Juhani Pekkala: Shokit tulevat yllättäen, mutta niistä selviää jos toimittajan lähdeverkosto on kunnossa

 -------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä osassa vieraana on emeritustoimittaja Juhani Pekkala, joka työskenteli muun muassa Keskisuomalaisessa, Talouselämässä ja Helsingin Sanomissa sekä Kaupan liiton toimitusjohtajana. Puhuimme muun muassa toimittajan urasta, poikkeuksellisista uutistilanteista, hyvästä ja huonosta talousjournalismista, valtion velkaantumisesta, yritystuista ja omistajaohjauksesta. Haastattelu tehtiin Zoomissa 14. kesäkuuta 2022.

------------------------------------------------------------------

Perushumanisti

Virtanen: Kerro vähän siitä, miten ajauduit taloustoimittajaksi?

Pekkala: Hyvin erikoisella tavalla. Olin Keskisuomalaisessa toimitusharjoittelijana, kun siellä oli kaksi taloustoimittaja. Toinen katkaisi jalkansa ja toinen nimitettiin toimituspäälliköksi, ja sitten kesällä 1980 alkoi valtavan isot Valmetin saneeraukset Jyväskylässä, eikä lehdellä ollut ketään muuta laittaa niihin hommiin kun minut, nuori harjoittelija.

Tein sitten koko kesän niitä Valmetin saneerausjuttuja, jotka olivat valtavan isoja uutisia, ja aivan kohtuuton taakka niin nuorelle ja kokemattomalle toimittajalle. Mutta sain siitä aika paljon kokemusta, ja sen kokemuksen perusteella sitten itse asiassa pääsin myöhemmin syksyllä Talouselämään toimittajaksi. Eli henkilökohtaisesti varmaankin erikoinen polku.

Virtanen: Olihan sinulla myös akateemista taustaa, josta siitäkään ei varmaan ollut haittaa? 

Pekkala: Olen filosofian maisteri, pääaineena kulttuuriantropologia. Eli mulla on ihan perushumanistinen tutkinto taustalla, joka nyt ei viitannut sinänsä taloustoimittajan työuralle. Tutkinnosta on ollut kuitenkin paljon hyötyä, vaikka se ei ollutkaan niin sanotusti täsmätutkinto alalle.

Virtanen: Miten nopeasti tajusit, että talousjournalisti tarvitsee numerotaitoja ja ymmärrystä siitä, milloin yrityksellä menee hyvin tai huonosti?

Pekkala: No aivan saman tien, kun menin Talouselämään töihin, koska Talouselämähän on talous toimittajalle tietynlainen korkeakoulu, koska siellä piti ymmärtää nimenomaan yritystaloutta. Kun olin Talouselämässä niin Pertti Monto veti sitä, ja se keskittyi hyvin pitkälle yritystalouteen, ei niin voimakkaasti talouspolitiikkaan tai kansainväliseen talouteen, vaan nimenomaan yritystalouteen. Ja yksi keskeinen osa Talouselämän journalismia olivat tulosanalyysit, joita varten talossa oli kyllä taustalaskijat. Mutta ne piti kuitenkin osata tehdä ja ymmärtää laajemmin ne yritysten markkinat Siellä tehtiin tosi paljon yritysjuttuja, ja tämä johti siihen, että oli pakko ruveta ymmärtämään sitä että mitä yritystalous on ja miten yritykset ajattelee. 

Virtanen: Mikä niissä yritysten tulosanalyyseissa oli vaikeinta ymmärtää?

Pekkala: No siihen aikaan kun tulin tähän hommaan, niin silloinhan oli mahdollisuus tehdä erilaisia tilinpäätösjärjestelyjä. Siellä oli erilaisia varauksia ja niin edelleen. Tuloksen avaaminen oli aidosti hankalaa siihen aikaan, kun yrityksen tulos haluttiin esittää kaunistellen. Nykyaikainen yrityksen tulos on tietyllä tavalla aika selkeä, jos ei oteta huomioon joitakin poikkeuksia, joissa tavallaan tai tarkoituksellisesti halutaan hämätä lukijoita tai yleisöä. Nythän yritysten tuloksen esiin saaminen on huomattavasti helpompaa. Ja totta kai myös se riippuu yrityksestä: Onko se listattu yritys? Onko se osuuskunta? Onko se minkä kokoinen yritys? Sillä kaikella on merkitystä.

Virtanen: Mutta nykyään kaikki on vertailukelpoisempaa?

Pekkala: Nyt on kaikki läpinäkyvämpää. Tietysti kehitys on ollut valtavan iso myös pörssilainsäädännössä ja yrityslainsäädännössä ylipäänsä. 1980- luvun alku oli hyvin erilaista aikaa kuin tämä nykyinen.

 

Todella isoja uutisia

Virtanen: Sitten päädyit Helsingin Sanomiin. Miten sinä sinne ajaudut, ja miten sinusta tuli  taloustoimituksen päällikkö?

Pekkala: Siirryin Helsingin Sanomiin, kun olin ollut kaksi ja puoli vuotta Talouselämässä. Siellä oli taloustoimituksessa paikka auki, ja asia tuli puheeksi kavereiden kanssa. He sitten ehdottivat, ja toimituksen esimies Lauri Helve värväsi minutkin. Sitten myöhemmin siellä päälliköt vaihtui, ja esimieheksi tuli Leinosen Hannu, ja sitten minusta tuli jossain vaiheessa uutispäällikkö. Kun Hannu sitten lähti päätoimittajaksi Kauppalehteen, niin minusta tuli esimiehenä Hannun seuraaja. Aika normaali tie sekin.

Virtanen: Minkälaista oli johtaa taloustoimitusta?

Pekkala: Ensinnäkin voi sanoa, että Helsingin Sanomilla on erittäin vahva asema. Kaikki tietävät sen journalistisen perustan ja tradition, jota on helppo seurata. Helsingin Sanomat oli silloin erittäin vahva toimija, ja on nytkin. Siinä mielessä on helppo vetää toimitusta, koska siinä on vahva journalistinen selkänoja olemassa. Painostus, jos sitä tuli, niin se jäi sinne päätoimittajien huoneeseen. Tai jos sitä painostusta tuli itselleni, oli helppo kuitenkin toimia niiden vaatimusten ristiaallokossa.

Mutta totta kai se oli sitten nuorelle esimiehelle haastavaa, koska siihen aikaan tuli sitten myös todella isoja uutisia: siellä oli Kouri-kaupat, oli yksi merkittävimpiä tai syvimpiä lamoja, joita Suomi on kohdannut, ja sitten oli myös muutama suuri pörssilasku. Vuoden 1987 musta maanantai tapahtui tosin kun olin uutispäällikkö, mutta silloinkin vetovuorossa.

Olihan se aika kovaa siinä mielessä, että kaikki ne tapahtumat oli sellaisia, joita ei ennen ollut tapahtunut, ja siinä tilanteessa ajatus oli, että mitä ihmettä tämä on. Sitten vaan piti ruveta selvittämään.

Virtanen: Siinähän tuli vähän uutisen määritelmää samalla. Mutta nykyään (toukokuussa 2022) taidetaan elää vähän samantapaista aikaa. On asioita, joita ei ole meidän aikanamme tapahtunut. 

Pekkala: Joo, tämä on tullut monesti mieleen kun katsoo tätä pandemiaa, ja kun on katsonut sen jälkeen miten talous on mennyt, ja nyt ihmetellään inflaatiota – tai Ukrainan sotaa, joka on tietysti yksi keskeisiä tapahtumia. Mutta ihan yhtä lailla 2008 alkanut finanssikriisi, niin sekin oli tapahtuma, joka löi vähän ällikällä. 

Itse asiassa se talousasiantuntijoiden porukka, joka tässä  taloustoimittajien ympärillä on, tai jota käytetään lähteinä, niin ei myöskään pysty arvioimaan, milloin tällaisia tapahtumia on tulossa. Aina on toki synkistelijöitä, jotka maalaavat suuren synkän kuvan; se sitten joko toteutuu tai ei toteudu. Mutta yleensähän talousajattelu ja talouden ennustaminen kulkee, niin kuin hyvin tiedetään, aika lineaarisesti eteenpäin ja shokit tulee sitten kun ne tulee, ja yleensä yllättäen. Mutta kyllä niiden kanssa voi elää.

Silloin kun Kouri-kaupat alkoi vyöryä ja niistä alettiin tehdä juttuja, niin sain hyvän opin silloiselta Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtajalta. Hän sanoi minulle lyhyesti vaan, että toimittajalla pitää olla sellaiset lähteet, että kun jotain tapahtuu, niin hän saa ne tiedot joita tarvitsee.

 

Spesialistit ja generalistit

Virtanen: Tästä päästäänkin siihen, millä tavalla taloustoimituksen pitäisi organisoitua. Joidenkin mielestä olisi hyvä, jos jokainen toimittaja erikoistuu johonkin teollisuudenalaan tai tiettyihin yrityksiin. Toisen koulukunnan mukaan toimittajan pitäisi olla generalisti, eli pitää pystyä tekemään juttu mistä tahansa. Mikä on sinun näkemyksesi tästä?

Pekkala: No nyt annan kyllä tylsän vastauksen. Se on ratkaisematon kysymys, mikä on nähty kun toimitusta on yritetty organisoida joko-tai -menetelmällä. Yleensä havaitsin hyväksi, että on vähän niin kuin joko tai tyyppejä; se on monesti toimittajakohtainen kysymys. Jotkut haluaa mennä syvälle, erikoistua vaikkapa metsäteollisuuteen. Meillä on siitä hyviä esimerkkejä, mutta sitten on toimittajia, jotka haluavat kulkea vähän laveammin ja tutustua erilaisiin toimialoihin tai kansantalouteen tai osakemarkkinoihin, niin että se tietysti riippuu hyvin voimakkaasti myös siitä toimittajasta. Mutta totta kai toimituksen johdon tehtävä on viitoittaa, millä tavalla siinä toimituksessa kuljetaan.

Jos minun pitäisi jotain sanoa siitä, että kumpaan suuntaan kannattaa mennä, niin jos toimituksessa on riittävästi resursseja, niin kyllä minä ainakin jonkinlaisia painopisteitä laittaisin niille toimittajille, koska sitten on vaikea hypätä vaikka elintarviketeollisuudesta tai rahamarkkinoita yhtäkkiä raportoimaan jotain mitä tapahtuu jossain peliteollisuudessa. Kyllä se vaatii sen, että jollain tasolla on ymmärrettävä sen toimialan lainalaisuudet, ja kaikkihan vähän poikkeaa kuitenkin toisistaan.

Sitten on ymmärrettävä myös se, minkälaisia kysymyksiä sen toimialan yritykset asettavat itselleen, minkä tyyppisiä strategioita ne ovat tehneet. Ja sitten myös toimialan sisällä voivat strategiat olla hyvin erilaisia. Hyvä esimerkki on nyt tämä UPM:n pitkä lakko, ja se että millä tavalla kolme suurta metsäyhtiöitä hoitivat kevään 2022 työmarkkinaneuvottelut; siinä oli kysymys myös strategiasta. Metsäliitolle ja Stora Ensolle oli hyvin yksinkertaista tehdä sopimukset nopeasti, ja ne saivat nopeasti yrityskohtaiset sopimukset aikaan, mutta UPM:lle oli erittäin tärkeää saada toimialakohtaiset sopimukset vielä yrityksen sisälläkin.

Ottamatta kantaa näiden erilaisten tavoitteiden oikeutukseen, niin toimittajan täytyy ymmärtää myös strategioiden ja yritysten toimintalogiikan erot ja se, että jos on ihan generalisti, niin sitten pitää olla ainakin nopea oivaltamaan, että mitä kaikkea toimialalla tai yrityksissä tapahtuu.

Virtanen: Työmarkkina-asiat olivat aiemmin politiikan toimittajien seurannassa, mutta nykyään niistä kirjoitetaan enemmänkin osana markkinoita ja taloutta. Minne ne oikein kuuluvat? Asia ei taida olla vieläkään ratkennut?

Pekkala: Siinä mielessä ei ole ratkennut, että aika monesti nykyään taloustoimitukset ovat osa politiikkaa, kun toimituksia on yhdistetty. Kyllä minä näen, että työmarkkinajutut ovat edelleen aika poliittisia. Siis ei niin, että siellä olisi puoluepoliittinen agenda, mutta politiikka tavallaan iskee sävynsä siihen toimittamiseen.

Riittävä lähdeverkosto?

Virtanen: Miten määrittelisit hyvän lähdeverkoston? Kuinka monta toimitusjohtajaa pitää tuntea, ja kenen kanssa pitää käydä ryyppäämässä?

Pekkala: No ryyppäämässä ei tarvitse käydä kenenkään kanssa, mutta aamukahvilla ja lounaalla, tai lyhyesti voi tavata monia ihmisiä. Sopiva lähdeverkosto riippuu tilanteesta ja siitä mitä toimialaa seurataan. Jos ollaan vaikka rahamarkkinoilla, niin pitää olla riittävästi rahamarkkina- tai osakemarkkina-analyytikkoja ja tutkimuslaitosten edustajia, että ymmärtää sen kokonaisuuden. Jos taas seuraa metsäteollisuutta, niin pitää olla riittävästi keskustelukumppaneita eri yrityksissä.

Useimmiten tietysti toimitusjohtajat on niin kiireisiä nykyään, että heitä on vaikea saada kiinni, mutta hyvä olisi löytää sellaisia jotka ymmärtää sitä bisnestä.

Hyvä olisi saada muitakin keskustelukumppaneita kuin pelkästään viestintäihmisiä. Ei niin, että he ovat huonoja, mutta välttämättä heilläkään ei ole aina syvällistä ymmärrystä teollisen tai muun toiminnan logiikasta. Vaikea antaa numeraalisia neuvoja (lähteiden määrästä), mutta pikkuhiljaa se tuntuma itselle kyllä syntyy, että mikä on riittävästi. Tässä toimii myös ihmisten välinen kemia: joidenkin kanssa on helpompi tulla toimeen kuin toisten, joten pitää myös löytää ne ihmiset joiden kanssa pystyy käymään dialogia ja keskustelua.

Virtanen: Mutta kai se on niin, että mitä useampi luottamuksellinen lähde, sitä parempi?

Pekkala: Totta kai. Ja totta kai se sama koskee muutakin journalismia, että yhteen lähteeseen ei voi vain nojata, vaan täytyy olla riittävästi lähteitä, jotta se kokonaiskuva muodostuu.

 

Kriisien vuosi

Virtanen: Puhutaan tästä vuodesta, 2022. Miten talousjournalismi on selvinnyt pandemian ja sodan aiheuttamista häiriöistä taloudessa?

Pekkala: Jos seuraa isoja tiedotusvälineitä – sanotaan taustaksi sen verran, että seuraan Hesaria, Yleä, Kauppalehteä, Yleä, iltapäivälehtiä ja Talouselämää – niin voi sanoa, että yleisessä kuvassa ihan kohtuullisen hyvin on ymmärretty mitä on pakko tehdä, jotta tästä pahasta tilanteesta päästään eteenpäin.

Monta kertaa on käyty keskustelua, että ei nyt toisteta 1990-luvun alun tai vuoden 2008 virheitä. Minulle on tosin jäänyt vähän epäselväksi tietysti, että mitä ne virheet ovat olleet. Mutta joka tapauksessa on pyritty oppimaan.

Onko nyt sitten mediassakin aika pitkälle vain toistettu niitä argumentteja, joita päättäjät on toistaneet, että näin meidän pitää tehdä ja tämä on nyt viisasta? Nyt on ollut aika iso konsensus esimerkiksi velkaantumisen ympärillä ja sen ympärillä, että pystytään ylittämään tämä kuilu ja palauttamaan talous kasvuun. Se olisi voinutkin olla toimiva strategia, jos ei olisi tullut tätä Ukrainan sotaa tähän. Siitä selviäminen vaatisi tietysti taas hyvin erilaista näkökulmaa.

Virtanen: Mutta onko tilanne tänä vuonna menossa todennäköisesti huonompaan suuntaan, jos ajatellaan esimerkiksi meidän elintarvikehuoltoa ja talouden toimintaa – vai onko syytä toiveikkuuteen?

Pekkala: Tuo on toivottoman vaikea kysymys, että mihin suuntaan tässä ollaan menossa.  Minä olen harvoin pessimisti, mutta nyt minusta tuntuu siltä, että nämä seuraavat vuodet eivät tule olemaan kovin helppoja. Ne tulevat olemaan vaikeita, ja siihen on tietysti se syy, että tämän sodan jäljet ovat todella isot. Se tulee vaikuttamaan paljon erilaisiin markkinoihin, ja itse asiassa myös pandemian jäljet tulee olemaan pitkät.

Mehän olimme ennen sodan alkua vasta tulossa siihen tilanteeseen, että olisi ruvettu katsomaan miten toimitusketjut toimii, saadaanko me riittävästi raaka aineita, onko meillä riittävästi kriittisiä metalleja, ja mitä sitten kun inflaatio lähtee pyörimään, että miten me saadaan se hallintaan?

Se on tietysti ollut aika erikoinen keskustelu, joka meni mediassakin läpi, että tästä tulee vain tämmöinen inflaatiopiikki, vaikka kaikki asiantuntijat, jotka ovat taloutta seuranneet, tietävät että yleensä inflaatio ei ole piikki, vaan kun se lähtee kiihtymään, niin sen taltuttamiseen menee tosi pitkä aika. Nythän me näemme, että olemme tulossa nyt siihen palkankorotuskeskusteluun, että kun hinnat nousee, niin palkkoja pitää nostaa, koska ay-liikkeen näkökulmasta on pidettävä huoli ostovoimasta.

Mielestäni me olemme nyt menossa hallitsemattomaan tilanteeseen, jossa palkankorotusvaatimukset ovat isoja, jossa talouden hallinta ei ole kovin helppoa. Korot tulevat nousemaan, ja on kysyttävä mitä merkitystä sillä on sitten talouteen ja ostovoimaan, mitä merkitystä sillä on velkaantuneisiin kotitalouksiin? Entä säilyykö työllisyys sillä tasolla kun pitää ja niin edelleen, että kyllä tässä on vaikeita haasteita. Sen lisäksi meillä ei ole vielä käsitystä siitä, miten Ukrainan sota tulee päättymään ja miten siitä mahdollisesti päästään ulos, vai eskaloituuko se?

 

Pimeällä puolella

Virtanen: Olit toimittajan urasi jälkeen vielä pitkään kaupan liiton toimitusjohtaja, eli siirryit niin sanotusti pimeälle puolelle, lobbariksi. Miten perspektiivisi talouden toimintaan muuttui, kun olit vaihtanut toimittajan työt edunvalvontahommaan?

Pekkala: Ehkä sillä tavalla, että katselin taloutta sitten kahdesta näkökulmasta. Mulla oli tämä työmarkkinanäkökulma ja sitten kaupan toimialan näkökulma. Ehkä siinä oli semmoinen mikä tuli eniten mieleen oli se, että työmarkkinapuolella media otti annettuna työmarkkinajärjestöjen tavoitteet, ja työmarkkinapolitiikkaan ja järjestelmään liittyvä keskustelu kävi hyvin pitkälle niillä argumenteilla, jotka ay-liike tai työnantajajärjestö antoi käteen.

Aika harva toimittaja pystyy oikeasti vähän reflektoimaan ja ajattelemaan, että onko tämä järjestelmä järkevä ja kuinka terveellä pohjalla se seisoo. Kuinka pitkälle se on ujuttautunut tähän yhteiskuntaan, esimerkiksi eläkejärjestelmään ja työterveyteen. Sillä on valtavat lonkerot joka paikkaan, ja sitten me vaan jaksamme puhua näistä muutaman sentin tai euron palkankorotuksista. Mielestäni sen läpivalaisu ei ollut riittävän hyvää.

Kaupan edunvalvonnan puolella jäin odottamaan sitä, että olisi vähän vivahteikkaammin osattu kertoa kaupasta. Ymmärrän, että median kiinnostus liittyi päivittäistavaroihin ja erityisesti ruokakauppaan, mutta siellä on valtava määrä muutakin kauppaa. On vaatekauppaa, rautakauppaa, tukkukauppaa ja niin edelleen, mutta se kiinnostus oli ruokakaupassa. Ehkä siinä olisi toivonut enemmän sellaista ajattelua, että mitä nämä kaupan yritykset ajattelevat ja minkä tyyppisiä kysymyksiä kaupassa mahdollisesti on.

Virtanen: Oliko toimialalla pahaa mieltä siitä, ettei omaa viestiä saatu julkisuudessa läpi?

Pekkala: Ei meillä ei ollut ollenkaan pahaa mieltä, koska me saimme hyvin läpi omat viestimme. Yksi keskeinen syy tähän oli, että varmaan oman taustani pohjalta käänsin sitä näkökulmaa niin, että me tavattiin tosi paljon toimituksia ja toimittajia, ja pidin koko ajan tärkeänä sitä, että meillä on jatkuva keskusteluyhteys toimittajiin siltä varalta että tapahtuu joku sellainen asia, joka vaatii kommentointia. Nyt ainakin mediassa tiedettiin ketkä ihmiset meillä voi sitä kommentoida tai mistä saa tietoa.

Käytin jopa jonkun verran aikaa siihen, että kun kesätoimittajat soitti, niin minä opastin niitä tekemään juttuja, koska toimituksen johtaja ilmeisesti ei ollut ehtinyt. Käytin sitten vanhaa ammattitaitoani ja kerroin heille mitä pitää tehdä ja miksi. Se oli siis ihan kaupan liitonkin ehdoton etu, että ne jutut oli oikein, ja nyt en tarkoita ollenkaan että ne tehtiin meidän näkökulmastamme, vaan että oli ylipäänsä oikein, että siellä oli oikeat termit ja oikeat euromäärät.

Sitten se kysymyksenasettelu, mihin sitten media tai toimittaja oli päätynyt, se on toinen kysymys. Siihen ei pidä mennä vaikuttamaan. Mutta siis että perusasiat ovat oikein – tämmöistä työtä myös tein.

Virtanen: Miten toimittaja voi saada juttuvinkkejä uutisten kohteilta, niin ettei kaikkia tarvitse omasta päästään keksiä, tai odottaa oman pomon käskyä?

Pekkala: Minä näen sen niin, että kun puhutaan toimittajien lähteistä – ja nyt puhutaan tästä lobbauksesta – niin näen sen kaksisuuntaisena tienä: Molempien etu on, että sinulla on toimivat puheyhteydet ja toimiva keskustelu sillä tavalla, että kun tapahtuu jotain mitä pitää käsitellä, niin löytyy molemmin puolin kykyä käsitellä sitä asiaa ja kykyä kommunikoida omia näkemyksiä, saada ne ymmärretyiksi.

Sen jälkeen on tietysti ihan median oma asia miten se niitä käsittelee, eikä lobbarin tavoite ole ruveta tekemään enempää. Pidemmällä tähtäimellä on mahdotonta vaikuttaa mediaan ja median kysymyksenasetteluun, mutta täytyy vain pyrkiä siihen, että se tietotaso on riittävän hyvä mediassa.

 

Maatalous katveessa

Virtanen: Kerro vielä tästä kokonaisuudesta maatalous, elintarviketeollisuus ja ruokahuolto. Olet ollut jossain määrin huolissasi siitä, että ymmärtääkö media meillä tämän kolmion toimintaa. Mikä siinä on pielessä?

Pekkala: Siinä on oikeastaan pielessä se, että me koko ajan mietitään, että kuka saa minkä osuuden tästä ruokaketjusta. Jos nyt voisin jotain toivoa, niin toivoisin, että meille syntyisi uudenlainen maataloustoimittajien ryhmä tai ammattikunta, joka ryhtyisi avaamaan meidän maataloutta – että minkälainen se on, minkälaiset kannattavuuden edellytykset sillä on? Mitä pitäisi tapahtua, että se olisi meillä paremmassa kunnossa kuin nyt?

Meillä maatalous on tämmöisessä hermeettisessä tilassa, että siellä on etujärjestö MTK, ja sitten maa- ja metsätalousministeriö, joka on aika pitkälle hyvin lähellä MTK:ta. Meillä on siis ministeriö ja maatalous. Maatalouden lobbauspuolella ei juuri ole soraääniä, että mikä voisi olla vaihtoehtoinen maatalouspolitiikka, enkä väitä että pitäisi olla. Mutta väitän, että olisi hyvä jos syntyisi laajempi keskustelu.

Metsäpuolella on nyt syntynyt keskustelu siitä, mikä on oikea tapa hoitaa metsää. Me voisimme käydä myös keskustelun siitä, mikä on oikea tapa hoitaa maataloutta, mitkä ovat sen kannattavuuden rakenteet.

Tietynlainen pulma on esimerkiksi se, että meillä on monella tavalla hyvin kannattamaton maatalous. Moni asia on veitsen terällä varsinkin nyt kun inflaatio kiihtyy, mutta silti peltomaan hinta nousee koko ajan. Mikä esimerkiksi tässä on se syy? Mielestäni maataloutta pitäisi käsitellä itsenäisemmin. Minulla ei ole mitään vihamieltä maataloutta kohtaan, päinvastoin mulla on paljon arvostusta sille. Mutta meidän pitäisi löytää tapoja käsitellä maataloutta, avata sen kannattavuutta, nähdä mikä sen merkitys on. Sitten voidaan siirtyä elintarviketeollisuuteen ja ruokaketjuun.

Virtanen: Onhan meillä kuitenkin Maaseudun Tulevaisuus, joka hoitaa tämän tontin hyvin. Eikö se riitä?

Pekkala: No Maaseudun Tulevaisuutta kustantaa MTK, mutta tietyllä tavalla olet ihan oikeassa. Se on erittäin hyvä lehti, siellä on hyviä toimittajia, mutta heillä on kuitenkin tietty intressi siellä. Ollenkaan vähättelemättä sen journalistista merkitystä se on ihan hyvin toimitettu, ja myös iso lehti tässä maassa. Mutta olisi hyvä, että muutkin isot tiedotusvälineet jollain tasolla käsittelisivät maataloutta irrallisena myös tästä ruokaketjusta, koska se on meille niin olennainen, koska me tarvitsemme ruokaa.

Koko maatalouden käsittely pitäisi nostaa isompaan rooliin, ja jollain tavalla irrottaa tästä politiikasta ja jatkuvasta jauhamisesta, että kenellä on se raha ja kenellä ei. Myöhemmin voidaan mennä sitten siihen kiistämättömään asiaan, että meillä on kaikkein keskittynein tuota päivittäistavarakauppa Euroopassa. Tämän keskittymisen ongelma voi olla esimerkiksi se, että kaupassa valitsee erittäin raju kilpailu. Kun hintakilpailu on tosi kovaa, niin kaupan neuvotteluvoima suhteessa tuottajiin on myös iso, koska ne on niin isoja ne kokonaisuudet.

Tähän ei varmaan viisasten kiveä ole, mutta sen verran palaan takaisin vielä, että jos muistat sitä keskustelua kun Suomi meni EU:n jäseneksi, niin puhuttiin että meiltähän piti loppua maatalous kokonaan ja elintarviketeollisuuskin. No ei loppunut, ne sopeutuivat. Elintarviketeollisuus rupesi kilpailemaan. Siitä tuli ihan hyvä, ja sillä on jopa vientiä jonkun verran.

Eli tässä elintarvikeketjussa on paljon semmoisia asioita, joita mun mielestä pitäisi käsitellä myös, katsoa sitä kokonaisuutta. Mutta tämä on vähän niin kuin Nato-keskustelu (ennen jäsenyyttä), että onko meillä turvatakuita vai ei. Kenelle menee ne rahat? Siis vivahteita toivoisin enemmän mediaan, keskusteluun ja siihen raportointiin.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

 

Elina Valtonen: Talousjournalismi voisi ottaa mallia ulkomailta - ja päästää irti tasapuolisuusharhasta

-------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä osassa vieraana on kansanedustaja, kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen.  Puhuimme muun muassa hyvästä ja huonosta talousjournalismista, valtion velkaantumisesta, yritystuista ja omistajaohjauksesta. Haastattelu tehtiin Zoomissa 14. kesäkuuta 2022.

Eduskunnassa vuodesta 2014 Uudenmaan edustajana istunut Valtonen valittiin jatkokaudelle kevään 2023 eduskuntavaaleissa, tällä kertaa Helsingistä. Hän sai 32 562 ääntä, mikä on kaikkien aikojen suurin äänimäärä Helsingin vaalipiirissä.

------------------------------------------------------------------

Talouspoliitikon viitta

Matti Virtanen: Tervetuloa talousjournalismin kurssin haastatteluun. Olet profiloitunut politiikassa talousasiantuntijaksi. Miten itse määrittelisit oman poliittisen identiteettisi?

Elina Valtonen: Kai tässä on vähän objektiivisia kriteereitä sille, että jotain taloudesta tietää. Olen työskennellyt rahoitusmarkkinoilla yli kymmenen vuotta ennen kuin tulin politiikkaan. Koulutukseltani olen diplomi-insinööri tietotekniikasta sekä kauppatieteiden maisteri rahoituksen kansantaloustieteestä, niin että jotain harrastuneisuutta on. Ja kaiken lisäksi olen ollut Taloussanomissa aikoinaan taloustoimittajana, kesätoimittajana ensin ja freelancerina, silloin kun Taloussanomat vielä oli paperilehti eli pari vuosikymmentä sitten.

Virtanen: Kaiken lisäksi olet toimittajan tytär, mikäli oikein muistan.

Valtonen: No se on ehkä se minun suurin ansioni sitten lopulta.

Virtanen: Kerro miten talouspoliitikot poikkeavat muista poliitikoista.

Valtonen: No en tiedä poikkeavatko he nyt sen enempää. Yleensä talouspoliitikon viitan saa harteilleen, kun ihminen menee eduskunnassa joko talousvaliokunnan tai valtiovarainvaliokunnan jäseneksi. Itsehän en tällä hetkellä ole kummassakaan, mutta olen kyllä pitkään ollut valtiovarainvaliokunnassa ja siellä myös verojaostossa.

Virtanen: Oletko huomannut, että poliitikot voisi jakaa kahteen ryhmään, joista toiset ymmärtää taloutta ja toiset ei?

Valtonen: Joku ilkeämielinen voisi sanoa, että pelkästään jäsenyys valtiovarainvaliokunnassa ei vielä tee ihmisestä täyttä talousgurua. Mutta sen verran haluan kyllä puolustaa kansanedustajan työtä, että ihminen riippumatta taustastaan kyllä aika nopeasti pääsee näissä valiokuntakuulemisissa jyvälle siitä mitä tapahtuu ja minkälaisia päätöksiä tehdään. Sitten se on omasta harrastuneisuudesta kiinni, kuinka paljon haluaa käyttää aikaa vaikkapa erityyppisten argumenttien läpikäymiseen.

Virtanen: Kerro vähän siitä, miten kokoomuksen eduskuntaryhmässä jaetaan talouspolitiikan kommentointivastuuta – kenen puoleen toimittajien kannattaa kääntyä?

Valtonen: Kyllä sitä jonkin verran koordinoidaan, mutta samantapaista tiukkaa työnjakoa kuin Saksassa ja Ruotsissa meillä ei ole. Siellä on vaalijärjestelmän vuoksi hyvin erityyppinen poliitikkojen urakehitys, eli poliitikot keskittyvät tyypillisesti vain tiettyihin asioihin koko uransa ajan.

Sen sijaan Suomessa kaikki ovat ikään kuin yleispoliitikkoja. Jokaisessa vaalissa saa vastata ihan A:sta Ö:hön kaikkiin kysymyksiin, ja pitääkin vastata tietenkin. Ja sitten aika useinhan tämä menee myös niin, että toimittaja itse päättää kenelle hän soittaa. Jos on itse estynyt, tai kokee ettei ole itse paras asiantuntija asiassa, niin sitten on omissa käsissä, että voi neuvoa vaikka omasta puolueesta tai eduskuntaryhmästä jonkun toisen vastaamaan.

Mutta on meillä tietenkin jaottelua johtuen siitä, että kuka nyt kyseessä olevaan valiokuntaan kuuluu, niin hän kommentoi sen valiokunnan asioita, varsinkin jos puhutaan virallisista kannanotoista ja päätöksistä. Ja sitten meillä on teemaryhmiä – itse vedin pitkään kokoomuksen talousteemaryhmää. Tällä hetkellä omat vastuualueeni eduskuntaryhmässä ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä Eurooppa.

Myös puolueen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajistot tietysti vastaavat yleisesti kokoomuksen linjasta ja sen toimeenpanosta.

Ideoita ulkomailta

Virtanen: Minkälaisia talousuutisia pidät kiinnostavina? Näkeekö sen jo otsikosta, vai pitääkö lukea juttu loppuun ennen kuin tietää?

Valtonen: Otsikko tietysti, joo mutta täytyy sanoa, että minulla on seuraamissani uutisissa ehkä ylipainoa kansainvälisessä mediassa. Seuraan lähinnä brittiläisiä ja joitakin saksalaisia julkaisuja, joskus harvoin ranskalaisia. Vähän riippuu mitä tapahtuu ja mistä kulmasta katsoo. Tietenkin niissä harvemmin kommentoidaan Suomen taloutta, mutta jos puhutaan Euroopan tai globaaleista asioista, vaikkapa rahapolitiikasta, niin sitten yleensä luen kansainvälistä mediaa.

Virtanen: Mitä ulkomaisia lehtiä suosittelisit toimittajille, jos haluaa pysyä kärryillä?

Valtonen: Ehkä minun ei pitäisi nyt hirveästi yleistää, mutta Financial Times, Bloomberg, The Economist ovat tärkeitä. Ja mitä tulee eurooppalaiseen talouspolitiikkaan, niin itse luen aika paljon Die Weltiä ja Frankfurter Allgemeinea. Myös muiden maiden lehtiä kannattaa seurata, riippuen vähän siitä mitä tapahtuu.

Virtanen: Seurataanko Suomessa mielestäsi riittävästi eurooppalaista mediaa, vai onko meillä vähän provinsiaalinen asenne?

Valtonen: No on minulla vähän semmoinen tunne. En tietenkään osaa tähän mitään tilastoja antaa, mutta ehkä herkemmin seurataan juuri englanninkielisiä medioita jo kielisyistä, mutta sanotaan, että saksalainen ja ranskalainen media jäävät pienemmälle seurannalle, ja yksittäisten toimittajien harrastuneisuuden varaan.

Otan yhden esimerkin. Mielestäni Suomessa tiedetään aika vähän siitä, mitä Saksan hallitusohjelmassa lukee. Siellä on paljon jännittäviä asioita, jotka olisi ehkä Suomenkin kannalta relevantteja tietää.

Virtanen: Millä tavalla talousuutiset vaikuttavat poliitikkojen tekemisiin tai ajatteluun?

Valtonen: Kyllä ne vaikuttavat ehdottomasti. Jos puhutaan ihan kotimaan talousuutisista, niin ilman muuta semmoiset uutiset, jotka koskettavat läheisesti kotitalouksia ja ovat kiinni ihmisten arjessa, niin niistä pitää tietää aika nopeasti. Ne tulevat kuitenkin tavalla tai toisella myös politiikan pöydälle, ja näin se pitää demokratiassa ollakin. Eli totta kai niillä on merkitystä.

Väärää tasapuolisuutta

Virtanen: Minkälaisia ongelmia suomalaisessa talousjournalismissa sitten on? Jos ajatellaan kokonaisuutta, niin mitä jää katveeseen?

Valtonen: Ehkä yksi ihan yksittäinen asia, minkä haluaisin nostaa on toivomus, että jos on jonkin alan toimittaja tai keskittyy vaikkapa nyt siihen talouteen tai talouspolitiikkaan, niin hänen olisi hyvä muodostaa omaa osaamista aiheesta. Hänen pitäisi osata välttää tasapuolisuusharhaa.

Tarkoitan sitä, että jos journalisti ei itse osaa tai halua arvioida sitä, mikä näkemys on lähempänä niin sanotusti totuutta tai vaikkapa tieteellistä konsensusta, niin silloin meillä pannaan kaksi äärivastakkaista mielipidettä toisiaan vastaan ikään kuin tasapuolisina, vaikka niistä toinen olisi paljon enemmän valtavirtaa vaikkapa Euroopassa tai kansainvälisesti. Sellaiset ansat välttää ehkä parhaiten, jos pystyy käyttämään myös omaa osaamistaan ja arviointikykyään.

Virtanen: Oletko havainnut talouskirjoittelussa jotain väärinkäsityksiä, jotka on nostettu valtavirran taloustieteen rinnalle. Siis onko esimerkkejä huuhaasta, josta ei pitäisi kirjoittaa?

Valtonen: Sanotaan nyt vaikka näin, että jos käsitellään oikeistolaista ja vasemmistolaista talousajattelua, niin jos oikeistolaiseksi ottaa vaikkapa kokoomuksen hahmon kertomaan ja vasemmistolaiseksi sitten vaikkapa vasemmistoliiton edustajan.

Sanoin tämän vain esimerkiksi, koska tällaista esimerkiksi Saksassa ei juurikaan tapahdu, koska siellä vasemmistoliitto (Die Linke) tulkitaan, jos nyt ei ihan ääripuolueeksi niin melkein. Siellä ei lähdetä siitä, että jos sen mielipidettä kuullaan, niin sitä vastaan pannaan CDU:n eli paikallisen kokoomuksen edustaja, vaan pikemminkin sen ääriajatuksia käsitellään erillisinä. Mutta Suomessa tällaista ei niinkään ole. Meillä puhutaan ehkä enemmän siitä äärioikeistolaisuudesta myös talouspolitiikan saralla - mitä se sitten onkaan, mutta tällaisena esimerkkinä vaan.

Oikeiston ja vasemmiston talous

Virtanen: Jatketaan vielä vasemmistosta ja oikeistosta nimenomaan talouspolitiikan seurannassa. Uutisointi on yleensä sitä, että oikeisto vaatii leikkauksia ja veronkevennyksiä ja vasemmisto puolestaan vaatii menojen lisäämistä mielellään vaikka sitten velkaantumalla. Mitä ajattelet tällaisista jutuista, jossa nämä kaksi näkökulmaa aina rinnastetaan?

Valtonen: Mielestäni se on ihan OK, mutta se mitä toivoisi tosi paljon enemmän on, että pyrittäisiin hakemaan myös sitä kansainvälistä benchmarkia tai kontekstia ihan jo sen takia, että me elämme niin verkottuneessa taloudessa. Suomi ei omassa pienessä kuplassaan voi tehdä talouspoliittisia päätöksiä ilman että ne vaikuttavat Suomen kansainväliseen asemaan kilpailukyvyn näkökulmasta. Eli esimerkiksi kun Suomella on jo yksi maailman korkeimmista veroasteista, ja jos sitä haluaa lähteä vielä nostamaan, niin se on sitten kansainvälisessä kontekstissa jo aika äärimmäinen mielipide. Esimerkiksi Saksassa veroaste on viisi prosenttiyksikköä alhaisempi kuin meillä.

Suomessa näyttää siltä, että vasemmisto haluaa nostaa veroja enemmän ja oikeisto vähemmän. Mutta jos verotusta halutaan kiristää Suomessa edelleen, vaikka me olemme jo näin tapissa, niin sitä suhteellisuutta saisi hakemalla vertailukohtaa myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Mehän olemme vain 5,5 miljoonaa ihmistä tässä maailmantalouden laineilla.

Toinen esimerkki ovat tuloerot, joista Suomessa kernaasti puhutaan. Itse asiassa varallisuuseroista olisi mielestäni paljon tärkeämpää puhua, mutta meillä puhutaan yleensä vain tuloeroista. Mikä siinä on puhuessa - mutta Suomessa tuloerot eivät ole viimeiseen pariin kymmeneen vuoteen ole juuri lainkaan heilahtaneet. Me olemme kansainvälisessä mittakaavassa hyvin maltillisten tuloerojen maa. Mutta sitä ei nähdä, että erityisesti varallisuuspuolella Suomessa ajatellaan, että joku omistaa enemmän kuin muut, ja että olisiko oikeudenmukaisempaa jakaa sitä omaisuutta tai verottaa enemmän. Siinä saattaa unohtua, että Suomessa on hankalaa omistaa tai Suomessa omaisuuden kerryttäminen on vaikeata.

Mutta joku omistaa joka tapauksessa, ja maailmalla pääomat ja omaisuus kertyvät paljon nopeammin kuin meillä. Esimerkiksi Kiinassa on nyt ollut muutaman vuoden ajan jo enemmän miljardöörejä kuin Yhdysvalloissa. Jos kotimainen omistajuus edellyttää sitä, että varallisuus jonkin verran keskittyy, kyllä se pitää hyväksyä. Mutta tietenkin sellaisilla pelisäännöillä, että se on mahdollista kaikille, eikä minkään erioikeuden perusteella.

Jos kotimaista omistusta on vähemmän, niin se tarkoittaa keskimäärin enemmän sitä, että me olemme sitten muunmaalaisella pääomalla töissä. Oli tästä sitten mitä mieltä hyvänsä, niin tämä ilmiö jää aika usein näkemättä. Globaali ulottuvuus vaikuttaa tässäkin, niin että kun meillä on rajat auki ja pääoma liikkuu vapaasti, niin me emme voi tai meidän ei kannata optimoida vaikkapa varallisuuseroja tai tuloeroja pelkästään kotimaan tasolla, kun me olemme vain tällainen Berliinin kokoinen kansakunta.

Virtanen: Onko tämä vähän sama ilmiö kuin se, että kun pyritään eroon epäeettisistä teollisuudenaloista, niin Kiina ostaa ne, ja loppujen lopuksi kaikki toiminta jatkuu entistä huonommilla kriteereillä?

Valtonen: No, tämä on ehkä sukulaisilmiö.

Kehyksiä rikkomassa

Virtanen: Pandemian aikana hallitus on rikkonut budjettikehyksiään ja siirtänyt menoja valtion budjetin ulkopuolelle, kuten tehtiin myös puolustusmenojen kanssa. Tätä on tehty opposition tuella. Kokoomuskaan ei vastustanut koronaelvytystä eikä hävittäjähankintojen siirtämistä puolustusbudjetin ulkopuolelle. Miten hyvin tämä ilmiö on selitetty mediassa yleisölle?

Valtonen: No kyllä minä uskon, että se on selitetty, mutta on sitten eri asia, että kuinka paljon se ihmisiä kiinnostaa – paljonko heille jää mieleen tällaisesta budjettitekniikasta. Menokehykset ovat nimenomaan tekniikkaa, koska niissä ei ole mistään sitovasta asiasta kyse, kuten tälläkin vaalikaudella on nähty. Kyse on ehkä enemmän ollut herrasmies ja -naissopimuksesta, jolla pyritään estämään kohtuutonta menojen lisäämistä vaalikauden aikana.

Tyypillisesti jokaiselle hallituskaudelle osuu yksi tai useampi kriisi, joka sinänsä mahdollistaa sen perustelemisen, että miksi kehykset pitää ylittää. Sitten on eri asia, jos tekisi vaikkapa lainsäädäntöä Saksan mallin mukaisesta velkajarrusta, eli että julkisen talouden pitäisi olla tasapainossa aina. Silloin siinä jokainen hallitus sitten menisi perustuslakia vastaan, jos lähtisi sitä rikkomaan.

Virtanen: Kyynisten politiikan toimittajien keskuudessa vallitsee käsitys, että poliitikot tekevät aina hallitukseen päästyään ihan samat päätökset, joita niiden kilpailijat tekevät. Kokoomus olisi tehnyt myös tällä vaalikaudella hallituksessa ihan samat asiat kuin demarit. Miten vastaat tähän kritiikkiin?

Valtonen: Ensinnäkin Suomessa yksikään puolue ei koskaan päätä yksin. Meillä on aina koalitiohallituksia siitä syystä, että meillä on valtavasti puolueita, joista mikään ei voi muodostaa hallitusta yksin. Toisaalta sanoisin, että kyllä hallituksella on merkitystä. Esimerkiksi viime kaudella, kun Juha Sipilän hallitus aloitti 2015, niin Suomen julkisen talouden alijäämä sisältäen valtion, kunnat ja työttömyysvakuutusrahaston oli keskimäärin 9,2 miljardia alijäämäinen aikaisempien seitsemän vuoden ajan. Se vastaa hyvin nykyistä tilannetta, olkoonkin että siihen sisältyi koronavuosi 2020, jonka hoitamiseen otettiin vielä paljon enemmän lainaa. Mutta keskimäärin tästä eteenpäin Suomen julkinen talous on 7–8 miljardia alijäämäinen.

Yhtä kaikki, Sipilän kauden alussa tehtiin vaikeita päätöksiä, ja julkinen talous saatiin melkein tasapainoon. Vuoteen 2018 mennessä eli kolmen vuoden aikana ei päästy ihan nollaan, mutta kuitenkin hyvin lähelle sitä. Lähtötilanne oli tosiaan aika heikko, ja tämä itse asiassa tehtiin niin, että köyhien kotitalouksien määrä Suomessa samalla väheni. Köyhien määrä pieneni, vastoin sitä mielikuvaa, joka monille ehkä jäi siitä hallituskaudesta.

Valtio omistajana

Virtanen: Periaatteellinen kysymys: minkälaisessa tilanteessa julkisella vallalla on oikeus tai velvollisuus pelastaa kriisiyhtiöitä?

Valtonen: Yleensä peruste sille, että julkinen valta omistaa jonkin yrityksen, niin sen pitäisi Suomessa olla samankaltainen kuin Ruotsissa. Eli että julkinen omistus on perusteltu ainoastaan silloin, jos kyseessä on maan puolustuksellinen tai hyvin strateginen intressi, jolloin valtio voisi omistaa sen yhtiön kokonaan. Sen sijaan tällainen Suomen politiikka, jossa valtio omistaa vähän sitä sun tätä ja myös siivuja pörssiyhtiöistä, niin siinähän ei ole mitään järkeä. Mielestäni olisi parempi, että ihmiset saisivat ja voisivat itse omistaa osakkeita.

Olisi upeaa, jos Suomessa kansankapitalismia olisi vielä enemmän, ja että kaikilla olisi mahdollisuus omasta palkkatyöstään tai mistä tahansa tulosta säästää himpun verran enemmän. Tai siis että palkasta jäisi säästöön ja sitä kautta voisi sijoittaa, sen sijaan että julkinen valta omistaa ikään kuin kaiken meidän puolestamme – siis vähän karrikoiden –, ja tämä liittyy myös kriisiyhtiöiden pelastamiseen: se olisi oikein ainoastaan silloin, jos sillä on strateginen merkitys.

Virtanen: Otetaan käytännön esimerkkinä kolme tärkeää valtion omistamaa yhtiötä. Fortum, Neste ja Finnair ovat kaikki kärsineet pandemiasta, ja nyt ne kärsivät sodasta. Sopiiko valtion puuttua näiden yhtiöiden toimintaan entistä voimakkaammin?

Valtonen: Sanoisin, että Finnair on näistä tietysti siltä osin strateginen, että kun Suomi on vähän tällainen saari, ja jos ollaan kriisissä niin sitten ollaan varsinkin saari. Kyllä meidän täytyy pitää kulkuyhteyksistämme huolta, ja siksi minulla on varovaisen myönteinen suhtautuminen siihen, että valtio pysyy ainakin osin Finnairin omistajana. 

Mutta monella muulla toimialalla asia on toinen. Vaikka siis totta kai polttoaineet ja energia ovat strategisia aloja, niin ei ole yhtä suoraa perustelua sille, että julkinen valta olisi niissä ainakaan keskeisesti omistajana. Ja jos on, niin silloin voi olla perusteltua omistaa yhtiö kokonaan.

Jos ajatellaan raaka-aineiden tai vaikkapa raakaöljyn hinnannousua, niin se yleensä tarkoittaa, että jalostusmarginaalit kasvavat suhteessa paljon enemmän. Eli perinteisesti on ollut niin, että Nesteen tyyppisellä toimialalla voitot jopa kasvavat silloin, kun sen raaka-aineen hinta nousee. Silloinhan se jalostusmarginaali voidaan hinnoitella aavistuksen vapaammin.

Virtanen: Poliitikot vaativat leikkauksia yritystukiin, ja samaa vaaditaan usein myös lehtien pääkirjoituksissa. Mitään ei kuitenkaan saada aikaiseksi. Mitä mieltä olet tästä?

Valtonen: On kyllä todella valitettavaa, että jokaiselle yritystuelle löytyy aina joku puolestapuhuja, eli ne tahot, jotka niistä tavalla tai toisella hyötyvät, ja sen takia se leikkaaminen on niin kovin haastavaa.

Valtion kasvun rajat

Virtanen: Kuinka paljon julkisen vallan rooli taloudessa voi kasvaa poikkeusoloissa? Nyt on eletty kaksi vuotta pandemiaa. Euroopassa on menossa sota. Monien mielestä myös ilmastonmuutoksen torjuminen vaatisi merkittävää julkisen vallan kasvattamista. Tuleeko tällä tiellä koskaan stoppi vastaan?

Valtonen: Itse asiassa ilmastonmuutoksen torjunta ei niinkään edellytä valtion roolin kasvattamista, vaan pikemminkin se kristallisointia. Itse kannatan semmoista koulukuntaa, että meillä on selkeät säännöt, jotka luodaan poliittisesti ja mielellään ylikansallisesti. Tässähän Euroopan unioni on kyllä saanut hyvää aikaan esimerkiksi yhteisen päästökaupan kautta, koska jos mietitään ilmastonmuutoksen torjuntaa, niin siinä yksittäinen maa voi tehdä vain rajallisen määrän asioita.

Kun on lainsäädännöllisesti selkeät ja syrjimättömät säännöt kaikille, niin silloin on kannustin vähentää päästöjä tai jopa vähentää niitä nettomääräisesti. Sinä päivänä, kun hiileen talteenotto on mahdollista, niin sekin pystytään tuomaan sisään tähän samaan markkina-arkkitehtuuriin. Näkisin, että ilmastonmuutoksen vastainen taistelu edellyttää jopa enemmän markkinataloutta kuin mitä nyt on.

Virtanen: Perusnarratiivi politiikan journalismissa on, että oikeisto, ehkä myös kokoomus, kannattaa yövartijavaltiota ja julkisen vallan vetäytymistä kauas takapihalle, ja vasemmistoa moititaan siitä, että se haluaa kontrolloida taloutta enemmän kuin on tarpeen. Onko tämä mielestäsi hedelmällinen jako?

Valtonen: No näinhän asia ei tietenkään ole. Kokoomuksen eduskuntaryhmässä on aika lailla mahdotonta olla kansanedustaja, jos kannattaa tiukkaa yövartijavaltiota. Itse asiassa poliittinen keskustelu suuntaan tai toiseen rajoittuu enimmilläänkin vain muutamaan prosenttiyksikköön koko budjetista.

Virtanen: No eihän demaritkaan enää kannata sosialismia.

Valtonen: Niin ilmeisesti, mutta tässä kannattaa myös muistaa nyt se kansainvälinen perspektiivi, koska Suomessa julkisten menojen suhde kansantuotteeseen on lähellä maailman huippua siellä 60 prosentin tietämillä. Verrataan sitä vaikka Saksaan, jossa se on lähempänä 50:tä prosenttia – vaikka toki sielläkin keskustaoikeisto pitää osuutta korkeana.  Jos Saksassa vaikkapa demarit esittävät, että lisätään vähän julkista kulutusta, niin mielestäni se ei ole yhtä hälyttävää kuin jos niin tehdään Suomessa, koska meillä aletaan sitten ottaa jo maailmanennätys loikkaa siinä lajissa.

Sama pätee ajankohtaiseen vertaukseen Iso-Britanniaan. Siellä kokonaisveroaste on OECD-maiden keskiarvon alapuolella ja kymmenen prosenttiyksikköä alhaisempi kuin meillä. Lisäksi brittien alijäämä on vielä suurempi kuin meillä. Jos Briteissä lähdetään edelleen alentamaan veroja, tilanne on kovin erilainen kuin jos samaa tehtäisiin meillä.

Virtanen: Onko suomalaisessa talouspoliittisessa keskustelussa jotain oppimista naapurimaista?

Valtonen: Oikeastaan ainoa toiveeni on, että hieman katsottaisiin myös niitä lähtötasoja. Esimerkiksi samanlaista debattia kuin vaikka jenkeissä käydään julkisen sektorin koosta, niin ei sitä voi missään nimessä tuoda tänne, koska USA:n julkinen sektori on lähtökohtaisesti paljon pienempi kuin meillä, ja liittovaltion budjetti keskittyy ensisijaisesti puolustusmenoihin ja tiettyihin liittovaltiotason asioihin. Se on hyvin erilainen konstruktio kuin esimerkiksi Suomen valtion budjetti.

Jos joku sitten jossain meidän verrokkimaassamme eli hyvinvointivaltioissa täällä Euroopassa ehdottaa menojen lisäämistä, niin siitä ei voi suoraan päätellä, että nyt Suomessakin kannattaa lisätä menoja. Meillä on jo käytännössä ne menot siellä budjetissa valmiiksi ja vähän päällekin, koska meidän lähtötasomme on niin korkea.

Mutta totta kai tämä sama vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelu on kaikissa muissakin maissa. Se on sinänsä selkeää nimenomaan talouspolitiikassa, mutta muilla politiikan lohkoilla perinteistä vasemmisto-oikeisto-jakoa ei ehkä ole olemassakaan.

Perusteellisia perusteluja

Virtanen: Kerro vielä vähän siitä, minkälainen on mielestäsi oikein hyvä talousjuttu. Mikä herättää uteliaisuutesi tai on saanut sinut ajattelemaan asioita uudella tavalla?

Valtonen: En osaa sanoa mitään yksittäistä esimerkkiä, mutta hyvä juttu on semmoinen, missä on tietenkin se varsinainen uutinen ja tieto kerrottu mahdollisimman napakasti ja hyvin. Pidän myös analyyseistä ja semmoisista jutuista, joissa on myös omaa pohdintaa ja tarinaa. Silläkin on toki oltava joku fundamentti ja argumentit kunnossa, ja vaikka olisin eri mieltäkin, niin on kiva lukea, kun joku perustelee jonkinlaisen kannan. Sellaista toivoisin suomalaiselta talousjournalismilta nykyistä enemmän - tai haluaisin kannustaa siihen. Ei niitä kannanottoja tietenkään tarvita siinä uutisjutussa, jonka pitää olla objektiivinen.

Virtanen: Onko talousjournalismilla tulevaisuutta, kun kaikki taloudellinen tieto alkaa olla reaaliaikaisesti saatavilla. Joka puolelta suorastaan tulvii ajantasaista tietoa. Mihin enää tarvitaan journalismia?

Valtonen: Journalismia tarvitaan juuri taustoittamiseen ja syventämiseen, ja mielellään myös analyysiin. Kyllä minä uskon, että sille on edelleen tilausta.

Reilua kohtelua?

Virtanen: Kun puhut julkisuudessa, niin miten viestisi yleensä menee läpi mediassa?

Valtonen: Jos on suora lähetys, niin ne menee yleensä sellaisenaan läpi. Aika harvoin tapahtuu nykyisin enää sitä, että niitä printissäkään julkaistaisiin täysin kontekstin ulkopuolella tai epäammattimaisesti tehtynä – pyydän toki sitaatit nähtäväksi nykyisin. Ennen vanhaan, kun aloitin tätä poliittista seikkailua, niin en aina tajunnut sitä tehdä, ja se mediassa oleva juttu ei ehkä ollut aina sitä mitä itse olisin toivonut, tai mitä yritin edes sanoa.

Virtanen: Alan käytäntö on tässä aika yhdenmukaista: haastateltavan ennakkotarkastusoikeus on mediassa laajalti hyväksytty periaate, mutta samalla valitetaan, että kiire on kasvanut ja jutut pitää saada entistä nopeammin ulos. Mielenkiintoista kuulla, että et ole kokenut pahoja pettymyksiä sen suhteen, että sinua olisi liian suurella kiireellä ajettu ansaan.

Valtonen: No en minä koe, että tämä olisi mitenkään kauhean laaja ilmiö tai ongelma. Tietenkin pyrin siihen, että jos pyydän sitaatit, niin vastaan toimittajalle niin pian kuin mahdollista.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.