leinosen Hannu, ja sitten minusta tuli jossain vaiheessa uutispäällikkö. Kun Hannu sitten lähti päätoimittajaksi Kauppalehteen, niin minusta tuli esimiehenä Hannun seuraaja. Aika normaali tie sekin.

Virtanen: Minkälaista oli johtaa taloustoimitusta?

Pekkala: Ensinnäkin voi sanoa, että Helsingin Sanomilla on erittäin vahva asema. Kaikki tietävät sen journalistisen perustan ja tradition, jota on helppo seurata. Helsingin Sanomat oli silloin erittäin vahva toimija, ja on nytkin. Siinä mielessä on helppo vetää toimitusta, koska siinä on vahva journalistinen selkänoja olemassa. Painostus, jos sitä tuli, niin se jäi sinne päätoimittajien huoneeseen. Tai jos sitä painostusta tuli itselleni, oli helppo kuitenkin toimia niiden vaatimusten ristiaallokossa.

Mutta totta kai se oli sitten nuorelle esimiehelle haastavaa, koska siihen aikaan tuli sitten myös todella isoja uutisia: siellä oli Kouri-kaupat, oli yksi merkittävimpiä tai syvimpiä lamoja, joita Suomi on kohdannut, ja sitten oli myös muutama suuri pörssilasku. Vuoden 1987 musta maanantai tapahtui tosin kun olin uutispäällikkö, mutta silloinkin vetovuorossa.

Olihan se aika kovaa siinä mielessä, että kaikki ne tapahtumat oli sellaisia, joita ei ennen ollut tapahtunut, ja siinä tilanteessa ajatus oli, että mitä ihmettä tämä on. Sitten vaan piti ruveta selvittämään.

Virtanen: Siinähän tuli vähän uutisen määritelmää samalla. Mutta nykyään (toukokuussa 2022) taidetaan elää vähän samantapaista aikaa. On asioita, joita ei ole meidän aikanamme tapahtunut. 

Pekkala: Joo, tämä on tullut monesti mieleen kun katsoo tätä pandemiaa, ja kun on katsonut sen jälkeen miten talous on mennyt, ja nyt ihmetellään inflaatiota – tai Ukrainan sotaa, joka on tietysti yksi keskeisiä tapahtumia. Mutta ihan yhtä lailla 2008 alkanut finanssikriisi, niin sekin oli tapahtuma, joka löi vähän ällikällä. 

Itse asiassa se talousasiantuntijoiden porukka, joka tässä  taloustoimittajien ympärillä on, tai jota käytetään lähteinä, niin ei myöskään pysty arvioimaan, milloin tällaisia tapahtumia on tulossa. Aina on toki synkistelijöitä, jotka maalaavat suuren synkän kuvan; se sitten joko toteutuu tai ei toteudu. Mutta yleensähän talousajattelu ja talouden ennustaminen kulkee, niin kuin hyvin tiedetään, aika lineaarisesti eteenpäin ja shokit tulee sitten kun ne tulee, ja yleensä yllättäen. Mutta kyllä niiden kanssa voi elää.

Silloin kun Kouri-kaupat alkoi vyöryä ja niistä alettiin tehdä juttuja, niin sain hyvän opin silloiselta Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtajalta. Hän sanoi minulle lyhyesti vaan, että toimittajalla pitää olla sellaiset lähteet, että kun jotain tapahtuu, niin hän saa ne tiedot joita tarvitsee.

 

Spesialistit ja generalistit

Virtanen: Tästä päästäänkin siihen, millä tavalla taloustoimituksen pitäisi organisoitua. Joidenkin mielestä olisi hyvä, jos jokainen toimittaja erikoistuu johonkin teollisuudenalaan tai tiettyihin yrityksiin. Toisen koulukunnan mukaan toimittajan pitäisi olla generalisti, eli pitää pystyä tekemään juttu mistä tahansa. Mikä on sinun näkemyksesi tästä?

Pekkala: No nyt annan kyllä tylsän vastauksen. Se on ratkaisematon kysymys, mikä on nähty kun toimitusta on yritetty organisoida joko-tai -menetelmällä. Yleensä havaitsin hyväksi, että on vähän niin kuin joko tai tyyppejä; se on monesti toimittajakohtainen kysymys. Jotkut haluaa mennä syvälle, erikoistua vaikkapa metsäteollisuuteen. Meillä on siitä hyviä esimerkkejä, mutta sitten on toimittajia, jotka haluavat kulkea vähän laveammin ja tutustua erilaisiin toimialoihin tai kansantalouteen tai osakemarkkinoihin, niin että se tietysti riippuu hyvin voimakkaasti myös siitä toimittajasta. Mutta totta kai toimituksen johdon tehtävä on viitoittaa, millä tavalla siinä toimituksessa kuljetaan.

Jos minun pitäisi jotain sanoa siitä, että kumpaan suuntaan kannattaa mennä, niin jos toimituksessa on riittävästi resursseja, niin kyllä minä ainakin jonkinlaisia painopisteitä laittaisin niille toimittajille, koska sitten on vaikea hypätä vaikka elintarviketeollisuudesta tai rahamarkkinoita yhtäkkiä raportoimaan jotain mitä tapahtuu jossain peliteollisuudessa. Kyllä se vaatii sen, että jollain tasolla on ymmärrettävä sen toimialan lainalaisuudet, ja kaikkihan vähän poikkeaa kuitenkin toisistaan.

Sitten on ymmärrettävä myös se, minkälaisia kysymyksiä sen toimialan yritykset asettavat itselleen, minkä tyyppisiä strategioita ne ovat tehneet. Ja sitten myös toimialan sisällä voivat strategiat olla hyvin erilaisia. Hyvä esimerkki on nyt tämä UPM:n pitkä lakko, ja se että millä tavalla kolme suurta metsäyhtiöitä hoitivat kevään 2022 työmarkkinaneuvottelut; siinä oli kysymys myös strategiasta. Metsäliitolle ja Stora Ensolle oli hyvin yksinkertaista tehdä sopimukset nopeasti, ja ne saivat nopeasti yrityskohtaiset sopimukset aikaan, mutta UPM:lle oli erittäin tärkeää saada toimialakohtaiset sopimukset vielä yrityksen sisälläkin.

Ottamatta kantaa näiden erilaisten tavoitteiden oikeutukseen, niin toimittajan täytyy ymmärtää myös strategioiden ja yritysten toimintalogiikan erot ja se, että jos on ihan generalisti, niin sitten pitää olla ainakin nopea oivaltamaan, että mitä kaikkea toimialalla tai yrityksissä tapahtuu.

Virtanen: Työmarkkina-asiat olivat aiemmin politiikan toimittajien seurannassa, mutta nykyään niistä kirjoitetaan enemmänkin osana markkinoita ja taloutta. Minne ne oikein kuuluvat? Asia ei taida olla vieläkään ratkennut?

Pekkala: Siinä mielessä ei ole ratkennut, että aika monesti nykyään taloustoimitukset ovat osa politiikkaa, kun toimituksia on yhdistetty. Kyllä minä näen, että työmarkkinajutut ovat edelleen aika poliittisia. Siis ei niin, että siellä olisi puoluepoliittinen agenda, mutta politiikka tavallaan iskee sävynsä siihen toimittamiseen.

Riittävä lähdeverkosto?

Virtanen: Miten määrittelisit hyvän lähdeverkoston? Kuinka monta toimitusjohtajaa pitää tuntea, ja kenen kanssa pitää käydä ryyppäämässä?

Pekkala: No ryyppäämässä ei tarvitse käydä kenenkään kanssa, mutta aamukahvilla ja lounaalla, tai lyhyesti voi tavata monia ihmisiä. Sopiva lähdeverkosto riippuu tilanteesta ja siitä mitä toimialaa seurataan. Jos ollaan vaikka rahamarkkinoilla, niin pitää olla riittävästi rahamarkkina- tai osakemarkkina-analyytikkoja ja tutkimuslaitosten edustajia, että ymmärtää sen kokonaisuuden. Jos taas seuraa metsäteollisuutta, niin pitää olla riittävästi keskustelukumppaneita eri yrityksissä.

Useimmiten tietysti toimitusjohtajat on niin kiireisiä nykyään, että heitä on vaikea saada kiinni, mutta hyvä olisi löytää sellaisia jotka ymmärtää sitä bisnestä.

Hyvä olisi saada muitakin keskustelukumppaneita kuin pelkästään viestintäihmisiä. Ei niin, että he ovat huonoja, mutta välttämättä heilläkään ei ole aina syvällistä ymmärrystä teollisen tai muun toiminnan logiikasta. Vaikea antaa numeraalisia neuvoja (lähteiden määrästä), mutta pikkuhiljaa se tuntuma itselle kyllä syntyy, että mikä on riittävästi. Tässä toimii myös ihmisten välinen kemia: joidenkin kanssa on helpompi tulla toimeen kuin toisten, joten pitää myös löytää ne ihmiset joiden kanssa pystyy käymään dialogia ja keskustelua.

Virtanen: Mutta kai se on niin, että mitä useampi luottamuksellinen lähde, sitä parempi?

Pekkala: Totta kai. Ja totta kai se sama koskee muutakin journalismia, että yhteen lähteeseen ei voi vain nojata, vaan täytyy olla riittävästi lähteitä, jotta se kokonaiskuva muodostuu.

 

Kriisien vuosi

Virtanen: Puhutaan tästä vuodesta, 2022. Miten talousjournalismi on selvinnyt pandemian ja sodan aiheuttamista häiriöistä taloudessa?

Pekkala: Jos seuraa isoja tiedotusvälineitä – sanotaan taustaksi sen verran, että seuraan Hesaria, Yleä, Kauppalehteä, Yleä, iltapäivälehtiä ja Talouselämää – niin voi sanoa, että yleisessä kuvassa ihan kohtuullisen hyvin on ymmärretty mitä on pakko tehdä, jotta tästä pahasta tilanteesta päästään eteenpäin.

Monta kertaa on käyty keskustelua, että ei nyt toisteta 1990-luvun alun tai vuoden 2008 virheitä. Minulle on tosin jäänyt vähän epäselväksi tietysti, että mitä ne virheet ovat olleet. Mutta joka tapauksessa on pyritty oppimaan.

Onko nyt sitten mediassakin aika pitkälle vain toistettu niitä argumentteja, joita päättäjät on toistaneet, että näin meidän pitää tehdä ja tämä on nyt viisasta? Nyt on ollut aika iso konsensus esimerkiksi velkaantumisen ympärillä ja sen ympärillä, että pystytään ylittämään tämä kuilu ja palauttamaan talous kasvuun. Se olisi voinutkin olla toimiva strategia, jos ei olisi tullut tätä Ukrainan sotaa tähän. Siitä selviäminen vaatisi tietysti taas hyvin erilaista näkökulmaa.

Virtanen: Mutta onko tilanne tänä vuonna menossa todennäköisesti huonompaan suuntaan, jos ajatellaan esimerkiksi meidän elintarvikehuoltoa ja talouden toimintaa – vai onko syytä toiveikkuuteen?

Pekkala: Tuo on toivottoman vaikea kysymys, että mihin suuntaan tässä ollaan menossa.  Minä olen harvoin pessimisti, mutta nyt minusta tuntuu siltä, että nämä seuraavat vuodet eivät tule olemaan kovin helppoja. Ne tulevat olemaan vaikeita, ja siihen on tietysti se syy, että tämän sodan jäljet ovat todella isot. Se tulee vaikuttamaan paljon erilaisiin markkinoihin, ja itse asiassa myös pandemian jäljet tulee olemaan pitkät.

Mehän olimme ennen sodan alkua vasta tulossa siihen tilanteeseen, että olisi ruvettu katsomaan miten toimitusketjut toimii, saadaanko me riittävästi raaka aineita, onko meillä riittävästi kriittisiä metalleja, ja mitä sitten kun inflaatio lähtee pyörimään, että miten me saadaan se hallintaan?

Se on tietysti ollut aika erikoinen keskustelu, joka meni mediassakin läpi, että tästä tulee vain tämmöinen inflaatiopiikki, vaikka kaikki asiantuntijat, jotka ovat taloutta seuranneet, tietävät että yleensä inflaatio ei ole piikki, vaan kun se lähtee kiihtymään, niin sen taltuttamiseen menee tosi pitkä aika. Nythän me näemme, että olemme tulossa nyt siihen palkankorotuskeskusteluun, että kun hinnat nousee, niin palkkoja pitää nostaa, koska ay-liikkeen näkökulmasta on pidettävä huoli ostovoimasta.

Mielestäni me olemme nyt menossa hallitsemattomaan tilanteeseen, jossa palkankorotusvaatimukset ovat isoja, jossa talouden hallinta ei ole kovin helppoa. Korot tulevat nousemaan, ja on kysyttävä mitä merkitystä sillä on sitten talouteen ja ostovoimaan, mitä merkitystä sillä on velkaantuneisiin kotitalouksiin? Entä säilyykö työllisyys sillä tasolla kun pitää ja niin edelleen, että kyllä tässä on vaikeita haasteita. Sen lisäksi meillä ei ole vielä käsitystä siitä, miten Ukrainan sota tulee päättymään ja miten siitä mahdollisesti päästään ulos, vai eskaloituuko se?

 

Pimeällä puolella

Virtanen: Olit toimittajan urasi jälkeen vielä pitkään kaupan liiton toimitusjohtaja, eli siirryit niin sanotusti pimeälle puolelle, lobbariksi. Miten perspektiivisi talouden toimintaan muuttui, kun olit vaihtanut toimittajan työt edunvalvontahommaan?

Pekkala: Ehkä sillä tavalla, että katselin taloutta sitten kahdesta näkökulmasta. Mulla oli tämä työmarkkinanäkökulma ja sitten kaupan toimialan näkökulma. Ehkä siinä oli semmoinen mikä tuli eniten mieleen oli se, että työmarkkinapuolella media otti annettuna työmarkkinajärjestöjen tavoitteet, ja työmarkkinapolitiikkaan ja järjestelmään liittyvä keskustelu kävi hyvin pitkälle niillä argumenteilla, jotka ay-liike tai työnantajajärjestö antoi käteen.

Aika harva toimittaja pystyy oikeasti vähän reflektoimaan ja ajattelemaan, että onko tämä järjestelmä järkevä ja kuinka terveellä pohjalla se seisoo. Kuinka pitkälle se on ujuttautunut tähän yhteiskuntaan, esimerkiksi eläkejärjestelmään ja työterveyteen. Sillä on valtavat lonkerot joka paikkaan, ja sitten me vaan jaksamme puhua näistä muutaman sentin tai euron palkankorotuksista. Mielestäni sen läpivalaisu ei ollut riittävän hyvää.

Kaupan edunvalvonnan puolella jäin odottamaan sitä, että olisi vähän vivahteikkaammin osattu kertoa kaupasta. Ymmärrän, että median kiinnostus liittyi päivittäistavaroihin ja erityisesti ruokakauppaan, mutta siellä on valtava määrä muutakin kauppaa. On vaatekauppaa, rautakauppaa, tukkukauppaa ja niin edelleen, mutta se kiinnostus oli ruokakaupassa. Ehkä siinä olisi toivonut enemmän sellaista ajattelua, että mitä nämä kaupan yritykset ajattelevat ja minkä tyyppisiä kysymyksiä kaupassa mahdollisesti on.

Virtanen: Oliko toimialalla pahaa mieltä siitä, ettei omaa viestiä saatu julkisuudessa läpi?

Pekkala: Ei meillä ei ollut ollenkaan pahaa mieltä, koska me saimme hyvin läpi omat viestimme. Yksi keskeinen syy tähän oli, että varmaan oman taustani pohjalta käänsin sitä näkökulmaa niin, että me tavattiin tosi paljon toimituksia ja toimittajia, ja pidin koko ajan tärkeänä sitä, että meillä on jatkuva keskusteluyhteys toimittajiin siltä varalta että tapahtuu joku sellainen asia, joka vaatii kommentointia. Nyt ainakin mediassa tiedettiin ketkä ihmiset meillä voi sitä kommentoida tai mistä saa tietoa.

Käytin jopa jonkun verran aikaa siihen, että kun kesätoimittajat soitti, niin minä opastin niitä tekemään juttuja, koska toimituksen johtaja ilmeisesti ei ollut ehtinyt. Käytin sitten vanhaa ammattitaitoani ja kerroin heille mitä pitää tehdä ja miksi. Se oli siis ihan kaupan liitonkin ehdoton etu, että ne jutut oli oikein, ja nyt en tarkoita ollenkaan että ne tehtiin meidän näkökulmastamme, vaan että oli ylipäänsä oikein, että siellä oli oikeat termit ja oikeat euromäärät.

Sitten se kysymyksenasettelu, mihin sitten media tai toimittaja oli päätynyt, se on toinen kysymys. Siihen ei pidä mennä vaikuttamaan. Mutta siis että perusasiat ovat oikein – tämmöistä työtä myös tein.

Virtanen: Miten toimittaja voi saada juttuvinkkejä uutisten kohteilta, niin ettei kaikkia tarvitse omasta päästään keksiä, tai odottaa oman pomon käskyä?

Pekkala: Minä näen sen niin, että kun puhutaan toimittajien lähteistä – ja nyt puhutaan tästä lobbauksesta – niin näen sen kaksisuuntaisena tienä: Molempien etu on, että sinulla on toimivat puheyhteydet ja toimiva keskustelu sillä tavalla, että kun tapahtuu jotain mitä pitää käsitellä, niin löytyy molemmin puolin kykyä käsitellä sitä asiaa ja kykyä kommunikoida omia näkemyksiä, saada ne ymmärretyiksi.

Sen jälkeen on tietysti ihan median oma asia miten se niitä käsittelee, eikä lobbarin tavoite ole ruveta tekemään enempää. Pidemmällä tähtäimellä on mahdotonta vaikuttaa mediaan ja median kysymyksenasetteluun, mutta täytyy vain pyrkiä siihen, että se tietotaso on riittävän hyvä mediassa.

 

Maatalous katveessa

Virtanen: Kerro vielä tästä kokonaisuudesta maatalous, elintarviketeollisuus ja ruokahuolto. Olet ollut jossain määrin huolissasi siitä, että ymmärtääkö media meillä tämän kolmion toimintaa. Mikä siinä on pielessä?

Pekkala: Siinä on oikeastaan pielessä se, että me koko ajan mietitään, että kuka saa minkä osuuden tästä ruokaketjusta. Jos nyt voisin jotain toivoa, niin toivoisin, että meille syntyisi uudenlainen maataloustoimittajien ryhmä tai ammattikunta, joka ryhtyisi avaamaan meidän maataloutta – että minkälainen se on, minkälaiset kannattavuuden edellytykset sillä on? Mitä pitäisi tapahtua, että se olisi meillä paremmassa kunnossa kuin nyt?

Meillä maatalous on tämmöisessä hermeettisessä tilassa, että siellä on etujärjestö MTK, ja sitten maa- ja metsätalousministeriö, joka on aika pitkälle hyvin lähellä MTK:ta. Meillä on siis ministeriö ja maatalous. Maatalouden lobbauspuolella ei juuri ole soraääniä, että mikä voisi olla vaihtoehtoinen maatalouspolitiikka, enkä väitä että pitäisi olla. Mutta väitän, että olisi hyvä jos syntyisi laajempi keskustelu.

Metsäpuolella on nyt syntynyt keskustelu siitä, mikä on oikea tapa hoitaa metsää. Me voisimme käydä myös keskustelun siitä, mikä on oikea tapa hoitaa maataloutta, mitkä ovat sen kannattavuuden rakenteet.

Tietynlainen pulma on esimerkiksi se, että meillä on monella tavalla hyvin kannattamaton maatalous. Moni asia on veitsen terällä varsinkin nyt kun inflaatio kiihtyy, mutta silti peltomaan hinta nousee koko ajan. Mikä esimerkiksi tässä on se syy? Mielestäni maataloutta pitäisi käsitellä itsenäisemmin. Minulla ei ole mitään vihamieltä maataloutta kohtaan, päinvastoin mulla on paljon arvostusta sille. Mutta meidän pitäisi löytää tapoja käsitellä maataloutta, avata sen kannattavuutta, nähdä mikä sen merkitys on. Sitten voidaan siirtyä elintarviketeollisuuteen ja ruokaketjuun.

Virtanen: Onhan meillä kuitenkin Maaseudun Tulevaisuus, joka hoitaa tämän tontin hyvin. Eikö se riitä?

Pekkala: No Maaseudun Tulevaisuutta kustantaa MTK, mutta tietyllä tavalla olet ihan oikeassa. Se on erittäin hyvä lehti, siellä on hyviä toimittajia, mutta heillä on kuitenkin tietty intressi siellä. Ollenkaan vähättelemättä sen journalistista merkitystä se on ihan hyvin toimitettu, ja myös iso lehti tässä maassa. Mutta olisi hyvä, että muutkin isot tiedotusvälineet jollain tasolla käsittelisivät maataloutta irrallisena myös tästä ruokaketjusta, koska se on meille niin olennainen, koska me tarvitsemme ruokaa.

Koko maatalouden käsittely pitäisi nostaa isompaan rooliin, ja jollain tavalla irrottaa tästä politiikasta ja jatkuvasta jauhamisesta, että kenellä on se raha ja kenellä ei. Myöhemmin voidaan mennä sitten siihen kiistämättömään asiaan, että meillä on kaikkein keskittynein tuota päivittäistavarakauppa Euroopassa. Tämän keskittymisen ongelma voi olla esimerkiksi se, että kaupassa valitsee erittäin raju kilpailu. Kun hintakilpailu on tosi kovaa, niin kaupan neuvotteluvoima suhteessa tuottajiin on myös iso, koska ne on niin isoja ne kokonaisuudet.

Tähän ei varmaan viisasten kiveä ole, mutta sen verran palaan takaisin vielä, että jos muistat sitä keskustelua kun Suomi meni EU:n jäseneksi, niin puhuttiin että meiltähän piti loppua maatalous kokonaan ja elintarviketeollisuuskin. No ei loppunut, ne sopeutuivat. Elintarviketeollisuus rupesi kilpailemaan. Siitä tuli ihan hyvä, ja sillä on jopa vientiä jonkun verran.

Eli tässä elintarvikeketjussa on paljon semmoisia asioita, joita mun mielestä pitäisi käsitellä myös, katsoa sitä kokonaisuutta. Mutta tämä on vähän niin kuin Nato-keskustelu (ennen jäsenyyttä), että onko meillä turvatakuita vai ei. Kenelle menee ne rahat? Siis vivahteita toivoisin enemmän mediaan, keskusteluun ja siihen raportointiin.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.