Arno Ahosniemi: Emme anna sijoitusneuvontaa - talouslehden lukija vastaa itse sijoituspäätöksistään

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjassa on tällä kertaa vieraana on Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi. Puhuimme muun muassa taloustoimittajan identiteetistä, tietotulvan hallinnasta, kriisiyhtiöistä sekä talousjournalismin ongelmista. Haastattelu tehtiin Almatalossa Helsingissä 25. huhtikuuta 2022. Ahosniemi lopetti toimittajan työt ainakin toistaiseksi keväällä 2023 ja siirtyi Finanssiala ry:n toimitusjohtajaksi.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

"Pandemia kavensi näkökenttää"

Matti Virtanen: Kerro ensin, minkälainen työyhteisö on taloustoimitus?

Arno Ahosniemi: Samanlainen kuin mikä tahansa journalistinen työyhteisö, hyvin kollegiaalinen. Siellä etsitään ja jalostetaan tietoa, muokataan sitä yleisölle sopivaan muotoon, yleisöä kiinnostavista aiheista. Itse olen työskennellyt taloustoimituksissa yli 20 vuoden ajan, ja se kollegiaalisuus on minusta ollut keskeistä. Se on samantyyppistä muissakin toimituksissa, joissa olen ollut mukana: nuorempi kollega mentoroi vanhaa ja vanhempi jeesaa nuorta. Siellä jaetaan kontakteja ja kerrotaan ideoita, jalostetaan tietoa yhdessä, ja se on kyllä sen työn parhaita puolia. Siinä ei olla joukkopsykoosiin, vaan joukkoälyn äärellä.

Virtanen: Miten pandemia-ajan pakkoetätyö on vaikuttanut työyhteisön henkeen?

Ahosniemi: Kyllä se on vaikuttanut. Meillä on tietysti se hyvä puoli koko ajan, että olemme pystyneet pitämään toimituksen avoinna koko pandemian ajan. Täällä on voitu työskennellä myös paikan päällä, ja meillä on nyt hybridimalli, josta me odotamme saavamme molempia hyviä puolia; ollaan sekä läsnä että aina tavoitettavissa.

Seurasin mediaa tarkkaan koko pandemian ajan, ja kyllä se näkökenttä kaventui. Jos ajattelee vaikka päivälehtiä tai talousmediaakin, niin aika paljon kirjoitettiin koulun etätyöstä ja etäopiskelusta ja siitä, minkälaista etätyö on. Toimittajien näkökulma kaventui pienemmäksi, mutta se johtui tietysti siitäkin, ettei mitään sidosryhmiä päässyt tapaamaan siihen pahimpaan aikaan. Ei se hyvää tehnyt toimituksen hengelle, sanotaan näin.

Virtanen: Jokainen keskittyi omaan siiloonsa entistä tiukemmin?

Ahosniemi: Meillä otettiin semmoinen sanonta käyttöön, että meistä kaikista tuli kirjeenvaihtajia siinä yhdessä rysäyksessä. Kaikki olivat omassa kodissaan kirjeenvaihtajana tekemässä juttuja omaan mediaansa.

Virtanen: Kirjeenvaihtajan työhön liittyy tunnettu sairaus nimeltä korrespondiitti. Miten sitä voidaan ehkäistä?

Ahosniemi: Olen työskennellyt Brysselissä vajaat kolme vuotta kirjeenvaihtajana noin viisitoista vuotta sitten, joten korrespondiitti on ihan tuttu tauti. Brysselissä se ilmeni niin, että siellä tärkeältä tuntuvat asiat, jotka olleet kotimaassa lainkaan tärkeitä, alkoivat saada kirjeenvaihtajien päässä valtavia mittasuhteita. Siihen auttaa vain jatkuva vuorovaikutus kotitoimituksen kanssa.

Tietotulvan hallintaa

Virtanen: Mikään ei kai voita vuorovaikutusta, jossa voi katsoa ihmistä silmiin?

Ahosniemi: Ei mikään. Esimerkiksi viime viikolla iso suomalainen pörssiyhtiö julkisti uuden toimitusjohtajan nimityksen ja järjesti siitä oikein live-tilaisuuden. Me totesimme, että sinne on pakko mennä paikalle, koska siitä saa aivan eri lailla kiinni niistä asioista, näkee paljon ihmisten ilmeistä, kehonkielestä, keskinäisestä kommunikoinnista - kokenut toimittaja pystyy aistimaan paljon. Ei tarvita mitään foliohattua päähän, mutta silti voi nähdä näissä asioissa ihan erilaisia ulottuvuuksia, joita ei pelkistä toimitukseen tulleista tiedotteista käy ilmi.

Virtanen: Datan määrä on räjähtänyt internetin myötä – yritykset, tutkimuslaitokset, viranomaiset, kaikki tuottavat valtavan määrän taloustietoa koko ajan verkkoon ja firmoista saa oleelliset faktat esille heti. Mihin talousjournalismia enää tarvitaan?

Ahosniemi: Tämä on aika hyvä ja provokatiivinen kysymys, koska samalla lailla voisi ajatella, että eikö puolueista saa kaikkea tietoa politiikasta ja urheiluseuroista tietoa urheilusta, että mihin urheilun tai politiikan journalismia tarvitaan? Totta kai tarvitaan, tiedon kriittiseen käsittelyyn. Journalismin keskeisimpiä metodeja ja työvälineitä on tietenkin lähdekritiikki. Totta kai nämä kaikki tahot, joita luettelit, tutkimuslaitoksista lähtien, niin ne kertovat ne luvut omista lähtökohdistaan.

Jos ajattelee vaikka pörssiyhtiön osavuosikatsauksia kolmen kuukauden välein, niin siellähän yhtiön talousjohtaja ja hallitus laittavat ne luvut niin hyvään kuntoon kuin on lainsäädännön ja hyvien käytäntöjen mukaan mahdollista, niin että yhtiö näyttäisi mahdollisimman hyvältä. Siinä tarvitaan analyytikkoa ja toimittajaa arvioimaan niitä lukuja ja miettimään, mitä tämä merkitsee sijoittajan kannalta.

Virtanen: Miten tärkeää on, että taloustoimituksella on käytössään laskentatoimen ammattilainen, joka osaa analysoida tilinpäätöksiä perusteellisesti?

Ahosniemi: Ainakin meille se on todella tärkeä asia toimituksessa. Jos puhutaan yrityskielellä, niin kilpailuetumme on, että meillä on vahva numeroiden murskaamisen kyky. Ne ovat kaksi eri ammattia, laskentatoimen työ ja toimittajan duuni, ja sen takia on hyvä, että meillä on molempia ammattilaisia talossa. He pystyvät kommunikoimaan keskenään ja voivat sitten niitä numeroita murskata. Me toimittajat olemme taustaltamme usein humanisteja, valtiotieteilijöitä tai kauppatieteilijöitä, eikä meillä välttämättä ole semmoista laskennan kykyä kuin rahoitukseen perehtyneillä ammattilaisilla.

Toimittaja sijoitusneuvojana?

Virtanen: Pörssi- ja sijoitusjournalismia moititaan usein siitä, että siinä annetaan verhottuja sijoitusvinkkejä. Miten voidaan välttää sijoitusjutun luisuminen neuvonnaksi?

Ahosniemi: No en näe siinä kovin suurta vaaraa, koska ne vuosikymmenet, jolloin olen itse ollut mukana, varsinkin uran alkuvaiheessa 90-luvun alussa toimittajat erityisesti varoivat tätä vielä enemmän. Nyt yleisö on aikaisempaa kiinnostuneempi osakesäästämisestä ja sijoittamisesta yksittäisiin pörssiyhtiöihin. Meillä on miljoona osakkeisiin sijoittavaa tahoa Suomessa, ja uusia osakesäästötilejä on avattu valtavasti lisää viimeisen kahden vuoden aikana. Yleisön kiinnostus näihin asioihin on kasvanut.

Ei toimittajan pidä mitään sijoitusneuvoja antaa, vaan kertoa punnittua ja tutkittua tietoa siitä, minkälaisessa kunnossa nämä yhtiöt ovat. Jokaisen pitää sitten tehdä omat johtopäätöksensä sen suhteen, mihin omia rahojaan laittaa. Meillähän on se etu verrattuna pankkeihin ja muihin toimijoihin, joita Fiva eli finanssivalvonta valvoo, että meillä on sananvapaus Suomessa ja me saamme sanoa mitä huvittaa. Joku voi joskus tulkita, että joku juttu on sijoitusneuvontaa, mutta tietenkään me emme anna neuvoja, emmekä ota myöskään vastuuta (lukijan tekemistä sijoituspäätöksistä).

Virtanen: Jokainen taloustoimittaja kuitenkin joskus törmää tilanteeseen, että naapuri, tuttava, ystävä, sukulainen tai kylänmies kysyy, että kannattaisiko ostaa tuota ja tuota osaketta. Onko joku patenttivastaus siihen, miten nämä hoidetaan?

Ahosniemi: Kyllä patenttivastaus on se, että jos tietäisin, olisin jo aikapäivää sitten siirtynyt paljon paremmin palkattuihin hommiin, ja kun vielä en ole siirtynyt, niin se on aika vankka todiste siitä, että tämmöistä muilta salattua tietoa ei ole olemassa.

Virtanen: Onko toimituksen puolelta annettu toimittajille ohjeet siitä, miten toimitaan, jos joku rupeaa sijoitusneuvoja kyselemään?

Ahosniemi: Meillä on hyvin selkeä politiikka, joka on kirjattu ja kaikkien tiedossa. Sitä säännöllisesti myös toistetaan toimituksessa, että millä edellytyksillä ja millä ehdoin meidän henkilökuntamme voi itse sijoittaa pörssiin. Siinä keskeisin piirre on, että mitään päiväkauppaa ja tämäntyyppistä ei käydä, ja sitten tietenkin se, että jos toimittaja on saanut esimieheltään tehtävän kirjoittaa tietystä yhtiöstä, niin siitä on pidättäydyttävä käymästä kauppaa. Mutta mitään yleistä toimintaohjetta meillä ei sinänsä ole siihen, jos vaikka joku taksikuski kysyy sijoitusvinkkejä. Jokaisen täytyy sitten miettiä vastauksensa itse, mutta totuus on, että minä en kovin vahvasti kyllä luottaisi omiini tai muiden toimittajien antamiin sijoitusneuvoihin.

Markkinatalouden vaihtoehdot

Virtanen: Mitkä ovat uskottavimmat markkinataloutta vastaan esitetyt vaihtoehdot tai haasteet?

Ahosniemi: No kyllä uskottavin tai vakavin vaihtoehto oli varmasti Neuvostoliitto silloin ennen vanhaan. Nyt voidaan ajatella vaikkapa Kiinaa, jolla on sosialistinen järjestelmä, mutta se on todella kapitalistinen monin tavoin – tietysti näitä haastajia on sitten vielä paljon erilaisia.

Mutta se aate, jonka puolesta Kauppalehti on, niin se on kyllä länsimainen liberaali demokratia ja markkinatalous. Myös vahva sananvapaus kuuluu siihen yhdistelmään. Kyllä tätä pyrittiin haastamaan silloin kovasti, ja kyllä nykyäänkin erilaiset liikkeet sitä haastavat.

Virtanen: Miten markkinataloudelle kävisi, jos lehdistö ei voisi vapaasti kirjoittaa yritystoiminnasta, talouspolitiikasta ja muista talouden ilmiöistä?

Ahosniemi: Kyllä se aika inhottava tilanne olisi, koska silloin jäisi peittoon asioita, joita markkinoilla oikeasti tapahtuu. Median rooli on keskeinen myös siinä, että kaikenlaiset kilpailun ongelmat saadaan esiin.  Suomessakin on paljon asioita, jotka ovat monopolien ja oligopolien peitossa tai hallussa, ja tämmöisiä täytyy ehdottomasti penkoa. Jos ei ole sananvapautta, niin kyllä aika monet poliittiset ja taloudelliset toimijat pystyisivät hyödyntämään tilanteita vähän eri tavalla.

Virtanen: Eikö jo Adam Smith aikoinaan kirjoittanut, että markkinat tarvitsevat toimiakseen informaatiota?

Ahosniemi: Kyllä, teoriassa se menee niin, että mitä enemmän informaatiota, sitä paremmin markkina toimii. Tämähän pätee esimerkiksi vaikkapa asuntokauppaan, niin että jos kuluttajat tietävät toteutuneet asuntojen hinnat, niin niin silloin markkina on avoimempi ja toimii paremmin.

Journalismi ja taloustiede

Virtanen: Mikä on taloustieteen kontribuutio journalismille?

Ahosniemi: Se on hyvin keskeinen. Jos katsoo niitä ihmisiä, joita meidänkin välineisiimme haastatellaan, niin siellä on aika paljon taloustieteilijöitä. Paljon käydään esimerkiksi akateemista keskustelua yhteiskunnallisista liikkeistä mitä on meneillään, niistäkin jotka poikkeavat valtavirrasta. Ja sitten tietenkin ihan tavanomainen talouden ennustaminen on keskeisin juttu. 

Jos ajatellaan vaikka miten yhtiöt arvioivat tulevaisuuttaan esimerkiksi tällä hetkellä, kun pandemia on päättymässä ja Ukrainan sota on päällä, niin ilmassa on valtavasti epävarmuutta siitä, minkälainen esimerkiksi Suomen talouskasvu tänä vuonna tulee olemaan. Vielä vuoden alussa odotettiin kolmen prosentin kasvua, ja nyt eri ennustelaitokset ja taloustieteilijät, jotka ennusteita tekevät, ovat puolittaneet sen. Näitä asioita meillä arvioidaan paljon, ja journalismin tehtävä on ennen kaikkea esittää jatkokysymyksiä tieteentekijöille, ja sitten pukea se tieto sellaiseen muotoon, että suuri yleisö ymmärtää.

Virtanen: Voiko toimittajan työssä soveltaa taloustieteen menetelmiä?

En halua moittia taloustieteilijöitä, mutta äsken totesin näistä analyytikoista ja toimittajista, että meillä on siinä kaksi eri ammattia, niin taloustiede on vielä kolmas ammatti. Heidän helmasyntinsä saattaa olla sitten se, että he eivät osaa pukea viestiään semmoiseen muotoon, jonka yleisö ymmärtää. Siinä taloustoimittajalla on tavallaan suomentajan rooli.

Meidän helmasyntimme on puolestaan se, että me ollaan populisteja ja kärjistetään, pannaan mutkia liikaa suoraksi, mutta ilman sitä harva olisi kiinnostunut näistä asioista.  Esimerkiksi jos meidän bkt:mme kasvaisi tänä vuonna kolme prosenttia versus että se kasvaakin vain 1,5 – mitä se tarkoittaa tavallisen tallaajan kannalta? Todennäköisesti silloin on vähemmän töitä, vähemmän mahdollisuuksia, ja samaan aikaan inflaatio on korkea. Tämäntyyppisiä asioita meidän pitää ruveta sitten kääntämään, että mitä se kullekin ihmiselle merkitsee.

Virtanen: Onko jotain eroja siinä, millä tavalla toimittajan pitää lähestyä ekonomistia, yritysjohtajaa tai talouspolitiikan tekijää, siis miten haastatella heitä?

Ahosniemi: Ei oikeastaan, vaan kaikkiin pätee se yksi sama asia, eli pitää tehdä kotiläksyt hyvin, pitää olla perillä siitä mistä on kysymys, vähän perehtyä niihin aiheisiin ja sitten miettiä etukäteen hyvät kysymykset ja mennä sitten sen mukaan eteenpäin. Ei siinä sen kummempaa ole; samanlaisia ihmisiä kaikki ovat ja samanlaisia kiperiä kysymyksiä pitää kaikille esittää. Haastattelumetodit pätevät kyllä tässä kaikkiin näihin ammattiryhmiin.

Viestintää kriisien keskellä

Virtanen: Tavallisesti yritystä edustaa aina toimitusjohtaja. Jos ei haluta jättää yrityksen tarinaa vain toimitusjohtajan varaan, niin miten sitä voisi täydentää?

Ahosniemi: Se on juuri näin kun toteat, että jos haluttaisiin pelkkää toimitusjohtajaa haastatella, niin viesti jäisi aika kapeaksi. Mutta sitten tullaan siihen, että mikä painoarvo sillä toimitusjohtajalla on – kyllä se on ihan hyvä tavoitella sitä toimitusjohtajaa, koska siinä saa paljon muutakin irti kuin ne päivän teemaan liittyvät asiat.

Yhtiöt osaavat vahvasti pyrkiä siihen, että ne saisivat juuri oman viestinsä omalla näkökulmallaan julkisuuteen, ja sen takia toimittajalle on hyvä periaate, että viestintähenkilö tai tiedottaja ei ole se paras lausunnon antaja, vaan pitäisi hakea niitä ihmisiä, jotka oikeasti päättää – talousjohtaja, toimitusjohtaja, kulloinkin kyseessä olevan asian divisioonan vetäjä.

Kiistanalaisissa tilanteissa varsinkin journalistin ohjeet jo kehottavat, että pitäisi kuulla kaikkia osapuolia mahdollisimman monipuolisesti tietenkin. Sitten tullaan taas siihen, että kuinka paljon yhden työpäivän aikana siihen on mahdollisuutta, mutta noin niin kuin nyrkkisääntönä: mieluummin kuullaan sitä yrityksen päättäjää kuin ammattiviestijää.

Virtanen: Usein puhutaan kriisiyhtiöistä. Miten määrittelisit sen, missä vaiheessa yrityksestä voidaan käyttää tällaista nimitystä, jolla voi olla hyvinkin laajakantoisia vaikutuksia? Mistä te tiedätte, että yritys on kriisissä?

Ahosniemi: Tuo on hyvä kysymys, koska siinä voi olla monia tekijöitä. Kriisiyhtiöksi voi joutua jonkun yksittäisen onnettomuuden takia kuten Talvivaaran kaivos, jossa oli tuotannon kanssa haasteita – "haaste" on muuten sana, jota ei kannata käyttää lehtitekstissä, vaan pitäisi puhua ongelmista; haaste on kieltä, jota yritysjärjestelijät ja firmat käyttävät. 

Siis yritys voi joutua ongelmiin tuotannollisen ongelman takia. Mutta taloudelliset seikat ovat yleensä niitä, joiden vuoksi yhtiö voi joutua kriisiin. Yleensä se ei pysty maksamaan velkojaan, mikä on keskeisin kriisiyhtiön merkki. Velkataakka on niin suuri, ettei sitä pystytä kassavirralla tai liikevaihdolla rahoittamaan.

Jos ajatellaan vaikka mitä Nokialle tapahtui 2010-luvun alussa, kun markkinoille tulivat nämä nimeltä mainitsemattomat puhelimet Kaliforniasta, niin se yhtiö joutui  kriisiin siksi että kuluttajat hylkäsivät sen tuotteen ja siirtyivät käyttämään toisen yhtiön palveluja niin paljon, että liiketoimintamalli on pakko miettiä uusiksi. Tietysti Nokia on taas muuntautunut uuteen iskuun, mutta sekin voi aiheuttaa kriisin; kuluttajan voima on aika vahva.

Spesialistit ja generalistit

Virtanen: Miten tärkeää on, että yksittäiset toimittajat erikoistuvat johonkin toimialaan tai yrityksiin, jotta tietämys syvenisi, vai pitäisikö kaikkien olla generalisteja?

Ahosniemi: Vastaan sekä että, koska voidakseen haastaa yritysten ammattiviestijöitä toimittajan pitää ymmärtää alan toimintaa syvällisesti. Mutta sitten toisaalta työnantaja eli lehteä tai mediaa kustantava yhtiö arvostaa sitä, että toimittaja pystyy tekemään juttuja mistä tahansa aiheesta ja pystyy nopeasti heittäytymään erilaisiin uutisiin ja niistä tuomaan tietoa lukijalle.

Tarvitaan siis molempia: pitää olla syventynyt pariin kolmeen toimialaan ja sen lisäksi pitää ymmärtää yleistä talouden toimintaa niin paljon, että pystyy tekemään nopeasti vetäviä juttuja. Semmoinen peli ei vetele, että toimittaja vain keskittyisi yhteen yritykseen tai asiaan ja kaivautuisi kammioonsa, josta ilmestyisi jotenkin kahden viikon välein jonkun valtavan hienon spektaakkelijutun kanssa, vaan hänen pitää pystyä heittäytymään ja mukautumaan.

Tämä on juuri sitä tiimityötä, kun puhuttiin tästä yhteisöllisyydestä ja kollegiaalisuudesta; tässä työssä pitää jeesata kaveria. Kun tehdään yhdessä töitä, niin pystyy heittäytymään myös näihin yleisiin uutisiin.

Virtanen: Nyt pelätään Ukrainan kriisin seurauksena elintarvikemarkkinoille vakavia häiriöitä. Ymmärretäänkö meillä esimerkiksi maatalous- ja elintarvikekaupan ongelmia?

Ahosniemi: Pitäisi ymmärtää.Tietysti alan seuranta keskittyy meillä aika pitkälti siihen, että on pörssiyhtiöt, jotka tuottavat elintarvikkeita kaupalle, esimerkiksi Apetit, HK Scan, Atria ja niin edelleen. Totta kai näitä seurataan kovasti, ja pitää ymmärtää se koko ketju sieltä alkutuotannosta kauppaan. Pitäisi tietää mikä on lannoitteiden hinnan merkitys tuotannolle ja kaupalle, ja kaikki alan neuvottelut sitten myös.

Tämä on tällä hetkellä hyvin keskeinen, mutta monimutkainen asia päästä kiinni kokonaisuutena. Sinänsä kysymys on erittäin akuutti ja aiheellinen, koska noin kymmenen vuotta sitten kun ruoan hinta viimeksi nousi ennen finanssikriisiä, niin kyllä ne arabikevään kuohunnat ja pakolaisvirrat johtuivat siitä, ettei ihmisillä ollut rahaa ostaa ruokaa. Ja se jos mikä aiheuttaa paljon tyytymättömyyttä.

Nyt olemme nähneet keltaliivien liikkeitä jo Suomessakin, lähinnä polttoaineiden hinnannousun takia. Kyllä inflaation torjuminen on erittäin tärkeää, koska se vaikuttaa kuluttajien ostovoimaan aiheuttaa laajojen massojen tyytymättömyyttä.

Uho ja tuho

Virtanen: Toistaako taloushistoria itseään, eli onko uhon seurauksena aina tuhoa? Hiljattain Tampereella herätti huomiota tämä Uros-yhtiö, joka mainosti itseään jopa jäähallin nimessä, mutta meni sitten pian konkurssiin. Miten yleistä tällainen on?

Ahosniemi: Tuo firman nimi jäähallin seinässä toi mieleen vanhan kaskun siitä, että silloin kun yhtiö tekee oikein hienon pääkonttorin itselleen, niin silloin kannattaa ruveta miettimään onko asiat ihan kunnossa. Tämä voi ehkä olla verrannollinen siihen.

Vakavasti puhuen, niin kyllähän historian toistoa tapahtuu siinä mielessä, että kun puhutaan markkinataloudessa luovasta tuhosta, niin yrityksiä tulee ja menee, ne joutuvat muuttamaan toimialansa, tai sitten ne poistuvat markkinoilta konkurssin kautta, tai kuluttajat hylkäävät ne. Kyllä tämmöistä toistoa tapahtuu.

Mutta vakavasti puhuen Uros oli kyllä semmoinen yhtiö, jonka käsittelystä toimittajienkin pitää julkisesti harjoittaa itsekritiikkiä. Me emme pystyneet kertomaan siitä kaikkea, vaan liian paljon oli sen varassa mitä yhtiö itse kertoi julkisuuteen.

Uros ei ollut julkinen eli listattu yhtiö, joten se pystyi säätelemään osaa viestistään enemmän kuin pörssiyhtiöt, ja kyllä täytyy sanoa, että sen viimeiset käänteet tulivat monelle taloustoimittajille ehkä vähän yllätyksenä. Klassinen ongelma minusta tässä oli, ettei meillä ei riittävän tarkkaan ymmärretty mitä se yhtiö oikein tekee. Nämä vaikeat kysymykset olisi pitänyt ehkä vielä tarkemmin kysyä; se on ehkä meidän oppimme tästä keissistä.

Virtanen: Kerro vielä vastapainoksi esimerkki talousjutusta, joka oli mielestäsi kiitettävä.

Ahosniemi: Niitä on ollut kyllä aika paljon. Jos ajatellaan mistä me taloustoimituksissa saadaan kiksejä on kyllä se, että – vaikkei se olekaan mikään itseisarvo kuitenkin se – kun tämä pörssisäätely on hyvin tarkkaa, että jos meillä on semmoista tietoa mitä yhtiö ei ole tiedottanut julkisuuteen. Kyllä sellaiset tapaukset ovat aina mielenkiintoisia.

Nyt tulee mieleen reilun viiden vuoden takaa tapaus, jossa sekä meidän välineemme että kilpailijat olivat hyvin aktiivisia eli Nokian Renkaiden testivilppitapaus. Edelleen tänä keväänä asiaa puidaan oikeudessa eli se on vielä kesken, mutta se oli hyvin poikkeuksellinen tapaus, jossa hyvällä työllä ja rankalla työllä oli paljon merkitystä ja saimme ihan hyviä tuloksia.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

P.S. Nokian renkaat vapautettiin syytteistä käräjäoikeudessa.

Matti Sommarberg: Toimialarajat hämärtyvät globaalissa alustataloudessa - journalismi pintapuolista

------------------------------------------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä osassa vieraana on Tampereen yliopiston Talouden ja johtamisen tiedekunnan dekaani Matti Sommarberg. Puhuimme muun muassa uudesta taloudesta, yritysten kannattavuudesta, kasvusta ja sen rajoista sekä talousjournalismin ongelmista. Haastattelu tehtiin Almatalossa Helsingissä 25. huhtikuuta 2022.

-------------------------------------------------------------------------------

Selviääkö markkinatalous?

Matti Virtanen: Mikä on markkinatalouden rooli nykymaailmassa – Onko sille varteenotettavia haastajia, ja jos on, niin miten se selviää niistä haasteista?

Matti Sommarberg: Olen ehkä 35 vuotta ihmetellyt tätä, ja luulisin, että se rooli on koko ajan muuttunut. Siihen kuuluu perinteinen vapaa kilpailu, kysyntä ja tarjonta. Jos asiaa katsoo rakenteellisesti, niin tämä on mielestäni helppo havaita. Esimerkiksi GATT on toiminut, eli kilpailu on vapautunut vuosikymmenien saatossa, ja on vaikea nähdä siinä suurta muutosta. Ehkä voisi sanoa, että strateginen infra tai puolustusteollisuus eivät tietysti ennenkään ole olleet vapaan markkinatalouden piirissä. Ehkä suurin muutos on, että politiikka on pikkuisen palannut markkinatalouteen. Ehkä merkittävin esimerkki kymmenen viime vuoden ajalta on tietysti Kiinan valtion kapitalismi.

Toisaalta voisi sanoa, että kapitalismiin liittyvät häiriötekijät kuten suojatullit ovat menneet vähän ylös ja alas, mutta nythän nekin ovat palanneet. Alun perin tulleja on asetettu pääosin talousperustein, mutta viime aikoina myös turvallisuusperustein.

Kapitalismista oikeastaan voisi sanoa niin, että se mikä sitä muuttaa on mielestäni Schumpeterin ’Luova tuho’. Se teos on vuodelta 1939, mutta yhä kuranttia tavaraa. Eli innovaatio ja yrittäjyys rikkovat olemassa olevia rakenteita, mukaan lukien monopolit, ja minun mielestäni se mekanismi toimii edelleen.

Virtanen: Onko markkinataloudessa itseään automaattisesti korjaavia ominaisuuksia, vai vaatiiko se esimerkiksi sananvapautta ja journalismia pysyäkseen elinvoimaisena?

Sommarberg; Onhan siellä ne innovaatiot. Mutta kyllähän päätöksentekijät tai kuluttajat lukevat, jolloin journalismi vaikuttaa heidän mielipiteensä kautta heidän tekemiinsä valintoihin. Eli ilman muuta journalismilla on myös oma korjaava vaikutuksensa.

Virtanen: Jos ajatellaan taloustieteen kahta haaraa, eli kansantaloutta ja yhteiskuntaa selittävää makrotaloutta sekä yritysten toimintaa tutkivaa mikrotaloutta, niin miten hyvin näitä kahta eri taloustieteen aluetta journalismi pystyy seuraamaan?

Sommarberg: Mielestäni tässä on vähän sama jako kuin yrityksen taloudessa: tunnusluvut ovat yksi asia, mutta toimialan näkökulma on myös tärkeätä. Toimiala edustaa sitä makroa, sitä pitää ymmärtää. Otan pari yksinkertaista esimerkkiä: 

Jos yritys esimerkiksi toimii alalla, jossa materiaalia siirrellään sinne sun tänne, niin on tärkeää ymmärtää, että vaikka kansantuote per capita kehittyy miten, niin se on keskiluokka, joka kuluttaa ja aiheuttaa materiaalivirran. Yrityksen kannalta se tarkoittaa, että kuinka paljon kannattaa investoida ja koska ja minne.

Sitten taas mikrotaloudesta voisi ottaa vaikka hinta hintajouston: Kaikille selvä esimerkki on se, että lentoliikenne ottanut dynaamisen hinnoittelun käyttöön. Ja kas kummaa, täyttöaste on noussut, kun ensimmäinen lippu on halvempi ja viimeinen kalliimpi. Tai sitten jos ottaisi esimerkkinä vaihtoehtoiskustannukset, niin aika simppeliä sekin on: Jos investointivarat riittävät vain joko myyntiin tai tuotekehitykseen, niin on ymmärrettävää, että kummassa se paremmin tuottaa.

Tunnuslukujen takana

Virtanen: Miten toimittajan pitäisi analysoida yritystä - onko se elinkelpoinen, meneekö sillä hyvin vai huonosti? Mihin tunnuslukuihin sinun mielestäsi pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota?

Sommarberg: Ehkä vastaan toisella tavalla. Jos lähdemme siitä, että yrityksen historia tunnetaan ja siitä pystytään arvioimaan, että miksi tämä yritys on ollut kannattava. Tunnuslukujen lisäksi pitäisi ymmärtää jollain tavalla ne syyt. Vastaankin, että toimittajan pitäisi ymmärtää, ovatko sen yrityksen viestimät aikomukset hyviä vai huonoja, ja siinä pitäisi pystyä ehkä analysoimaan vähän vaikeampia asioita.

Pitäisi tietää, kuinka uusia tai erilaisia nämä aikomukset ovat suhteessa sen yrityksen historiaan. Jos yritys sanoo menevänsä uudelle markkinalle, niin onko tämä markkina pieni vai suuri yrityksen kokoon nähden. Jos se menee pieleen, niin sehän voi olla ihan hyvä asia, jos siinä opittiin jotain. Mutta jos se on liian iso markkina, niin se voi olla katastrofaalista. Tai jos tulee uusi teknologia, niin pitäisi jotenkin ymmärtää, että onko se oikeasti uutta. Onko esimerkiksi sähköauto vain auto, jossa polttomoottori on vaihtunut sähkömoottoriksi, vai onko se jotain, mikä muuttaa koko yrityksen toiminnan?

Tässä voisi ajatella sitäkin, että jos teet autoja, niin keskimäärin varaosat ovat äärimmäisen kannattavia. Sähköauto kuluttaa vähemmän varaosia, jolloin se voi olla joku applikaatio ja vastaava, jonka voisi keksiä. Nykyaikana on paljon puhuttu, että monet liiketoiminnat muuttuvat ohjelmistojen ja palveluiden sekoitukseksi. Jos yritys nyt viestii, että niin mekin aiomme tehdä, niin relevantti kysymys lienee, että kuinka moni henkilöstöstä muuttuu tarpeettomaksi? Onko yrityksellä osaamista? Saako sitä hankittua, jos pitää jotain muuttaa? Onko johdolla ’track record’, eli osaako ne tehdä tämmöisiä muutoksia ja niin poispäin.

Virtanen: Eli jos ajatellaan niitä perinteisiä yrityksen elinkelpoisuuden tunnusmerkkejä eli kannattavuutta, maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta, niin se ei vielä ihan riitä, vaan pitäisi tietää jotain myös niiden takaa?

Sommarberg: Kyllä mieluiten.

Murretaanko monopolit?

Virtanen: Alustataloudesta on kirjoitettu ainakin kymmenen vuotta, ja siitä miten se mullistaa kaiken. Mistä tässä oikein on kysymys? Onko tämä joku uusi muoti ilmiö, vai onko tässä todella tapahtumassa joku vallankumous?

Sommarberg: Hyvä kysymys. Toisaalta voisin sanoa, että taloustieteen historiassa kymmenen vuotta on verrattain lyhyt aika, mutta voisi sanoa, että tori on aika vanha keksintö, ja postimyynti myös, ja sen on korvannut sähköinen markkinapaikka. Ehkä se ainoa tai suurin ero on, että alustataloudessa toiminta on skaalattavissa, eli se voi toimia missä tahansa. Tämä alustatalous vaikuttaa tietysti olemassa olevien yritysten toimintaan, mutta se vaihtelee merkittävästi toimialoittain. Jos tehdään hyvin pitkäaikaisia investointihyödykkeitä, niin tavallaan siihen perusliiketoimintaan alustatalouden vaikutukset ovat vähäisempiä ja hitaampia. Mutta kun mennään sen liiketoiminnan sisään, niin vaikkapa varaosakauppaan alustatalouden ilmiöt voivat vaikuttaa nopeasti.

Toisaalta minun mielestäni alustataloudessa mielenkiintoista on, että se itse asiassa muuttaa perinteisiä toimialarakenteita. Ajatellaan vaikkapa jotain Googlea, joka oli alun perin hakukone. Nythän se on tiedottamista, mainontaa, se on mediaa kaikkea muuta mahdollista, jolloin tavallaan toimialarajat hämärtyvät. Tämä ilmiö minun mielestäni ilman muuta on yksi alustatalouden vaikuttavia tekijöitä.

Virtanen: Kun mainitsit Googlen, niin on pakko kysyä, onko talous siirtynyt samanlaiseen aikaan kuin Amerikassa 1900-luvun alussa. Silloinhan liittovaltio hajotti Standard Oilin ja muita suuria monopoliyhtiöitä antitrustilakien avulla. Olemmeko me kohta samanlaisen pakon edessä, että jonkun täytyy hajottaa nämä isot firmat, jos niistä tulee liian dominoivia?

Sommarberg: Mitkä ovat perusteet, joilla niitä kuuluisi hajottaa? Minun mielestäni nämä jätit oikeastaan muodostuvat vähän eri mekanismeilla: ne ovat kasvaneet isoiksi sen takia, että ne ovat hyviä, ja se skaalautuminen on tietysti helpompaa, kun siellä on sähköistä toimintaa, joka ei tunne rajoja, niin se on tietysti helpompaa laajentaa globaaliksi.

Toki sitten näiden alustatalouden toimijoiden markkina määrittyy osittain sillä, kuinka globaaleja ovat ne mahdollistavat teknologiat, kuten Internet, GSM, GPS ja niin poispäin. Mutta kaikesta huolimatta samalla teknologialla voi toimia myös paikallisia kilpailijoita. Se perusmekanismi on sama; jos tamperelainen yritys haluaa tarjota kyytipalveluja, niin hän joutuu kilpailemaan Uberin kanssa.

Mutta pitäisikö niitä pilkkoa – tietysti kilpailuviranomaiset tekevät parhaansa, jotta ei syntyisi dominoivia markkina-asemia. Viranomainen arvioi yrityskauppojen vaikutuksia tai polkumyyntiä hyvin perinteisin keinoin. Mutta jos yritys on vain hyvä niin pitääkö se siksi pilkkoa? Kilpailuviranomainen yleensä suojelee kuluttajaa, jotta he saavat edullisesti palveluja, niin eikö Google tee juuri sitä? Eli mikä olisi se peruste sen pilkkomiseen?

Toisaalta alustatalouden toimijat joutuvat itse toisten alustatoimijoiden kilpailun kohteeksi. Eli tavallaan perinteinen markkinamekanismi toimii oletettavasti sielläkin jossain vaiheessa.

Journalismi ja megatrendit

Virtanen: Miten journalismi on onnistunut selittämään alustatalouden ja teknologiajättien roolia?

Sommarberg: Vaikka olenkin tutkijana aika noviisi, niin voisin sanoa, että ehkä se on hieman pintapuolista ollut. Ilmiö on aika vaikeasti tunnistettavissa, ja siihen liittyy monen näköisiä, eri suuntaan vaikuttavia tekijöitä. Se vaatii ihan oikeaa perehtymistä ja tutkimista, eikä vain ilmiön pintakerroksen kuvaamista.

Virtanen: Muita kiinnostavia megatrendejä ovat ainakin globalisaatio, digitalisaatio, kansainväliset työmarkkinat, työvoiman liikkuminen ja muut muuttoliikkeet. Miten iso murros maailmantaloudessa oikein on menossa, vai onko tämä vain jatkumoa sille mitä on aina ollut?

Sommarberg: Kyllä ja ei. Mielestäni globalisaatio on kuitenkin edennyt aika tasaisesti siitä pohjalta, jonka Adam Smith 1776 määritteli kansojen työnjaosta. Jotenkin se logiikka on toiminut siten, että jonkun tietyn osaamisen suhteellinen kustannus määrittää kannattavuutta, ja työ on siirtynyt sen mukaan. Sitähän on tapahtunut jo pitkään kuten totesit, mutta politiikka on ehkä jonkun verran muuttanut tilannetta, kun on kauppasotia, tulleja tai niin poispäin. Mutta siis sinänsä se globalisaation perusvire on mennyt pitkän aikaa tuohon suuntaan.

Jos tarkastellaan digitalisaation vaikutusta globalisaatiossa, niin ainakin yksi selkeä vaikutus on, että tietotyön työmarkkina on muuttunut globaaliksi. Jos minä itse kirjoitan artikkelin (englanniksi) ja haluan siihen vähän kielenhuoltoa, niin todennäköisesti sen tekee joku intialainen, samoin kuin Intiassa tehdään yritysten reskontra tai otetaan vastaan kansainvälisen hotelliketjun huonevarauksia. Siinä mielessä se on jo vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen. Mutta tapahtuuko siinä muutoksia? Kuten jo mainitsin, niin tietysti tämän politiikan tielle tulee teknologian esteitä, siellä tulee erilaisia huoltovarmuuteen liittyviä ongelmia, jotka toimivat toiseen suuntaan, että ei varmaan siihen kehitykseen mitään lopullista vastausta liene.

Rajatonta kasvua?

Virtanen: Viime aikoina maailmalta on kuultu paljon huonoja uutisia. Voiko käydä niin, että globalisaation mukanaan tuomat myönteiset trendit kuten elintason nousu kääntyvät laskuun. Mitä jos järjestelmän resilienssi ei kestäkään?

Sommarberg: Resilienssi on aiemmin riittänyt siihen, että kun tapahtuu joku häiriö maailmankaupassa tai konflikteja ja pandemioita, niin pörssikurssit korjaavat tilannetta. Nyt talous on tietysti entistä globaalimpi, mutta yllättävän hyvin talousjärjestelmän resilienssi on toiminut. Siis kysymys on, että voiko se pettää, niin ettei se toimisikaan? Teoreettisesti kyllä, mutta evidenssi ei vielä ehkä puola sitä, että jotenkin se systeemi on tullut tiensä päähän. Talous on niin verkottunut, että se tavallaan myös korjaa itse itseään, joten en ole mitenkään erityisen pessimistinen sen suhteen. Ehkä suurempi kysymys on, kuitenkin liittyy ikivanhaan Rooman klubin raporttiin ’Kasvun rajat’. Eli miten kehityksen kestävyys pystytään hoitamaan – se on mielestäni ehkä mielenkiintoisempi kysymys.

Virtanen: Luin itsekin Kasvun rajat joskus lukiolaisena ja olin siitä vaikuttunut, mutta nyt kun katson taaksepäin 50 vuoden jälkeen, niin eihän ne rajat tulleetkaan vastaan. Oliko se koko idea sittenkin erehdys, ja kasvulla on rajattomat mahdollisuudet maailmassa, jos rauha säilyy?

Sommarberg: Riippuu kai siitä miten kasvu määritellään, mutta varmasti maapalloa ei voi käyttää enemmän kuin yhteen kertaan. Mutta tietysti tässä kohtaa ehkä on pakko tunnustautua insinööriuskovaiseksi siihen, että keksitään keinot millä se (talouskasvu) voidaan tehdä kestävästi. Olipa sitten kysymys kierrätyksestä tai uusien menetelmien käyttämisestä. Toki myös luonnollista kasvua syntyy sitä kautta, että kun elintaso nousee, niin jossain vaiheessa materiaalin käyttö vähenee. Kulutus siirtyy aineettomiin palveluihin, kulttuuriin, muihin tällaisiin. Sekin osaltaan kasvattaa kansantuotetta, koska arvoa voi syntyä myös aineettomien palveluiden kasvusta. Tätähän on jo nähty jonkin aikaa.

Virtanen: Mediassa kiinnitetään yleensä paljon huomiota yritysten ja myös kansantalouksien kasvuun. Eikö kannattavuus kuitenkin olisi tärkeämpi mittari, koska se kai ratkaisee onko elinkelpoisuutta?

Sommarberg: Tähän voisi sanoa, että pysyvästi ei voi olla kannattamaton, mutta yrityksen omistusrakenne ja toimiala vaikuttavat tähän kysymykseen. Jos yritysmuoto on ammatin harjoittamista, niin tasainen tulovirta sille ammatinharjoittajille riittää. Jos taas sijoittaa pörssin kautta yrityksiin, niin loppujen lopuksi sitä kai odottaa, että ne osingot jotenkin kasvaisi. Ja jos on vaikka kuinka hyvä kannattavuus, niin eihän ne osingotkaan kasva, jos yritys ei kasva. Ja sitten jos katsoo vaikka riskisijoittajaa tai lainapääoman antajaa, niin ehkä ne sallii vaikkapa startupille pikkuisen vähemmän kannattavuutta kuin jos yritys on kypsällä toimialalla ja vakiintunut.

Virtanen: Ovatko yritykset tuomittuja tukehtumaan byrokratiaan jossain kasvuvaiheessa niin, että ne eivät enää ole kasva, vaan tukehtuvat omaan suuruuteensa?

Sommarberg Voisi käyttää metaforaa, että kymmenen hengen startup toimii ilman hallintoa ja tuhannen hengen organisaatio ilman hallintoa lähentelee anarkiaa, mutta mielestäni hallinnon suhteen pätee se lainalaisuus, että se voi kasvaa niin kauan kuin se tuottaa arvoa. Tendenssihän on, että kun yrityksen tai organisaation koko kasvaa, niin hallinto kasvaa myös, ja aika usein jopa itseohjautuvasti. Sitten on ylimmän johdon tehtävä suitsia sitä, ja siihen löytyy monenlaisia mekanismeja. Voidaan esimerkiksi pilkkoa rakenteita paremmin hallittavan kokoisiksi tai asettaa erilaisia mittareita, jotka seuraavat, tuottaako se arvoa? Onko se laadukasta, ja mitkä ovat kustannukset?

Päätöksenteon vaikeus

Virtanen: Johdat yliopistolla talouden ja johtamisen tiedekuntaa. Mistä siinä johtamisessa on kysymys, kun siitä kirjoitetaan aivan valtavasti. Talouslehdet on täynnä johtamista ja talouskirjallisuus tuottaa koko ajan uusia johtamisoppaita. Mistä tämä tekstin määrä kertoo?

Sommarberg: Luulen, että johtamisessa on ihan perusoppeja, kuten luonnontieteessä Newtonin lait, ja siellä on paljon pysyvää. Tarjoaisin ehkä kahta selitystä sille, miksi tehdään juuri kuten sanoit. Toinen on ehkä se, että kontekstit muuttuu koko ajan ja toinen on sitten se, että maailmaan tulee koko ajan uusia ihmisiä, jotka haluavat johtaa, jolloin sitten ne vanhat opitkin muuttuu relevantiksi. Mutta jos ajatellaan vaikka kontekstien muuttumista, niin otetaan esimerkiksi vastuullisuus. Käsitys siitä, miten kuluttajat tai työntekijät ajattelevat vastuullisuudesta on muuttunut ihan oikeasti sillä tavalla, että se ei ole enää pelkkää liturgiaa, vaan se vaikuttaa arvojen kautta päätöksiin ja valintoihin, jolloin se muuttaa.

Otetaan esimerkkinä vaikka teknologian muutos. On aika mahdotonta ajatella, että johtaja ei enää ymmärtäisi ollenkaan teknologian mahdollisuuksia tai uhkia, koska se ikään kuin sulautuu kaikkeen. Jos ei ymmärrä miten koneoppiminen saattaa vaikuttaa yrityksen liiketoimintamahdollisuuksiin tai minkälainen kyberuhkan riski yrityksessä on, niin se on aika mahdoton tilanne. Eikä sitä voi kuitenkaan pelkästään delegoida ITC johtajalle tai teknologian johtajalle.

Muitakin esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Niitä yhdistävä tekijä on, että jos ajatellaan päätöksentekoa niin sen kausaalinen ymmärtäminen, että jos teen tuota niin sitä seuraa tätä, niin se tulee monimutkaisemmaksi. Nämä kontekstien muutokset ovat myös riippuvuussuhteessa toisiinsa, jolloin päätöksenteko muuttuu kompleksiseksi. Silloin tavallaan itse maailma aiheuttaa sen, että vaikka opit ovat vanhoja, niin niiden soveltaminen tulee vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Yritän puolustaa tietysti myös sitä, että johtamista pitää opettaa ja tutkia.

Virtanen: Tarkoittaako tämä sitä, että myös journalismin tekeminen muuttuu vaikeammaksi kuin aikaisemmin, kun maailmantalous pyörii kaoottisesti sinne tänne?

Sommarberg: Kyllä, mutta jotenkin se vaan täytyy itse kuoria, jotta siihen saa tolkkua. Itse asiassa unohdin mainita asian, joka liittyy journalismiin ja johtamiseen. Sosiaalinen media on mielestäni mielenkiintoinen tekijä. Ehkä sen  24/7 tempo, läpinäkyvyys, suruton lähdekritiikin puute tai suorastaan anonyymi ilkeys vaikuttavat siihen, ettei kukaan edes halua johtajaksi. Tai sitten se myös vaikuttaa siihen, ketkä johtajana menestyvät. Ja tämähän on sellainen piirre, jota ei aiemmin ollut, vaikka ne vanhat johtamismallit ovat sinänsä kurantteja.

Virtanen: Eli paksunahkaisuutta tarvitaan ehkä enemmän kuin ennen?

Sommarberg: Kyllä. Vai onko sekään käytännössä enää oikea termi, vai onko niin, ettei kukaan enää edes halua edes paksua nahkaa?

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

Marko Seppänen: Isot muutokset tapahtuvat disruptiivisesti - journalistin varottava laumakäytöstä

---------------------------------------------------------------------
Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan tässä osassa vieraana oli Tampreen yliopiston teollisuustalouden professori Marko Seppänen. Puhuimme muun muassa alustataloudesta, teknologiajättien vallasta, maailmankaupasta, kasvusta ja siitä, mihin julkisuus kiinnittää huomionsa. Haastattelu tehtiin Almatalossa Helsingissä 25. huhtikuuta 2022.

-----------------------------------------------------------------------

Alustatalous ja teknojätit

Matti Virtanen: Käsitellään ensin tämmöinen ilmiö kuin alustatalous, joka usein esiintyy talousuutisissa. Mistä siinä on mielestäsi kysymys?

Marko Seppänen: Tämä on näitä uusia ilmiöitä, jotka muokkaavat sitä, miten yritykset toimivat. Perinteisesti teollisuudessa on totuttu sanomaan, että yritykset ovat ketjussa tai muodostavat verkostoja. Alustataloudessa syntyy digitaalinen ohjelmistoalusta, joka mahdollistaa, että siellä on toimijoita, tuottajia luomassa sitä arvoa yhteistyössä. Tämä ilmiö on kehittynyt noin kymmenen vuoden aikana, eikä se ole valmis. Se kehittyy edelleen, ja olettaisin että näemme tätä samaa kehitystä vielä seuraavatkin kymmenen vuotta, ellei pidempään.

Virtanen: Voiko tässä yhteydessä puhua vallankumouksesta, vai onko tämä orgaanista kehitystä?

Seppänen: William Gibson sanoi, että ’tulevaisuus on jo täällä, se on vain epätasaisesti jakautunut’. Varmaan tässä on vähän sitä samaa. Vallankumoukset syntyvät asteittain, ja vanhat mallit pitää pintansa sitkeästi ja sinnikkäästi. Alustatalous on tullut vanhan talouden rinnalle ja näemme ehkä vasta myöhemmin, tuleeko se korvaamaan muuta yritystoimintaa.

Virtanen: Alustatalouteen liitetään usein kansainväliset teknologiajätit, jotka ovat hallinneet tätä bisnesideaa. Miten näihin pitäisi suhtautua - mitä ne tekevät esimerkiksi kilpailulle?

Seppänen: Kriittisesti varmaan olisi hyvä suhtautua, jos yhdellä sanalla pitää kuvata. Ihmiset yleensä yrittävät nähdä asiat lineaarisesti, niin että asiat tapahtuvat pala kerrallaan. Jos meiltä kysytään nopeasti, että jos kasvua on joka vuosi 20 prosenttia, niin paljonko se on kymmenen vuoden kuluttua, niin moni vastaa, että kaksinkertaistunut. Oikea vastaus on kuitenkin yli kuusinkertaistunut, koska se on eksponentiaalinen muutos, ja tämä on ehkä näissä isoissa yhtiöissä myös ongelma. Me yritämme mielessämme kuvitella, että nämä kasvavat lineaarisesti, vaikka ne kasvavat eksponentiaalisesti, verkostoaan laajentaen. Mainitsemasi yritykset, jos niiden liikevaihtoa katsoo vaikka viimeiset 20 vuotta, niin suurin osahan kynti alussa nollan tuntumassa ja teki tappiotakin. Monet ovat vasta kymmenen viime vuoden aikana nousseet kohti sitä oikeaa yläkulmaa.

Sanoisin, että meidän pitäisi suhtautua kriittisesti, tarkastella laajasti sitä ilmiötä - miten ne muokkaavat yhteiskuntaa. Eikä pelkästään talouden näkökulmasta, vaan siksi että niillä on paljon vuorovaikutussuhteita politiikan tekijöihin. Meidät kansalaiset on koulutettu näiden digihärpäkkeiden kautta vastaamaan kyllä kaikkiin ruudulle nouseviin kysymyksiin, ja me saman tien myymme käyttöoikeudet ilmaiseksi eteenpäin.

Markkinoilla yläpilveä

Virtanen: Miten media on mielestäsi ymmärtänyt näihin suurin teknologiayrityksiin liittyviä ongelmia?

Seppänen: Kyllä kriittisyyttäkin onneksi näkee, mutta samaan aikaan tietysti nostetaan näitä hyviä ilmiöitä. Meillähän oli Suomessa aivan poskettoman isot juhlat siitä, että saatiin myytyä ruokalähettifirma (Wolt) isolla rahalla ulkomaille. En nyt tiedä sitten onko se edelleenkään varmaksi osoittautunut, että onko tämä hyvä, kannattava ja kestävä asia yhteiskunnalle.

Medialle sopii ehkä tämäntyyppinen ratkaisu, että kun siellä on kuitenkin aika paljon ongelmia ja epäkohtia, joita tutkimus nostaa esiin, niin media käsittelee sitten myös niitä toimintamalliin liittyviä ongelmia tai epäkohtia sitten.

Virtanen: Mainitsit siis Woltin. Voitko vähän avata sitä, että miten on mahdollista, että Suomessa perustettu ruokalähettifirma on äkkiä seitsemän miljardin dollarin arvoinen myyntikohde? Mistä se muodostuu se seitsemän miljardia?

Seppänen: No markkinoilla on semmoista yläpilveä, löysää rahaa, mutta tämä pääomasijoituspuoli on toinen asia. Meillä on maailmassa valtavasti rahaa, joka etsii kotia. Siellä toimii perinteinen talousteoria, joka perustuu siihen, että meillä on tuotto-odotus jostain tulevasta. Enhän minä sitä seitsemän miljardin odotusta osaa laskea, vaikka pantaisiin kaikennäköisiä Seppäsen vakioita joukkoon. Mutta näissä kaupoissa ostetaan usein markkinoille pääsyä. Tässä tapauksessa amerikkalainen toimija halusi Euroopan markkinoille ja siksi se pystyi myös ostamaan.

Yksi alustatalouteen liittyvä käsite on yksikköekonomia, eli ajatellaan, että se perusliiketoiminta on kannattavaa. Sitten siinä on tietysti valtavia markkinointikuluja ja liiketoiminnan käynnistyskuluja, mutta ne yleensä otetaan pois laskelmasta, niin saadaan se yksikköekonomia näyttämään siltä, että liiketoiminta on kannattavaa. Sitten se laajenee, koska se pystyy toteuttamaan sitä sen tehokkaan ohjelmistoalustansa avulla. Sitten tämä huoltoyhtiö, jonka se on rakentanut, pystyy toteuttamaan omaa liiketoimintaansa hyvin, sillä se on ostanut myös teknologiaa markkinoiden lisäksi. Mutta sitten se seitsemän miljardia - nythän sen ostajan (Doordash) pörssiarvo on sulanut puoleen, kun teknologiayhtiöiden arvostus on laskenut tässä viime aikoina.

Markkinatalouden umpikuja

Virtanen: Millä tavalla nykyinen suuryhtiöiden dominanssi poikkeaa sadan vuoden takaisesta tilanteesta, jossa USA:n liittovaltio hajotti monopoliasemaan nousseita yhtiöitä kuten Standard Oilin? Olemmeko uuden murroksen kynnyksellä, niin että jossain vaiheessa nämä isot firmat on pakko rikkoa?
Seppänen: Tämän kun tietäisi varmasti, niin kannattaisi toimia sen mukaisesti.  Mutta otetaan toinen asia, jota emme aina ymmärrä, sen eksponentiaalisen kasvun lisäksi. Me odotamme usein, että asiat tapahtuvat asteittain, mutta kun isoja muutoksia tulee, niin se tapahtuu disruptiivisesti. Ehkä tässä mielessä lainsäädäntö voi sitten poistaa sen liiketoiminnan edellytykset.
Euroopassahan käydään keskustelua siitä, että millä ehdoilla ne suuryhtiöt voivat toimia. Facebook eli nykyinen Meta on ilmoittanut, että he vetäytyvät Euroopasta, jos he eivät saa toimia omilla ehdoillaan. Sehän olisi aika radikaali toimenpide.

Virtanen: Onko tässä vähän semmoinen tilanne, että markkinataloudella on taipumus ajaa itsensä umpikujaan, ellei sitä reguloida riittävästi?  Kestääkö markkinatalous teknojättien painon, vai onko tehtävä joku pelastusoperaatio?

Seppänen: Tämä on myös hyvä kysymys, että ajaako markkinatalous itsensä umpikujaan. Ehkä me emme halua antaa sen löytää itse reittiä ulos siitä umpikujasta, vaan yhteiskunta puuttuu peliin ennen sitä. Kehitys voi olla sen suuntaista, että yhteiskunnat puuttuvat asiaan lainsäädännöllä ja nythän on tehty esimerkiksi toiminnan pelisääntöjen muokkaavaa lainsäädäntöä tässä viime aikoina. Se on tietysti tässä ajassa hankala aina nähdä mikä se vaikutus tulee olemaan, koska jokainen toimija reagoi omalla tavallaan.

Teknologian etumatka

Virtanen: Vertaa vähän sitä, miten nopeasti teknologia kehittyy ja miten hyvin regulaatio tai politiikka pysyy perässä. Useinhan ollaan pessimistisiä, koska tuntuu siltä ettei politiikka pysy millään kehityksen mukana?

Seppänen: No Eurooppa on tämmöinen lainsäädäntöuskovainen ja lainsäädäntövetoinen yhteiskunta. Me ajattelemme, että me muokkaamme lainsäädännöllä sitä liiketoimintaympäristöä. Amerikka on taas toisinpäin - siellä yritykset muokkaavat lainsäädäntöympäristöä. Ajattelen ehkä niin päin, että jos me mietitään sitä, että me puhuttiin 1990-luvun alussa siitä, että 'sähköposti jokaiseen taskuun' - se oli visiona olemassa. Meillä oli periaatteessa jo teknologia, mutta 20 vuotta meni siihen, että päästiin siihen, että yhteiskuntamme oli valmis siihen, että meillä oli se infrastruktuuri. Meillä oli tietoliikenne kunnossa, meillä on nyt kännykkä ja sähköposti taskussa.

Samalla tavalla teknologian kehitys on aina mahdollista, mutta se edellyttää, että meidän pitää olla myös sosiaalisena toimintaympäristönä valmis ottamaan innovaatioita käyttöön. Meidän pitää pystyä toimimaan tavalla, jonka teknologia meille mahdollistaa.

Tämä yksilöiden sosiaalinen muutos käyttäytymisessä kestää yleensä vuosia, jopa sen kymmenen vuotta, ennen kuin kaikki oppivat toimimaan uudella tavalla. Se tarkoittaa, että lainsäädäntökin noudattaa itse asiassa sosiaalisen muutoksen, ei teknologian rytmiä.

Virtanen: Megatrendeistä vielä. Globalisaatio, digitalisaatio, robotisaatio, demografinen murros, muuttoliikkeet, ympäristömuutokset. Millä tavalla talousjournalismi on näitä isoja megatrendejä pystynyt käsittelemään?

Seppänen: Sanotaan, että ympäristökriisin näkökulmasta taloudessa on tullut hyvällä tavalla näkyviin se asennemuutos, joka on tapahtunut tässä viiden viime vuoden aikana. Jos me puhuttiin vielä viisi vuotta sitten jostain kiertotaloudesta tai ilmastokriisistä, niin silloin sitä pidettiin enemmänkin erikoisalueena; joku kolumni aiheesta tai sitten erikoislähetys, kun tuli joku raportti julki – ja sitten se haihtui. Mutta nyt ehkä tällaiset isot asiat ovat pysyvämmin pinnalla. Tämä haastaa journalistin perusohjeita siitä, että onko tässä riittävästi uutta, ja löytyykö tähän journalistinen kulma; voivatko asiantuntijat ottaa siihen kantaa?

Mutta kyllähän maailmassa tapahtuu niin paljon erinäköisiä asioita, että onhan tämä todella mielenkiintoista aikaa. Koko ajan saadaan ennennäkemättömiä uutisia kuten se, että joku Evergreen-varustamon Ever Given -rahtialus menee poikittain Suezin kanavassa, ja saman tien toimitusketjut ovat tukossa moneksi kuukaudeksi. Voi kestää jopa vuosia palautua tällaisista häiriöistä.

Häiriöt ja kestävyys

Virtanen: Jos maailman talousjärjestelmästä puuttuu jotain, niin olisiko se juuri paljon puhuttu resilienssi, häiriönsietokyky?

Seppänen: Taloustieteen puolella on pohdittu sitä, että esimerkiksi pankkijärjestelmiin on rakennettu keskinäistä riippuvuutta hirveän paljon. Mutta samalla se on aiheuttanut sen, että järjestelmä ei olekaan enää resilientti, koska jos jonnekin tulee kriisi, niin se on saman tien kaikkialla muuallakin. Nyt ehkä se kysymys on, että johtavatko maailmanpolitiikan murrokset siihen, että me rakennamme enemmän toisistaan riippumattomia järjestelmiä, jolla voidaan parantaa sitä resilienssiä. Olemme aika pitkään olleet menossa yhtenäiskulttuurin suuntaan ja keskinäiseen riippuvuuteen. On uskottu, että se on hyvän yhteiskunnan, demokraattisen kehityksen merkki.

Virtanen: Asioilla on siis puolensa ja puolensa. Yleensä rationalisointi ja yksinkertaistaminen parantavat kestävyyttä, mutta aina pitää löytää synergiaa ja konsolidoida toimintoja, ja sen tien päässä kaikki on lopulta samanlaista ja haavoittuvaista?

Seppänen: Mehän siirsimme jo tuotantoketjuista varastoinnin pyörien päälle ja raiteille. Varastot ovat liikkeessä koko ajan, ja nyt kun me nähtiin se, että jos tapahtuukin joku tekninen tai poliittinen muutos, niin se pysäyttää sen liikkeen. Meillä ei olekaan enää varastoja. Tehtaat pysähtyvät, ja se alkaa näkyä aika nopeasti hyllyillä, koska ei ole valmiita varastoja. Tässä taloudellisen ajattelun logiikka on ehkä vähän muuttumassa.

Virtanen: Elämme nyt huhtikuuta 2022, ja yksi Ukrainan sodan varjoon jäänyt uutinen on, että Shanghain satama on kiinni koronarajoitusten vuoksi ja tuotantoketjut katkeilevat Kiinassa. Miten huolestuttava ilmiö tämä on? Onko se saanut tarpeeksi huomiota julkisuudessa?

Seppänen: Itsekin tämän uutisen bongasin, ja taisi olla kolminkertainen se jonossa olevien laivojen määrä verrattuna pahimpaan korona-aikaankin. Sehän voi olla aika dramaattinen muutos, ja tässä nähdään, että kun meillä on hyvin tehokkaaksi hiotut järjestelmät ja jos me menetämme palan sieltä välistä, niin sen kiinni kurominen voi kestää kauan.

Ehkä me saamme esimakua Kiinasta ja voi olla, että saamme Shanghain kautta lisää evidenssiä siitä, kuinka nopeasti ja dramaattisesti häiriöitä tapahtuu - ja sen pitäisi näkyä varmaan myös päätöksenteossa.

Laumasieluista journalismia

Virtanen: Mikä on yrityksen toiminnassa tärkeää – onko se kasvu, kannattavuus vai joku muu, kuten työllistäminen? Miten journalismissa painotetaan näitä erilaisia näkökulmia, ja saavatko yritykset tässä mielessä reilun ja tasapuolisen kohtelun?

Seppänen: Median huomio menee usein sinne kasvuyritysten suuntaan. Se on tietysti hirveän mielenkiintoista ja seksikästä, ehkä hyvääkin. Ehkä pitäisi muistaa, että meidän yritysten väestöpyramidi on kuitenkin sen mallinen, että Suomessakin on yli 200 000 pientä ja keskikokoista yritystä, ja se on pitkälti se perusta. Ja perheyrityksille keskeinen tekijä on jatkuvuuden varmistaminen. Se on numero ykkönen lähestulkoon aina perheyrityksen päätöksenteossa. Ja sitten meillä on Suomessa ja muualla Euroopassa erittäin vähän, ehkä pari prosenttia yrityksistä kasvuhakuisia, niitä jotka tähtäävät voimakkaasti kasvuun.

Kasvuyritykset ovat tietysti hirveän mielenkiintoisia, koska siellä sitä muutosta tapahtuu, tehdään uusia juttuja, mutta myös riskit ovat niin isoja, eivätkä monet niistä ole olemassa enää viiden tai kymmenen vuoden jälkeen. Osa kaatuu, osa sulautuu, osa ostetaan pois. Siellä on paljon dynamiikkaa, ja se selittää, miksi ne ovat niin kiinnostavia. Mutta samaan aikaan pitäisi myös muistaa, että yhteiskunnan tai talouden perusta tulee isoista yrityksistä, jotka tekevät omaa perusduuniaan.

Virtanen: Onko olemassa indikaattoreita, joiden perusteella voi sanoa, että jonkun kasvuyrityksen tarina on liioiteltu tai hypetetty? Eli mistä semmoisen hypen tunnistaa?

Seppänen: Meillähän on tamperelaisesta vinkkelistä kiinnostava tämä Uros-yhtiön keissi, jossa oli hyvin paljon sitä, että toiminta näytti aika hienolta ja mahtavalta ja suuntasi maailmanvalloitukseen. Siihen halpaan meni ihan järjestään kaikki. Tässä vaikuttaa myös laumamentaliteetti: kun sellaisia juttuja rupeaa olemaan näköpiirissä, niin sitä uskoo että kaikki muut ovat oikeassa, ja minä myös haluan mukaan.

Ehkä sitä laumasieluisuutta kannattaa varoa, eli siitä huolimatta että joku muu on jo tarkistanut asiat, niin tsekkaan vielä itsekin ja yritän kysyä jostain riippumattomasta lähteestä, että onko tässä nyt jotain kuplaa mahdollisesti?

Virtanen: Eli älä peesaa muita medioita?

Seppänen: Ehkä se voisi olla yksi näkökulma.

Onko pakko kasvaa?

Virtanen: Kumpi oikeastaan on yritykselle tärkeämpää, absoluuttinen kasvu vai markkinaosuuden säilyttäminen?

Seppänen: Tämä on tapauskohtaista, se riippuu yrityksen prioriteeteista. Mikä sen tavoite on? Sanotaan, että jos et kasva markkinaosuutesi verran, niin silloinhan todennäköisesti suhteellisesti kuihdut siellä markkinoilla. Toisaalta, jos ajatellaan kasvuyritystä, niin sen tehtävähän ei ole kasvaa markkinoiden mukana vaan luoda sitä markkinaa. Silloin se kasvu ei riipu vain markkinan koosta.

Usein käytetään kakkuvertauksia, että onko sinulla pala kakusta, ja mitä jos sen kakun koko vaihtelee? Kaikki riippuu siitä, mistä yrityksestä puhutaan ja mikä sen yrityksen tavoitteena on.

Virtanen: Ovatko yritykset tuomittuja tukehtumaan liialliseen kasvuun jossain vaiheessa - esimerkiksi kun ne ikääntyvät, tukehtuvat byrokratiaan tai siihen, että markkinat on kyllästetty eikä kasvun varaa ole?

Seppänen: Tästä on tietysti herkullisia esimerkkejä Suomessa, vaikka Reaktor-niminen firma, jolla oli hyvinkin omalaatuinen tapa toimia silloin kun se oli joku 30 henkeä työllistävä yritys. Kaikki työntekijät olivat samalla viivalla, olivat välttämättömiä. Sitten mukaan on tullut muutama muukin, ja muistelen kuulleeni, että sadan työntekijän kohdalla he arvelivat, että heistä on tullut vakavasti otettava iso yritys, eikä näin voi enää toimia, vaan on ryhdyttävä toimimaan kuin isot yritykset konsanaan. Hetken aikaa he tekivät sitä, mutta alkoivat miettiä, että minkä takia he olisivat nyt lopettaneet uskomasta ja luottamasta omiin ihmisiinsä? Ja he palasivat takaisin siihen vanhaan. Nyt Reaktorilla on kuitenkin jo monta sataa ihmistä töissä, ja edelleenkin niillä on se oma yrityskulttuurinsa.

Ajattelen niin, että yritys voi kasvaa aika isoksikin, jos se pystyy säilyttämään sen logiikan, millä se toimii. Ja sitten tullaan henkilöihin, ihmisiin, rekrytointipolitiikkaan. Jos yrityksellä taas on semmoinen toimintamalli, mitä tietysti suurin osa edustaa, että kasvatetaan esimerkiksi yritysostoilla, niin silloin siellä on iso ongelma yleensä se yrityskulttuurin sulauttaminen. Meillä on esimerkkinä Nokian ja Alcatelin fuusio, jossa oli valtavia ongelmia luoda se yhteinen kulttuuri.

Virtanen: Eikö isoista fuusiosta tiedetä ennestään, että ne on tuomittu epäonnistumaan?

Seppänen: Ehkä kuitenkin poikkeukset vahvistavat säännön, että olisiko tämä sitten onnistunut.

Muodikasta johtamista

Virtanen: Olet kirjoittanut paljon johtamisesta. Tuntuu siltä, että talouskirjallisuus ja -journalismi keskittyvät siihen aika paljon. Väitetään, että johtamisessa uudet tuulet puhaltavat, että nyt onkin parempia johtajia kuin aikaisemmin. Mistä tämä fiksaatio johtamiseen oikein johtuu?

Seppänen: Kai se on yleisinhimillistä, että me haluttaisiin ajatella, että meille tulee joku, joka kertoo miten meidän pitäisi toimia. Ehkä monissa ihmisissä on sisäänrakennettuna halu seurata suurta johtajaa. Siinä on varmaan kulttuuripohjaisia eroja. Minkälaisia ominaisuuksia sitten kaivataan hyvältä johtajalta? Anglosaksinen, amerikkalainen kulttuuri edellyttää vähän erilaisia ominaisuuksia kuin meikäläinen, mutta molemmissa tietyllä tavalla tykätään siitä, että olisi joku johtaja, joka osaisi kertoa mitä tehdään.

Oman tutkimustyöni näkökulmasta tuntuu kuitenkin siltä, että hyvän johtajuuden piirteet ovat yleisinhimillisiä. Pitää olla ainakin ihmistuntemusta aika paljon. Ja sitten on tiedettävä ja päätettävä, että kuinka paljon ihmisiä kontrolloidaan? Minkälainen organisaatiorakenne luodaan, jotta sitä voidaan sitten muokata ja saada aina joskus vauhtia siihen organisaatioon. On sanottu niinkin, että jos yrityksessä on 3 000 henkeä, niin ei se tarvitse enää asiakkaita, vaan sille riittää sisäistä puuhastelua niin paljon, että se pärjää mainiosti ilman ulkoisia asiakkaita.

Virtanen: Olisiko kohtuullinen yhteenveto tästä, että johtajan ominaisuudet ovat osittain synnynnäisiä, mutta sitä voi myös opiskella.

Seppänen: Näin varmasti voi sanoa.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.

Laura Solanko: Ekonomisti toivoo journalisteilta kysymyksiä - mitä piilee prosenttien takana?

----------------------------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan laitos järjesti kevätlukukaudella 2023 talousjournalismin verkkokurssin, jossa perehdyttiin muun muassa talouden megatrendeihin, niin sanotun uuden talouden ilmiöihin, yritysten tunnuslukuihin ja iäisyyskysymykseen: miten taloustoimittaja poikkeaa muista journalisteista?

Tein kurssia varten huhti-kesäkuussa 2022 parikymmentä haastattelua, joiden pohjalta koostin opiskelijoiden katsottavaksi kymmenen videota. Kun kurssi on nyt ohi, julkaisen tässä haastatteluista kevyesti editoidut tekstiversiot. Niistä käy toivottavasti ilmi, miten talouden päättäjät, poliitikot ja tutkijat suhtautuvat journalisteihin, ja miten taloustoimittajat suhtautuvat juttujensa kohteisiin.

Haastatteluista selviää ainakin vastaus siihen, miten taloustoimittaja poikkeaa muista: vanhan vitsin mukaan samalla tavalla kuin talousnakki poikkeaa tavallisesta nakista. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Joku voi ajatella, että talousjournalismi on jotenkin halvempaa kuin esimerkiksi politiikan journalismi. Heh heh. Mutta hieman vakavampi henkilö ymmärtää, että talousnakit ovat tärkeitä, ja nopean inflaation aikana niiden kysynnän kasvuun on syytä varautua.

Haastattelusarjan ensimmäisessä osassa vieraana on ekonomisti, Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen vanhempi neuvonantaja Laura Solanko. Puhuimme muun muassa ennusteista ja niiden epävarmuuksista, taloustieteen tehtävistä, koronapandemiasta ja Ukrainan sodasta. Haastattelu tehtiin Almatalossa Helsingissä 25. huhtikuuta 2022.
-----------------------------------------------------------------------------

Keskuspankki talouspolitiikassa

Matti Virtanen: Mikä on Suomen Pankin rooli talouspoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa?

Laura Solanko: Pankkihan on osa Euroopan keskuspankkia (EKP), ja me olemme sen suomalainen elin, osana EKP:tä Suomen rahaviranomainen. Meillä on toisaalta tehtäviä, jotka liittyvät hintavakauden ja rahoitusmarkkinoiden vakauden seurantaan ja ylläpitämiseen. Sen lisäksi Suomen Pankilla on kotimaisessa talouspoliittisessa keskustelussa asiantuntijarooli.

Me emme anna suoria suosituksia kuin hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa, mutta meillä on aika laaja ekonomistikunta, joka pohtii sitä, miten Suomen talous toimii ja mitä tutkimustiedon perusteella sitten pitäisi ymmärtää.

Virtanen: Onko eri tutkimuslaitosten ja esimerkiksi Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön välillä työnjakoa?

Solanko: Totta kai jokaisella on vähän oma fokuksensa. Sinänsä valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki tekevät aika paljon samantyyppistä tutkimusta, koska meidän keskeinen tehtävämme on tuottaa arvio Suomen talouden kehityksestä hyvin konkreettisesti, jotta saadaan numero sille, paljonko bruttokansantuote kasvaa lähivuosina ja mitä käy työttömyydelle.

On kaikkien etu, että meillä on Suomessa kaksi toisistaan riippumatonta laitosta, valtioministeriö ja keskuspankki, jotka tekevät tämän vastaavan arvion, koska se antaa talouspoliittiselle keskustelulle paljon paremman pohjan. Jos ministeriö olisi ihan eri sivulla kuin Suomen Pankki, niin sitten olisi syytä herätä ihmettelemään, että missä mennään.

Virtanen: Voiko sanoa, että Pankki on ennusteissaan muita pessimistisempi?

Solanko: Ei voi. Ennusteista on hyvä muistaa myös, että ne ovat aina epävarmoja. Kun puhutaan tulevaisuudesta, niin eihän sitä määritelmän mukaan voida tietää. Kaikissa ennusteissa on luottamusvälit, mutta usein se menee niin, että kun tehdään uutinen, niin siihen halutaan se prosenttiluku, vaikka että bkt kasvaa nyt 3,4 % - ja sitten ollaan tyytyväisiä siihen. Ennusteen tekijä tietysti aina toivoisi että kysyttäisiin, miksi te olette päätynyt tähän lukuun, että millä oletuksilla? Millainen asiantuntija-arvio siellä on taustalla?

Sekä sitä mallia että asiantuntijoiden arviota pitäisi avata, koska ennustetta ei koskaan tehdä niin, että vaan työnnetään tietokonemalliin jotain sisälle, ja sitten otetaan sieltä luku ulos ja printataan se. Siinä pohditaan, että onko tässä maailmantilanteessa jotain, minkä takia tämä malli ei ehkä ihan saakaan kiinni kaikkea järkevää – ja mitä epävarmempi tilanne, niin kuin esimerkiksi juuri nyt (huhtikuussa 2022), niin sitä suurempi rooli asiantuntija-arviolla on ennusteen laatimisessa.

Sokeita pisteitä

Virtanen: Miten hyvin poikkeuksellisten häiriöiden ennustaminen sujuu ekonomisteilta? Jos ajatellaan vaikka finanssikriisiä, eurokriisiä, pandemiaa ja nyt kaiken lisäksi sotaa, niin pystyvätkö tutkimuslaitokset millään tavalla ennakoimaan, milloin joku murros tapahtuu?

Solanko: Yleensä perin huonosti pystytään. Se on ihan kaikissa yhteiskuntatieteissä näin. Paljon osataan varoittaa, että nyt on merkkejä ilmassa, mutta hyvin usein se on sitten ihan sattumapeliä, jos joku osaa sanoa, että ensi vuonna tapahtuu jotain.

Sama nähdään esimerkiksi politiikassa: ennen arabikevättä Pohjois-Afrikan maita seuranneet politiikan tutkijat osasivat kyllä sanoa, että siellä on paineita, mutta ei kukaan osannut ennustaa, että arabikevät syttyy silloin kun se syttyi.

Virtanen: Entä taloustieteen rooli laajemmin? Kun taloustiede tutkii ihmisen käyttäytymistä aika laajasti, niin mihin media voisi kiinnittää enemmän huomiota?

Solanko: Olen sitä mieltä, että myös taloustiede on yhteiskuntatiede. Olen itse valmistunut ja väitellyt valtiotieteellisessä tiedekunnassa, joten tämä ehkä johtuu pikkaisen omasta taustasta, mutta mehän tutkimme sitä kuinka yhteiskunta toimii, ja tutkimuksen kohteena ovat taloudelliset ilmiöt. Nämä ennusteet saavat tietenkin paljon julkisuutta. Ne ovat jotenkin semmoisia kivoja uutisoitavia, mutta taloustieteen tutkimuksessahan on ihan paljon mielenkiintoista.

Me olemme varmasti taloustieteessä vähän huonoja kansantajuistamaan ja markkinoimaan sitä mitä me tehdään, ja sama ongelma on monilla muillakin tieteenaloilla. Taloustieteessä tehdään paljon esimerkiksi ihan politiikkarelevanttia tutkimusta siitä, että jos jotain veroa muutetaan, niin mikä sen vaikutus työllisyyteen on.

Hyvin usein löytyy joku, joka on tämmöistä asiaa tutkinut jollain aineistolla, niin häneltä voisi kysyä, että ’hei kun olet tämmöistä ilmiötä tarkastellut, niin onko tämä nykyhetken tilanne semmoinen, että osaisit sanoa tähän jotain?’

Roolit selväksi

Virtanen: Miten hyvin journalistit ymmärtävät sen, että ekonomistit ovat erikoistuneita jollakin alalla, siis että kuka tahansa ekonomisti ei pysty lausumaan ihan kaikesta? Miten journalisti löytää sen oikean ekonomistin?

Solanko: Tähän ei varmaan ole olemassa mitään helppoa ja hyvää vastausta. Mutta useinhan toki toimittajat tekevätkin niin, että soittavat tutkimuslaitoksiin ja kysyvät onko seillä joku joka on tämmöistä teemaa tarkastellut?

Virtanen: Kun puhuit epävarmuuksista, niin miten iso ongelma on, että journalistit haluavat täsmällisiä vastauksia, jotta saa napakan otsikon. Onko sinulle käynyt esimerkiksi niin, että journalisti on pakottanut sanomaan jotain, mitä et olisi halunnut sanoa?

Solanko: Totta kai. Toisaalta onhan se osittain journalistin tehtäväkin, että hän koettaa kalastaa, ja toisaalta tutkijan tehtävä on pitää omasta tutkijan integriteetistä kiinni, että ei lähde kommentoimaan tutkijana asioita jotka ei omaan alaan kuulu. En minä varsinaisesti koe sitä ongelmaksi.

Virtanen: Eli roolit kun on selvillä niin tilanteesta päästään eteenpäin?

Solanko: Joo, mutta se edellyttää, että molemmat tunnistavat sen, ja että tutkija muistaa itse, ettei hän todellakaan ole vaikka epidemiologian asiantuntija ja pysy hiljaa sitten jos kysytään siitä. Toisaalta sitä tietysti toivoo, että journalisti ymmärtää jos kerran sanotaan ettei tämä ole minun alaani. Turha sitä on sitten enää jäädä inttämään.

Pandemia koelaboratoriona

Virtanen: Koronapandemia on ollut eräänlainen taloustieteellinen koelaboratorio. Tilanne, jossa suljettiin elinkeinoelämän osia tietyksi rajatuksi ajaksi. Onko tutkimus jo saanut selville jotain?

Solanko: Hirveän paljon tutkimusta tehdään juuri nyt pandemiaan liittyen – ihan valtavasti. Paljon on jo julkaistukin, mutta nopeasti tehdyt tutkimuspaperit eivät ehkä vielä lisää ymmärrystä. Mutta onhan tämä siinä mielessä tutkijalle ihan uskomattoman hieno tilanne, koska ennen ei ole ollut tällaista ja nyt on vieläpä aika, jolloin dataa on ihan valtavan paljon.

Jos meillä olisi ollut pandemia 20 vuotta sitten, niin ei meillä olisi ollut esimerkiksi Googlen karttasovelluksesta löytyviä tietoja siitä, missä väki liikkuu ja muuta, mutta nyt on valtava määrä dataa.

Menetelmäpuolella taloustieteilijät ovat usein tottuneet käsittelemään isoja aineistoja ja tottuneet miettimään, että mitkä ovat ne tilastolliset menetelmät, joilla aineistosta saadaan luotettavaa tietoa ulos. Siksi taloustieteilijöillä on pandemian aikana syntyneen aineiston käsittelyssä jotain sanottavaakin sitten tulevaisuudessa.

Virtanen: Mediassa on myös yritetty panostaa niin sanotun datajournalismiin, jossa yritetään saada isoista aineistoista jotain uutisia irti. Luuletko että medialla on mahdollisuuksia pärjätä tämmöisessä?

Solanko: Totta kai, mutta eihän datajournalismi pyri olemaankaan tutkimusta. Se on ehkä enemmän luonteeltaan sellaista, että pyritään tarjoamaan lukijalle visuaalisesti ymmärrettäviä kuvia jostain laajasta monimutkaisesta asiasta, tai ehkä käyttämään jotain tekstianalyysin keinoja, mutta se on enemmän kuvailua kuin tutkimusta.

Paljonko leikataan?

Virtanen: Kysymys finanssipolitiikasta. Voiko ekonomisti koskaan antaa ratkaisua tai vastausta siihen, että kuinka paljon valtion tai julkisen talouden menoja voidaan kasvattaa tai kuinka paljon niitä pitää leikata? Vai onko se ihan poliittinen kysymys?

Solanko: Kyllä se on poliittinen kysymys, ja sietää ollakin poliittinen kysymys. Taloustieteilijä voi avata sitä, että minkälaisilla reunaehdoilla päätökset johtavat erilaisiin lopputuloksiin. Mutta totta kai on taloustieteilijöitä, jolla on henkilökohtaisia näkemyksiä asiasta. Mutta ne näkemykset perustuvat harvoin siihen, että niiden taustalla olisi joku tutkimustulos.

Virtanen: Muiden alojen tutkijoilla on usein vahvoja näkemyksiä talouden toiminnasta ja taloustieteestä. Harmittaako ekonomisteja, jos muut pyrkivät mestaroimaan teidän alallanne?

Solanko: No toki se joskus harmittaa, hassua olisi sitä kieltää. Mutta se nyt on elämää. Tietysti sitä joskus ajattelee, että kun toimittaja on kysynyt vaikkapa politiikan tutkijalta jotain, joka on selkeästi talouteen liittyvä asia, niin kunpa hän olisi nähnyt sen vaivan, että olisi kysynyt myös sitten taloustutkijalta näkemyksen siihen samaan asiaan.

Virtanen: Entä tämä iäisyyskysymys, että missä tilanteessa julkinen valta on oikeutettu pelastamaan niin sanottuja kriisiyhtiöitä tai tukemaan toimialoja, jotka eivät omasta mielestään muuten pärjäisi. Onko siihen joku vastaus olemassa tieteen näkökulmasta?

Solanko: No ihan yleisellä tasolla voidaan ajatella, että tuki on kannattavaa silloin, kun tuen kokonaistaloudelliset kustannukset ovat pienemmät kuin tuesta aiheutuva hyöty. Mutta eihän tästä ole mihinkään käytännön tapaukseen oikein ohjenuoraksi.

Virtanen: Yritystukia yritetään aina leikata, mutta koskaan se ei tunnu oikein onnistuvan.

Solanko: Siinä törmätään saavutettuihin etuihin, jotka ovat sitten siellä talouden ja politiikan tutkimuksen välimaastossa.

Sakeaa sumua

Virtanen: Oletko viime aikoina törmännyt erityisen hyvin tai huonosti tehtyihin talousuutisiin?

Solanko: Nyt täytyy myöntää, että viime aikoina olen keskittynyt Venäjään ja Ukrainaan, ja on ollut vaikea miettiäkään muita ilmiöitä. Mutta mielestäni keskimäärin Suomessa se, mitä on kirjoitettu Venäjään, Ukrainaan ja pakotteisiin liittyen on ollut pääsääntöisesti oikein hyvää, niin että toimittajat ovat kyllä nähneet vaivaa.

Virtanen: Paljon puhutaan sodan sumusta. Eikö se ulotu myös talouteen?

Solanko: Ilman muuta, näinhän se ilman muuta on. Siinä on monen monta asiaa, joiden takia erityisesti nyt sumu on sakeaa.

Virtanen: Vielä ajankohtainen kysymys (huhtikuussa 2022). Politiikassa kuplii kiista siitä, pitäisikö kaikki energian tuonti Venäjältä lopettaa. Minkälainen šokki suomelle olisi, jos hallitus päättäisi yhtäkkiä, että kaikki venäläisen energian tuonti loppuu nyt?

Solanko: No jos nyt esimerkiksi energiateollisuuden Jukka Leskelä sanoo, että kyllä Suomi aika hyvin siitä pärjäisi, niin erityisesti kotitalouksien sähkön ja lämmön saanti ei paljon vaarantuisi. Ei minulla sen parempaa tietoa ole. Täytyy luottaa tässä alan asiantuntijoihin.

Virtanen: Ilmeisesti Saksalle kysymys on vähän vaikeampi?

Solanko: On monestakin syystä, mutta heillä on myös se kaasuriippuvuus sekä laajuudeltaan että rakenteeltaan hyvin erilainen kuin meillä.

Virtanen: Kiitos haastattelusta.